Huoh.. Minulla on ongelmana, että haluaisin lopettaa, mutta en halua. Siis olen jo muutamaan otteeseen lopettanut (tosi vähän aikaa kyllä), mutta siis uskon että tahdonvoimalla siihen pystyisin.. Koen kyllä tämän isona ongelmana jne., mutta en kuitenkaan NIIN isona. Nälkä ja hyvä ruoka on aina sitten jossain vaiheessa isompia asioita.. Mistä saada motivaatio ja halu/tarve lopettaa ??! Kertokaa esim mitä tapahtuu monen vuoden bulimiaa sairastaneelle, jos tiedätte.. Itsellä helmikuussa kaksi vuotta täynnä sitten.. Vielä kun en näe selviä oireita, kuulemma iille vähän mennyt. Mitä odotettavissa mikäli jatkan ? Voi tätä miten alas tunnenkaa et olen vajonnut..
mistä motivaatio
lopettamiseen
101414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
muusta en tiedä :-(
...heti jos pystyy. Mulla oli bulimia 10v ja tosi pahana. oksensin joka päivä. Olin useita kertoja tiputuksessa sisätautiosastolla ja kerran meinasin kuolla, kun veren suola-arvot ja nestetasapaino oli niin huonot, et ne otti uusia kokeita, kun niilla arvoilla pitäis olla jo kuollut. Oli rytmihäiriöitä sydämessä.. Sitten muuta kivaa on, et oksentaessa paljon naama ja sylkirauhaset turpoo ja naama on kauheen näkönen. Sit just toi hampaiden kuluminen voi tulla. Ja happo polttaa ruokatorvea ja tulee siihen kipeä tulehdus ja voi tulla ruokatorven syöpä... Siinä nyt pahimmat. Mä onnistuin lopettamaan ja olen nyt suht terve. Närästys ja naaman turvotus ja kaikki on korjaantunu. Kannattaa antaa armoa keholleen. Moni vihaa ruumistaan, mut totuus on, et ilamn sitä ei oo elämää. Ja munkin kehoparka uskollisesti kesti kaiken ja nyt aion kohdella sitä hyvin. Tsemppiä kaikille tän asian kanssa kamppaileville!
viisi vuotta bulimia ja oksennan joka päivä 1-5 kertaa, nykyään yleensä 2 kertaa, muttä se vaihtelee..ja silti mun keho ei reakoi millään tavalla, ei tunnu yhtään hunovointiselta, päin vastoin, jos en oksenna mitä syön, tunnen itseni sairaaksi, mutta kun oksennan olen sen jälkeen tyhjällä mahalla hyvä vointinen ja piristyn huomattavasti.
Se onkin mun ongelma, olen alottamassa nyt toista kertaa hoidot, mutta samalla mietin onko mitään järkeä, kun näen tässä niin paljon hyvääkin, tai en, mutta ilman bulimiaa ei mulla olis mitään, en yksinkertaisesti pysty käsittelemään tunteita muuta kuin ruualla tai
itsetuhoiduudella..muuten ahdistus käy sietämättömäksi ja itsarikin pyörii mielessä jatkuvasti.
mutta siis huonot puolet on tietty hampaat ja poskien turvotus ja se että oksentaminen on joskus tosi vaikeaa..
mutta siis ihmetten tosissani, et miten jotkut joutuu tiputukseen yms..ite en tunne mitään, vaikka ruoka ei pysy kovinkaan usein sisällä..
nyt tuli varmaan tosi sekavaa tekstiä..vähä väsyttää..
...tuukaan mitään, mut sit se kunto voi romahtaa nopeestikin. Terveellistä bulimia ei varmasti oo! Nuori keho antaa aika kauan anteeksi, mut "kuluu" kuitenkin ja väsähtää. Sit bulimia salakavalasti pahenee, siitä tulee riippuvaiseks (vrt alkoholi) ja sit ei oo todellakaan helppoo lopettaa. Mulla nyt oli kyllä loppuvaiheessa hiton pahana. Söin ja oksensin 1-3 muovikassillista ruokaa päivittäin... rahaa menee hukkaan ja terveys... et jos pystyy, kannattaa lopettaa.. Ei tupakkakaan heti tapa, tai viina, heh.
Tavallaan sama ongelma - ikäänkuin en haluaisi tarpeeksi lopettaa. Viime aikoina olen tosin joutunut myöntämään, ettei tää enää taida tahdonvoimasta/haluamisesta olla kiinni. Toivottavasti sinä olet kuitenkin oikeassa omalta kohdaltasi,että pystyisit lopettamaan tahdonvoimalla... Siihen vaan on paljon helpompi uskoa niin pitkään kun sitä ei laita koetukselle.
Mäkin toivon ja toivoin jo aiemmin, että terveyden pettäminen herättäisi motivaation parantumiseen, mutta ei vielä siltä tunnu. Lääkärissä yritelty hellästi pelotella, että jos veriarvot tai paino menee tästä vielä huonompaan suuntaan niin sitten sairaala alkaa olla ainoa vaihtoehto. Ja sydänfilmissäki kuulemma jotain mistä pitää huomenna jutella lääkärin kanssa.
Nyt alkaa olla jo vähä vaikeeta väittää itelleen, että en mä kipee ole, kyllä mä voisin lopettaa vaikka heti. Tai en ainakaan kovin kipeä, en ainakaan niin kipeä että oksentelu pitäisi lopettaa just tänään. Eh.
Minun motivaationi oli raskaus. Aloin odottaa kaksosia, joka on jo itsessään riskiraskaus. Bulimia oli siis erittäin epäsuotava tauti siihen lisäksi - tämä sai minut lopettamaan.
Olin sairastanut bulimiaa 14 vuotta ja lukuisia kertoja yrittänyt vieroittaa itseäni siitä. Parhaimmillaan pystyin olemaan 3 viikkoa bulimoimatta. Kävin terapiassa ja söin Seronilia saamatta niistä ihmeempiä apuja.
Pitkään bulimiaa sairastaneena sain keltaiset ja lohkeilleet hampaat (mutta ei reikiä!!!), jatkuvasti alhaisen kalium -arvon (johon söin lisäkaliumia) ja ohentuneet hiukset, sekä tietysti jatkuvan väsymyksen. Hampaita lukuunottamatta muut oireet ovat parantuneet neljän terveen vuoden aikana.
Motivaatiosta se siis on kiinni - ainakin minulla. Tsemppiä teille muille!
bulimiasta erossa noin neljän vuoden jälkeen?
Onko vielä tänäkin päivänä joskus hetkiä, jolloin kaipaat ahmintaa?
Jos, niin miten usein ja millä estät sortumisesi parhaiten?
.. helpottanut koko ajan ajan kuluessa. Alussa hyvinkin vaikeaa.. turvotusta, vatsaoireita, pelkoa lihomisesta.. Kestää aikansa ennenkuin rääkätty massu alkaa toimia kunnolla. Alkuun hankalaa, mut siihenkin oppii ja olo helpottuu. On energisempi ja on paljon enemmän aikaa tehdä kaikkea oikeesti kivaa. Ajatukset alkaa sit askarrella muissakin asioissa kuin syömisessä ja ruuassa... kannattaa touhuta jotain ja olla armollinen itelleen... Eihän se bulimia tullukaan kuin naps vaan ja ei sit häviäkään nappia painamalla.. Tsemppiä. Joo ja joskus sitä ratkee syömään liikaa, mut ruokahalukin tasottuu. Luonnostaa sit ison aterian jälkeen syö vähemmän.. kehon kyky säädellä energiansaantia tervehtyy.
Saako kysyä, millainen suhde ruokaan sinulla oli ennen sairastumistasi? Eli oliko parantuminen johonkin aiempaan "palaamista", uudelleenopettelua, vai pitikö koko kuvio opetella alusta alkaen?
Itsellä oli tapana ahmia silloin tällöin, siis jo ennen kuin syömisestä tuli ongelma. Senkin takia ihmettelen, mistä lähtisi etsimään tervettä suhdetta ruokaan, kun ei sellaista tainnut olla ennen sairastumistakaan.
... on ehkä ollut jotenkin hankala aina. lapsena olin vähän pullukka. Meillä on suvussa syömishäiriöitä, ahmimista, lihavuutta ja bulimiaakin jopa 60v tädilläni.. Ja tavat jotenkin oudot... Isä ei keitä koskaan mitään alle 7 litran kattilassa. Semmonen mässäilykulttuuri, kauheeta ahmimista ja ahnastelua jopa hautajaisissa..
Mä oon jotenkin pikkuhiljaa löytäny terveempää suhdetta ruokaan, haen lohtua ja puuhaa muistakin asioista... koittanu istua alas ja miettiä mikä mulla on, oikeesti nälkä vai joku muu... Syön kyllä joskus liikaa ja harmittaa, mut yritän välttää oksentamista.. ehkä mä kyllästyinkin oksentamiseen, samoin kun joku tympiintyy juomiseensa.. Mulla auttaa pieni puuhastelu ja jos syötättää, koitan syödä jotain täyttävää ja terveellistä esim puuroa. Mulle tulee mieleen se oksentaminen oikeestaan enää sillon, jos syön jonkun ison ja epäterveellisen ruuan, pikaruokaa. Oon lukenu terveellisestä ruuasta ja tuntuu kivalle tehdä jotain hyvää ja terveellistä. Tulee tunne, että haluan antaa keholleni kaikki nää vitamiinit... Alussa retkahtelin välillä oksentamaan, mut se on lähes jäänyt.. Eikä terveellisyysfanaatikoksi kannata ryhtyä. On oikeus ja hyväkin joskus syödä nannaa, jos perusruokavalio on suht kunnossa. Ja esim. tummasuklaa ja tofujäätelö on ihan terveellisiä.. Tää on aika vaikee koko maailman. Pitäis olla laiha ja toisaalta hyötyliikunta on vähentynyt ja ruokaa tulvii ja houkutuksia.. Semmonen itsen ja oman kehon kuunteleminen ja hitaasti syöminen voi auttaa..