Kotka-lisä ?

Käsittelikö valtuusto kotka-lisän korotusta lainkaan? Yritin etsiä pöytäkirjasta mutta ainakaan ei mun silmään sattunnut. Jos se touteutuisi niin olisi paremmat taloudelliset edellytykset jäädäkkin kotiin hoitamaan lapset. Jos korotus ei toteudu niin pistetään joukkovoimat kehiin ja laitetaan hoitopaikka hakemukset ( tai adressi) vetämään ja näytetään valtuustolle mihin soppaan joutuvat. Tarhat ym. ovat jo nyt täyteen puukattuja ja lisätiloja tuskin löytyy saatikka henkilökuntaa.
11583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lisää lapsia. Tulee lisää voimaa ja kantopintaa kapinaan...

Äänestä

Alle kolmevuotiaista maksetaan 200 e ja yli kolmevuotiaista 81 e kuukaudessa. Lisäksi perhe saa Kelalta kotihoidon tukea 294 e kuukaudessa yhdestä alle kolmivuotiaasta lapsesta.

Äänestä
  • Valtuusto päätti kotka-lisäksi alle 3v. 200 euroa (korotus siis 32 euroa eli n. 20 %) ja sisaruksille tuli kaikille sama "taksa" eli 81 euroa. Kuten Harald tuossa jo kertoi.

    Lisäksi kotihoidon tukeen on tulossa vuoden alusta 20 euron korotus (kotihoidontukea saavat nekin jotka eivät ole oikeutettuja kotka-lisään). Vaikka raha tulee Kelalta on maksaja Kotkan kaupunki. Kela on siis "välittäjänä".

    Lisäksi valtuusto päätti, että helmikuun valtuustossa tarkastetaan lisän ehtoja.

    Ennen valtuuston kokousta kävi kotka-lisä adressin luovuttajat, joiden viesti oli, että korotusta tärkeämpää on muuttaa kriteereitä ja jopa poistaa ne kokonaan.

    Suurin syy rukata kh:n päätöstä oli se, että haluttiin turvata aito mahdollisuus muuttaa kotka-lisän ehtoja. Mikäli kh:n summat olisivat jääneet voimaan, olisi ehtojen tarkastelu ollut vaikeaa. Kustannukset olisivat suuremmilla lisillä nousseet liian korkeiksi. Etenkin ehtojen poistaminen kokonaan olisi ollut taloudellisesti mahdotonta. Jos kh:n summat olisivat jääneet voimaan olisi eilen pitänyt löytää 400 000 euroa korotuksen katteeksi lisää.

    Äänestä

  • Sami Virtanen kirjoitti:

    Valtuusto päätti kotka-lisäksi alle 3v. 200 euroa (korotus siis 32 euroa eli n. 20 %) ja sisaruksille tuli kaikille sama "taksa" eli 81 euroa. Kuten Harald tuossa jo kertoi.

    jos haluan päivänkin töissä...kotka lisä peruuntuu.
    erittäin typerä systeemi.
    eikös se ole tarkotus että hoidetaan ne kotona ne lapset niin onko sillä väliä onko se 8 tuntia mummolassa?

    Äänestä

  • Sami Virtanen kirjoitti:

    Valtuusto päätti kotka-lisäksi alle 3v. 200 euroa (korotus siis 32 euroa eli n. 20 %) ja sisaruksille tuli kaikille sama "taksa" eli 81 euroa. Kuten Harald tuossa jo kertoi.

    Lisäksi kotihoidon tukeen on tulossa vuoden alusta 20 euron korotus (kotihoidontukea saavat nekin jotka eivät ole oikeutettuja kotka-lisään). Vaikka raha tulee Kelalta on maksaja Kotkan kaupunki. Kela on siis "välittäjänä".

    Lisäksi valtuusto päätti, että helmikuun valtuustossa tarkastetaan lisän ehtoja.

    Ennen valtuuston kokousta kävi kotka-lisä adressin luovuttajat, joiden viesti oli, että korotusta tärkeämpää on muuttaa kriteereitä ja jopa poistaa ne kokonaan.

    Suurin syy rukata kh:n päätöstä oli se, että haluttiin turvata aito mahdollisuus muuttaa kotka-lisän ehtoja. Mikäli kh:n summat olisivat jääneet voimaan, olisi ehtojen tarkastelu ollut vaikeaa. Kustannukset olisivat suuremmilla lisillä nousseet liian korkeiksi. Etenkin ehtojen poistaminen kokonaan olisi ollut taloudellisesti mahdotonta. Jos kh:n summat olisivat jääneet voimaan olisi eilen pitänyt löytää 400 000 euroa korotuksen katteeksi lisää.

    keitäs tässä vaötuustossa nyt sitten on?
    nimiä peliin niin katotaa.

    tuo korotus olisi ollut kotkalta paljon hienompi teko kuin rakentaa jotain juttuja.

    taitaa olla eerolat ja semit hävinneet...

    pettynyt olen.

    Äänestä

  • rod s kirjoitti:

    pihalla koko asiassa...keitä on tässä valtuustossa!?! Hä? Ota ihan rauhallisesti vaan, kyllä se siitä helpottaa...

    Äänestä

isot korotukset peruttu.vittu että tämä kotka on perseestä

Äänestä
  • ne ei riitä! Eikös tuo ole päättäjiltä fiksusti tehty, nyt ei tarvitse niitäkään rahoja puristaa muilta pois. Älkää vaihtako autoanne, ostakaa lapsillenne ruokaa ja vaatteita. Yksinkertaista ja helppoa. Matkustellakin voi hitusen vähemmän. Eikä isukin tarvi sitä kaljaakaan sellaisia määriä juoda. Kyllähän te pärjäätte!

    Äänestä

  • moiseen riitä niin kirjoitti:

    ne ei riitä! Eikös tuo ole päättäjiltä fiksusti tehty, nyt ei tarvitse niitäkään rahoja puristaa muilta pois. Älkää vaihtako autoanne, ostakaa lapsillenne ruokaa ja vaatteita. Yksinkertaista ja helppoa. Matkustellakin voi hitusen vähemmän. Eikä isukin tarvi sitä kaljaakaan sellaisia määriä juoda. Kyllähän te pärjäätte!

    Minä olin kotona 4:n tenavan kanssa,isäntä kävi metallialan töissä,kyllä sitä tuli monta pullapitkoa ja rieskaa väännettyä.Lapsilisistä sitten(ne tuli muistaakseni neljäkertaa vuodessa)ostettiin lapsille vaatetta,luistimia,suksia ym. puikot heilui jatkuvasti.No joo on ollut aika,että ei saatu edes lapsilisää,miksi minusta tuntuu,että nykyään kaikki pitäs saada vaivatta.

    Äänestä

  • moiseen riitä niin kirjoitti:

    ne ei riitä! Eikös tuo ole päättäjiltä fiksusti tehty, nyt ei tarvitse niitäkään rahoja puristaa muilta pois. Älkää vaihtako autoanne, ostakaa lapsillenne ruokaa ja vaatteita. Yksinkertaista ja helppoa. Matkustellakin voi hitusen vähemmän. Eikä isukin tarvi sitä kaljaakaan sellaisia määriä juoda. Kyllähän te pärjäätte!

    kyllä rahaa riittää kaikkeen muuhun kun tuommoisiin.

    Äänestä

siellä saa hyviä eineksiä,kun keittäjät poistettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

2 lasta kotona kirjoitti:

Käsittelikö valtuusto kotka-lisän korotusta lainkaan? Yritin etsiä pöytäkirjasta mutta ainakaan ei mun silmään sattunnut. Jos se touteutuisi niin olisi paremmat taloudelliset edellytykset jäädäkkin kotiin hoitamaan lapset. Jos korotus ei toteudu niin pistetään joukkovoimat kehiin ja laitetaan hoitopaikka hakemukset ( tai adressi) vetämään ja näytetään valtuustolle mihin soppaan joutuvat. Tarhat ym. ovat jo nyt täyteen puukattuja ja lisätiloja tuskin löytyy saatikka henkilökuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu