Hei
Minä painoin elämäni surkeimpana hetkenä 110kg. Olen 175cm pitkä mies. Painoni on nyt 75kg, lähes pelkkää lihasta. Haluan sanoa kaikille kanssalaihduttajille, ettei työnne ole turhaa. TSEPMMPIÄ
Olen ollut aina hyvän rakenteen omaava, mutta vääränlaisen kasvatuksen ja ruokailun takia Biologisesti hyvät ominaisuuteni joutuivat läskivuoren alle. Minua kiusattiin ja haukuttiin koulussa. Eräänä hetkenä minua alkoi vituttaa huolella. Aloitin treenauksen, en mitenkään systemaattisesti, vaan tein sekalaisia juttuja. Siinä vähässä missä kuntoni tästä koheni, syttyi minulle into kuntoilua ja fyysisyyttä kohtaan. Aloin hiomaan ohjelmaani ja lisää tuloksia tuli. Ne eivät valitettavasti vielä näkyneet kuin parempana olona. Tottakai vitutti, kun treenasin ja silti välillä tuli kommenttia läskeistäni. Välillä lähdin bileistä pois masentuneena siitä, kun joku heitti "hyväntahtoista läppää" minusta. Ihmiset yrittivät pakottaa minut ottamaan läskin roolin. Roolin, joka ei todellakaan kuulu minulle. Siinä missä kuntoiluharrastukseni eteni ja lihas tuli läskin tilalle, minusta tuli kyyninen. Ihmiset ovat surkeaa pohjamutaa, pinnallisia iilimatoja. Niin kovin laajakatseisia ja ymmärtäväisiä, mutta samalla niin helvetin tappavan tuomitsevia.
Kun pitkän ajan kuluttua näin vanhoja tuttuja he sanoivat uudesta ulkonäöstäni. Mutta sisällä en ole enää vanha minä. Inhoan suurinta osaa vanhoista tutuistani. Itseni hiomisesta on tullut jatkuva prosessi minulle, eikä minua enää yhdistä vanhaan minääni kuin juuri ne ytimessä olevat asiat. Ne asiat mitkä hautautivat läskin alle. Tällä hetkellä on hilkkua vaille oma ydinolemukseni. Tästä en voi syyttää enkä kiittää ketään. Lapsena kokemani liikalihavuuteni jätti minuun jäljet - ei arpia - jotka ovat saaneet minut tähän. Minulla on sisälläni loppumaton voimavara niistä kaikista ilkeyksistä mitä minulle läskien takia sanottiin. Tavallaan lähde loppumatonta raivoa.
Luulen että suurimmalla muulla osalla lihavista ihmisistä on tämä sama lähde, mutta sitä pitää alkaa täyttämisen sijaan ammentamaan. Aluksi motivaationa on "minä näytän niille", mutta myöhemmin urheilusta tulee itseisarvo.
Toivottavasti tästä itsetutkiskelusta on jollekin hyötyä. Minulle siitä ainakin oli.
Minä painoin elämäni surkeimpana hetkenä 110kg. Olen 175cm pitkä mies. Painoni on nyt 75kg, lähes pelkkää lihasta. Haluan sanoa kaikille kanssalaihduttajille, ettei työnne ole turhaa. TSEPMMPIÄ
Olen ollut aina hyvän rakenteen omaava, mutta vääränlaisen kasvatuksen ja ruokailun takia Biologisesti hyvät ominaisuuteni joutuivat läskivuoren alle. Minua kiusattiin ja haukuttiin koulussa. Eräänä hetkenä minua alkoi vituttaa huolella. Aloitin treenauksen, en mitenkään systemaattisesti, vaan tein sekalaisia juttuja. Siinä vähässä missä kuntoni tästä koheni, syttyi minulle into kuntoilua ja fyysisyyttä kohtaan. Aloin hiomaan ohjelmaani ja lisää tuloksia tuli. Ne eivät valitettavasti vielä näkyneet kuin parempana olona. Tottakai vitutti, kun treenasin ja silti välillä tuli kommenttia läskeistäni. Välillä lähdin bileistä pois masentuneena siitä, kun joku heitti "hyväntahtoista läppää" minusta. Ihmiset yrittivät pakottaa minut ottamaan läskin roolin. Roolin, joka ei todellakaan kuulu minulle. Siinä missä kuntoiluharrastukseni eteni ja lihas tuli läskin tilalle, minusta tuli kyyninen. Ihmiset ovat surkeaa pohjamutaa, pinnallisia iilimatoja. Niin kovin laajakatseisia ja ymmärtäväisiä, mutta samalla niin helvetin tappavan tuomitsevia.
Kun pitkän ajan kuluttua näin vanhoja tuttuja he sanoivat uudesta ulkonäöstäni. Mutta sisällä en ole enää vanha minä. Inhoan suurinta osaa vanhoista tutuistani. Itseni hiomisesta on tullut jatkuva prosessi minulle, eikä minua enää yhdistä vanhaan minääni kuin juuri ne ytimessä olevat asiat. Ne asiat mitkä hautautivat läskin alle. Tällä hetkellä on hilkkua vaille oma ydinolemukseni. Tästä en voi syyttää enkä kiittää ketään. Lapsena kokemani liikalihavuuteni jätti minuun jäljet - ei arpia - jotka ovat saaneet minut tähän. Minulla on sisälläni loppumaton voimavara niistä kaikista ilkeyksistä mitä minulle läskien takia sanottiin. Tavallaan lähde loppumatonta raivoa.
Luulen että suurimmalla muulla osalla lihavista ihmisistä on tämä sama lähde, mutta sitä pitää alkaa täyttämisen sijaan ammentamaan. Aluksi motivaationa on "minä näytän niille", mutta myöhemmin urheilusta tulee itseisarvo.
Toivottavasti tästä itsetutkiskelusta on jollekin hyötyä. Minulle siitä ainakin oli.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.