Johonkin oli pakko päästä purkautumaan, kun itsekseen vaan miettii näitä asioita.
Eli tilanne se, jotta sekstailtiin ilman ehkäisyä miesystäväni kanssa ja sen jälkeen sitten, kun kurkkasin kalenteria nin hokasin, että pahimmat päivät olivat juuri silloin. En sitten sen enempää asiaa jäänyt miettimään kunnes muutaman päivän kuluttua siitä rintani olivat turvoksissa samaan tapaan kuin pari päivää ennen menkkoja. nyt tosin menkkojen aika ei vielä ollut reiluun kahteen viikkoon! Se oli seikka, miksi aloin huolestua ja etsiä tietoa netistä, että voisiko olla mahdollista, että jo noin aikaisin rinnat reagoisivat, jos olisi tapahtunut hedelmöittyminen. Edelleen rinnat ovat turvonneet ja kiinnitin huomiota, että myös niitä "näppyjä" on nännien vieressä, mutta en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota, että onko niitä minulla normaalistikin jossain vaiheessa kiertoa, joten en ole varma, onko se poikkeavaa.
Röyhtäilyä mulla on ollut pian parisen viikkoa eikä se kyllä ole mulle normaalia. Jos jsokus on ollut niin kestänyt päivän tai kaksi, mutta tää on jatkunut nyt jo yli viikon. Ilmavaivat ja niistä johtuva kiertäminen mahassa on kans, mutta mulla on joskus stressistäkin sellaisia oireita, joten en tiedä, liittyykö tuokaan mitenkään tähän asiaan. Ja palelustakaan en voi tietää, koska onhan nyt ilmat kylmenneet ja kämpässäkin vetoisampaa eikä sekään ole jatkuvaa, vaan ajoittaista.
Oikeastaan siis ainoa varma outo asia on noi turvonneet rinnat, muut saatan kuvitella, kun olen lueskellut näitä juttuja ja stressi voi aiheuttaa ties mitä oireita. Mutta voiko rinnat turvota ihan siksi, että pelkään olevani raskaana, että olisi valeraskautta tms.?
Jos olisin raskaana, olisi lapsi hyvin toivottu, vaikkei kylläkään suunniteltu... Miehellä tosin varmasti veisi hetken aikaa sopeutua ajatukseen, koska suhteemme ei ole vielä vanha, vaikkakin tosimielellä ollaankin molemmat.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tehdä raskaustesti.
hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohtuun tapahtuu noin viikko hedelmöittymisen jälkeen. Vasta sen jälkeen alkaa erittyä istukkahormonia, joka aikaansaa kehossa muutoksia. Muutoksista/raskausoireista osa alkaa heti ja osa pikkuhiljaa (raskausoireiden määrä on toki yksilöllinen). Tuota ennen kehosi ei voi mitenkään tietää hedelmöittymisestä:)
Kyllähän elimistö voi kehittää raskausoireita, kun toivoo lasta ja/tai vastaavasti alkaa epäillä olevansa raskaana.
Kannattaa tehdä r-testi. Herkimmät näyttää jo plussaa ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa.
rauhassa siihen asti kun kuukautisten pitäisi alkaa tai itseasiassa muutaman päivän ylikin ja jos ei ala niin tee sit raskaustesti. Turha höntyillä näiden asioiden suhteen.Ja eihän sitä tiedä vaik se poitsukaveris olis puristanu sun tissei vähän liian lujasti kiihkoissaan etkä säkään sitä huomannu ja siit sit johtuu tuo turpoominen vai olikos sitä nyt sit?? :-o