Pieni kertomus

Tänään työpaikalla ajoin autolla pihaan ja huomasin pihan perällä kyhjöttävän eläimen, Kun katsoin tarkemmin huomasin että se oli lintu. En ollut varma oliko se elossa vai kuollut. Menin katsomaan asiaa tarkemmin ja kun lähestyin lintua se lähti liikkelle. Se koitti alkuun lentää, mutta sen toinen siipi oli erikoisessa asennossa koko ajan. Oli varmaan törmännyt johonkin viime öisessä myrky tuulessa ja murtanut siipensä. Lento yritysten jälkeen lintu lähti minua pakoon pomppimalla ja juoksemalla. Lopulta se pomppi itsensä umpikujaan, ja tämän tajuttuaan se kiersi ympyrää vähän aikaa. Yhtäkkiä se vain lysähti maahan ja katsahti minuun uupuneen näköisenä aivan kuin se anelisi minua auttamaan jollain tavalla. Kun katsoin tätä kärsivää ja uupunutta lintua, tajusin etten voinut vain lähteä paikalta ja jättää lintua kitumaan. Minun olisi joko autettava lintua tai lopetettava sen kärsimykset. Katselin lintua ja tein päätökseni. Hain rautaputken pätkän ja yhdellä tarkalla iskulla päästin sen kärsimyksistään. Tämän tehtyäni koin helpotusta, olin tehnyt jotain minkä ainakin uskoin olevan oikein. Kaivoin linnulle kuopan ja hautasin sen.

Tämä on tosi tarina. Ja toinen tosi asia on että olen samassa tilanteessa kuin tämä pikku lintu. Kidun ja oleminen on lähes sietämätöntä. Olen jo niin kauan ollut hajalla, yksin ja uupunut, että toivoisin jonkun auttavan minua tai lopettavan kärsimykseni. En vain jaksa edes yrittää pyytää apua. En vain jaksa..
12662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sä olet ihan liian lähellä rajaa, mä tiedän sen, koska olen itse käynyt samassa kohdassa. Älä ylitä sitä rajaa, älä tee itsellesi pahaa.

Miksi sun on paha olla? Onko sulla aavistustakaan, miksi? Yleensä siihen on edes joku syy....

Kyllä mä ymmärrän ettet sä jaksa mennä millekään "ammattiauttajalle". En mäkään jaksaisi silloin kun olen tuossa tilassa missä sä nyt olet.

Mä vain haluan sanoa sulle: älä tee itsellesi pahaa. Ethän?

Osaatko sä yhtään sanoa miksi sinuun koskee? Onko sua kohdeltu väärin? Voitko sä aina yhtä huonosti? Jaksatko sä millään uskoa, että joskus voisi tulla parempi päivä?

Äänestä
  • Tunnen vaa oloni nii tyhjäks ja turhaks. Pitkkän aikaa ei ole ollu mitää muuta syytä olla olemassa ku työt. Eika sekää auta asiaa että melkein kaikki ihmiset jotka olen pääsätny lähelle on vaa käyttäny mua ja sitte heittänny pois. Mä olen vaa aina ollu ihmiselle se heittopussi mitä käytetää vähän aikaa ja sitte heitetää pois. Mä en vaa enää jaksa semmosta. En uskalla enää päästää ihmisiä lähelle, toisaalta haluis olla vaa yksin mutta toisaalta olo on nii yksinäinen ollu jo pitkän aikaa että seki alkaa tuntumaa jo tosi ahdistavalta.
    Tätä on jatkunu jo suunnillee vuoden, ei tässä enää usko meinaa riittää mihinkää. Ei vaa enää vähää aikaa ole viittiny tehdä mitää töittn ulkopuolella. Joka helvetin asia menee päin helvettiä. Ku mikää ei onnistu nii se nakertaa sen lopunki luottamuksen ja uskon yleesä mihinkää. Ei semmosta asiaa varmaa ole olemassakaa ku "parempi päivä"..

    Äänestä

  • väsynyt, turta ja sekaisin kirjoitti:

    Tunnen vaa oloni nii tyhjäks ja turhaks. Pitkkän aikaa ei ole ollu mitää muuta syytä olla olemassa ku työt. Eika sekää auta asiaa että melkein kaikki ihmiset jotka olen pääsätny lähelle on vaa käyttäny mua ja sitte heittänny pois. Mä olen vaa aina ollu ihmiselle se heittopussi mitä käytetää vähän aikaa ja sitte heitetää pois. Mä en vaa enää jaksa semmosta. En uskalla enää päästää ihmisiä lähelle, toisaalta haluis olla vaa yksin mutta toisaalta olo on nii yksinäinen ollu jo pitkän aikaa että seki alkaa tuntumaa jo tosi ahdistavalta.

    tilanteessa, päivä ei paljon paista. Minulla on pitkä työttömyys ja yksinäisyys.

    Mä tavallaan ymmärrän ton tunteen, kun itelläkin on ollut niin monesti sellainen. Mutta ihan hirveetä että ihmiset - ihan kaikki joihin olet tutustunut! - on vaan käyttäneet sua! Musta tuntuu että tuo on niin yleistä nykyisin. Ei se niin saisi olla, mutta niin monet on joutuneet kuitenkin kokemaan. Ihmiset on niin tolkuttoman itsekkäitä nykyisin.

    Varmasti tuntuu ahdistavalta olla aina vaan yksin, ja varmasti on vaikeaa päästää ketään lähelle kun sun kokemus ihmisten käytöksestä on tuo mikä on.

    Mä ajattelin, että sä olet aika herkkä ihminen, varmaan myös haluat kaikille hyvää. Mä mietin sitä sun aloituskirjoitusta... sitä tarinaa linnusta. Se oli niin koskettava mun mielestä. Jos sä tutustut vääränlaisiin ihmisiin, he käyttää sua hyväksi heti kun huomaa sen mahdolliseksi. Sellaiset kovat ja tunteettomat ihmiset, jotka tosiaankin ajattelevat vain omaa etuaan. Mutta kaikki eivät ole sellaisia!

    Sanot että tätä on jatkunut jo vuoden... se on pitkä aika... voida huonosti... Todella liian pitkä aika!

    Toisaalta voisi olla ihan hyvä tehdä jotain muutakin kun töitä. Ihan mitä tahansa muutakin. Tuntuu niin tyhmältä sanoa että käy lenkillä tai kuntosalilla, niin kaikkia aina sanoo... tietysti siitä voisi ollakin apua, mutta kyllä mä senkin ymmärrän että sä kaipaat ennen kaikkea ystävää etkä mitään kuntosalia... Ehkä siitä liikunnasta ois kuitenkin jotain iloa edes. Sä pysyisit kunnossa ja sitten kun joskus taas näyttää valoisammalta - mä uskon että joskus näyttää valoisammalta! - niin sä jaksat nauttia siitä valoisasta ajasta ihan tosissaan.

    Mä uskon että sulle on tulossa parempia päiviä, vaikka nyt näyttäiskin menevän päin helvettiä. Mulla itellä on menny kanssa joskus tosi pitkään päin helvettiä, mutta nyt ei enää mene... On aina olemassa joku mahdollisuus jossain... mä tiedän miten vaikea sun on siihen uskoa tällä hetkellä... mutta halusin sanoa sulle, että mä olen selvinnyt... aika hankalista jutuista ja siksi uskon että sunkin on mahdollista selvitä. Sun on mahdollista voida vielä joskus paremmin!

    Ja mä haluan että sun on hyvä olla.

    Äänestä

  • samassa kirjoitti:

    tilanteessa, päivä ei paljon paista. Minulla on pitkä työttömyys ja yksinäisyys.

    sinun tilanteehesi. Sulla on työttömyys ja yksinäisyys. Mulla yli kolmenkymmenen vuoden työrupeama (työkokemus), mutta silti viikon verran sellainen olotila, etten osaa tehdä enää mitään. En tiedä mitä tekisin, kun en pysty menemään enää siihen työpaikkaan, kun meikäläistä ei siellä arvosteta. En tiiä, että onko enää ihan normaalia ottaa itteensä heti, jos tulee jotain negatiivista palautetta työstä. Luultavasti olen herkistynyt viimeaikoina ja mietin työasiaa, enkä saa nukutuksi. Saattaa olla, että nämä alkavat v-vuodet aiheuttaa tällaista olotilaa. Kotielämä on ihan ok. ja mulla on ihana rakastava mies.

    Äänestä

  • tilanne.. kirjoitti:

    En vaan kässää miten helvetissä tuon edellisen heebon tilanne on muka "identtinen" omasi kanssa.

    Äänestä

Työt loppuu tämän kuun lopussa ja sen jälkeen en tiedä miten pysyny järjissäni. Ja se on totta että olen aina ollut hyvätahtoinen muita kohtaan. En tunne itseäni minkään arvoiseksi teen välillä ratkaisuja joissa laitan jonkun toisen oman itseni hyvinvoinnin edelle. Jos totta puhutaan niin en ole varma tulenko ikinä täyttämään 20 vuotta. Synttärit olisivat ensi vuoden alussa mutta hyvä että usko riittää siihen että jaksan edes joulukuuhun asti. Olen vaan niin lopussa henkisesti ja fyysisesti..

Äänestä
  • >Jos totta puhutaan niin en ole varma tulenko ikinä täyttämään 20 vuotta.>

    Tämä kuulostaa todella huolestuttavalta. Oikeesti. Yritäthän jaksaa! Tuo on tietysti ihan hirveen rankkaa, kun työtkin loppuu. Mutta... joskus löytyy uusi työpaikka, ihan varmasti. Mä kyllä tiedän että tuollaisessa tilanteessa on niin älyttömän vaikea uskoa minkään hyvän olemassaoloon. Mutta kun... mä todella toivon että sä jaksat. Tiedäthän sä että sun kaltaisia ihmisiä, jotka ajattelee omansa lisäksi myös toisten etua, ei ole enää kovin paljon tässä maailmassa. Sua tarvitaan täällä!! Tuntuu pahalta että susta tuntuu niin pahalta. Mutta mä sanon vielä kerran: älä tee itsellesi pahaa! Tää maailma tarttee hyväntahtoisia ihmisiä... Tää maailma tarttee Sinua!

    Äänestä

en tiedä jaksanko. noh, perjantaina on viimeinen työpäivä sen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu. alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että vaikka kuinka alhaalla olen nii vajoan koko ajan alemmas. kaikessa yksinkertaisuudessaan tilannen on vain se että olen niin väsynyt kaikkeen, kaikki usko ja luotto siihen että joskus kaikki alkaisi menemään paremmin on vain hävinnyt tässä vuoden aikana. En enää edes itse enää tunnista nykyistä minääni. se ihminen joka joskus olin on vain hävinnyt jonnekkin. Ei asiat tästä enää muutu mihinkään muuhun kuin huonompaan suuntaan, ei ole olemassa semmoista ihmistä joka välittäisi minusta ja poistaisi yksinäisyyden tunteen. melkein joka ilta nukkumaan mennessäni salaa toivon ettei enää tarvitsisi aamulla herätä kärsimään. olen vain nykyään pelkkä tyhjä kuori ilman tarkoitusta. miksi pitäisi jaksaa edes tammikuuhun asti. silloin olisi edessä asepalvelus, miksi pitäisi mennä sinne ja tuntea kun loputkin rippeet mitkä minusta on jäljellä poljetaan maahan tarkoituksella.
onko missään mitään järkeä? ei ainakaan elämässä..

Äänestä
  • ...lohduttaa.

    >alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että vaikka kuinka alhaalla olen nii vajoan koko ajan alemmas.>

    Se on kamala tunne. Se hetki, kun menee huonosti, ja tuntuu, että tulevaisuudessa kaikki menee vielä huonommin. Mutta eihän sen tarvitse olla niin, eihän? Elämän suunnan voi aina muuttaa..... voi löytyä joku uusi asia, joka tuo hieman valoa elämään, sitten jossain vaiheessa niitä valoa tuovia asioita löytyy vielä lisää, ja lopulta se kipu lakkaa, sittenkin.....

    No, voin sanoa, että minuunkin koskee tällä hetkellä, todella paljon. Enemmän kuin osaan sanoa. Olen aika alhaalla, mutta muistan kyllä olleeni joskus vieläkin alempana....

    >En enää edes itse enää tunnista nykyistä minääni. se ihminen joka joskus olin on vain hävinnyt jonnekkin.>

    Ehkä se ihminen, joka olit ennen, ei tuntenut niin paljon kipua.... Oli helpompi olla olemassa.... Ja silti sä olet nyt juuri se sama ihminen kuin silloin aiemminkin. Kokemus kaikesta on vain vaihtunut toiseksi.

    >Ei asiat tästä enää muutu mihinkään muuhun kuin huonompaan suuntaan, ei ole olemassa semmoista ihmistä joka välittäisi minusta ja poistaisi yksinäisyyden tunteen.>

    Mä välitän susta.... ehkä siksi, että sinuun koskee. Ehkä siksi, että itsekin tiedän, millaista on kun koskee. Niin kovasti toivoisin, ettei ihmisten tarvitsisi sitä kipua kokea. Ja kuinka monet sitä kokevatkaan tässä vääristyneessä, kieroutuneessa maailmassa.... Varsinkin juuri ne, jotka ovat kaikkein herkimpiä.

    >melkein joka ilta nukkumaan mennessäni salaa toivon ettei enää tarvitsisi aamulla herätä kärsimään.>

    Mulla oli muutama vuosi sitten täysin sama tunne, paitsi etten toivonut sitä melkein joka ilta, vaan ihan joka ilta. Se ajatus auttoi jotenkin jaksamaan.... Sitten ne aamut oli kyllä todella vaikeita.... mutta ainakin illalla oli toivo....

    >olen vain nykyään pelkkä tyhjä kuori ilman tarkoitusta.>

    Sä koet näin, mutta todellisuudessa sun olemassaololla on tarkoitus, jota sä et tällä hetkellä vain kykene näkemään. Sä näet sen vielä joskus, mä uskon niin.

    >miksi pitäisi jaksaa edes tammikuuhun asti. silloin olisi edessä asepalvelus, miksi pitäisi mennä sinne ja tuntea kun loputkin rippeet mitkä minusta on jäljellä poljetaan maahan tarkoituksella.>

    Ehkä juuri tuo ajatus saa sut voimaan vielä huonommin.... Kun ajattelet, että siellä ei kuitenkaan ole odottamassa mitään muuta kuin pelkkää ***tuilua, ei mitään hyvää, ei mitään mukavaa. Mutta sittenhän juuri sen armeija-ajan jälkeen kaikki voi olla paremmin. Sen jälkeen sä voit alkaa todella rakentamaan elämääsi. Siitä voi tulla vielä hyvin kaunis elämä.... Kunpa sä jaksaisit odottaa sitä!!

    >onko missään mitään järkeä?>

    On. Siinä on järkeä, että ihmiset välittävät toisistaan.

    Äänestä

sen jälkeen kun työsopimus loppui minulla oli viikon verran parempi olla. uskalsin jo pikkuhiljaa ruveta luottaamaan että asiat alkaisivat menemään paremmin. aamulla herätessä jaksoin jopa välillä hymyillä ja ajatella että asiat voisivat tänään olla pelkästään hyviä asioita. mutta ei, perjantaina aamulla herätessä oli jotenkin kumman raskas olo semmoinen olo että jotain pahaa jostain oli tulossa. perjantain ja lauantain välillä ilman mitää varoitusta tuntui kuin taivas olisi tullut niskaan. aivan kuin olisi tullut 1000 kiloa tavaraa kannettavaksi. en pystynyt hengittämään ja sydämeen sattui aivan kuin se olisi koittanut tulla ulos rinnasta. sitten tajusin että olin taas pudonnut sinne pimeään. minua ei ole ikinä pelottanut näin paljon, minua pelottaa koska en tiedä kuinka syvälle vajoan tällä kertaa. en vaan kestä mennä takaisin sinne alas. jos tämä vajoaminen jatkuu en näe kuin kuin yhden ratkaisun..

Äänestä
  • Musta tuntuu lohdulliselta, että sä olet vielä olemassa. Mun sydäntä lämmitti, kun mä näin, että sä kirjoitat vielä tänne.

    Voisitko sä harkita minkäänlaiseen terapiaan menoa? Vai tuntuuko susta siltä, ettei se olisi mahdollista nyt kun se inttikin on alkamassa ja sitten saattaisi saada "hullun paperit"? Mä en oikein tiedä, kun olen nainen, että miten ne asiat menee. Mutta musta tuntuu, että joskus voisi olla parempikin vaihtoehto jättää se intti kokonaan väliin.

    Haluisitko sä kirjoittaa mulle? Mä en tidä, osaanko mä mitenkään auttaa. Osaan kuitenkin keskustella. Mulla ei mee itelläkään nyt ihan hirveen hyvin..... kun elämässä on tapahtunut kaikenlaista.... mutta olen mä tavallaan ihan ok. En vain jaksa tehdä paljon asioita.... mutta välillä teen vähän, jotain.

    Tuntuu niin pelottavalta, kun sä haluaisit lähteä pois. Mä yritin itsemurhaa jo aika nuorena.... ja musta on kuitenkin nyt todella hyvä, että olen olemassa. Vaikka aina ei ihan hirveen helppoa olekaan...

    Jos haluat tai jaksat joskus kirjoittaa, tässä on mun osoite:

    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väsynyt, turta ja sekaisin kirjoitti:

Tänään työpaikalla ajoin autolla pihaan ja huomasin pihan perällä kyhjöttävän eläimen, Kun katsoin tarkemmin huomasin että se oli lintu. En ollut varma oliko se elossa vai kuollut. Menin katsomaan asiaa tarkemmin ja kun lähestyin lintua se lähti liikkelle. Se koitti alkuun lentää, mutta sen toinen siipi oli erikoisessa asennossa koko ajan. Oli varmaan törmännyt johonkin viime öisessä myrky tuulessa ja murtanut siipensä. Lento yritysten jälkeen lintu lähti minua pakoon pomppimalla ja juoksemalla. Lopulta se pomppi itsensä umpikujaan, ja tämän tajuttuaan se kiersi ympyrää vähän aikaa. Yhtäkkiä se vain lysähti maahan ja katsahti minuun uupuneen näköisenä aivan kuin se anelisi minua auttamaan jollain tavalla. Kun katsoin tätä kärsivää ja uupunutta lintua, tajusin etten voinut vain lähteä paikalta ja jättää lintua kitumaan. Minun olisi joko autettava lintua tai lopetettava sen kärsimykset. Katselin lintua ja tein päätökseni. Hain rautaputken pätkän ja yhdellä tarkalla iskulla päästin sen kärsimyksistään. Tämän tehtyäni koin helpotusta, olin tehnyt jotain minkä ainakin uskoin olevan oikein. Kaivoin linnulle kuopan ja hautasin sen.

Tämä on tosi tarina. Ja toinen tosi asia on että olen samassa tilanteessa kuin tämä pikku lintu. Kidun ja oleminen on lähes sietämätöntä. Olen jo niin kauan ollut hajalla, yksin ja uupunut, että toivoisin jonkun auttavan minua tai lopettavan kärsimykseni. En vain jaksa edes yrittää pyytää apua. En vain jaksa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu