en jaksanu enää kuunnella ku mun kolmella ystävällä on anoreksia. yritin auttaa muttei ne halunnu mun apua. anorektikko-ystävistä on enemmä haittaa ku iloa. kuolkaa pois, luurangot...
olette säälittäviä, huomionkipeitä ja jälkeenjääneitä.
olette säälittäviä, huomionkipeitä ja jälkeenjääneitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minullakin löytyy ystävistä henkilöitä, joilla tuntuu aina olevan kaikki pielessä. He ovat enemmän masennus-oireisia kuin anorektikkoja, mutta silti tuntuu että ei jaksa kannatella sitä kaikkea ahdistusta ja pahaa mieltä, mitä niillä tyypeillä tuntuu riittävän. Ja vaikka kuinka yrittää toimia olkapäänä niin se ei lopu koskaan. Siinä tuntuu itse kuihtuvansa kun ei enää millään jaksa. Sitten tekee mieli alkaa vältellä niitä kun tietää että aina sieltä tulee vain ongelmavuodatusta. Ja ei se ole oikeaa ystävyyttä. Sitten yksi tyyppi sano mulle sillai "valaisevasti" ja mun mielestä aika hyvin: Ystävän tarkoitus ei ole parantaa toista eikä ees yrittää, vaan viedä se toinen ammattiauttajan luo" ei sitä tietenkään tarvitse tyrkyttää ja ajunnata sillä vaan se toinen ihminen voi valita haluaako apua vai ei. Mutta sen voi sanoa ääneen, että ei jaksa. Ihminen ei jaksa aina olla se apu. Sitä varten on ihmisiä, joille maksetaan palkka siitä.