Tuossa alempana kirjoittelevat aiheesta vailla järjen häivää.
Ei ole saatu pelkopoliakaan toimimaan toivotulla tavalla, vaan avohoitopotilaat kirjoittelevat levottomia ympäri netin.
Kehtaa väittää ettei muka ole lastenhoitajaa synnytyksen ajaksi, vaikka kunnilla on vuorotyöläsille tarkoitetut päiväkodit auki 24/7 jonne lapsi viedä, ja etukäteenkin voi jo käydä harjoittelmassa paikkaa, ettei vieraaseen paikkaan tarvitse viedä.
Poispilatuille pelkuri-prinsessoille vain ei kelpaa mikään. Miksikähän ne sit on mennyt jalkansa levittämään toistamiseen. -siks, että saisivat kitistä?
Mielenvikahan se on jos on pelkopolille asiaa, synnytyksen tiimoilta, turhaahan sitä on kaunistella. Mielenvikaiselle on turha kinata vastaan, ei se järkeä kässää, ainoastaan oman päänsä muodostamat haave kuvajaiset lilluu sen mielessä.
Ei ole saatu pelkopoliakaan toimimaan toivotulla tavalla, vaan avohoitopotilaat kirjoittelevat levottomia ympäri netin.
Kehtaa väittää ettei muka ole lastenhoitajaa synnytyksen ajaksi, vaikka kunnilla on vuorotyöläsille tarkoitetut päiväkodit auki 24/7 jonne lapsi viedä, ja etukäteenkin voi jo käydä harjoittelmassa paikkaa, ettei vieraaseen paikkaan tarvitse viedä.
Poispilatuille pelkuri-prinsessoille vain ei kelpaa mikään. Miksikähän ne sit on mennyt jalkansa levittämään toistamiseen. -siks, että saisivat kitistä?
Mielenvikahan se on jos on pelkopolille asiaa, synnytyksen tiimoilta, turhaahan sitä on kaunistella. Mielenvikaiselle on turha kinata vastaan, ei se järkeä kässää, ainoastaan oman päänsä muodostamat haave kuvajaiset lilluu sen mielessä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lue kirjoituksesi, ja mieti úudelleen kuka on mielenvikainen.
kun on elänyt siinä uskossa että perhesynnytys on mahdollista suomessa. Kaikki normijärkiset sen tietää ettei ole. Eikö se jo ensimmäisen lapsen odotusaikana ole tullut selväksi. Vois verrata luuloon että voi näytellä paljasta persettä kadulla ja ihmetellä sitten kun jäi kiinni. Meuhkata sitten että mikään ei muutu jos ei itse vaadi. Noh oli huono vertauskuva..
Ei mikään muutu jos ei ala vaatimaan muutosta. Vai oisko kiva jos naiset ei saisi esim. äänestää, käydä yksin ravintolassa, tms. Aina on joku perkele kaatamassa paskaa niskaan. Synnytyshän on luonnollinen tapahtuma, ei mikään sydämensiirto, kyllä siinä voisi olla haluamansa ihmiset mukana vaikka lapset jos niin haluaa. Ihme kun ulkomailla tällainen perhesynnytys on ihan itsestään selvä asia. Tsemiä vain äipälle joka halusi perhesynnytystä, älä anna periksi.
yksivuotiaalta haluaako tulla mukaan synnytykseen, kyllä aikuinen voi päättää mitä haluaa, mutta synnytys ei välttämättä ole pienen lapsen mielestä niin luonnollinen tapahtuma tai ainakin se voi pelottaa kun ei ymmärrä, että miksi äiti kärsii jne.kyllä pieniä lapsia pitää suojella ja lasten parasta ajatella, onhan isälläkin oikeus valita haluaako mennä synnytykseen, kaikki eivät halua tai pysty vaikka haluaisivat...
Mutta sen naisen on pakko mennä sinne synnytykseen, kuka suojelee naista kauheiltä kärsimyksiltä? Haloo...
itseään synnytyskivuilta pitämällä jalat ristissä.
Suosittelen sitä kaikille synnytyspelkoa lietsoville ja omia valintojaan lapsellaan ja miehellään maksattaville.
On se nyt kauheaa kun mies kärsii niin paljon naisen synnytyksestä, siis kumpikohan kärsii enemmän se synnyttävä nainen vai mies ? Miksi miehen pelko on niin ymmärrettävää, mutta nainen joka pelkää synnytystä leimataan suurinpiirtein mielenvikaiseksi ? Ja tästä perhesynnytyksestä, mitä pahaa siinä on , nainen joka on kerran tai toisenkin synnyttänyt aikaisemminkin tietää varmasti mitä se on, niin hän on varmasti paras arvioimaan sen voiko perhe osallistua synnytykseen.
ollutkaan kyse miehen pelosta vaan valinnasta jonka mies voi tehdä osallistuuko synnytykseen vai ei, mutta yksivuotias jos kannetaan synnytyssaliin mukaan ei voi valintaa tehdä vaan se tehdään hänen puolestaan.
laitettas kattomaan kakkosta just syntyneenä, verisenä, limasena, karstasena... kun ei se ole kuitenkaan ihan niin kaunis näky. Sais raukka aika sätkyt ja varmaan pelkäis pikkuveljee/siskoo pitkään. En tajua miten joku voi haluta semmosta omalle muksulleen :( Ton muijan mielestä vieläpä hoitoon laittamalla saa aikaseks trauman lapselleen... juuust.
Ja he ovat muka erityistapaus kun on vähän hankaluuksia hoidon järjestämisessä! Ihan uskomatonta tekstiä! Ja sairaalan pitäis järjestää hoitaja... Millähän tämän likan sais herätettyä todellisuuteen?
jokainen joutuu tekemään joka päivä valintoja lapsensa puolesta. Ei tuo synnytystapahtuma nyt niin traumatisoiva ole, ihan luonnollinen tapahtuma. Ei lapsesta tule epänormaalia vaikka hän näkisi äitinsä synnyttävän, tuskin edes muistaa koko tapahtumaa.
että tieten tahtoen tehtäisiin lapsesta epänormaalia.
Mutta äiti, joka täällä tilannettaan pui, on ahdistunut ja pelokas. Synnytyksessä hän tuskin olisi rauhallinen. Lapselle olisi kauheaa joutua olemaan hysteerisen äitinsä kanssa samassa tilassa pääsemättä edes syliin. Ja sitä kestäisi sentään muutaman tunnin ajan.
Koettakaa hyvät ihmiset ajatella, jos teillä on aivot.
kokeilemaan jättääkö synnytys traumoja lapselle vai ei, jättäisin hoitoon, sillä siitäkin on kokemusta että lapsi ei muista olleensa hoidossa kun pikku sisarus syntyi.Mitään iloa tai hyötyä en usko yksivuotiaalle synnytyksen näkemisestä olevan ja ihmettelen suuresti mitä tukea äiti saa lapsesta synnyttäessään.