Pienet juhlat on tulossa ja haluaisin paistaa uunissa kokonaisen naudan sisäfileen.
Sain sellaista kerran kylässä, se oli erikoisen hyvää, vähän punertavaa sisältä ja suussasulavan mureaa.
Se oli leikattu kypsänä viipaleiksi tarjolle.
Emäntä kertoili, että marinoi fileen ensin pariksi yöksi, paistaa sen ensin kokonaisena pannulla nopeasti joka puolelta ja laittaa sitten kokonaisena uuniin, olikohan folioon (?) noin 20 (?) minuutiksi. Mikähän aika riittäisi kokonaiseen naudan sisäfileen paistoon uunissa ja paljonko pitää olla asteita ?
Kokonainen sisäfile
31
35822
Vastaukset
- kkkkkkkkkkkkkkkkkkk
paahdettu naudan sinappisoosi
1,2 kg marinoitua naudan ulkofileetä
voita ruskistamiseen
Kuumenna uuni 125 asteeseen. Pyyhi marinoitu liha talouspaperiall kuivaksi ja ruskista kuumassa paistinpannussa. Siirrä liha sopivan kokoiseen uunivuokaan ja laita paístomittari lihapalan päätyyn keskelle. Kypsennä uunissa,
kunnnes paistomittari osoittaa 56 astetta, on liha punaista,
60-asteinen liha on puolikypsää ja
65-asteinen on täysin kypsää.
Paistoaika on n. 35-45 minuuttia riippuen halutusta kypsyysasteesta.
Kääri valmis liha tiiviiseen foliopakettiin 15 minuutiksi.
Kastike ainekset:
2 dl vasikanliemitiivisteestä valmistettua lientä
2 rkl rakuunalla tai konjakilla maustettua dijonsinappia
1 tl juoksevaa hunajaa
2 dl kermaa
murskattua roseepippuria
Valmista kastike. Kaada vasikanliemi pannuun, jossa ruskistit lihan.
Keitä sekoittaen.
Lisää sinappi, hunaja ja kerma.
Jos haluat sakeampaa kastiketta, voit suurustaa kastikkeen vesitilkkaan sekoitetulla maizenajauholla.
Juuri ennen tarjoilua lisää kuumaan kastikkeeseen roseepippuria ja halutessasi tilkkanen konjakkia.- Tuota marinointi-intoa
Miksi pitää marinoida upea sisäfile? Sehän on mureaa jo muutenkin, maustaa sen voi ruskistamisen jälkeen tai ennen hieromalla lihan pintaan halutut mausteet. Kypsennystä voi jatkaa uunissa, ei tarvita foliota.
Välttämättä ei tarvita edes kastikkeita, hyvä valkosipulivoi toimii erinomaisesti, ainakin paremmin kuin surkea soosi.
Unohda nyt ainakin se marinointi. - en käsitä
tuota marinointia. En sitten millään!!!
Älä pilaa hyvää lihaa! - ja myös
en käsitä kirjoitti:
tuota marinointia. En sitten millään!!!
Älä pilaa hyvää lihaa!mielipiteistä :)
Tuota marinointi-intoa kirjoitti:
Miksi pitää marinoida upea sisäfile? Sehän on mureaa jo muutenkin, maustaa sen voi ruskistamisen jälkeen tai ennen hieromalla lihan pintaan halutut mausteet. Kypsennystä voi jatkaa uunissa, ei tarvita foliota.
Välttämättä ei tarvita edes kastikkeita, hyvä valkosipulivoi toimii erinomaisesti, ainakin paremmin kuin surkea soosi.
Unohda nyt ainakin se marinointi.ei todellakaan kannata pilata laadukasta ja arvokasta raaka-ainetta lilluttamalla sitä suolaisessa marinadissa. simppelisti tehden sisäfile on sekä juhla- että pikaruokaa parhaimmillaan.
- kyllä....
kkristian kirjoitti:
ei todellakaan kannata pilata laadukasta ja arvokasta raaka-ainetta lilluttamalla sitä suolaisessa marinadissa. simppelisti tehden sisäfile on sekä juhla- että pikaruokaa parhaimmillaan.
..miksi maustetaan. Itse en mausta sisäfilettä juuri lainkaan. Mutta miksi ei maustaisi, jos haluaisi jotain tiettyä makua lihassa maistaa, siis muuallakin kuin pelkästään pinnassa.
Vähemmän sitten ymmärrän kypsäksi valmistettua sisäfilettä. Se se on varsinaista hienon ja uniikin samettimaisen materiaalin hukkaan heittoa.
Ja vielä siitä maustamisesta, jos joku tykkää vaikkapa enemmän kardemummasta kuin mustapippurista, voidaanko sekin tyrmätä lihan pilaamisena?
Luulenpa että syömme sisäfilettä sen verran harvakseltaan, että vaihtelua ei juuri kaivata/tarvita. Eihän kaikissa talouksissa välttämättä syödä lihaa edes joka päivä.
Miten mahtaisi olla, jos sisäfile olisi miltein jokapäiväistä?
- tarvitse
marinadilla pilata!
Maista kerrankin, miltä LIHA maistuu!
Ruskistat pannulla ja sitten vaan uuniin. Ei tarvitse mitään foliota tai paistopussia. Jos on paistilämpömittari, niin käytä sitä (jos ei ole, niin osta sellainen - kyllä sille jatkossakin on käyttöä).
Varo paistamasta liian kypsäksi!
Tuolta löytyy fileelle jotain ohjelämpötiloja (paistimittarilla):
http://www.yhteishyva.fi/ruokamaailma/vihjeet_ja_oppaat/kokkikoulu_ohjevideot/liharuoat/fi_FI/kokonainen_naudan_sisafilee/- tietenkin
...eihän possu itsessään paljon miltään maistu, paitsi pikkasen pahalta. Kunnon soosi tekee possuruoan. Pippuria, kaprista, lihalientä, sinihomejuustoa, jyy neim it...
- opettaa taas
tietenkin kirjoitti:
...eihän possu itsessään paljon miltään maistu, paitsi pikkasen pahalta. Kunnon soosi tekee possuruoan. Pippuria, kaprista, lihalientä, sinihomejuustoa, jyy neim it...
Alkuperäisessä viestissä puhuttiin NAUDAN sisäfileestä eikä mistään POSSUN sisäfileestä...
- ainut
opettaa taas kirjoitti:
Alkuperäisessä viestissä puhuttiin NAUDAN sisäfileestä eikä mistään POSSUN sisäfileestä...
Ainoa mauste jota laitan on karkeaa suolaa fileiden päälle hieman , file on filee vaikka voissa ruskistais.
- minäkin.
Älkää marinoiko naudan sisäfilettä, please! En edes käsitä, millaiseen seokseen ap aikoisi fileen upottaa pariksi päiväksi. Nautahan jo kypsyy läpi saakka siinä marinadissa lilluessaan, on tarpeetonta laittaa sitä enää pannulle tai uuniin.
- qwsdfhghj
Puolitoista vuotta sitten oli juhlat, niin eiköhän ole myöhäisiä neuvoja?
- h
qwsdfhghj kirjoitti:
Puolitoista vuotta sitten oli juhlat, niin eiköhän ole myöhäisiä neuvoja?
Saahan täältä muut hyviä vinkkejä.... Haloo, ollaan netissä.
- Härmis
h kirjoitti:
Saahan täältä muut hyviä vinkkejä.... Haloo, ollaan netissä.
Hyvä on laittaa vieläkin vastauksia, koska minäkin etsin tietoa ja löysin sen nyt. Kiitos vinkeistä:)
- Anonyymi
qwsdfhghj kirjoitti:
Puolitoista vuotta sitten oli juhlat, niin eiköhän ole myöhäisiä neuvoja?
Sun ainakin kannattaa opiskella vielä kymmenenkin vuoden jälkeen, paitsi parempi mikäli et enää elä.
- joku vaan
Ehdottomasti ei mitään marinointeja.
Annetaan olla huoneenlämmössä muutama tunti, sen jälkeen pinta parhaiten valurautapannussa jossa on puolet voita ja puolet oliiiviöljyä. tämän jälkeen voi kevyesti maustaa vastajauhetulla mustapippurilla ja kenties hitusella suolaa, vaikka suola oikeastaan pitäisi laittaa jälkeenpäin.
Sitten uuniin vaikka 200 asteeseen, kannattaa käyttää elektronista lihalämpömittaria. Maun mukaan pois noin 55-58 asteessa. Sitten lepäämään ainakin varttitunniksi, voi kääriä folioon kunhan muistaa että liha jälkikypsyy.
En pilaisi tuon makua millään voimakkaalla kastikkeella, joku korvasienikastike tai kanttarellikastike voisivat sopia.
Lisukkeena uusia perunoita ja etenkin uusia pieniä kukkakaaleja silloin kun niitä saa, harvennuksessa kerättyjä saa kenties viikon ajan heinäkuussa. Paljon parempia kuin täysikokoiset.
Näin minä kokkaan perheelle, otan vastaan muita mielipiteitä jos on parannettavaa.
Ai niin, usein teen myös filee Wellingtonia, se on varsin helppoa. Tarvitsee madeirakastikkeen.- Vanha kokki
Kuvablogistani miten minä valmistin fileen valkosipulivoin ja valkosipuliperunoiden kera.
Pelkkä hiiligrilli toimii mainiosti ja filee jää sisältä kauttaaltaan mediumin ja roseen väliin, tai kuinka vain haluaa.
Googleta Kuvablogi Käyttäjät naputa siihen elmeri1941 ja kolme ensimmäistä kuvaa ovat naudan sisäfileen valmistuksesta. Ole hyvä! - joku vaan
Vanha kokki kirjoitti:
Kuvablogistani miten minä valmistin fileen valkosipulivoin ja valkosipuliperunoiden kera.
Pelkkä hiiligrilli toimii mainiosti ja filee jää sisältä kauttaaltaan mediumin ja roseen väliin, tai kuinka vain haluaa.
Googleta Kuvablogi Käyttäjät naputa siihen elmeri1941 ja kolme ensimmäistä kuvaa ovat naudan sisäfileen valmistuksesta. Ole hyvä!Fileestä samaa mieltä.
Oma valkosipuliperunareseptini taitaa olla parempi.
Perunat viipaleiksi ja liotus että saa tärkkelyksen pois pinnasta.
Pannuun puolet oliiviöljyä ja puolet voita, paistetaan käännellen kunnes rasva on imeytynyt.
Sitten pienelle ja kansi päälle, käännellään toisinaan ja aina jauhetaan mustapippuria ja suolaa mukaan.
Lopuksi taas isolle kunnes saavat kohtuullisesti ruskeutta ja rapeutta, ei tietenkään kaikkiin paloihin.
Sitten hakattua (ei puristettua) valkosipulia muutama kynsi mukaan, minuutti ja persiljat pintaan.
Ohje lienee alunperin jostain ranskalaisesta bistrosta, en tarkasti tiedä. - Vanha kokki
joku vaan kirjoitti:
Fileestä samaa mieltä.
Oma valkosipuliperunareseptini taitaa olla parempi.
Perunat viipaleiksi ja liotus että saa tärkkelyksen pois pinnasta.
Pannuun puolet oliiviöljyä ja puolet voita, paistetaan käännellen kunnes rasva on imeytynyt.
Sitten pienelle ja kansi päälle, käännellään toisinaan ja aina jauhetaan mustapippuria ja suolaa mukaan.
Lopuksi taas isolle kunnes saavat kohtuullisesti ruskeutta ja rapeutta, ei tietenkään kaikkiin paloihin.
Sitten hakattua (ei puristettua) valkosipulia muutama kynsi mukaan, minuutti ja persiljat pintaan.
Ohje lienee alunperin jostain ranskalaisesta bistrosta, en tarkasti tiedä.Mutta minä teen valkosipuliperunat espanjassa oppimaani tyyliin, eli perunat keitetään ensin kuorineen puolikypsiksi. Sitten ne kuoritaan ja viipaloidaan. Viipaleet pannulle voi oljyseokseen ja sekaan persiljasilppua, suolaa, mp. rouhetta hieman tavallista siopulia pinittynä hienoksi ja reilusti valkosipulia, joko veitsellä silputtuna tai puristettuna.
Kuvassa olleet perunat olivat myös esikeitettyjä mutta varsinainen kypsennys tapahtui grillissä, vuoka peitettynä alumiinifoliolla.
Toimi aivan mainiosti. - joku vaan
Vanha kokki kirjoitti:
Mutta minä teen valkosipuliperunat espanjassa oppimaani tyyliin, eli perunat keitetään ensin kuorineen puolikypsiksi. Sitten ne kuoritaan ja viipaloidaan. Viipaleet pannulle voi oljyseokseen ja sekaan persiljasilppua, suolaa, mp. rouhetta hieman tavallista siopulia pinittynä hienoksi ja reilusti valkosipulia, joko veitsellä silputtuna tai puristettuna.
Kuvassa olleet perunat olivat myös esikeitettyjä mutta varsinainen kypsennys tapahtui grillissä, vuoka peitettynä alumiinifoliolla.
Toimi aivan mainiosti.Ainakin täälläpäin sanovat että ne valmistamani ovat parhaita mitä ovat saaneet, tosin kun vaihtoehtona on tainnut olla ravintolassa tuntikausia seisoneita teollisuusperunoita niin ei kai siihen kovin paljon tarvita.
Muutama lisävinkki: Voita ja öljyä sen verran että naisväki kauhistuu, jotain 1.5-2 rkl kumpaakin pannulliseen. Jos kaikki ei imeydy niin oli liikaa.
Perunaviipaleet alkuperäisen reseptin mukaan piti kuivata pyyhkeiden välissä, minä tyydyn valuttamaan irtoveden pois.
Kun perheessä tykätään valkosipulista, sitä menee enemmän kuin ohjeessa ja ihan loppuvaiheessa ilman kuumennusta.
Toinen bravuurini on Pommes Massenet, reseptin varmaan tiedätkin tai ainakin löydät. - Vanha kokki
joku vaan kirjoitti:
Ainakin täälläpäin sanovat että ne valmistamani ovat parhaita mitä ovat saaneet, tosin kun vaihtoehtona on tainnut olla ravintolassa tuntikausia seisoneita teollisuusperunoita niin ei kai siihen kovin paljon tarvita.
Muutama lisävinkki: Voita ja öljyä sen verran että naisväki kauhistuu, jotain 1.5-2 rkl kumpaakin pannulliseen. Jos kaikki ei imeydy niin oli liikaa.
Perunaviipaleet alkuperäisen reseptin mukaan piti kuivata pyyhkeiden välissä, minä tyydyn valuttamaan irtoveden pois.
Kun perheessä tykätään valkosipulista, sitä menee enemmän kuin ohjeessa ja ihan loppuvaiheessa ilman kuumennusta.
Toinen bravuurini on Pommes Massenet, reseptin varmaan tiedätkin tai ainakin löydät.Ovat minulle täysi arvoitus, mieleeni tulee ainoastaan yksi, eli Jules Massenet, jonkinlainen kevyen oopperan olisiko säveltäjä, olisko nuo perunat jotenkin häneen liityviä?
Muuten, tottakai nuo valkosipuliset perunat tavallasi valmistettuna ovat hyvinkin tuttuja, valkosipuliperunoista kun on moniaita reseptejä, erikoisin liene kun perunat keitetään valkosipulin kynsien kera. Jäähän siitäkin häive valkosipulista.
Nuo mainitsemani ovat perua Las Ramblasilta, barcelonan kuuluisalta ravinolakadulta, onko tuttu sinulle. Kokeilehan, ovat melkotavalla erilaisia kuin ne raaasta perunasta tehdyt, tosin vaativat myös paljon rasvaa.
Kerrotko hiukan tuosta Pommes Massenetista, olen altis oppimaan uutta edelleen! - joku vaan
Vanha kokki kirjoitti:
Ovat minulle täysi arvoitus, mieleeni tulee ainoastaan yksi, eli Jules Massenet, jonkinlainen kevyen oopperan olisiko säveltäjä, olisko nuo perunat jotenkin häneen liityviä?
Muuten, tottakai nuo valkosipuliset perunat tavallasi valmistettuna ovat hyvinkin tuttuja, valkosipuliperunoista kun on moniaita reseptejä, erikoisin liene kun perunat keitetään valkosipulin kynsien kera. Jäähän siitäkin häive valkosipulista.
Nuo mainitsemani ovat perua Las Ramblasilta, barcelonan kuuluisalta ravinolakadulta, onko tuttu sinulle. Kokeilehan, ovat melkotavalla erilaisia kuin ne raaasta perunasta tehdyt, tosin vaativat myös paljon rasvaa.
Kerrotko hiukan tuosta Pommes Massenetista, olen altis oppimaan uutta edelleen!Löytyy kreivitär Eva Mannerheim-Sparren keittokirjasta josta löytyy paljon muitakin hyviä ohjeita, esimerkiksi korvasienet Valromeyn tapaan. Vanhanajan ohjeita joissa ei kermaa ja voita säästelty.
Perunat kuoritaan ja leikataan ehkä 4mm tikuiksi tai jopa hieman pienemmiksi.
Paistetaaan voissa silloin tällöin eli aika usein käännelleen, maustetaan sellerisuolalla paiston aikana. Itse tulkitsen asian niin että alunperin siiinä on ollut samanlaisia juuriselleritikkuja. - Vanha kokki
joku vaan kirjoitti:
Löytyy kreivitär Eva Mannerheim-Sparren keittokirjasta josta löytyy paljon muitakin hyviä ohjeita, esimerkiksi korvasienet Valromeyn tapaan. Vanhanajan ohjeita joissa ei kermaa ja voita säästelty.
Perunat kuoritaan ja leikataan ehkä 4mm tikuiksi tai jopa hieman pienemmiksi.
Paistetaaan voissa silloin tällöin eli aika usein käännelleen, maustetaan sellerisuolalla paiston aikana. Itse tulkitsen asian niin että alunperin siiinä on ollut samanlaisia juuriselleritikkuja.Toiselta nimeltään pommes Julienne.
En jatka enää keskustelua, sillä lopetan kirjoitteluni täällä kokonaan, erään häirikön vuoksi.
Hyvää jatkoa sinulle toivottaen! Vk. - joku vaan
Vanha kokki kirjoitti:
Toiselta nimeltään pommes Julienne.
En jatka enää keskustelua, sillä lopetan kirjoitteluni täällä kokonaan, erään häirikön vuoksi.
Hyvää jatkoa sinulle toivottaen! Vk.Häiriköitähän netissä riittää, ei niistä kannata hermostua.
Usein ovat vielä niin tumpeloita että paljastavat todellisen henkilöllisyytensä vaikka kuvittelevat olevansa anonyymejä. Konstit on monet, pari päivää sitten tuli pistettyä eräällä toisella palstalla riehunut järjestykseen. En siis varsinaisesti ole tietoturva-alalla mutta siitäkin on kertynyt tietoa.
Ja ainahan on olemassa sew-filtteri joka estää tietyn kirjoittajan viestiketjuja näkymästä. Löytyy Arvopaperi-lehden palstalta jostain näiltä main, tämä versio siis oli editoitu.
http://apareena.arvopaperi.fi/forum/msg/id=viihde/msg=4449489/
Pommes Julienne kyllä on aika paljon eri ruoka, piti ihan googlata. Eri valmistustapa, eri mausteet tai oikeammin mausteiden puute. Tokihan noitakin on tullut syötyä, lopputulos resepteissä on varsin erilainen.
- paahtopaisti
Kyse ei varmaan ole kylläkään naudan sisäfileestä vaan ns. naudan sisäpaistista mikä on hieman eri juttu.
Ja kyseinen ruoka jonka perään kyselet on ns. paahtopaisti, joka on tehty ilmeisesti sisäpaistista tai paahtopaistista (kaupan hyllyltä kun molempia löytyy).
Fileen marinointiin riittää hyvin yhden yön yli mutta voi toki pitää parikin yötä, kuhan sen lihan ottaa jääkaapista 2-3 tuntia ennen paistoa huoneen lämpöön.
-marinointi -> hiero pintaan hieman öljyä, sitten suola, mustapippuri ja murskattua valkosipuli ja vaikka salviaa, timjamia (voi käyttää vaikka viherpippuriakin jos haluaa), mausteet sen mukaan mitä maulta hakee.
Marinoitu liha laita tuorekelmuun käärien ja anna maustua yön tai parin yön yli.
- ota lämpiämään huoneen lämpöön n. 2-3 tuntia ennen paistoja
- pyöräytä pannulla pintaa aavistuksen vaalena ruskeaksi
- laita uunivuokaan joko foliolla tai paistokelmulla peitetty paisti
- laita uunin lämpötila aika alhaiseksi eli n. 110-185 ja paistoaika min. 0.45 - maks 2h (1-2 kg lihan painon ollessa).- strombo
liha huoneen lämpöön, mustapippuria ja suolaa pintaan. ruskistus pannulla, uuniin 250 n 20min, foliossa vartti. kastike: mustapekkajuusto, iso ruokakerma ja lihaliemi kattilaan, keitetään kasaan. perunat paloiksi , sipuli myös, ruskistus paistokasarissa. sekaan kermaa ja lihaliemi (valkosipuli) paistellaan kypsäksi (skoonelaiset) näillä onnistut aivan varmasti! liha jää mediumiksi, kastike erittäin maistuva ja helppo! potut rasvaisia mutta syntisen hyviä!!
- Roxene
Possun sisäfile. Huoneenlämpöön tunti ennen kypsennystä. 175 astetta n. 45 min. Kääri file folioon 10 minuutiksi ennen tarjoilua, siis kuumana ja takaan, että on tosi mureaa. Mitään sisä lämpömittareita ei tällä konstilla tarvita. Ohje on muuten lihan pakkauksessa :)
- file not found
Ei kai semmoiseen tytönranteenvahvuiseen matoon paistomittaria mitenkään järkevästi edes saa laitettua.
- Anonyymi
Asiantuntijat vauhdissa 😂
- Anonyymi
Hyvin täällä kotikokit vetää ja kehuu itseään ja tuotoksiaan 😅
- Anonyymi
Pellejähän nuo on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778