Jt. Eksyin tälle sivulle nyt kun oon niin monen kuullut tästä juttelevan. Ihan hyvä että uskottomat saa lukea meidän tavasta uskoa, mutta jää kyllä aika väärä kuva uskomisesta. Eihän uskominen ole sääntöjen noudattamista tai jotain sellaista, että vastentahtoisesti täytyy tehdä asioita, joita ei tahtoisi. Eikö pitäisi ennemmin kertoa siitä toisesta puolesta mitä uskominen antaa ja oikeasti on? Itse parannuksen armon aikuisiällä saaneena haluaisin kertoa myös siitä kaikesta hyvästä, mitä olen saanut. Uudet ystävät, harrastukset, mukavaa vapaa-aikaa, seuroissa usein mielen täyttävän kiitollisuus, syntien anteeksi saamisen vapaus ja helpotus. Tietysti uskomiseen kuuluu kiusaukset ja taistelut, välillä valtaa halu tehdä asioita, joita ennen teki. Tai koulu- ja työelämässä kun ihmetellään etten elä kuin "tavalliset" ihmiset ja on kerrottava syy. Mutta ei uskominen ole pakko, ei ketään pakoteta uskomaan. Usko on lahja, eikä uskottomana voi ymmärtää kaikkia asioita. Enkä oikein tahdo ymmärtää, mikä siinä minun tavassani elää kiusaa niin monia. Ketä se haittaa, jos en harrasta esiaviollista seksiä ja käytä ehkäisyä tai käy baareissa? Keneltä se on pois? Ja mikä oikeus muilla on arvostella tapaani elää? Enhän kuitenkaan itsekään arvostele uskottomien elämäntyyliä. En ole ollenkaan sitä mieltä, että uskovaiset olisivat yhtään parempia.
ILOA!
Ada
6481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En tiedä miksi olen välillä täällä käynyt. Tämä ilmapiiri kun tuntuu niin raskaalta, että alkaa oikein itsekin ihmetellä sitä, että on onneksi joskus elämässä ollut se järjetön hetki, että otti parannuksen vastaan ja astui maailmasta jumalanlapseuteen.
Tuotahan se on, mitä yllä hyvin kuvasit, täällä sitä vain ei haluta kuulla. Esim. varmaan tuolla autot tai taide & kulttuuri -palstallakin voisi olla enemmän meihin asiallisesti suhtautuvia ihmisiä ja niitä, jotka ehkä keskustelisivat asiallisesti tästäkin aiheesta... Tänne ehkä on kertynyt tietynlainen porukka.
Itse olen huomannut näiden kirjoituksien lukemisen tehneen itselleni siitä huonoa, että suu avautuu tunnustamaan uskoa huonommin, koska olen alkanut kuvitella kaikkien edustavan tätä täällä vallitsevaa ilmapiiriä (mikä ei pidä tietenkään paikkaansa).
Hienoa, että ollaan löydetty monen kaltaisemme kanssa tie kotiin. Sillä tiellä kun saisi loppuun asti pysyä.
Jr!
että täällä ei sitä edes haluta nähdä?
Toinen kysymys:
Mikä ilmapiirissä on vikana? Etkö koe olevasi vapaa sanomaan mitä tahansa täällä? Se että joku toinen on kanssasi eri mieltä ei tarkoita TÄÄLLÄ että sinun olisi pitänyt tuoda esiin joku toinen mielipide. Ethän vain ole riippuvainen hyväksytyksi tulemisen tunteesta?
Todellisessa elämässä on mielestäni eri homma. Uskoa ei saa tuputtaa väkisin eikä siitä tarvitsekaan kaikille toitottaa. Mutta tämä palsta on tarkoitettu mielipiteiden vaihtoon lestadiolaisuudesta. Jos ihmiset tekevät nimenomaan juuri sitä niin miksi se olisi niin väärin?
Onko mielestäsi epäasiallisuutta se jo sinänsä että on eri mieltä kuin te? Ei kai nyt sentään.
Acimlainen tunnut pistävän kampoihin VL:lle vaikka sinun pitäisi löytää yhteys kaikelle ja elää sovussa kaikkien kanssa.
Yritän ensin etsiä niitä eroavuuksia. Penkoa ja analysoida. Kokeilla mikä kestää ja mikä ei. Se yhteys on sitten siellä syvemmällä tasolla kaiken sen kestämättömän alla. Toisaalta on varmasti niin etten lähestulkoonkaan aina ole mikään sopuisa ihminen. Ehkä olen sitä hyvin harvoin. Siinä mielessä täällä on muutama minua selvästi paljon fiksumpi kirjoittaja. Mutta silti minulla on kuitenkin periaatteena se että yhteys eri ihmisten välillä on mahdollinen.
"Ihan hyvä että uskottomat saa lukea meidän tavasta uskoa, mutta jää kyllä aika väärä kuva uskomisesta. Eihän uskominen ole sääntöjen noudattamista tai jotain sellaista, että vastentahtoisesti täytyy tehdä asioita, joita ei tahtoisi. Eikö pitäisi ennemmin kertoa siitä toisesta puolesta mitä uskominen antaa ja oikeasti on?"
Siitä toisesta puolesta ihmisillä on mahdollisuus keskustella muutenkin. Sehän on paljon sallitumpi puheenaihe kuin nämä varjopuolet, joista täällä keskustellaan. Tällaista palstaa tarvitaan juuri sen vuoksi, että olisi mahdollisuus puhua sellaisistakin asioista, mistä muualla ei voi.
On hyvä ja hieno homma kun joku aina muistuttaa uskon hyvistä puolista. Pointti näistä "varjopuolista" keskusteluille on se MITEN uskotaan. Varmasti yli 90% tälläkin palstalla keskustelevista uskoo Jumalaan. Ehkä puolet tuosta uskoo Jumalaan Lestadiolaisella tavalla ja puolet käsittää Raamatun ja uskon eri lailla.
Lestadiolaista (vl) tapaa kritisoidaan lähinnä siksi, ettei se hyväksy mitään muuta tapaa tai käsitystä oikeaksi "perille vieväksi" uskoksi kuin omansa. Kehoitukset parannukseen (vaikkakin hyvää tarkoittavat) herättävät ärtymystä ihmisessä jotka ovat jo uskomassa. Ne koetaan ylimielisiksi ja röyhkeiksi, joita ne ovatkin. Harvoin muistetaan että lestadiolaisissa liikkeissäkin on monenlaisia ihmisiä, joista vain osa räyhää helvettiä muiden uskovaisten päälle.
Sitten on tietysti muita uskovaisia, jotka ilkkuvat lestadiolaisille harhaoppia, ym.
Kunpa pystyisimmekin iloitsemaan toistemme uskon hyvistä puolista ja kommentoimaan huonoja puolia asiallisella kritiikillä puolin ja toisin.
Itse koen että ESIM. suuret perheet ja laaja ystäväpiiri ovat VARMASTI todella rikkautta lestadiolaiselle.
Sitten vihdoin asiaan:
>>
Mutta ei uskominen ole pakko, ei ketään pakoteta uskomaan.
>>
Tämä riippuu täysin siitä, uskooko päästäkseen taivaaseen, vai uskooko, ettei joutuisi helvettiin. Näillä kahdella tavalla on eroa!
Varsinkin ns. "herättelysaarnoissa", maalaillaan ja pelotellaan helvetin kauhukuvilla. Mikäli usko syntyy pelosta, ei siihen mahdu rakkautta ja Jumala on rakkaus. Pelosta tuleva usko koetaan ns. vapaaehtoisena pakkona.
Todellinen usko tulee vasta kun Jumalan rakkaus karkoittaa kaiken pelon. Silloin mahtuu ja tuleekin iloa uskoon. Näin minä sen käsitän.
Ande