Oletteko miettineet, että huumetestauskäytäntö kannustaa kovempien aineiden käyttöön kuin kannabis? Kovat huumeet eivät näy niin pitkään testeissä kuin kannabiksenhajoamistuotteet, ja näin ollen moni ei-alkoholiorientoitunut ja jotain laitonta ainetta jo entuudestaan kokeillut saattaa testien varalta kokeilla/käyttää mielummin esim. amfetamiinia, ekstaasia tai jotain muuta kannabista vahvempaa (ja tietysti samalla täysin erilaista sekä suurempia riskejä sisällään pitävää) kuin kannabista. Tätä tapahtuu varmasti, sen tiedän kuulemani perusteella.
Jotkut joutuvat käymään seuloissa jopa pari kertaa kuussa (vaikka sillä ei mitään vaikutusta henkilön käsitykseen kannabiksesta) ja ollessaan jo "lain tuolla puolen" ja tutustuttuaan alakulttuureihin, kasvaa kynnys kokeilla vahvempia ja vaarallisempia päihteitä senkin vuoksi, että tietävät läpäisevänsä testit.
Muutenkin kun Suomessa yhä enenevässä määrin kokeillaan suoraan kovempia aineita kannabiksen sijaan, niin pelkkään kannabikseen tyytyviä suorastaan ahdistellaan kovempien aineiden pariin. Omasta tahdostaan riippumatta testeissä käyvät ihmiset eivät testien vuoksi muuta suhtautumistaan kannabikseen, mutta kokeillessaan kovempia huumeita, heidän suhtautumisensa niihin saattaa muuttua ja kaikkien kannalta ikävämpään suuntaan.
Tämä asia koskettaa erityisesti nuoria, koska heidän kokeilunhalunsa ja elämänkokemuksensa eivät ole vielä tasapainossa. Nuorten ei pitäisi käyttää mitään päihteitä, mutta kun he käyttävät niin nimenomaan kovemmista aineista ei jää niin helposti kiinni. Tämä on suorastaan pelottava ilmiö.
Mitä aikusiin tulee niin heille kannabis tulisi dekriminalisoida. Sen käytöstä ei tulisi rankaista ja se tuli erottaa selkeästi muista huumeista. Tulisi olla realisti: ei kannabiskokeiluita saada kitkettyä, mutta tulisi pitää huoli siitä, ettei samassa yhteydessä ole tarjolla muita huumeita. Kannabista hankkiakseen ei pitäisi joutua alamaailman kanssa tekemisiin. Se olisi kaikkien etu; sekä niiden jotka kokeilevat ja niiden jotka eivät kokeile. Kaikki voimavarat mitkä menevät kotikasvattiejien ja käyttäjien pidätyksiin, pitäisi ennemmin kohdistaa ennaltaehkäisevään/vaihtoehtoiseen toimintaan sekä hoitoresursseihin ja antaa poliisinkin jahdata oikeita ja vaarallisia rikollisia.
Jotkut joutuvat käymään seuloissa jopa pari kertaa kuussa (vaikka sillä ei mitään vaikutusta henkilön käsitykseen kannabiksesta) ja ollessaan jo "lain tuolla puolen" ja tutustuttuaan alakulttuureihin, kasvaa kynnys kokeilla vahvempia ja vaarallisempia päihteitä senkin vuoksi, että tietävät läpäisevänsä testit.
Muutenkin kun Suomessa yhä enenevässä määrin kokeillaan suoraan kovempia aineita kannabiksen sijaan, niin pelkkään kannabikseen tyytyviä suorastaan ahdistellaan kovempien aineiden pariin. Omasta tahdostaan riippumatta testeissä käyvät ihmiset eivät testien vuoksi muuta suhtautumistaan kannabikseen, mutta kokeillessaan kovempia huumeita, heidän suhtautumisensa niihin saattaa muuttua ja kaikkien kannalta ikävämpään suuntaan.
Tämä asia koskettaa erityisesti nuoria, koska heidän kokeilunhalunsa ja elämänkokemuksensa eivät ole vielä tasapainossa. Nuorten ei pitäisi käyttää mitään päihteitä, mutta kun he käyttävät niin nimenomaan kovemmista aineista ei jää niin helposti kiinni. Tämä on suorastaan pelottava ilmiö.
Mitä aikusiin tulee niin heille kannabis tulisi dekriminalisoida. Sen käytöstä ei tulisi rankaista ja se tuli erottaa selkeästi muista huumeista. Tulisi olla realisti: ei kannabiskokeiluita saada kitkettyä, mutta tulisi pitää huoli siitä, ettei samassa yhteydessä ole tarjolla muita huumeita. Kannabista hankkiakseen ei pitäisi joutua alamaailman kanssa tekemisiin. Se olisi kaikkien etu; sekä niiden jotka kokeilevat ja niiden jotka eivät kokeile. Kaikki voimavarat mitkä menevät kotikasvattiejien ja käyttäjien pidätyksiin, pitäisi ennemmin kohdistaa ennaltaehkäisevään/vaihtoehtoiseen toimintaan sekä hoitoresursseihin ja antaa poliisinkin jahdata oikeita ja vaarallisia rikollisia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kirjoitit....
" Oletteko miettineet, että huumetestauskäytäntö kannustaa kovempien aineiden käyttöön kuin kannabis?"
Vastaan...
Kaikki huumeet on omalla tavallaan "kovia".
Alkoholi runsaasti väärinkäytettynä on jopa tappavaa.
Heroiinissa pienikin yliannostus esim aloittelijalla voi tappaa.
Kokaiini vie nopeasti voimakkaaseen riippuvaisuuteen ja sitä kautta suuriakin ongelmia ja myös tappavaa.
LSD matka voi joidenkin kohdalla olla kohtalokas.
Kannabis aiheuttaa "hiipivän hölmöyden", eli käyttäjä ei tiedosta vähitellen syntyvää riippuvaisuuttaan koska krapulat, ym. käytönjälkeiset negatiiviset seuraamukset eivät ole varoittavina tekijöinä.
Negatiiviset seuraamukset tulee käyttäjälle niin vähitellen, että ne monestikkin laitetaan jonkun muun syyksi kuin kannabiksen.
Jopa nuorten vanhemmat voivat laittaa nuoren oudon muuttumisen,... muuttumisen... jonka psykedeelinen ja rasvaliukoinen aine vääjäämättömästi tekee jos käyttö on esim. kasvuiässä suhteellisenkaan säännöllistä.
Säännölliseksi käytöksi se menee helposti juuri kasvuiässä henkilöllä, jolla on esim. heikko itsetunto, jolle hän sitten tuntee saavansa vahvistusta kannabiksesta.
Säännölliseksi käytöksi se voi muodostua juuri myös sen takia, että sitä on helppo käyttää siten, että vanhemmatkaan ei sitä huomaa.
Eli kannabis on petollisuutensa takia myös kova aine, joka pidemmällä juoksulla aiheuttaa mielenterveysongelmia, toisille lievempiä ja toisille taas hulluuteen asti.
Eli kaikki aineet ovat kovia, mutta eri tavalla.
kovien aineiden ominaisuuksiin kuuluu fyysinen
riippuvuus, yliannostus vaara ja voimakkaat
vieroitus oireet. esim. viinalla vaarallisin
vaihe on krapula.
kannabiksella ei ole mitään edellä mainituista.
tuon rasvaliukoisen ja psykedeelisen voit antaa
jo olla. se on niin moneen kertaan täällä käsitelty ja merkityksettömäksi todettu.
Kannabiksen käyttäjälle syntyy helposti psyykkinen riippuvuus joka on samaa kuin esim himo aineeseen ja hän myös saa helpotusta ahdistuneisuuteen, jonka juuri kannabiksen pitempi aikainen käyttö on aiheuttanut.
Eli uusi kannbisjointti helpottaa aikaisempien kannabisjointtien aiheuttaman määrätynlaisen "krapulan".
Kannabiksen aiheuttama "krapula " on erillainen kun alkoholin aiheuttama krapula.
Kannabis aiheuttaa myös jonkinasteista vieroitusoireilua, edellyttäen että on pitempi putki takana.
Rasvaliukoisuutta ja psykedeelisyyttä ei voida sivuuttaa, koska se on tosiasia ja syy mielenterveyshäiriöihin.
Jos se on sinun mielestäsi "merkityksetön", niin se ei todista sitä, että se olisi muille merkityksetön. Sen todistavat jo tälläkin palstalla vierailleet lukuisat kannabisongelmaiset, jotka ovat oma-aloiteisesti halunneet kertoa tarinansa.
He eivät vain kovinkaan kauan aikaa viihdy tällä palstalla, koska teikäläiset kannabikseen rakastuneet ja vielä suhteellisen lievässä hölmöyden tilassa olevat aloittavat hirvittävän rienaamisen tuota kannabiksesta pois pyrkivää kohtaan.
Nuo kaksi seikkaa... psykedeelisyys ja rasvaliukoisuus yhdistettynä ...ovat se syy miksi sitä pidetään kaikkialla maailmassa laittomana aineena.
viihdekäytössä ei synny sen suurempaa himoa
aineeseen kuin viikonloppu ryyppääjilläkään.
itse asiassa pienemmät himarit se hamppu kehittää. puhutaan nyt kuitenkin noista virheistäsi.
rasvaliukoisuutta ja psykedeelisyyttä eivät
mitkään luotettavat tutkimukset pidä haittoina.
tämä on aivan omaa virheellistä teoriointiasi.
toinen virhe. hamppun käyttö ei ole laitonta
kaikkialla, aika moni maa euroopassakin sallii sen.
eu raportti kertoi hampun olevan vähiten haitallinen ja yk aikoo suosittaa lakien muuttamista sallivampaan suuntaan.
tämmöiset uutiset enteilevät muutosta ja nimenomaan muutosta järkevämpään suuntaan.
sinun ja monen muunkin "valistus työtä" tehneen
ongelma on se että te ette pysty keskustelemaan
asiasta järjellä vaan te teette sen tunteella.
Sinulla ei vuosikymmenien valistuksesta huolimatta ole kyllä oikein kosketusta asiaan. Ainoa mitä olet ehkä saanut aikaan, on ollut maan päihdeongelmien paheneminen. Niin ne valheet lopulta tulevat valehtelijan kasvoille, vaikka kuinka yrittäisi niitä kierrellä karkuun.
Vaan otatko sinä vastuuta siitä, että nuoret ryhtyvät heti käyttämään kovia huumeita, kun heille on kerrottu, että on vain huumeita. Lisäksi heille on kerrottu, että kannabis on petollisin aine. Joten miksi sitä käyttämään, kun kovilla huumeilla saa elämän vuodessa sekaisin. Kannabiksen kanssahan voi joutua odottamaan 30 vuotta, ja sitten SAATTAA olla mahdollisuus mennä sekaisin, jos psyyke on otollinen ongelmille. Väkivaltainen ja alkoholipitoinen lapsuus on monia psykoosipotilaita yhdistävä tekijä. Miten oli sinun poikasi lapsuus? Kun puita haukut, haukutko oikeaa?
Kirjoitit mm.
"Väkivaltainen ja alkoholipitoinen lapsuus on monia psykoosipotilaita yhdistävä tekijä. Miten oli sinun poikasi lapsuus? Kun puita haukut, haukutko oikeaa?"
Väkivaltainen ja alkoholipitoinen lapsuuskoti on varmasti omiaan edesauttamaan lapsen pahoinvointia, mutta ei se ole mikään sääntö.
Minä kasvoin perheessä jossa isä oli alkoholin suurkuluttaja, mutta ei muut.
Itse asiassa muut, siis siskoni ja veljeni päinvastoin alkovat karttaa alkoholia. Äitini ei myöskään koskenut alkoholiin.
Poikani kasvoi peheessä, joka oli hyvin keskivertoperhe.
Alkoholia ei käytetty muuta kuin korkeintaan ruokaviiniä juhlatilaisuuksissa.
Väkivalta oli ja on perheessäni tuntematon käsite.
Kannabis ja pari kolme kertaa LSD:tä (kertomansa mukaan) on tehnyt hänet riippuvaiseksi aineesta.
Nyt hän on ollut jo muutaman viikon Kööpenhaminan Christianissa.
Olisiko se kannabistin paratiisi ?
Olen pahoillani poikasi puolesta. Toisaalta jotenkin ymmärrän hänen lähtönsä. Olisin ehkä tehnyt samalla tavalla, jos oma isäni olisi soittanut asuntooni poliisit, ja mitä muuta sitten vielä onkaan asiassa takana. Sehän on selvää, että välinne eivät varmasti ole olleet pitkään aikaan kunnossa.
Minulla ei ole kuitenkaan tarvetta lähteä minnekään, koska oma isäni on alkanut ymmärtää asioita vähän laajemmin. Ehkä tähän vaikuttaa erään lähisukulaisen tuskainen kamppailu alkoholin kanssa, joka todennäköisesti päättyy jossain vaiheessa kuolemaan. Se ei sentään ole pahin, näin sinua siteeraten. En vain itse tiedä, mikä se sitten on. Tämä on ollut aika kauan epäselvää, joten voisit sitä vähän valaista.
Mistä sinä tiedät, onko isäsi alkoholismi aiheuttanut ongelmia pojallesi? Et voi sitä tietää, mutta kiistät sen mahdollisuuden, koska se ei sovi siihen kuvaan, jonka haluat tapahtumasta nähdä mielessäsi. Se saattaa kuitenkin olla yhtä suuri harhakuva, mitä on trollin rummut.
Kirjoitit..
"viihdekäytössä ei synny sen suurempaa himoa
aineeseen kuin viikonloppu ryyppääjilläkään."
Väärin, Poikanikin aloitti "viihdekäytöllä"
"itse asiassa pienemmät himarit se hamppu kehittää"
Väärin, poikanikin jätti kaiken taakseen hampun synnyttämän himon takia. ja huom. ei vain poikani, vaan monet muut tuntemani kannabistit.
"rasvaliukoisuutta ja psykedeelisyyttä eivät
mitkään luotettavat tutkimukset pidä haittoina"
Väärin... Rasvaliukoisuus ja psykedeelisyys, vasinkin yhdistettynä, on niin itsestään selvyys, että sen tietää jo alakoululainenkin.
Kun persoonallisuutta muuttava aine, siis psykedeelinen, istuu ihmisen aivoihin rasvaliukoisen ominaisuutensa takia ja käyttö on suurempaa kuin puoliintumisaika edellyttäisi, niin persoonan muutos on edessä, käyttäjän mielestä "hyvin menee", mutta läheiset näkevät kaverin luisumisen pahempaan suuntaan.
Mitä tulee laillisuuteen maailmalla, niin en todellakaan tiedä, olisiko se missään maassa täysin sallittua ? Veikkaampa että ei, jos olen väärässä niin oikaiskaa.
Onhan se Suomessakin suhteellisen dekriminalisoitua. Kuitenkin Hollannissa ja Tanskassa enemmän sallittua, mutta ei täysin laillista.
Mitä tulee YK:n sallivampaan suhtautumiseen, niin sanoisimpa, että sitä ei ole vielä "kirkossa kuulutettu". Ne ovat vain raportteja asian käsittelemistä varten, jossa myös kuullaan vastapuolen argumenttia, mm. TOSISEIKKOJA KANNABIKSESTA ja tutkimusta PÖSSÖTTELY PIENENTÄÄ AIVOJA jne.
Siellä siis kuullaan molempia osapuolia ja sen perusteella tehdään joskus päätös suosituksesta.
Jokainen maa sitten harkitsee, noudattaako suositusta vai ei.
"sinun ja monen muunkin "valistus työtä" tehneen
ongelma on se että te ette pysty keskustelemaan
asiasta järjellä vaan te teette sen tunteella."
Minun kirjoitukseni perustuu 30 vuoden kokemukseen vierestä seuranneena ja puoluettomat lääketieteelliset tutkimukset tukevat näkemiäni tapauksia.
kokemusta löytyy täältäkin, itse olen käyttänyt
noin 20 vuotta eikä ole ongelmia tullut.
tunnen ihmisiä jotka ovat poltelleet pidempäänkin. koita tajuta että poikasi tapaus
ei tarkoita että kaikille käy samoin.
tosiseikoilla kannabiksesta ja sillä aussi tutkimuksella voit heittää vesilintua.
niiden tutkimustavat eivät kata mitään kriteereitä jotta niitä voisi pitää tieteellisinä. aussi tutkimus ei kerro mitä muuta
olivat ottaneet, eikä aivoja ollut kuvattu ennen
käyttöä.
tosiseikat jos sitä kehtaa niin nimittää on tälläkin keskustelu palstalla kumottu niin moneen
kertaan että on uskomatonta että edes yrität sitä
esittää todisteeksi.
ainoa missä olet oikeassa on se että tarkalleen laillista se kannabis ei missään ole mutta sallittua se on ainakin hollannissa, espanjassa,
porttugalissa, tsekissä ja osissa saksaa.
sallivampaa linjaa harkitaan monissa muissakin
maissa.
eihän mikään ole varmaa mutta ainakin mailmalla
harkitaan muutosta. se mitä se tulee olemaan jää
nähtäväksi. mutta se on varmaa ettei rasvaliukoisuus tule siinä päätöksessä näyttelemään mitään roolia.
pyytäisin sinua opettelemaan perustelemaan puheesi mutta koska et ole oppinut mitään sen yli
vuoden aikana mitä olet tänne saarnannut niin antaa olla. eihän uskovaisen päätä ole ennenkään totuus kääntänyt.
Miten on mahdollista, että puhuessasi oikeasti kovista huumeista, pystyt esittämään selkeitä "otsikoita" miksi ne ovat vaarallisia. Mutta kannabiksen kohdalla alkaa sellainen lavertelu ja kiertely sekä juonikas kaartelu ettei tosikaan. Syystä että: yrität saada sen näyttämään kovemmalla huumeelta kuin se on.
Kannabis voi toki toimia "kovana" huumeena seuraava, jopa hengenvaarallisena: puhdasta THC:tä suonensisäisesti tiputuksella ja paljon. Tai väkisinsyötettyä mahdollisimman THC-pitoista kannabistuotetta elimistöön ja kiloja.
Mutta se mitä tarkoitat on henkinen puoli ja kannabiksen "salakavala" luonne. Siinä olen samaa mieltä, että monelta saattaa jäädä hoksaamatta pitkäaikaisvaikutukset, mutta suurin osa käyttäjistä ei ole suurkuluttajia ja moni huomaa kielteiset vaikutukset (esim. hamppufoorumilla tämä on tullut selkeästi esille) ja vähentää, pitää tauon tai lopettaa käytön.
Ihmetyttää miksi sinun täytyy pitää kiinni rasvaliukoisuus & psykedeelisyysteoriastasi, kun voidaan ihan ilman mitään satuteoriotakin todeta runsaalla ja pitkällä käyttöhistorialla olevan kielteisiä vaikutuksia. Valistuksessa ei kuulosta edes uhkaavalta hassut teoriat, äärimmäiset esimerkit tai 30 vuoden jäkijunat. Jos ajattelee vaikka niitä ongelmanuoria, jotka sekakäyttävät kaikkea mahdollista sotkua ja joista osa päätyy oikeasti narkomaaneiksi, olisi kaikkein arvokkainta löytää humaanit konstit ikävän kierteen katkaisemiseen. Parasta lienee turvallisuus sekä vaihtoehtoiseen toimintaan panostamiseen.
Aikuisille ihmisille ei kuitenkaan ole järkevää kirjoittaa edes sakkolappuja kannabiksenkäytöstä, saati sitten rehdä merkintöjä mihinkään rekisteriin. Jos oikein ajattelet asiaa, tajuat sen itsekin. Suomi on varmaan viimeisiä maita Euroopassa, missä huumeidenvastaiset järjestötkään on enää käyttäjien rankaisun kannalla (sakottaminen, merkinnät jne.), jos nyt enää edes täälläkään. Muualla ne huumeiden käyttäjien äidit ja isät ovat sitä mieltä, että dekriminalisointi on järkevää kannabiksen kohdalla.
tietoa runsaasta ja jatkuvasta käytöstä löytyy
lääke käyttäjistä. siinä käytetään sitä samaa ja varsin vahvaa kannabista suuriakin määriä päivittäin.
näitä on seurattu ihan liittovaltion tasolta siinä toivossa että saataisi perusteluja kannabiksen vaarallisuudesta pitkä-aikais käytössä. aika hiljaista sillä suunnalla.
hyvä esimerkki oli 60 min ohjelmassa. siinä pörssimeklari kertoi vuosia kestäneestä käytöstään ja sen vaikutuksista elämäänsä ja työhönsä. katsokaa se ja sanokaa sitten kuinka tyhmäksi kannabis tekee.
yksi seikka mikä erottaa sekä lääke käyttäjät ja sallitusti polttavat (hollantilaiset) suomalaisista kannabiksen käyttäjistä on lain
rikkominen. tämä aiheuttaa jonkin verran sitä
vainoharhaisuutta mikä voidaan tulkita tietyssä
määrin kannabiksesta johtuvaksi.
mutta kumpi on sitten suurempi syy vainotuksiin?
laki joka kieltää meiltä valinnan päihteiden suhteen vai itse päihde?
Varmasti laittomuus lisää vainotuksia. Sen lisäksi kannabiksella on taipumus tehdä vaikutuksen alainen henkilö normaalia varovaisemmaksi ja joskus hieman pelokkaammaksi suhteessa ympäristön todellisiin riskeihin. Tottunut lääkekäyttäjä tai muuten vain käyttäjä ovat todellakin siinä erilaisessa tilanteessa, että lääkekäyttäjän ei tarvitse samalla lailla varoa kiinnijäämistä ja turha arastelu sekä vainotus jää pois. Tosin Suomessa ei varmaan lääkekäyttäjä pahemmin asiaa mainosta leimautumisen pelossa.
Lääkekäytön syistä riippuen lääkekäyttäjä todellakin saattaa käyttää runsaasti verrattuna viihde/rentoutuskäyttäjään ja olet oikeassa siinä, ettei edes runsaan ja pitkäkestoisenkäytön ole voitu osoittaa aiheuttavan merkittäviä haittoja. Eräs tärkeimpiä tekijöitä onkin käytön motiivi; jos joku erityisesti yrittää paeta ongelmiaan runsaalla kannabiksenkäytöllä tai muuten hyvin ongelmainen käyttää runsaasti, voivat ongelmat paheta entisestään, jos käyttää aikansa lähinnä kannabiksen parissa. Riippuu yksinkertaisesti hmisestä itsestään.
Joka tapauksessa kannabiksen haittoja liioitellaan vahvasti ja kannabiksen ollessa kyseessä on kaikki mahdolliset haitat etsitty kissojen ja koirien kanssa. Siitä huolimatta melkoisen laiha saalis on kasassa vastustukseen ja laittomuuteen nähden.
Monilla pitkäaikaiskäyttäjillä, oli sitten lääkekäyttäjä tai muu käyttäjä, tulee kannabiksesta esim. muistamiseen, kognitiivisiin kykyihin ja aloitekykyyn liittyviä muutoksia, mutta nekin ovat suhteessa siihen, kuinka päätänsä käyttää ja käyttääkö sitä. Ei aivot pelkällä blossinpoltolla pysy kunnossa, ne vaativat jumppaa. Vaikea on tietysti todistaa, että mikä johtuu mistäkin, mutta edes lääkekäytössä taysin haitaton aine ei ole kyseessä. Jotkut eivät nimenomaan pidä kannabiksesta lääkkeenä, koska kokevat pilvessä olon epämiellyttävänä. Tosin siihen tulee päivittäiskäyttäjillä tottumus ja jos elämä pyörii muiden asioiden ympärillä, ei se vaikutus kovin suuri loppujen lopuksi ole. Ei ainakaan itsestäänselvästi.
näinhän se on että aivot vaativat jumppaa ja käyttöä siinä missä lihaksetkin. ei se blossi
autuaaksi tee.
siinä missä olosuhteissa sitä käytetään sekä jonkin verran myös tiheydellä ja määrillä on
merkitystä haitallisuuden eri asteille.
alkoholin kohdalla jo kohtuukäyttö aiheuttaa aivojen kutistumista.
kannabiksen kohdalla ei edes uskalleta käyttää
kyseistä termiä. siis sitä kohtuukäyttöä. jos näistä asioista uskallettaisiin edes puhua mutta
kun meillä mutta on poliittinen
itsemurha ehdottaa mitään liennytystä kannabiksen
suhteen.
millä tahansa keksitylläkin valheella sitä saavat
"valitajat" sanoa vaaralliseksi. mutta sitä tosiasioihin perustuvilla puolusteluilla saat
kuulla olevasi narkki joka puolustelee käyttöään.
keskustele siinä sitten sivistyneesti.
Kannabiksen lääkekäyttö ei ole mitään uutta, sen kummemmin kun esim. morfiinin lääkekäyttökään.
Molemmissa tapauksissa on kuitenkin sivuvaikutuksia ylenmäärin ja siitä syystä se ei ole kovin suosittu asiantuntijalääkäreiden keskuudessa.
Enpä usko, että löytyy lääkäriä, joka suostuisi esim. 20 vuotiaalle määräämään kannabista lääkemääräyksen muodossa.
Ymmärettävämpää on suostua vanhemman ihmisen anomukseen saada kannabista lääkkeeksi.
Lääkäri vain määrittelee ...uskoisin näin... aika tarkkaan päivittäiset käyttömäärät.
Lääkäreiden on pakko määritellä puoliintumisajat, koska on kysymyksessä rasvaliukoinen aine.
"Lääkäri vain määrittelee ...uskoisin näin... aika tarkkaan päivittäiset käyttömäärät.
Lääkäreiden on pakko määritellä puoliintumisajat, koska on kysymyksessä rasvaliukoinen aine."
Huomaa, että uskolla olet ollut taas liikenteessä. Ensinnäkään lääkekäytössä ei kiinnitetä mitään huomiota puoliintumisaikoihin, olet pahasti väärässä. Jossain taauksissa käytettävät määrät ovat jopa useita grammoja vahvaa kukintoa päivässä ja sellaisessa käytössä ei ole mitään mahdollisuuttakaan, että HAJOAMISTUOTTEET ehtisivät postua kokonaan ennen uutta käyttöä.
Mutta jos ikinä olet yhtään tajunnut asiasta mitään, hoksaat että myös päivittäisessä käytössä hajoamistuotteita poistuu jatkuvasti. Eli kun lakipiste on saavutettu, se ei enää ylity, jollei käyttömäärä kasva. Lääkärit eivät kiinnitä paskan vertaa siihen huomiota, että hajoamistuotteet ovat rasvaliukoisia, vaan ihan muihin seikkoihin.
"Molemmissa tapauksissa on kuitenkin sivuvaikutuksia ylenmäärin ja siitä syystä se ei ole kovin suosittu asiantuntijalääkäreiden keskuudessa."
Morfiinissa ja opiaattipohjaisissa lääkkeissä on todella paljon enemmän sivuvaikutuksia sekä huumaavia vaikutuksia. Joissain tapauksissa kannabis auttaa opiaattien aiheuttamiin sivuvaikutuksiin, kuten pahoinvointiin sekä ruokahaluttomuuteen.
Suomessa ollaan vielä varovaisia lääkekannabiskysymyksessa eikä monikaan saa lääkettä, joka heillä auttaisi parhaimmin. Tilanne tulee muuttumaan, mutta kyllähän punaniskat ja ennakkoluulotohtorit pistävät kampoihin. Silti lääkärit ovat pikku hiljaa havahtumassa asiaan ja monet heistä ovatkin silloinkin, kun eivät ole uskaltaneet määrätä leimautumisen pelosta kannabista lääkkeeksi, jopa suositelleet käyttöä kuitenkin.
puhut jatkuvasti puoliintumisajoista, niitä ei lääkekäytössä voi tulla. käyttö kun on sitä
jatkuvaa ja runsasta. morfiini on vähän huono
verrokki sitä kun voidaan käyttää vain kivun
lievitykseen. samoin eroa tulee siitä että
morfiini aiheuttaa fyysisen riippuvuuden.
nämä rasvaliukoisuudet sen enempää kuin psykedeelisyys ei silti aiheuta näitä saarnaamiasi haittoja. noilla määrillähän niitä
pitäisi teorioidesi mukaan tulla pilvin pimein.
viihdekäytössä voi mennä tyyliin parista grammasta vaikka viiteen grammaan viikonlopun aikana.
lääkekäytössä kaksi grammaa on pienin, niin sanottu aloitus annos päivää kohden. sitä voidaan tarvittaessa nostaa.
eli jos psykoosien ja yleisen flippaamisen riski
kasvaa suuremmalla käytöllä pitäisi lääkekäyttäjien keskuudesta löytyä helposti näitä. koitahan löytää.
Millä perusteella poikasi sairastui psykoosiin kannabiksen takia? Miksi sairastumiseen ei olisi voinut vaikuttaa LSD:n käyttö? Miksi poikasi jäi riippuvaikeksi kannabiksesta?
Riippuvuutta ei synny, ellei ole taustalla jo muitakin ongelmia. Eihän jokaisesta alkoholia nauttivastakaan tule automaattisesti alkoholistia. Mitkä mahdollisesti on poikasi kohdalla näitä ongelmia?
Mainittakoon että itsekkin aikoinan olin riippuvainen kannabiksesta ja alkoholista, sekä käytin runsaasti kaiken näköistä muuta. Mutta kun sain elämääni muuta sisältöä niin ei ole ollut enää tarvetta käyttää päivittäin. Nykyään siis käyttöni rajoittuu alkoholin osalta kerran pari kuukauteen ja kannabiksen osalta kertaan 1-6kk.
Kysymyksesi oli ihan hyviä.
"Millä perusteella poikasi sairastui psykoosiin kannabiksen takia?"
Poikani oli noin 20 ikäisenä menevä ja reipas.
Huolehti ulkonäöstään ja suunnitteli elämäänsä terveellä tavalla, katseli itselleen elinkumppania ja teki töitä ahkerasti perheyrityksessämme.
Hän löysikin kaverin rinnalleen ja he yhdessä alkoivat tekemään myyntityötä messuilla ja markkinoilla. Menestyivät hyvin.
Siinä menestyksen huumassa he kuitenkin alkoivat molemmat pössyttelemään (ehkä aluksi viikonloppuisin) kannabista.
Olin tietoinen asiasta, mutta en suuremmasti siihen kiinnittänyt huomioita, koska tekivät työnsä ja rakensivat omaa pesää.
Kuitenkin noin parinvuoden käytön jälkeen alkoi työmotiivi pojallani heiketä (ei niinkään puolisollaan) ja hän alkoi istuskelemaan omissa oloissaan ja harjoittamaan meditointia.
Myös nk aave-kirjoittelu alkoi tulla mukaan kuvioihin. Tästä aavekirjoittelusta aviokumppani alkoi hermostumaan ja siitä, että poikani kertoi ufon tulevan hakemaan hänet ja koko sukukunnan toiselle planeetalle.
Tuli avio-ero ...(Aviopuolisi oli tiettävästi lopettanut kannabiksen käytön) ja poikani muutti toiselle paikkakunnalle ja pössyttely koveni ja tiivistyi.
Kun kokonais kannabiksen polttoaikaa oli kulunut noin 20 vuotta ja ufo tarinat sekä sanomien aavekirjoittelut jne vain voimistuivat, niin vieaillessani hänen luonaan huomasin poikani voivan todella huonosti (itse hän sitä ei huomannut, vaan päin vastoin voi paremmin kuin muut) ja tilasin psykiatrin kotikäynille.
Psykiatri sattui olemaan poikani perhetuttu ja tunsi hänet hyvin myös terveeltä ajalta.
Hän jo siinä vaiheessa sanoi poikani olevan psykoositilassa, mutta ei niin pahasti että nykyisen lain puitteissa voisi ajatella tahdonvastaista hoitoa.
Keskusteltuamme asiasta hän sanoi psykoosin johtuvan kannabiksen käytöstä.
Tästä tilanteesta kului vielä n. 10 vuotta ennekuin naapurit hälytti poliisin poikani asunnolle, koska he näkivät että mies ei ole terve. Poliisit toimittivat poikani lääkäriin ja sieltä tuli passitus tahdonvastaiseen hoitoon joka kesti n 6 viikkoa.
Hoitopaikka oli hyvä, eikä vuotanut aineita sisälle, joten poikani oli ilman pössyttelyä koko ajan ja vielä lääkehoito päälle. Tässä ajassa poikani parani niin hyvin, että ufot ym outoudet oli taakse jäänyttä elämää.
Hoidon jälkeen ihmetteli itsekkin, miten hän on voinut olla niin pössö, että joutui hoitoon.
Hoidon jälkeinen tila oli kuitenkin alakuloinen ja ehkä häpeilevä, joten kun entinen pössöttely kaveri tuli kylään poikani luokse ja oli jopa yötä, niin hän "hyvää hyvyyttään" tarjosi jointit pojalleni, "että tämä helpottaa", kyllä totisesti helpotti ja alakuloisuus ym häpeilyt oli tipotiessään.
Tie oli valmis uudelle psykoosille.
"Miksi sairastumiseen ei olisi voinut vaikuttaa LSD:n käyttö?"
Ensinäkin, jos poikani ei olisi "rakastunut" kannabikseen, niin hän ei olisi myöskään kokeillut LSD:tä, mutta hän ihastui yleensä psyykkeensä muuttamiseen aineitten avulla ja LSD on vielä ärhäkämpi psykedeeli ja varmasti edisti poikani tilaa.
Mutta poikani sekoilu alkoi jo pelkästään kannabiksen avulla. LSD astui kuvaan myöhemmin.
Siis poikani oli ensiksi nk. viihdekäyttäjä mutta muuttui suhteelisen nopeasti "tajunnanlaajennuskäyttäjäksi", hänen vaimonsa oli vain viihde käyttäjä ja tiettävästi on lopettanut senkin homman.
Myönnän toki, että jos pysyy nk.ssa viihdekäytössä, niin riski sairastua niin, että sen näkee selvästi päälle päin, on pienenpi.
" Miksi poikasi jäi riippuvaikeksi kannabiksesta?"
Ei ole sellaista ihmistä joka tuohon osaisi vastata. Arvelunai on, että hän vain ihastui niin kovaa kannabiksen tekemään hyvänolontunteeseen, että halusi siinä olla alati.
"Riippuvuutta ei synny, ellei ole taustalla jo muitakin ongelmia."
Pojallani ei ollut mitään ongelmia, jos ei heikohkoa itsetuntoa lasketa siihen.
Kirjoitit myös...
"Mainittakoon että itsekkin aikoinan olin riippuvainen kannabiksesta ja alkoholista, sekä käytin runsaasti kaiken näköistä muuta. Mutta kun sain elämääni muuta sisältöä niin ei ole ollut enää tarvetta käyttää päivittäin. Nykyään siis käyttöni rajoittuu alkoholin osalta kerran pari kuukauteen ja kannabiksen osalta kertaan 1-6kk."
Onnittelen sinua jos pystyt pitämään päihteiden käytön mainitsemissasi rajoissa, varsinkin tuo kannabiksen käyttö noilla käyttö väleillä ei tiettävästi aiheuta kasaantumista aivoissa eikä muuallakaan kehossa.
Toivottavsti tiedostat, että kaikki ei ole niin vahvoja kuin sinä, vaan "Ei paha kenkään ihminen, vaan toinen heikompi toista" ja siksi kannabiksen kehuminen vedoten omaan kokemukseen joka on ollut vain myönteistä, on mielestäni väärin.
Ps olen tämän asian kirjoitellut kyllä aikaisemminkin, mutta lainatakseni Miken sanontaa
"Tällä keskustelupalstalla ei ole historiaa"
kävikö niin että vs. kyllästyi kun ei löydä/löytänyt todisteita lääkekäyttäjien
psykooseista. no elämä on trollausta ja uusien
keskustelujen jatkamista kun yhdessä jää
alakynteen.