Moi teille nuoriso.
Olen n. 40v isä ja eronnut n. 10v sitten (kolme lasta)
Ero oli vaikea johtuen siitä että lapseni halusivat jäädä minun luokseni asumaan ja äiti oli se joka halusi erota.
Äiti kuitenkin pakotti sosiaalihuollon suosiollisella avulla lapset asumaan luokseen ja en voinut tehdä mitään lapsieni hyväksi vaikka yritinkin taistella oikeudessa heidän ja oman tahtoni puolesta.
Aikaa kului ja koska minulla elämä oli todella rankkaa sen vuoksi että oli ikävä lapsia ja elatusmaksujen takia rahaakaan ei ollut itsellä kunnolla ruokaan niin lapset alkoivat äidin houkutuksien vuoksi etääntymään minusta enemmän ja enemmän ja lopulta yhteys heihin katkesi kokonaan.
Yritin saada yhteyttä ja tapaamisia mutta vastarinta äidin puolelta oli ylivoimainen sillä olihan hänellä tukena sossu koko voimallaan.
En ikinä ole ollut väkivaltainen en naista enkä lasta kohtaan eikä mitään insestiä tms. inhottavaa ole ollut joten olin ihan oikeasti hyvä isä. (tiedoksi teille jotka epäilisitte jotain tuollaista syyksi siihen että yhteys lasteni ja minun välillä katkaistiin kokonaan)
Olen yrittänyt vuosia saada yhteyden lapsiini mutta täysin tuloksetta ja syykin on selvä: lapset on erosta lähtien olleet äidin ja hänen suvun aivopesun alaisina ja näin ollen lapset on peloteltu pelkäämään ja vihaamaan minua syyllistämällä minut. (olen kuullut miten minua on haukuttu lapsilleni joten asia on noin kuin kerronkin)
Nyt kysynkin teiltä nuoret jotka elätte/olette eläneet äitinne huoltajuuden alaisina että millainen käsitys teillä on isästänne?
Jos isänne ei pidä teihin yhteyttä niin tiedättekö todellisen syyn siihen miksi ei pidä vai voisiko olla että äitinne muka kultaisesta ulkokuorestaan huolimatta voisikin olla niin paha ihminen että onkin valehdellut teille isästänne vaikka mitä jotta ette haluaisi pitää yhteyttä isäänne mitenkään? (tuolla tavalla äiti pystyy tekemään todella pahaa lapsiensa isälle kun valheilla eristää lapset täysin isästään)
Itse olen jo luovuttanut lähes tyystin yhteydenpidon yrittämisen lapsiini sillä olen tajunnut että lapseni ovat aivopesty vihaamaan ja inhoamaan minua.
Olen n. 40v isä ja eronnut n. 10v sitten (kolme lasta)
Ero oli vaikea johtuen siitä että lapseni halusivat jäädä minun luokseni asumaan ja äiti oli se joka halusi erota.
Äiti kuitenkin pakotti sosiaalihuollon suosiollisella avulla lapset asumaan luokseen ja en voinut tehdä mitään lapsieni hyväksi vaikka yritinkin taistella oikeudessa heidän ja oman tahtoni puolesta.
Aikaa kului ja koska minulla elämä oli todella rankkaa sen vuoksi että oli ikävä lapsia ja elatusmaksujen takia rahaakaan ei ollut itsellä kunnolla ruokaan niin lapset alkoivat äidin houkutuksien vuoksi etääntymään minusta enemmän ja enemmän ja lopulta yhteys heihin katkesi kokonaan.
Yritin saada yhteyttä ja tapaamisia mutta vastarinta äidin puolelta oli ylivoimainen sillä olihan hänellä tukena sossu koko voimallaan.
En ikinä ole ollut väkivaltainen en naista enkä lasta kohtaan eikä mitään insestiä tms. inhottavaa ole ollut joten olin ihan oikeasti hyvä isä. (tiedoksi teille jotka epäilisitte jotain tuollaista syyksi siihen että yhteys lasteni ja minun välillä katkaistiin kokonaan)
Olen yrittänyt vuosia saada yhteyden lapsiini mutta täysin tuloksetta ja syykin on selvä: lapset on erosta lähtien olleet äidin ja hänen suvun aivopesun alaisina ja näin ollen lapset on peloteltu pelkäämään ja vihaamaan minua syyllistämällä minut. (olen kuullut miten minua on haukuttu lapsilleni joten asia on noin kuin kerronkin)
Nyt kysynkin teiltä nuoret jotka elätte/olette eläneet äitinne huoltajuuden alaisina että millainen käsitys teillä on isästänne?
Jos isänne ei pidä teihin yhteyttä niin tiedättekö todellisen syyn siihen miksi ei pidä vai voisiko olla että äitinne muka kultaisesta ulkokuorestaan huolimatta voisikin olla niin paha ihminen että onkin valehdellut teille isästänne vaikka mitä jotta ette haluaisi pitää yhteyttä isäänne mitenkään? (tuolla tavalla äiti pystyy tekemään todella pahaa lapsiensa isälle kun valheilla eristää lapset täysin isästään)
Itse olen jo luovuttanut lähes tyystin yhteydenpidon yrittämisen lapsiini sillä olen tajunnut että lapseni ovat aivopesty vihaamaan ja inhoamaan minua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olen kohta 18v tyttö ja vanhempani ovat eronneet n. 5 vuotta sitten. Olen asunut koko tämän ajan äisilläni ja ollut n. joku toinen viikonloppu isälläni. Äitini puhuu minulle myös pahaa isästäni mutta en usko sitä. Nykyään en näe isääni enää usein johtuu siitä ettei häntä kiinnosta. Olen myös aina kaivannut elämäni miehen mallia.
Mitäpä jos sinä yrittäisit saada yhteyden suoraan lapsiisi vaikka koulun tai harrastusten kautta? ja kai sinullakin on oikeus tavata lapsiasi?
mielestäni sinun kannattaa olla suoraan yhteydessä lapsiisi että he saavat käsityksen sinusta niin näin heidän äitinsä ei pysty manipuloimaan heitä..
Tsemppiä äläkä luovuta!
luulen että vanhempana lapsisi toivoisivat tuntevansa isänsä kun heillä on sellainen joka välittää!
Kiitos vastauksestasi, tosin tuo lapsiini yhteydenpitäminen ei vain ole onnistunut enää n. seitsemään vuoteen...
Olen yrittänyt saada yhteyden lapsiini myös koulun kautta mutta täysin tuloksetta.
Suru on sanoinkuvaamattoman suuri kun on hirveä kaipuu lapsia ja heihin ei saa mitään kautta yhteyttä.
He saisivat yhteyden minuun ihan milloin haluaisivat sillä minun yhteystietoni ja haluni yhteydenpitoon on tiedossa heidän lähipiirissään mutta kun tiedän sen että se aivopesu lapsille on tehty todella hyvin niin eivät he edes halua pitää minuun yhteyttä.
Heihin on iskostettu käsitys että isä on paha ja vaarallinen vaikka se ei ole yhtään totta, ei ole ollut koskaan perheenä ollessammekaan.
Välimatkaa on satoja kilometrejä ja minulla ei ole mahdollisuutta käydä edes katsomassa sivusta esimerkiksi koulun lähistöllä että tuntisinkohaan enää lapsiani.
Kuinka monta lapsieni hienoa ja vähemmän hienoa hetkeä olen menettänyt näiden vuosien aikan joita en enää ikinä pysty kokemaan lapsieni kanssa?
Eron jälkeen olen vain ensimmäisenä isänpäivänä saanut kortit lapsiltani ja sen jälkeen en ole saanut heiltä mitään yhteydenottoa vaikka olen yrittänyt kaikkeni heidän tavoittamisekseen.
Voisin neuvoa teitä nuoria jotka ette ole saaneet olla isänne kanssa tekemisissä vuosiin sen että välttämättä se mitä äitinne kertoo teille juoposta väkivaltaisesta tms. pahasta isästä ei välttämättä olekkaan yhtään totta vaan takana voikin olla äidin halu kiusata ja rangaista isäänne sen avulla että eristää teidät isästänne valheilla...
Vaikea varmaan uskoa siitä "kultaisesta" äidistä tuollaista mutta saattaa se vain olla tottakin täällä meidän aikuisten maailmassa..............
kyllä naiset osaavat olla julmia, se on jotenkin sairasta tuo kostaminen. En ymmärrä. Itselläni 3 lasta 2 jo aikuista. Nuorin asuu isällään tällä hetkellä, muuttaa ensivuonna minun luokse. Meillä ei koskaan ole ollut tapaamisista ongelmia. lapset asuivat ensin minun luona, opiskelujeni takia jäivät isälleen. Ex:n nykyinen ei tule toimeen lapseni kanssa, siksi muuttaa minulle. Älä missään tapauksessa luovuta, lähesty vaikka lapsia kirjeellä, ei avaa lasten kirjeitä. Onnea yritykselle.
omaa isääni en tuntenut hyvin, olin niin nuori että en eroa muista ja hän kuoli myös kun olin aika nuori. nykyään olen kuitenkin jonkinverran yhteydessä isän puolisiin sukulaisiin. sen olen huomannut että sukulaisten ja äitini jutut menee ristiin. äitini kertoo asioista "pimeän" puolen ja sukulaiset taas koko totuuden.
ex vaimollasi on nyt jotain sinua todella pahasti vastaan ja on väärin että hän kostaa sen lapsilla. Minulle itselleni vanhempien ero oli parempi, koska pääsin tutustumaan molempiin täysin eri tavalla. äiti muutti ja minä muutin isäni luokse. eniten erossa harmittaa se ettei vanhempani ole enää väleissä vaikka olivatkin alussa. tähän syynä on äitini uusi miesystävä. tuollaisia ongelmia minulla ei ole ollut muuta kuin isäni ja äitini muutama sukulainen yrittivät aikaisemmin saada minut vihaamaan äitiäni, koska eivät olleet väleissä.
mutta hyvä 40v isä, älä luovuta. koskaan ei saa luovuttaa ainakaan noin tärkeässä asiassa. pakko on olla joku keino, en itse vain tiedä mikä. mutta kun saat yhteyden lapsiisi voit kertoa tuokin tarinan heille joskus ja he varmasti antavat anteeksi sinulle. lapset varmasti kaipaavat isäänsä.
Olen käyttänyt kaikki lailliset keinot saadakseni yhteyden lapsiini mutta täysin ilman tulosta.
En voi kuin odottaa että jos joskus aikuistuttuaan lapseni alkaisivat ihmettelemään että miksi heillä ei ole käytännössä ollut isää ja sen myötä ehkä haluaisivat kuulla minunkin kertomukseni.
Äidin kertomushan heille tietenkin on nyt se fakta johon uskovat kuin vuoreen sillä niin pienestä asti heitä on aivopesty isolla joukolla.
Tuntuu vain helvetin epätoivoiselta sillä kumpaa lapsi aikuisenakin haluaa mielummin uskoa?
Äitiä joka on saanut olla heidän lähellään koko ajan syytellen isää kaikesta mahdollisesta vaiko isää jota lapset eivät tunne kuin pahana ihmisenä joka on äidin kertomuksien mukaan ollut täysi paska lapsistaan välittämätön hirviö?
En usko että ikinä lapset tulevat uskomaan minun kertomaani tositarinaa erosta ja niiden seurauksista ja syistä sillä itse ainakin miettisin kumpaa ennemmin uskon, "rakastavaa ja uhrautunutta" äitiä joka on huolehtinut minusta vai isää joka on mieleesi iskostettujen juttujen mukaan: "vaarallinen, paha ihminen, juoppo, väkivaltainen, huoraava luuseri, yms. yms."
Todella ahdistava ja tuskallinen sisin minulla on välissä tuon takia.
Olen nyt mies joka elää hyvässä parisuhteessa ihanan naisen kanssa joka on raskaana, eli meille tulee lapsi mutta tuo minun ahdistava tausta saattaa vielä tuhota tämänkin suhteen kun se suru ja ahdistus on kuitenkin vaikuttamassa aina tuolla taustalla.
Kuulostaa niin väärältä, että äiti luo lastensa päähän aivan päinvastasia kuvitelmia lastensa isästä. :(
Mulla vanhemmat eronneet kun olin aika pieni. Äitini kanssa asun ja äiti on itsekin sanonut, että ei luo mun päähän mitään kuvitelmaa vaan saan itse päättää tapaanko isääni vai en. Aina sitten yhdessä käydään joinain viikonloppuina isää moikkaamassa ja toisinaan isä ottaa itsekin taksin ja tulee tänne muutamaksi päiväksi. Voin suoraan sanoa, että isäni on juoppo.
Joskus tunnen katkeruutta, kun se ei voi tarpeeksi usein ostaa mulle mitään mitä tarvitsen, koska kaikki menee kurkusta alas. Oon viimein hyväksynyt tosiasiat, mikä mun isäni on. Äiti sitten yksin joutuu mut elättämään. Mun ei kannata isää pyytää lupaamaan mulle mitään, koska yleensä ne lupaukset särkyy pullon kautta. Rakastan sitä silti, vaikkei se voikkaan olla mulle mikään unelmaisä. Joskus toivon että olisin voinut syntyä erilaiseen perheeseen, mutta kaikkia elämäni kohtia ajatellessani, kyllä mulle nämä äiti ja isä riittävät mitä mulle ollaan annettu. Ne on saanu mut aikaan, eikä mulla ole kamalan kovaa kuria koska en oo luottamustakaan koskaan menettäny. (:
Isäni äiti taas oli manipuloinut isääni vaatimaan äitiäni tekemään abortin, mutta äiti sano että tappaa mieluummin itsensä. Mun syntymän jälkeen isä on katunut sitä ihan aidosti ja se on anteeksiannettu.
Toivon sulle tosi paljon tsemppiä, enkä oikein tiedä mitä sanoa. ;(
Omat vanhempani erosivat noin 10v. sitten ja muutettiin minä, veljeni ja äitini pois. Isän kanssa nähdään yleensä pari kertaa kuussa, joskus useammin ja joskus harvemmin. Meillä myös äiti (ja äidin sukulaiset) ovat jossain määrin harrastaneet tätä ihanaa aivopesua, mutta kyllä sitä jo tämän ikäisenä (15v.) tajuaa, mikä on totta ja mikä ei.
Ärsyttää vaan toisinaan, kun aina pitää itse soittaa isälle ja tai siis isä soittaa harvemmin itse, sitten tulee sellanen fiilis, ettei sitä kiinnosta. Tämän takia meidän välit ainaki ajottain huonontuneet pahastikin. Lapsille/nuorille se on vain loogisempaa, että _vanhemmat_ ottavat yhteyttä, mulle ainakin.
Soita ja kysy suoraan.
Kamalaa. Mä oon asunut äidin kans n.3 vuotta. Iskää saan nähä milloin haluan ja mulla on siihen melkein paremmat välit kun äitiin. Olisi tosi kamalaa jos äiti kieltäis tapaamasta iskää. Jos tietää että on isä, ja on sen tuntenut, niin en voisi ainakaan ikinä siitä luopua. En käsitä miten joku on niin julma että riistää lapsiltaan isän. Tosi julmaa.. Olen pahoillani.
Mun vanhemmat aikoo erota joskus ens vuoden puolella. Mä ite sain tietää asiasta noin 2 viikkoa sitte.
Oli kyl kauheeta saada tietää tollanen juttu, ton jutun takia meni yks koekin vähän pilalle. :(
Arkielämä täs tulee aika paljon muuttumaa, onneks en sentää joudu vaihtamaa koulua, eikä vanhemmatkaan pahemmin riidoissa ole. :)
Vanhempani eivät olleet koskaan naimisissa, mutta asuivat yhdessä ja seurustelivat. Ero tuli kun olin viisi ja jäin äitini kanssa asumaan.
En muista melkein mitään muuta kuin sen, että isäni lupaili minulle kaikkea, mutta mikään lupaus ei koskaan toteutunut. Jouluisin hän tuli käymään, mutta ei muuten. Kävin hänen, hänen uuden naisensa ja naisen lapsen luona pari kertaa sillä seurauksella, että käyntien jälkeen itkin ja hakkasin sählymailalla äitini lipastoa.
Kun olin kahdeksan, isäni sanoi lähtevänsä Norjaan kahdeksi vuodeksi työasioissa. Kuinka ollakaan, sain muutama vuosi sitten tietää hänen olleen vankilassa huumeiden välittämisestä. Ah, ihanaa. Ei se mitään, halusin silti pitää yllä välejäni isääni. Isä lupasi soitella, mutta yleensä aikaa minulle ei löytynyt ja puhelinsoittoa ei kuulunut, ja se olin minä, joka joutui soittamaan hänelle, ja loppuen lopuksi sainkin syyt niskoilleni siitä, että en muka koskaan pitänyt häneen yhteyttä ja voisin itsekin joskus soitella. Mitä paskaa.
Vielä parikin vuotta sitten elättelin toivoa siitä, että isäni varmasti rakastaa minua ja haluaa tavata jne, ja itse olin halukas näkemään kahta pientä sisartani. Otin isääni yhteyttä kahdesti kirjeitse ja kerran puhelimitse, kerroin miltä itsestäni tuntui se, että hän ei koskaan pidä yhteyttä. Sen seurauksella hän soitti äidilleni, haukkui tämän, minut ja äitini kasvatusmetodit ja väitti tämän aivopesseen minut tyystin.
Aivan sama. Ei kiinnosta enää, minulla ei koskaan ole käytännössä isää ollutkaan. Hartaasti toivon, että nimimerkki "erotettu isä" saisi jollain tapaa yhteyden lapsiinsa, sillä elämä ilman isää on oikeasti aika syvältä pienelle lapselle. Nykyhetkestä sen verran, että en kaipaa häntä elämääni enkä tiedä vihaanko itse häntä enemmän kuin hän minua.
Yhdellä kaverillani kävi noin, vanhemmat erosivat ja äiti sai hultajuuden. Koko lapsuutensa sai kaverini kuulla äidiltään, kuinka hirveä ihminen hänen isänsä on ja lopulta kaverini vihasi itsekkin isäänsä. Lopulta kaverini sai kuitenkin tietää, että hänen äitinsä oli itse keksinyt kaiken. Nyt välit menivät äitiin ja isään on vaikea saada kontaktia viha suhteen jälkeen... Älä vaan luovu toivosta lastesi suhteen!