Vaalitulos

Suora lainaus Satakunnan kansan keskusteluista;

"Kokoomus kävi lumeneuvotteluja keskiryhmien kanssa, mutta tarkoitus ei ollut missän vaiheessa edes tosissaan pyrkiä porvarienemmistöön. Kokoomuksen puheet ja teot ennen sekä jälkeen vaalien olivat täydellisessä ristiriidassa. Kokoomus solmi välittömästi vaalien jälkeen teknisen liiton demarien kanssa. Seuraavaksi he tarjosivat vasemmistoliitolle merkittävästi paremman tarjouksen kuin keskiryhmille, mikä sinänsä on hyvin kummallista. Taustalla lienee se, että perusturvajohtajan valinnan yhteydessä sovittiin virkajärjestelystä, jonka avulla turvataan vasemmistoliiton nimeltä mainitsemattomalle herralle riittävän korkea virka tulevissa valinnoissa. Kokoomuksen toiminta on käytännössä johtanut siihen, että he asiallisesti ottaen turvaavat näin vasemmistoenemmistön säilymisen useassa lautakunnassa. Kokoomuksen keskeinen tavoite oli saada hinnalla millä hyvänsä Kilkku KH:en puheenjohtajaksi, mutta kaikki muu oltiin valmiita uhraamaan, jopa paljon puhuttu oikeistoenemmistö ja änestäjien vilpitön muutostahto. Seuravana näytelmässä on vuorossa keskiryhmien syyttäminen eripurasta ja oikeistoenemmistön vesittämäisestä, vaikka todellisuudessa on kyse kokoomuksen johdon täydellisestä häikäilemättömydyestä omille äänestäjille suunnattujen lupausten edessä. Meidän perheestä jää huomisesta alkaen kokoomuksen jäsenmaksut maksamatta ja tuoreet muutosvoimat saavat Porissa kolme uutta jäsentä. Kiitos Kokoomus!"

Ja asiaa tuntematon voi lukea enemmän aiheesta Satakunnan verkkolehden Verkko-Birgitin keskusteluista otsikolla; Keskustelut/Politiikka Kolme suurta Porissa liittoon

Ja kaikille niille uusille porilaisille, jotka täällä ensi kertaa äänestivät tai ikänsä puolesta saivat äänestää ja halusivat muutosta, TERVETULOA PORIIN! Täällä paskannetaan kuntalaisten päälle! Eikä ole väliä, miltä suunnalta se paska tulee!
Ottakaa hyvät ihmiset vaikka omaan ehdokkaaseenne mielin määrin yhteyttä ja keskustelkaa asiasta! Tämä ei voi mennä niin, jotta muutoshalukkaassa Porissa vasemmisto saa edelleen enemmistön paikoista ja mikään ei muutu!
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että kokoomuslaiset itsekin lopulta tajuavat omiensa likaisen pelin. Keskiryhmiä on hyvä syyttää. Keskiryhmät kun eivät heti älynneet luopua kaikesta ja antaa Kokoomuksen itse rohmuta kaikki paikat. Olis varmaan lopuksi kuitenkin luovuttanut vasemmistolle kaiken.Porvarienemmistö on Porissa niin pelottava asia! Onhan Kokoomus vaalimainonnassa selvästi ilmoittanut olevansa työväenpuolue. Äänestäjät eivät vain tajunneet slogania vaaleissa, luulivat äänestävänsä oikeistoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kaupunginhallituspaikkajako kirjoitti:

Suora lainaus Satakunnan kansan keskusteluista;

"Kokoomus kävi lumeneuvotteluja keskiryhmien kanssa, mutta tarkoitus ei ollut missän vaiheessa edes tosissaan pyrkiä porvarienemmistöön. Kokoomuksen puheet ja teot ennen sekä jälkeen vaalien olivat täydellisessä ristiriidassa. Kokoomus solmi välittömästi vaalien jälkeen teknisen liiton demarien kanssa. Seuraavaksi he tarjosivat vasemmistoliitolle merkittävästi paremman tarjouksen kuin keskiryhmille, mikä sinänsä on hyvin kummallista. Taustalla lienee se, että perusturvajohtajan valinnan yhteydessä sovittiin virkajärjestelystä, jonka avulla turvataan vasemmistoliiton nimeltä mainitsemattomalle herralle riittävän korkea virka tulevissa valinnoissa. Kokoomuksen toiminta on käytännössä johtanut siihen, että he asiallisesti ottaen turvaavat näin vasemmistoenemmistön säilymisen useassa lautakunnassa. Kokoomuksen keskeinen tavoite oli saada hinnalla millä hyvänsä Kilkku KH:en puheenjohtajaksi, mutta kaikki muu oltiin valmiita uhraamaan, jopa paljon puhuttu oikeistoenemmistö ja änestäjien vilpitön muutostahto. Seuravana näytelmässä on vuorossa keskiryhmien syyttäminen eripurasta ja oikeistoenemmistön vesittämäisestä, vaikka todellisuudessa on kyse kokoomuksen johdon täydellisestä häikäilemättömydyestä omille äänestäjille suunnattujen lupausten edessä. Meidän perheestä jää huomisesta alkaen kokoomuksen jäsenmaksut maksamatta ja tuoreet muutosvoimat saavat Porissa kolme uutta jäsentä. Kiitos Kokoomus!"

Ja asiaa tuntematon voi lukea enemmän aiheesta Satakunnan verkkolehden Verkko-Birgitin keskusteluista otsikolla; Keskustelut/Politiikka Kolme suurta Porissa liittoon

Ja kaikille niille uusille porilaisille, jotka täällä ensi kertaa äänestivät tai ikänsä puolesta saivat äänestää ja halusivat muutosta, TERVETULOA PORIIN! Täällä paskannetaan kuntalaisten päälle! Eikä ole väliä, miltä suunnalta se paska tulee!
Ottakaa hyvät ihmiset vaikka omaan ehdokkaaseenne mielin määrin yhteyttä ja keskustelkaa asiasta! Tämä ei voi mennä niin, jotta muutoshalukkaassa Porissa vasemmisto saa edelleen enemmistön paikoista ja mikään ei muutu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu