Unkariin matkalla

Hei!
Olemme menossa unkariin ensimmäistä kertaa lomailemaan. Nyt mietityttää, että pitäisikö ottaa viikon vai kahdenviikon loma. Miten viikon aikana kerkeää katsomaan nähtävyyksiä ja tutustumaan kaupunkiin? Onko viikko liian lyhyt aika? Kuinka paljon teillä on ollut matkarahaa varattuna unkariin esim. viikon matkalle? Mukaan lähtee yksi 12 v lapsi.

Kylpyläänkin haluaisimme mennä käymään. Onko keskustassa hyvää ja siistiä kylpylää, jossa voisimme turvallisin mielin käydä?

Innolla kyllä matkaa odotamme. Toivottavasti on näkemisen arvoinen kaupunki! Kaikenlaisia vinkkejä otetaan vastaan budapestissä käyneiltä. Esim. mitä ihania nähtävyyksiä ja ravintoloita on keskustassa ja missä kannattaa ehdottomasti käydä.

Mukana matkalla on tietenkin oppaat matkatoimistosta, joten ei siellä ihan ummikkona olla, mutta kiva olisi lukea muiden kokemuksia/mielipiteitä unkarista.
82084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oltiin poikaystävän kanssa elokuussa 2008 viikko Budapestissa, oltiin perillä perjantain alkuillasta ja lähdettiin takaisin seuraavana perjantaina ennen puolta päivää. Ensimmäisten lomapäivien aikana tuntui siltä, ettei mitenkään ehdi kaikkea nähdä, mutta sitten oikeastaan viimeinen torstaipäivä oli jo sellainen että täytyi vähän miettiä et mihinköhän sitä vielä aikaansa kuluttaisi. Meiltä jäi toki monta paikkaa varmasti näkemättä, mutta ajateltiin käydä niissä mitkä itselle on tärkeitä, eikä niissä missä muiden mielestä "pitäisi" käydä. Joku voisi sanoa että menetettiin jotain kun ei käyty esim patsaspuistossa, mutta en itse koe jääneeni mistään paitsi.
Yksi suurimpia ja ihanimpia kokemuksia minulle -lapsenmieliselle joka ei ole koskaan edes päässyt Korkeasaareen - oli eläintarha, jossa vierähti oikeastaan koko päivä. Mikäli on museoihminen, niin niiden antia kannattaa ammentaa. Terrorintalo oli toisaalta kauhistuttava kokemus ja moitin sitä, etten ihan kaikkea ymmärtänyt eikä kaikkea oltu turisteille tehty kovin selväksi, mutta se selvensi kuitenkin aika hyvin sitä, millaista elämä on Unkarissa joskus ollut. Eikä ollenkaan niin kauan aikaa sitten.
Matkaraha on niin yksilöllinen asia, meillä oli poikaystäväni kanssa rahaa molemmilla noin 350 euroa. Voin sanoa että omani käytin kaikki melkein viimeistä kymppiä myöten, toinen osapuoli ei ollut ihan yhtä tuhlaavainen. Koin kuitenkin että ruokaan ja juomaan meni yllättävän paljon rahaa. Varsinkin kun oltiin sellaisella viikolla reissussa että lämmintä piisasi, niin nestetasapainosta (miehellä ainakin oluen muodossa välillä..) täytyi pitää huoli. Sitten kun ns. kunnon kahvia ei saanut, niin aika monta cappuccinoa tuli juotua, välillä useampikin päivän aikana, niin kyllä ne rahat vaan kului nopeasti ravintoloissa. Minulla oli hirveä ongelma siitä mitä juoda ruuan kanssa, kun en olutta ja viiniä juo, enkä halua limsan kanssa ruokailla, enkä veteen uskaltanut koskea. Parin päivän päästä tajusin jollain ruokalistalla omenamehun, jota sitten litkin siiderin asemasta loppuviikon. Siideriä kun en kaupungista löytänyt.. Ostelin kyllä aika paljon sitten vaatteita ja tuliaisia, mutta myöskin pääsylippuihin (museot, eläintarha jne) kului myös yllättävästi rahaa. Liikennemuseo oli kans ihan kiva, insinöörimiehen mielestä taisi olla kaikkein coolein paikka kaikista nähtävyyksistä :)
Kylpylän osalta en osaa sanoa mitään, sen(kin) kun nimittäin jätimme väliin. Pari viikkoa ennen minua kaupungissa vieraillut tätini kyllä sanoi, ettei kylpylää saa missään nimessä jättää väliin!
Eniten nautin siitä tunnelmasta kaupungissa illalla lämpöisessä ja "hengailusta" ympäriinsä. Nuoriso tuntui olevan aktiivisesti liikkeellä kaiken iltaa ja oli mukava seurailla heidän esityksiään iltaisin, istuskella rauhassa vaan. Mielestäni ketään vastaantulijaa ei tarvinnut pelätä, mutta järki päässä tietysti jokaisessa kaupungissa.
Käytiin myöskin Tonava-risteilyllä. Käytiin sillä vasta ihan loman viime hetkinä ja se oli hieman pettymys, kun siihen mennessä viikkoa oltiin suunnilleen kaikki jo nähty maan pinnalta.
Tässäpä sitä sun tätä, toivottavasti yhtään auttoi.

Äänestä
  • veteen uskaltanut koskea. Budapestissä kun voi juoda vettä suoraan kraanasta ja puistojen vesiposteista. Helteessä todella helpotus kun ei tarvitse aina vettä olla ostamassa. Itse ostamme aluksi muutaman pullon, joita sitten täyttelemme. Jos on käytössä pakastin niin kannattaa pakastaa osa vesipesipulloista, säilyy kylmänä pitkään kaupunkikierroksilla. Eläintarhan lisäksi suosittelen myös sirkusta. Ja kylpylää, konsertteja, kahviloita, hengailua... Kahdessa viikossa kerkeää Budapestin ulkopuolellekkin, junat kulkevat sujuvasti.
    Ravintoloista ja kylpylöistä löytyy esimerkkejä ja mielipiteitä aiemmista keskusteluista.

    Äänestä

  • kun et kirjoitti:

    veteen uskaltanut koskea. Budapestissä kun voi juoda vettä suoraan kraanasta ja puistojen vesiposteista. Helteessä todella helpotus kun ei tarvitse aina vettä olla ostamassa. Itse ostamme aluksi muutaman pullon, joita sitten täyttelemme. Jos on käytössä pakastin niin kannattaa pakastaa osa vesipesipulloista, säilyy kylmänä pitkään kaupunkikierroksilla. Eläintarhan lisäksi suosittelen myös sirkusta. Ja kylpylää, konsertteja, kahviloita, hengailua... Kahdessa viikossa kerkeää Budapestin ulkopuolellekkin, junat kulkevat sujuvasti.
    Ravintoloista ja kylpylöistä löytyy esimerkkejä ja mielipiteitä aiemmista keskusteluista.

    En todellakaan suosittele juomaan suoraan kraanasta vettä ,ainakaan Pestin puolella. Vesi ei ole juomavedeksi kelpaavaa. No, jos sinulla on maha rautaa niin sitten...
    Ravintoloiden listalla oleva vesi on aina pullotettua vettä, joten sitä olisi voinut juoda ihan rauhassa...

    Äänestä

  • Budapestitär kirjoitti:

    Kyllä Budapestin kraanavettä voi juoda ilman että on maha rautaa. Ja tosiaan niistä puistojen vesiposteistakin tulee puhdasta juomavettä. Tällä hetkellä Budapestin vesi on jopa parempaa kuin pääkaupunkiseudun hanoista tuleva Vantaanjoen vesi. Myös Pestin puolella.

    Pullovesi on tietysti ruokajuomana paremman makuista kuin kraanavesi. Kivan makuista ja viiniä kevyempää juomaa saa kun laimentaa valkoviinin kivennäisvedellä, vähän kuin siideriä.

    Äänestä

  • Budapestitär kirjoitti:

    En todellakaan suosittele juomaan suoraan kraanasta vettä ,ainakaan Pestin puolella. Vesi ei ole juomavedeksi kelpaavaa. No, jos sinulla on maha rautaa niin sitten...
    Ravintoloiden listalla oleva vesi on aina pullotettua vettä, joten sitä olisi voinut juoda ihan rauhassa...

    neljä päivää budan puolella 14-17.11.
    Vesi oli täysin juotavaa hanasta kirkasta ja hyvää.

    Äänestä

Hieno kaupunki,hyviä ostospaikkoja,mahtavaa ruokaa!
Tulimme viikko sitten,lämmintäkin oli vielä 20.
Suosittelen henk.kohtaista opasta(edullinen).Käyppäs
katsoon www.opas.hu

Äänestä
  • Kiitos kommenteista ja kokemuksista. Tuolla oppaan sivuilla täytyy kyllä käydä tutustumassa ja ottaa yhteyttä siihen. Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jipii kirjoitti:

Hei!
Olemme menossa unkariin ensimmäistä kertaa lomailemaan. Nyt mietityttää, että pitäisikö ottaa viikon vai kahdenviikon loma. Miten viikon aikana kerkeää katsomaan nähtävyyksiä ja tutustumaan kaupunkiin? Onko viikko liian lyhyt aika? Kuinka paljon teillä on ollut matkarahaa varattuna unkariin esim. viikon matkalle? Mukaan lähtee yksi 12 v lapsi.

Kylpyläänkin haluaisimme mennä käymään. Onko keskustassa hyvää ja siistiä kylpylää, jossa voisimme turvallisin mielin käydä?

Innolla kyllä matkaa odotamme. Toivottavasti on näkemisen arvoinen kaupunki! Kaikenlaisia vinkkejä otetaan vastaan budapestissä käyneiltä. Esim. mitä ihania nähtävyyksiä ja ravintoloita on keskustassa ja missä kannattaa ehdottomasti käydä.

Mukana matkalla on tietenkin oppaat matkatoimistosta, joten ei siellä ihan ummikkona olla, mutta kiva olisi lukea muiden kokemuksia/mielipiteitä unkarista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu