Mies hylkäsi kokonaan. Minusta ei tainnut loppujen lopuksi välittää lainkaan, päinvastoin luulisin, ja lapsesta tuskin sitäkään. Antakaa neuvoja, miten jaksan raskauden ihan yksin...Tuntuu niin raskaalta mennä tutkimuksiin jne ilman tukea...
ihan yksin...
ihan yksin...
6513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hiukka outoa varmaan ihan aluksi, mutta kun se lapsi on maailmassa, et muuten enää koskaan ole yksin. Etkä luopuis hänestä mistään hinnasta. Vihdoin ymmärrät että mies kannattaa jättää omaan arvottomuuteensa. Näin se vain on.
Mies lähti heti alkuraskaudesta, hetken tuntu pahalta mutta sain rohkaistua itseni pärjäämään. Synnytykseen otin mukaan ystäväni. Nyt mulla seurana 2v taapero, aika mennyt niin äkkiä :)
Jos sulla vaan on jotain läheisiä (vanhemmat, sisaruksia, ystäviä) mukana tukemassa pärjäät varmasti hienosti. Synnytysvalmennus saattaa vähän ahistaa kun muut ovat siellä ukkojensa kanssa, mutta rohkeesti mukaan vaan. Neuvolantäti on myös varmasti tukenasi ja hänelle voit luottamuksellisesti puhua murheistasi. Omasta kokemuksesta ainakin hänelle oli helpoin kertoo huolistaan. Raskaus menee varmasti hienosti kunhan pääset yli yksinolon alkuvaikeuksista.
Synnytyksen jälkeen huomaat kuinka helppo on tutustua muiden lasten vanhempiin, olen lapsen synnyttyä saanut paljon uusia ystäviä muista lapsiperheistä.
Onnea odotukseen ja elämään pienen kanssa! :)
yksinäinen äiti. Yhden illan suhteesta raskaaksi tulin,mutta päätin,että nämä lapset minä pidän. Ja uskon pärjääväni!! Välillä itkettää ja kaipaisi läheisyyttä,mutta päähäni olen jankannut,että näillä lapsilla ei isää tule olemaan. Kyllä minä vielä tutkimuksiin yksin voin mennä,mutta synnytys pelottaa,kun ei ole ketään mukana.
Tsemppiä sulle ja vauvallesi!!! Koittakaa jaksaa ja pärjätä! Kohta,et ole yksin,vaan sulla on pikkuinen,joka äitiä ei hylkää!!! =)
Nyt vaan leuka pystyyn ja kerro neuvolassa tilanteestasi, osaavat neuvoa siellä. Sitten vaan haalimaan tukiverkkoa ja vertaistukea. Kyllä sitä pärjää. Minulla nyt jo 2,5-vuotias aivan ihana ja tyytyväinen neiti ja ok, vaikka ekat kolme kuukautta meni kuin sumussa, (niin kuin useammalla ihan parisuhteessakin olevalla), niin sitä jaksoi zombiena sillä ajatuksella, että kohta se kasvaa ja helpottaa. :) Ystävät ja perhe on parhaita voimavaroja, mitä on! :)
Voimia ja tsemppiä! :)
ystäviä,koska he ovat viel nuoria ja vapaita lentämään..suku asuu kaukana jossain..ei niitä kiinnosta..ei ole koskaan kiinnostanu asiat. sellasiakin on. nii saahan niit verkostoja ympärilleen jos osaa vaan rakentaa,mutta on paljon arkoja ja ujoja immeisii jotka ei osaa sellasta sosiaalista taitoa.. :? mulla on kaikki nyt hyvin,mutta mietin aloittajan kannalta asiaa. tottahan se on tietenkin,että ukko ei sitten ollut sen arvoinen et perhettä ansaitsikaan,antaa mennä..parempi niin.mutta kyllä se rankkaa on. olin yli 15v yksinhuoltaja.eka mieheni joi kaiken mitä oli.raskaus ajan olin nälässä. neuvolasta pakottivat soskuun ja sielt päiväkotiin syömään joka pv.olin pentu,yksin,ja tosi arka. en osannut pitää ees ittest huolta sillon.mutta luojan kiitos joku piti.ja nyt poika iso ja vahva:) pääsin ukosta eroon kun lapsi oli puolivuotias.onneksi. ja hetkeekään en ole katunut. nyt vuosie vuosie tauon jälkeen raskaana,31rv ja maailman onnellisin.ihana mies ja koti..tsemppii aloittajalle ja tietty kaikille muillekin :) hyvin se menee
on käynyt aikoinani ihan samallalailla, tosin vauva kerkesi syntymään ja oli noin pari vkoa vanha ku ukko lähti. Sen jälkeen ole lapsen yksin kasvattanut kunnes tapasin ihanan uuden miehen kaksi vuotta sitten (tyttö nyt 13v)Olen nyt loppusuoralla raskaana ja koko ajan on ollut pelko siitä et miten tällä kertaa käy, mut mä luotan ihmiseen jonka kanssa asun ja uskon että hän ei voisi lastaan koskaan hylätä. Ainakaan sen mukaan et nämä pari vuotta on ollu tyttärelleni kuin oma isä ja on varmasti paljon paljon korvannut oman isän menettämistä(isä siis ei ole ollut yhteyksissä mitenkään meihin sen jälkeenkun lähti)Toivottavasti jaksat ihan oman itsesi tähden ja tietty myös vauvan hyvin voinnin tähden. Usko minua, sä selviät tuosta menetyksestä ihan varmasti. Nauti lapsestasi täysin rinnoin nyt ja tulevaisuudessa. Älä anna yhden ihmisen pilata elämääsi. >Etsi itsellesi vaikka kirjekaveri jos tuntuu että ei ole ketään siinä lähellä ja aina jos siis mahdollista niin rakkaalle äidille kannattaa puhua ja purkaa iteään. Näin vanhempana olen tajunnut sen kuinka iso on äidin merkitys. Toivottavasti saatt tästä jotain lohtua ja jokaisella pilbvellä on hopearuenus niin myös sinulla :))) Onnea odotukseen ja jaksamista