Tällaisen tarinan ympärille kiteytyyy method holma jota esim mr kuntohoitja padasjoelta käyttää. Aika riskialtis kaveri tämä holma. Voisi kuvitella että juku kehityshäiriöinen nuorimies olis samaa tasoa. Tämähän tarina on kuin jostain huonosta pikkukalle läpästä. lainaus selkäsivuilta
Joukon oma kiputarina
17-vuotiaana Jouko oli metsätöissä perkaamassa metsää myrskyn jäljiltä. Hän jäi kahden tukin väliin, selkäranka murtui ja hän oli kolme viikkoa halvaantuneena sairaalassa. Selkärangan 5-nikama korjattiin muovilla, se oli pystysuunnassa halki. Siihen pantiin muoviside ympärille. Lääkäri sanoi, että 50/50% on mahdollisuudet kuntoutua. Kolmen viikon jälkeen Jouko heräsi siihen, että hän tunsi varpaat, varpaita kutisi. Tunto oli palaamassa jalkoihin ja kuntoutuminen alkoi. Jouko opetteli uudestaan kävelemään.
Myöhemmin hän ajoi kilpapyörällä täyttä vauhtia kaupan seinään, kun pyörän molemmat jarruvaijerit pettivät. Ilmeisesti jo silloin häneltä niskat viottuivat ja puhuminen vaikeutui. Vähän myöhemmin hän ajoi moottoripyörällä maitoauton alle ja liukui sieltä lyhtypylvästä päin. Sen jälkeen hänellä oli jatkuvia päänsärkyjä. Ne eivät kuitenkaan olleet vielä sellaisia, että ne olisivat elämää rajoittaneet, kipujen kanssa pärjäsi jotenkin.
Joukon oma kiputarina
17-vuotiaana Jouko oli metsätöissä perkaamassa metsää myrskyn jäljiltä. Hän jäi kahden tukin väliin, selkäranka murtui ja hän oli kolme viikkoa halvaantuneena sairaalassa. Selkärangan 5-nikama korjattiin muovilla, se oli pystysuunnassa halki. Siihen pantiin muoviside ympärille. Lääkäri sanoi, että 50/50% on mahdollisuudet kuntoutua. Kolmen viikon jälkeen Jouko heräsi siihen, että hän tunsi varpaat, varpaita kutisi. Tunto oli palaamassa jalkoihin ja kuntoutuminen alkoi. Jouko opetteli uudestaan kävelemään.
Myöhemmin hän ajoi kilpapyörällä täyttä vauhtia kaupan seinään, kun pyörän molemmat jarruvaijerit pettivät. Ilmeisesti jo silloin häneltä niskat viottuivat ja puhuminen vaikeutui. Vähän myöhemmin hän ajoi moottoripyörällä maitoauton alle ja liukui sieltä lyhtypylvästä päin. Sen jälkeen hänellä oli jatkuvia päänsärkyjä. Ne eivät kuitenkaan olleet vielä sellaisia, että ne olisivat elämää rajoittaneet, kipujen kanssa pärjäsi jotenkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"lainaus selkäsivuilta "
Ei ole tuollaisia juttuja selkäsivuilla. Olet nyt eksynyt jonnekin muualle.
Miksi nämä jutut kiinnostavat noin kovasti?
Kun kerran kiinnostaa, niin kerron vähän lisää:
Lukiossa oli kaveri, joka oli ajanu mopolla seinään ja alaleuka oli kasattu uudestaan metallipalojen avulla. Siksi se oli vuoden vanhempi kuin muut, kun oli vuosi jääny väliin. Lukio jäi sitten kesken, kun se ajoi fillarilla kännissä autoa päin ja katkes reisiluut.
Vuosi sen jälkeen näin viimeksi ja hän oli saanu kortisonipiikin peukaloon, kun se oli kipeytynyt tikanheitossa rasituksesta. Mitätön vaiva sinänsä, mutta on se tikanheittokin vaarallista...
Toisille sattuu ja tapahtuu jo ihan nuorenakin.
Mursinhan mäkin nilkkani 15veenä, auto ajoi päälle, ja sormi meni sijoiltaan 13veenä koripallossa. Valkku muuten vetäs sen paikalleen.
Tikkejä olen saanut 3 kertaa silmäkulmaan alta 15vee ikään mennessä, vanhempana vielä kerran aukes ja silloin se vain liimattiin.
Varvas on murtunut kahdesti, yksi aivotärähdys tullu ja mitäs niitä muita pikkujuttuja olikaan. On voltteja fillarilla jne.. Kerran ajoin fillarilla täyttä vauhtia mäkeä alas ja hyppyriin (meillä oli pituushyppykisat fillarilla), ilmassa ollessani joku pöljä tuli eteen ja rysäytin päin. Mulle ei käyny mitään, mutta se toinen ei ollu yhtä onnekas, eikä sen fillarikaan.
Onhan näitä kaikilla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, eikös?
Itse pidän itseäni varsin vähän vammoja saaneena, koska en ole mitenkään hullunrhohkea enkä kovin innolla osallistunu mihinkään vaaralliseen nuorena.
Toivottavasti nautit tästä kertomuksesta yhtä paljon...
väittänyt.
Kirjoitit tuossa vastauksessai:
["Ei ole tuollaisia juttuja selkäsivuilla."]
Kehoitan sinua lukemaan mitä jutuiss lukee,
äläkä oleta mitä niissä lukee.
(tämä vastaus on täällä, siksi ettei katoa topikista)
Onko joku väittänyt mitä? Se ei nyt oikein auennut...
>Kehoitan sinua lukemaan mitä jutuiss lukee,
äläkä oleta mitä niissä lukee.
Oletko kännissä? Miksi kirjoitusvirheet ja monikko "jutuiss" ja "niissä" ja aloituksessa maininta "jutussa"?
>"Tällaisen tarinan ympärille,..."
En voi lukea juttua, jos et kerro mistä sen löytää. Google löytää jutun ihan muualta kuin Selkäsivuilta, josta väität sen löytyvän! Siksi en sitä lukenut, koska en löytänyt sitä sieltä missä sanoit sen olevan.
Ei jutussa mitään vikaa ole vaan maininnassasi sen sijainnista. Mitä vikaa siinä jutussa melestäsi on?
Miksi tämä ajojahti ja jopa oman ketjun aloittaminen aiheesta? Miksi olet niin katkera?
Kerro ihmeessä lisää ja kysy jos jotain on epäselvää, lupaan kertoa kaiken mitä tiedän tai oman käsitykseni asioista. Eri mieltä saa tietysti aina olla ja moni varmasti onkin.
Ei muista mitä itse kirjoittelee
kipufoorumissa kertoi ylläpitävänsä joukon sivuja
Ja kun lukee niitä kauhujuttuja,
kyseenalaistuu hoidetun ymmärryskyky.
Ja vielä enemmän menee hoidetun ymmärryskyky kyseenalaisksi kun joukon aikamääritteet ja koukutus kansanparanukseen muuttuu kuin tuuliviiri.
Aiemmin jouko oli tehnyt kansanparannushommia 20 vuotta nyt 10vuotta ja itse lehti artikkelissa ilmoittaa saanensa "parantamisen lahjan" vuonna 2003
Välillä hoidettu ilmoittaa joukon saaneen koulutuksen joltain kotrolta välillä joltain toiselta.
kun mikään ei mene läpi, ilmoittaa hoidettu että jouko on oppinsa saanut sioista.
Mikä on hoidetun arvostelukyky kirjoittaessaan tommoisia tarinoita, valheista jää aina kiinni,
ja mikä on niiden imisten arvostelukyky, jotka uskoo tuollaisia legendoja.
sähän seuraat tarkkana Joukon elämää. Onks kaikki kotona. Ootsie niitä vainooja perskärpäsiä vai rakastunu? Ei näytä ihan normaalilta toiminnalta. No Joukon suuren suuren MESTARIN maine vaan kasvaa mihin ei hoidetut maisterit ikuna pysty...Toiset vaan on parempia kun toiset se on vaan luonnolaki eikä siihen voi lääkärikirjaston kirjat auttaa. Mut aina kannattaa yrittää. Tänkin kirjotti yksi hoidettu monien joukosta.
huomaa. ;)
Ei noista hoidetun parantuneen höpötyksistä kantsii välittää.
Mutta tuo Jouko Holman elämänkerta on kyllä järisyttävä ;)
Meinaa henki lähte pelkästä naurusta:)
ettei se Si mene pois paikoiltaan, siinä jo hengenkin vievässä naurun hyrskeessä!
Joo, täytyypi varoa.
Kyllähän sen si:n kanssa vielä tyrskaytteleekin, mutta jos kallolaatta lähtee viiraamaan, on tosi kyseessä. Menee ainakin hermokanavat tukkoon.
holman lehtiartikkelissaan puhuma kallolaatta on.
Onko se eroopan, vai jossain muussa mantereessa?
Geologiassa oon vähän huono.