ESTONIA

Tänään Hesarissa juttu Kari Lehtolasta, tutkimuskomitean johtajasta.
Jutussa hän tulee epäsuorasti myöntäneeksi, että oli sopiva mutta ei pätevä tehtäväänsä.
"Englannintaitoni on sata sanaa. Kun joku muu avaa suunsa, minä en tajua siitä mitään.
Joskus tuli jossain kansaivälisissä konfereissakin käytyä, mutta niiden hyöty on ollut kai aika kyseenalainen." !!!
Ja sitten vielä sitä jargonia visiirin pettämisen aiheuttamasta uppoamisesta : "Mutta minua on lohduttanut se tieto, että vaikka sinne olisi ajettu dynamiitilla lastattu pakettiauto ja räjäytetty se, se ei selitä sitä, miksi visiirin lukituslaitteet murtuivat niin sanotulla hitaalla väsymisellä."!
Todellisesta uppoamisen syystä, suuresta reiästä vesilinjan alapuolella hän ei mainitse mitään.
182017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

silloin kun uutinen oli ajankohtainen.
ko.herra sanoi kerran haastattelussa,että uusin tieto on,että ei ole mitään uutta tietoa.

LOL

Äänestä

Estonian uppoamisen perussyy on keulavisiirin pettäminen. Jutut jostain reiästä, tai räjähdyksistä ovat sen saksalaisen elokuvan mainosta.

Tutkimuksissa oli mukana hyviä asiantuntijoita,joiden pätevyyttä ei kukaan saman alan ammattilainen ole epäillyt. Lehtola oli lakimiehenä tutkimusten johtaja, joka kokosi asiantuntijoiden antamat tiedot. Lehtolan kielitaidolla ei ole mitään väliä Estonian tapauksessa.

Miksi kaikki tapausta tutkineet asiantuntijat tekisivät tarkoituksella väärän selvityksen? Älytöntä edes olettaa että jokainen heistä riskeeraisi maineensa,tietoisena että sataprosenttisen varmasti jäisi kiinni.

Sen selvityksen ovat tutkineet lukuisat ammattilaiset,jotka itsekin ovat jäseninä vastaavissa tutkimuksissa. Yksikään ei ole väittänyt lopputulosta vääräksi.

Äänestä
  • Salaliiton kannattajat eivät luovuta koskaan eikä missään asiassa. Se on nähty 11.9 tapauksessakin eikä siinä järkipuhe auta.

    Äänestä

  • pitkästä aikaa kirjoitti:

    Salaliiton kannattajat eivät luovuta koskaan eikä missään asiassa. Se on nähty 11.9 tapauksessakin eikä siinä järkipuhe auta.

    Varmaan kaikki ammattimerenkulkijat ja etenkin lautoissa työskennelleet ymmärtävät, että Estoniassa jäi tämä keulan sisäluukku auki/lukitukset auki/hydrauliikan varaan/kakit auki tai huulille,mutta tämä on inhimillisessä toiminnassa mahdollista.Asia ei vatvomalla parane, mutta varmaan se on estänyt vastaavien onnettomuuksien tapahtumista.
    Melkein kaikki merimiehet ymmärtävät ,että uppoamatonta laivaa ei ole vieläkään keksitty.

    Äänestä

  • old_profile_12633 kirjoitti:

    Kalkeista on merkkivalo sillalla.
    Koska kalkkaukset oli aina niin ylivoimaisen hankalaa hoitaa asiallisesti niin hommat hoideltiin jotenkin muuten.
    Valo ei toiminut asiallisesti joten sille tehtiin jotain.
    Ottaen huomioon työmoraalin mikä slaaveilla yleensäkin on vallalla niin ei tarvitse ihmetellä.
    Kaiketi asia olisi saatu selvitettyä paremminkin mutta olikohan oikeastaan edes väliä.
    Koska jos jotain tälläistä olisi ilmennyt olisivat vakuutukset rauenneet ja varustamo olisi joutunut vastuuseen kaikesta.
    Joten sormi suuhun toinen hanuriin ja nokka umpeen.

    Äänestä

  • Mutta kun virallinen raportti ei ole jännä...ja samoiten nämä salaliittoteoreetikot kieltäytyvät uskomasta sitä tosiasiaa että mikä laite vain voi hajota väärästä käytöstä johtuen, semmoinen ajattelu tapa ei sovi että ei itse olisikaan turvassa isoilta katastrofeilta ja aina pitää joka asiaan löytää näkökulma että joku pahataho halua näitä katastrofeja ja fixailee niitä tahtonsa mukaan.

    Noh...jotkut näistä nettiteoreetikoista aikanaan kasvavat ja oppivat, jotkut tosin eivät koskaan mutta silloin mennäänkin lääketieteen puolelle syitä teorioiden rustnaamiseen hakemaan.

    Sinällään myös huvittavaa että merenkulun piirissä työskenteleville asia oli heti kättelyssä selvä, laiva ajettiin paskaksi taitamattomuudesta johtuen ja tämän taitamattomuuden kasvualusta oli tyhjänpäiväinen ylpeys.

    Äänestä

  • kiertää seuraava huhu...... kirjoitti:

    Kalkeista on merkkivalo sillalla.
    Koska kalkkaukset oli aina niin ylivoimaisen hankalaa hoitaa asiallisesti niin hommat hoideltiin jotenkin muuten.
    Valo ei toiminut asiallisesti joten sille tehtiin jotain.
    Ottaen huomioon työmoraalin mikä slaaveilla yleensäkin on vallalla niin ei tarvitse ihmetellä.
    Kaiketi asia olisi saatu selvitettyä paremminkin mutta olikohan oikeastaan edes väliä.
    Koska jos jotain tälläistä olisi ilmennyt olisivat vakuutukset rauenneet ja varustamo olisi joutunut vastuuseen kaikesta.
    Joten sormi suuhun toinen hanuriin ja nokka umpeen.

    Aikoinaan itse Siljalla niiden saatanallisten vanttien kanssa painineena voin todeta että juttusi saattaa paikkansa pitääkkin.

    Kyllä niiden kaikkein manuaalisten lukitusten kanssa tuli muutamia hikipisaroita kehiteltyä ja kiroiltuakkin mutta kaikki sen silti ymmärsivät että jos on pahempaa keliä luvattu niin vaihtoehtoja ei ollut kuin tehdä ja hikoilla.

    Äänestä

  • Perko kirjoitti:

    Rapontin lukeneet varmaan voivat kertoa olivatko käsilukitukset kiini."visiirihän" nostettiin.

    Äänestä

  • yks vantinkääntäjä kirjoitti:

    Rapontin lukeneet varmaan voivat kertoa olivatko käsilukitukset kiini."visiirihän" nostettiin.

    Ei visiirissä ole edes vesitiivisteitä, eikä muutenkaan paljon merkitystä laivan vesitiiviydelle.
    Tarkoitin visiirin takana olevaa ajoramppia, mikä nostetaan luukuksi(vesitiiviiksi)visiirin taakse,siis veden paine työntää kiinnipäin tätä luukkua ja toisinaan tiivisteessä on laivan työilmanpaine ja tästä luukusta tulevan veden näki konevalomon(valvontaTV:stä) mihistö(vahtimies ja mestari pelastuivat)

    mutta kysymys olivatko mahdolliset käsilukitukset kiini luulisi että näkyisi ylös nostetusta visiiristä.

    Äänestä

  • Kirjoitat järkeä.

    >Estonian uppoamisen perussyy on keulavisiirin pettäminen.

    Siinä se on.

    1)Se petti koska siellä oli murtuma.
    2) Laivaa ei olllut rakennettu tällaisiin olosuhtesiin.
    3) Allokkoon nähden laivaa ajettiin liian kovaa, koska oli kunnia- asia olla ajoissa perillä. Laiva oli reitilläoloaikanaan myöhästynyt vain kerran - pari.
    4) Miehistö ja laiva olivat kunnossa, paitsi visiiri, niin koviin olosuhteisiin.

    Eräs virolainen troolarin päällikkö sanoi tv- haastattelussa aikanaan totuuden:
    Nuoret miehet nykyaikaisen lautan komentosillalla, kymmenien metrien korkeuksissa, saavat väärän kuvan meren voimasta.

    Niin kuin täällä joku sanoi, uppoamatonta laivaa ei ole vielä keksittykään.
    -------

    Koko visiirilaivatyyppi on virhe.
    Keulan pitää olla ehjä. Laiva voidaan lastata perästä ja sivuilta.
    Runsaat 4000 samantyyppistä laivaa seilaa maailman meriä. Missä seuraava?

    Äänestä

  • H2O- Heikki kirjoitti:

    Kirjoitat järkeä.

    että oliko käsilukitukset kiini.eipä se hansastakaan portti olis pudonnut jos vantit olisi olleet kiini.

    Äänestä

Eipä ole kukaan osannut selittää alusta joka nähtiin Estonian vierellä tutkassa ja joka sitten katosi jäljettömiin ja kova on huhu siitäkin että kapteeni P olisi edelleen hengissä...

Äänestä
  • Kuka näki ja mistä käsin ja mitä näki. Oikeinko aluksen näki. Ikäni tutkan kanssa pelanneena tiedän kaikenlaisista aaltovälkkeistä ja heijastuksista jotakin. Meinaatko oikein tosissa väittää, että vieras alus olisi ollut kyljellä ottamassa porukka Estoniasta siinä kelissä. Ota nyt vain päivän porkkana-annoksesi ja kuvittele lisää kiikkustuolissasi

    Äänestä

  • Kyllä se vain on niin että ne näkijät löytyvät teoreetikoista jotka näkevät, milloin mitäkin...ja kumma miten sitä nälemistä ja tietämistä varten ei tarvita kuin toinen hörhö piuhan toiseen päähän niin johan nähdään , tutkitaan ja tiedetään...vaikka ei edes laivaa olis koskaan luonnossa nähty, saati sitten siitä ja tutkasta jotain ymmärtäisivät.
    Meren voimasta en edes viitsi kirjoittaa, se kun ylittäisi teoreetikon käsityskyvyn laakista ja kaataisi aivojensa käyttöjärjestelmän...

    Äänestä

  • kun ei sellaista alusta siellä ollut eikä kukaan sellaista missään tutkassa havainnut. Koko juttu on silkkaa satua.

    Äänestä

  • Balanga Queen-laivalle tuli käsky mennä Tallinnan satamaan eikä auttamaan Estoniaa? Balanga Queen oli lähimpänä Estoniaa uppoamishetkellä.

    Kuka uskoo enää JAICin tutkimuksiin kun jatkuvasti tulee valheita esille. Itse puheenjohtaja Andi Meisterkin erosi koska ei halunnut enää valehdella ihmisille! Kirjoittaa kirjassaan (Lõpetamata logiraamat) että on varma että Piht selvisi hengissä!

    Äänestä

Haastattelu oli hyvä. Lehtola on rehellinen mies. Myönsi vajavaisen kielitaitonsa. Kuinka moni muu suomalainen virkamies kykenee tekemään saman?

Jätettäsikö ne ihmejutut dynamiiteista ja reijistä?
Tiedotusvälineet, elokuvantekijät sun muut semmosista teorioista ja haastateltavista tykkää.

Sinun on ensin selvitettävä välisi joulupukin kanssa, jos uskot räjäytyksiin ja reikiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ON OUR MIND kirjoitti:

Tänään Hesarissa juttu Kari Lehtolasta, tutkimuskomitean johtajasta.
Jutussa hän tulee epäsuorasti myöntäneeksi, että oli sopiva mutta ei pätevä tehtäväänsä.
"Englannintaitoni on sata sanaa. Kun joku muu avaa suunsa, minä en tajua siitä mitään.
Joskus tuli jossain kansaivälisissä konfereissakin käytyä, mutta niiden hyöty on ollut kai aika kyseenalainen." !!!
Ja sitten vielä sitä jargonia visiirin pettämisen aiheuttamasta uppoamisesta : "Mutta minua on lohduttanut se tieto, että vaikka sinne olisi ajettu dynamiitilla lastattu pakettiauto ja räjäytetty se, se ei selitä sitä, miksi visiirin lukituslaitteet murtuivat niin sanotulla hitaalla väsymisellä."!
Todellisesta uppoamisen syystä, suuresta reiästä vesilinjan alapuolella hän ei mainitse mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu