Juu, mahdollisimman huomiota herättäväksi pyrin kehittämään tuon otsikon, jotta saisin vastauksia, mielipiteitä ja kokemuksia asiasta. Näillä palstoilla on tapana riidellä; sekin kelpaa minulle.
Pidän tänä keskiviikkona etiikan esitelmän aiheesta abortti.
Mielestäni abortti on jokaisen ihmisen henkilökohtainen päätös. Siihen on muiden turha ainakaan tulla puhumaan syyllisyyden tunteesta, joka "varmasti" tulee kalvamaan "murhaajan" mieltä hamaan loppuun saakka.
Uskon henkilökohtaisesti hyvin vahvasti siihen, että jokainen ihmiselämän päätös, joka tapahtuu vapaaehtoisesti, on loistava päätös. Tässä lausunnossa haluan korostaa myös sitä, että en itse näe aborttia murhana tai edes tappona. On mielestäni kypsää pystyä tekemään päätös lapsen synnyttämisestä ja kenties pitämisestä, mutta myös on kypsää, jos näkee järkevämmäksi vaihtoehdoksi kaikkien kannalta tehdä abortti.
Itsekästä abortin tekeminen ei ole, vasinkaan , jos tietää olevansa sellaisessa elämäntilanteessa ettei pysty huolehtimaan lapsesta. Käytän tyttöystäväni kanssa ehkäisyä, jälkiehkäisyä on jouduttu käyttämään kahdesti. Jos kuitenkin joskus kävisi niin, että kondomi rikkoutuisi tai pilleri olisi jäänyt ottamatta ja se huomattaisiin liian myöhään, olisi silloin keskustelun aika. Kerran olemme jo keskustelua käyneet aiheesta "mitä jos olen raskaana?". Keskustelua oli vaikea käsitellä realistisesti, mutta yhdessä tyttöystäväni kanssa totesimme, ettei lapsi sopisi opiskelevien ja ammattiin tähtäävien elämään ainakaan vielä. Kyse ei ollut siitä, että lapset asetettaisiin "hyi vittu"-palstan alle. Päinvastoin: me molemmat rakastamme lapsia ja tiedämme saavamme niitä - tulevaisuudessa. Vielä 18-vuotiaana en kuitenkaan koe kiirettä asian kanssa. Ainoa konfliktin "alkio" syntyi ku kuvittelimme raskauden ja tilanteen, jossa minä en koe olevani riittävä isäksi tässä elämänvaiheessa, mutta äiti haluaisi pitää lapsen. Mikä on isän osuus ja vaikutus asiassa? Lain mukaan ei mikään. Täysin ymmärrettävää, mutta mielestäni myös hieman epäoikeudenmukaista miestä kohtaan. Kuitenkin tahtoani vasten, jos lapsi olisi syntynyt, olisin toki pitänyt siitä huolta.
Jos päätös lapsen saamisesta/raskauden keskeyttämisestä tapahtuu vapaaehtoisesti, on lapsi luonnollisesti toivottu/ei-toivottu. Ei-toivotun lapsen synnyttäminen on mielestäni vastuutonta. Toisaalta lapsen voisi synnyttää ja antaa adoptoitavaksi, halukkaita vanhempia on minun käsittääkseni yllin kyllin. Raskauden läpikäyminen kuitenkin olisi opiskelevalle nuorelle aikamoinen kolaus, varsinki silloin, kun on ajatellut lapset kahdenkympin paremmalle puolelle.
Mielestäni oikeita ratkaisuja lapsikysymiksiin on yhtä monta, kuin on tyytyväisi kokeneita jälkeenpäin. Jos syyllisyys kalvaa, olisi ehkä pitänyt pitää lapsi. Todennäköisesti ei-toivotun lapsen pitämispäätöksen jälkeen ei osaa enää tulkita omaa pahaa oloaan syyllisyydeksi lapsen saamisesta, pahan olon vain pistää kiertämään. On myös mahdollista, että ei-toivottu muuttuu toivotuksi - voisiko ihanempaa olla. Mutta muiden ihmisten ratkaisujen arvosteleminen ja arvottaminen on väärin: jokainen tietää mikä on parhaaksi itselleen. Yksipuoliset näkemyksetkään tuskin auttavat "apua"-huutavia; viittaan Mikko sinuun. Kaikilla on oikeus mielipiteisiin, kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä ääneen, mutta jos mielipiteen esille tuomisen funktio on tarjota se suoraan toiselle ihmiselle sellaisenaan, on jo virhe taphtunut. Jokainen raskaus tarvitsee oman tutkiskelunsa, omat sääntönsä, oman moraalinsa ja oman päätöksentekonsa. Yleistä mielipidettä on suorastaan vaarallista lähteä suoraan soveltamaan itseensä; varsinkin, kun suomalaisten mielipiteet asiasta tuntuvat menevän aikalailla puoliksi.
Itseäni pidän neutraalina asian suhteen. Tai ainakin kannatan- ja en-kannata-tilastoni menee puoliksi. Ainoa asia, jota abortissa suoranaisesti paheksun on sen käyttö tiedostetustu ehkäisymenetelmänä. "Vahingon" jälkeen en itse tulkitse sitä enää ehkäisymenetelmäksi. Silloin puollan taas yksilönpäätöstä.
Yhden suoran kysymyksen haluan vielä lopuksi esittää: Onko jälkiehkäisypillerin käyttö mielestänne verrattavissa aborttiin? Monet tuomitsevat abortin "vahingon" sattuessa, mutta entä jälkiehkäisy? Onko sekin vain abortin ripeämpi versio?
Tsemppiä kaikille äideille - niin nuorille ja vanhoille-, abortin tehneille, isille, syyllisyyttä kärsiville ja elämäänsä jatkaville. Pitäkää kivaa! ü
Pidän tänä keskiviikkona etiikan esitelmän aiheesta abortti.
Mielestäni abortti on jokaisen ihmisen henkilökohtainen päätös. Siihen on muiden turha ainakaan tulla puhumaan syyllisyyden tunteesta, joka "varmasti" tulee kalvamaan "murhaajan" mieltä hamaan loppuun saakka.
Uskon henkilökohtaisesti hyvin vahvasti siihen, että jokainen ihmiselämän päätös, joka tapahtuu vapaaehtoisesti, on loistava päätös. Tässä lausunnossa haluan korostaa myös sitä, että en itse näe aborttia murhana tai edes tappona. On mielestäni kypsää pystyä tekemään päätös lapsen synnyttämisestä ja kenties pitämisestä, mutta myös on kypsää, jos näkee järkevämmäksi vaihtoehdoksi kaikkien kannalta tehdä abortti.
Itsekästä abortin tekeminen ei ole, vasinkaan , jos tietää olevansa sellaisessa elämäntilanteessa ettei pysty huolehtimaan lapsesta. Käytän tyttöystäväni kanssa ehkäisyä, jälkiehkäisyä on jouduttu käyttämään kahdesti. Jos kuitenkin joskus kävisi niin, että kondomi rikkoutuisi tai pilleri olisi jäänyt ottamatta ja se huomattaisiin liian myöhään, olisi silloin keskustelun aika. Kerran olemme jo keskustelua käyneet aiheesta "mitä jos olen raskaana?". Keskustelua oli vaikea käsitellä realistisesti, mutta yhdessä tyttöystäväni kanssa totesimme, ettei lapsi sopisi opiskelevien ja ammattiin tähtäävien elämään ainakaan vielä. Kyse ei ollut siitä, että lapset asetettaisiin "hyi vittu"-palstan alle. Päinvastoin: me molemmat rakastamme lapsia ja tiedämme saavamme niitä - tulevaisuudessa. Vielä 18-vuotiaana en kuitenkaan koe kiirettä asian kanssa. Ainoa konfliktin "alkio" syntyi ku kuvittelimme raskauden ja tilanteen, jossa minä en koe olevani riittävä isäksi tässä elämänvaiheessa, mutta äiti haluaisi pitää lapsen. Mikä on isän osuus ja vaikutus asiassa? Lain mukaan ei mikään. Täysin ymmärrettävää, mutta mielestäni myös hieman epäoikeudenmukaista miestä kohtaan. Kuitenkin tahtoani vasten, jos lapsi olisi syntynyt, olisin toki pitänyt siitä huolta.
Jos päätös lapsen saamisesta/raskauden keskeyttämisestä tapahtuu vapaaehtoisesti, on lapsi luonnollisesti toivottu/ei-toivottu. Ei-toivotun lapsen synnyttäminen on mielestäni vastuutonta. Toisaalta lapsen voisi synnyttää ja antaa adoptoitavaksi, halukkaita vanhempia on minun käsittääkseni yllin kyllin. Raskauden läpikäyminen kuitenkin olisi opiskelevalle nuorelle aikamoinen kolaus, varsinki silloin, kun on ajatellut lapset kahdenkympin paremmalle puolelle.
Mielestäni oikeita ratkaisuja lapsikysymiksiin on yhtä monta, kuin on tyytyväisi kokeneita jälkeenpäin. Jos syyllisyys kalvaa, olisi ehkä pitänyt pitää lapsi. Todennäköisesti ei-toivotun lapsen pitämispäätöksen jälkeen ei osaa enää tulkita omaa pahaa oloaan syyllisyydeksi lapsen saamisesta, pahan olon vain pistää kiertämään. On myös mahdollista, että ei-toivottu muuttuu toivotuksi - voisiko ihanempaa olla. Mutta muiden ihmisten ratkaisujen arvosteleminen ja arvottaminen on väärin: jokainen tietää mikä on parhaaksi itselleen. Yksipuoliset näkemyksetkään tuskin auttavat "apua"-huutavia; viittaan Mikko sinuun. Kaikilla on oikeus mielipiteisiin, kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä ääneen, mutta jos mielipiteen esille tuomisen funktio on tarjota se suoraan toiselle ihmiselle sellaisenaan, on jo virhe taphtunut. Jokainen raskaus tarvitsee oman tutkiskelunsa, omat sääntönsä, oman moraalinsa ja oman päätöksentekonsa. Yleistä mielipidettä on suorastaan vaarallista lähteä suoraan soveltamaan itseensä; varsinkin, kun suomalaisten mielipiteet asiasta tuntuvat menevän aikalailla puoliksi.
Itseäni pidän neutraalina asian suhteen. Tai ainakin kannatan- ja en-kannata-tilastoni menee puoliksi. Ainoa asia, jota abortissa suoranaisesti paheksun on sen käyttö tiedostetustu ehkäisymenetelmänä. "Vahingon" jälkeen en itse tulkitse sitä enää ehkäisymenetelmäksi. Silloin puollan taas yksilönpäätöstä.
Yhden suoran kysymyksen haluan vielä lopuksi esittää: Onko jälkiehkäisypillerin käyttö mielestänne verrattavissa aborttiin? Monet tuomitsevat abortin "vahingon" sattuessa, mutta entä jälkiehkäisy? Onko sekin vain abortin ripeämpi versio?
Tsemppiä kaikille äideille - niin nuorille ja vanhoille-, abortin tehneille, isille, syyllisyyttä kärsiville ja elämäänsä jatkaville. Pitäkää kivaa! ü
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta älä ihmettele nauruntirskahduksia yleisön seasta, sellasta sokeeta soopaa se paikoitellen on.
"Uskon henkilökohtaisesti hyvin vahvasti siihen, että jokainen ihmiselämän päätös, joka tapahtuu vapaaehtoisesti, on loistava päätös."
Ja sekin jonka elämää päätös eniten koskee (lasta!) sai ilmaista vapaaehtosuutensa..? :D
Eihän sellanen voi koskaan olla 'henkilökohtainen päätös' joka koskee jonkun toisenkin elämää!
"Päinvastoin: me molemmat rakastamme lapsia ja tiedämme saavamme niitä - tulevaisuudessa."
Ja mistähän sä sen voit tietää? Tuskin juuri kukaan lapsettomuudestakaan kärsivä tiesi/uskoi että se osuis juuri omalle kohdalle..
Jälkiehkäisyä ei pidä käyttää sillojn kun se voi estää alkion kiinnittymisen (ovulaatio-kiinnittyminen välillä).
Tämäkin auttaa, kiitos paljon!
mahdollista, että nuori mies on näin fiksu!
upeeta, mahtavaa!!!
ehdottomasti :D
Erittäin kypsää pohdintaa.
Voit ylpeänä pitää esitelmän!
Itse olen aborttioikeudenkannattaja ja hyväksyn toki siten myös jälkiehkäisyn. Koska ihmisyyden arvon tärkein kynnys ei ole mielestäni kohtuun kiinnittyminen, vaan kehittyminen sen kohdun ulkopuolella toimeentulevaksi ja toisaalta tietenkin oppivaksi ja kokevaksi ihmiseksi.
ainakin (muun) murhaväen silmissä :D neutraalista ainakin kaukana!