Häpeästä yli pääseminen

Vuosien piina

Moi,

kertokaas mitenkä pääsen yli tästä häpeästä mitä olen kantanut jo lähes viisi vuotta. Asia lyhyesti, nuorempana kännissä hölmöilin ja video löyty netistä. Poistaminen mahdottomuus, sen olen ymmärtänyt ajat sitten.

Nykyään olen fiksu nuori, hyvä työ ja kaverit. Silti joka aamu herään miettien, että entä jos tänään joku tuttu näkee sen, tai pomo töissä, tai joku joka minun elämääni kuuluu ja ajattelee että tollainen idioottiko tämä ihminen on todella?

Ahdistus on ajoittain valtava. Olen miettinyt jopa kallonkutistajaa, vaikka asia on loppujen lopuksi naurettava. Siltikin ajatus, että menisin niin pitkälle tässä asiassa tuntuu myös ahdistavalta.

5

1423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on oikeus

      poistaa se video.

      Toiseksi nuorena ihmiset hölmöilevät. Jos ne eivät hölmöile nuorina, ne hölmöilevät vanhoina (pettävät, jättävät tai muuta). Mieti nyt esim. Matti Vanhasta. Silläkin on ollut varmaan hirveät paineet Ruususen jupakan takia. Ihmisiä me vaan ollaan.

      Julkisuus saattaa vaikuttaa hirveältä peikolta, mutta itse pitää vahvistaa itseään niin, ettei siitä hetkahda. Anna olla koko jutun. Unohda se. Ajan kanssa koko juttu menee ohi. Jos joku sattuu joskus tokaisemaan, niin voit sanoa, että "No onhan se kiva, että sinua kiinnostaa. Ei taida olla sulla parempaa tekemistä."

      • Vuosien piina

        No videon poistossa on kaksi ongelmaa.

        1) Se on varmasti näinä vuosina lähtenyt niin käsistä, että se ilmestyy kuitenkin uudestaan ja uudestaan johonkin nähtäville.

        2) En ole kuvaaja, video on kuvattu julkisella paikalla. Tekijänoikeuksia ei siis ole ja video ei loukkaa yksityisyyttä. Kuinkahan voisin vaatia videota poistettavaksi?

        Lain silmissä käsittääkseni perusteita ei ole.


      • tää ei
        Vuosien piina kirjoitti:

        No videon poistossa on kaksi ongelmaa.

        1) Se on varmasti näinä vuosina lähtenyt niin käsistä, että se ilmestyy kuitenkin uudestaan ja uudestaan johonkin nähtäville.

        2) En ole kuvaaja, video on kuvattu julkisella paikalla. Tekijänoikeuksia ei siis ole ja video ei loukkaa yksityisyyttä. Kuinkahan voisin vaatia videota poistettavaksi?

        Lain silmissä käsittääkseni perusteita ei ole.

        ehkä helpota fiilistäsi heti, mutta mieti: He ovat varmaan jo nähneet sen!

        Oikeasti, et voi tietää. Ja mieti asiaa tätä kautta, kukaan ei ole sanonut mitään. Ja miksi olisikaan? Koska jokainen aikuinen tietää, että mokia löytyy melkein jokaiselta. Itsekin mokasin nuorena todella pahoin muutamia kertoja, mutta silloin ei onneksi kaikkea kuvattu ja kaikki päätynyt nettiin... He tuntevat sinut nyt, sellaisena kuin olet nykyään. He voivat ajatella, että olitpa ajattelematon aikoinasi, mutta tietävät sen myös opettaneen sinua. Ja parempi on video, joka on jo julkaistu, kuin video jolla voitaisiin yrittää vaikuttaa sinuun julkaisemisen uhalla.

        Eli älä huoli turhia. Jos joku siitä huomauttaa voit tosiaan sanoa, että hommaapa kuule elämä. Tai vaikka että itse katsoit parhaaksi pistää sen julkiseksi aikoinaan, pistit kovan kovaa vasten kun kusipäät yritti käyttää sitä sua vastaan jne. Älä murehdi turhia vaan mieti itsellesi sopiva strategia. En usko että videoon kaatuu mikään elämässäsi, kunhan itse vaan pääset asian kanssa sinuiksi.


    • myötätuntoinen

      En tiedä mitä olet jo tehnyt, mutta itse selvittäisin asian perusteellisesti, jos se noin paljon vaivaisi. Kävisin asiaa tuntevan juristin puheilla (tai kysyisin sähköpostilla) asian teknistä puolta. Saako sen pois tai ei. Ja jos tulee uudelleen, saako sen jälleen pois. Jos häpeän tunne on suuri, kävisin vielä jossain terapiassa. Ei asia ole liian "pieni", koska se vaivaa jatkuvasti. Ei tarvitse pelätä, ettei sinua oteta vakavasti ammattilaisten luona. Jatkuva häpeä kuluttaa. Siitä pääsee kyllä yli. Apua voi olla saatavissa ilmaiseksikin (järjestöt yms.)

    • Nainen111

      1. Hanki atk-alan ekspertti apuun. Heitä on. Aivan varmasti, jos ei laillisin, niin laittomin keinoin löytyy joku nörtti "kaivamaan nettiin porsaanreiän" ja tuhoamaan videosi.

      2. Puhut asiasta tunne-palstalla. Silti ongelmasi on tekninen. Ryhdy toimeen jo tänään! Suhtautumalla tähän häpeän ongelmana, etkä www-maailman ongelmana (jokainen meistä on mokannut believe me) vain RANGAISET ITSEÄSI LISÄÄ. RANGAISET ITSEÄSI HÄPEÄLLÄ.

      Sen sijaan: TOIMI. Ota puhelin käteen. Ota selvää kaikesta mahdollisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe