Vaikka tuossa edellä oli juttu vanhasta suolasta, niin laitan tästä silti uuden keskustelunavauksen. Vähän sama, mutta kuitenkin eri.
Eli, jos tunteet muuttuvat seurusteltaessa ja sen jälkeen erotaan, voivatko ne muuttua takaisin? Tai voiko rakkaus tulla takaisin? Onko kenelläkään tämänsuuntaisia kokemuksia? Onko se mahdollista? Siis kun syy eroon ei tosiaan ole muu kuin tuo tunteiden muuttuminen, ystävyydeksi, miksi lie.
Ja olisiko minulla tehtävissä mitään, jotta tunteet syttyisivät jälleen? Meillä oli jotain niin hyvää... Kunpa hän vain tajuaisi sen. Mutta vetäytynyt olen taka-alalle, muuta en voi. Rakastan häntä edelleen. Tunteilleni en mitään voi, eikä kai hänkään.. mutta toivon kipinä ei sammu minussa!
Mutta kertokaa omia ajatuksianne ja kokemuksianne. :)
Eli, jos tunteet muuttuvat seurusteltaessa ja sen jälkeen erotaan, voivatko ne muuttua takaisin? Tai voiko rakkaus tulla takaisin? Onko kenelläkään tämänsuuntaisia kokemuksia? Onko se mahdollista? Siis kun syy eroon ei tosiaan ole muu kuin tuo tunteiden muuttuminen, ystävyydeksi, miksi lie.
Ja olisiko minulla tehtävissä mitään, jotta tunteet syttyisivät jälleen? Meillä oli jotain niin hyvää... Kunpa hän vain tajuaisi sen. Mutta vetäytynyt olen taka-alalle, muuta en voi. Rakastan häntä edelleen. Tunteilleni en mitään voi, eikä kai hänkään.. mutta toivon kipinä ei sammu minussa!
Mutta kertokaa omia ajatuksianne ja kokemuksianne. :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Enpä ole koskaan palannut yhteen, koska eroaminen on ollut vaan niin peruuttamatonta ja yleensä pitkään harkittua. Taidan olla vapauden haluinen. Kyllä tunteita on **moniakin** eksiä kohtaan jäljellä, mutta ne ovat sellaista platonista perheenjäseniä kohtaan tunnettua rakkautta....
Ns. romanttinen rakkaus on musta aika alitajuinen juttu, eikä sitä voi musta kontrolloida tai pakottaa itseään rakastamaan jotain, sitä vain joko rakastaa tai ei...
Jos ero on johtunut loukkaantumisesta, ehkä silloin voi palata yhteen, jos tunteet ja tilanne kunnolla selvitetään...ja tunteita on vielä jäljellä ? Mutta enpä ole sitäkään koskaan tehnyt, vaikka olenkin lähtenyt loukkaantuneena ns. "vetämään". Joskus .
olen sitä mieltä, että ero on ero. Sen jälkeen paluuta takaisin ei ole. Yksinkertaisesti siitä syystä, että omalla kohdallani ero on aina harkittu ja oletan sen olevan myös toisella sitä. Eli toisin sanoen eroon on olemassa syy tai syitä ja ne ovat olemassa myös eron jälkeen.
Aika voi kullata muistot ja yksin jääminen voi saada sysäämään taka-alalle ne asiat, jotka ovat eroamiseen johtaneet mutta totuus on, että jos ihmiset eivät ole onnellisia yhdessä tai jompikumpi kokee olonsa onnettomaksi suhteessa, se on asia, joka on vain hyväksyttävä.
tunnen ja toimin. Elämää voi ymmärtää taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin. Omat "eroni" (samoin kuin suhteeseen lähteminenkin!) ovat olleet syvällisesti harkittuja juttuja, joten ei ole mitään syytä haikailla takaisin, jos eroon on päädytty. Kirjan voi sulkea, kun tarina on päättynyt.
Let bygones be bygones - siinä mielessä, että ei huonoja fiiliksiä kannata elätellä ja säilöä. On hyvä jos voidaan olla hyvissä väleissä eron jälkeen, mutta ei se tarkoita kaipailua tai mahdollisuutta palata yhteen. Varmaankin tapa jolla suhde alkaa - ja elää - sävyttää eronkin? Mutta jos toinen haikailee perään, on parasta olla todella selkeä suhtautumisessaan.
Yhtä kammottavaa kuin kuin katkeruus ja kostonhalukin on eron jälkeinen (itsekeskeinen?) tahmea haikailu. On ihan toinen asia ja prosessi esim. jätetyksi tulleena oikeasti surra menetettyä hyvää ihmistä...
Eteenpäin elävän mieli.
Elämässä on paljon mahdollisuuksia, on myös syitä miksi tavataan, rakastetaan ja erotaan. Kaikesta tästä oppii, oppii toisesta, itsestään, rakkaudesta ja eroamisesta.
Joskus on syitä, vaikeita syitä miksi erotaan ja sen läpikäyminen vaatii aikaa vaikka rakkautta olisi toista kohtaan ja tekisi mieli palata yhteen. Sillä miks on erottu on suuri merkitys onko ns. paluuseen mahdollisuutta. Jos esim. eron syitä ei ole käsitellyt syvemmällä tasolla ja suhteeseen liittyviä asioita ja palataan yhteen, niin monesti käy niin että alku menee kivasti ja sitten tulee toinen ero.
Näen kumminkin mahdollisuuden sille että yhteen voi palata rakastamansa ihmisen kanssa jos ns. kasvua on tapahtunut ja syyt aloittaa matka rakkaansa kanssa ovat syvällisemmät ja aidot. Halua elää toisen kanssa ja asettua toisen vierelle pitkien pohdintojen jälkeen.
Joissain tarinoissa on vaan joskus pakko mennä kauas että näkee lähelle. se on meistä kahdesta kiinni, uskalluksesta, rohkeudesta ja tunteista.
Ei ole siis mikään helppo tie kohda näitä asioita, etenkin jos mietitään syvällisesti rakkauden kokemista uudessa valossa toisen kanssa, mutta joskus vaan kannattaa nämä asiat käydä läpi, koska se voi tuoda elämään niin paljon uutta, onnea ja uskallusta elää omien päätöksiensä takana.
En siis näe että olisi mahdotonta löytää toisensa uudelleen, mutta sinne matka voi kestää.
Toiset meistä ajattelee asiat pinnallisemmin kuin toiset ja jokainen tarina on omansa. Mielestäni ei siis voi sanoa kukaan toiselle voiko he palata yhteen vai ei.
Sen tietää vain he kaksi jotka erosivat, kokivat tunteita ja jotain suurta yhdessä.
alle pitkäksi aikaa.
Hieno kirjoitus.
samaa pohtii tämäkin mitä tehdä.
syyt eroon olivat muita kuin parisuhteessa, sen olemisessa lähinnä. Erittäin hankalia ja vaikeita, vain sydän tietää mitä tehdä ja miten elää.
Minä en tiedä ...
Tiedän monia jotka ovat yrittäneet palata, eli ovat palanneetkin yhteen vähäksi aikaa, mutta (omat kokemukseni mukaanlukien)eron ja uudelleen yrityksen jälkeen juttu on kuitenkin ollut sitten jotenkin erilainen ja loppunut vähän ajan päästä, syystä tai toisesta. Tulipahan kuitenkin yritettyä vielä. Mutta kuluttavaa se on.
se niin riippuu siitä miten yrittää.. tuosta omasta jutustasi tulee mieleen että teit sen kokeilun halusta toimisiko suhde uudelleen, mutta ehkä tulkitsen tilanteen väärin.. monesti vaan varsinkin parikymppiset pomppii edes takas suhteessa, joka ei johda yhtään mihinkään.
Eräs läheinen ystäväni on ollut miehensä kanssa jotakuinkin kymmenen vuotta ja he ovat tänä aikana ehtineet kerran erota ja palata yhteen. Olivat aika nuoria kun alkoivat yhteisen taipaleensa, ystäväni jotain 19 ja miehensä vähän päälle kaksikymppinen. Aika harvoinhan nämä parinkympin korvilla aloitetut "elämän ensimmäiset vakavat parisuhteet" minun nähdäkseni kestävät mutta tämä pari on yksi niitä harvoja omasta lähipiiristäni, joka luultavasti kestää yhdessä toisetkin kymmenen vuotta.
Heillä vajaan vuoden kestänyt ero tuntuisi olevan liima joka kiinnitti heidät toisiinsa tiukemmin. Kumpikin sai käydä katsomassa vähän lähemmin sitä vihreämpää ruohoa aidan toisella puolella ja todeta ettei se lopulta ollut sen kummoisempaa. He palasivat yhteen hiukan kasvaneina ja kypsempinä eikä eroon johtaneita alkuvuosien ristiriitoja enää ollutkaan. Itse tunnen pientä kateutta siitä että he näyttävät löytäneen SEN OIKEAN, Ovat kumppaneina niin tasavertaiset, toisaalta hyvin samankaltaisia, toisaalta erilaisia, toisiaan täydentävällä tavalla.
Jos kaksi ihmistä vain kuuluvat yhteen, ero voi siis olla positiivinen asia, pieni välietappi joka opettaa ja kasvattaa. Auttaa pitämään kirkkaana mielessä että toisen rakkaus ei ole itsestäänselvyys vaan asia joka pitää omilla teoillaan ansaita - joka päivä.