Eilen illalla aloin pohtia itseäni ja menneisyyttäni. Tajusin kuinka paljon se vaikuttaa meihin aikuisiälläkin, vaikka aina emme sitä tiedostakaan.
Aloitan perinteisellä tarinalla, että olin koulu kiusattu ja todella pahasti. Luokan pojat potkivat ja haukkuivat ulkonäköäni. Paljon on muistoja, jolloin jouduin olemaan yksin jossain luokkaretkillä yms. Eihän kukaan halunnut olla kanssani.
Minusta sitten kasvoi nuori, joka tottui olemaan paljon yksinään. Piirtelin, kirjoitin tarinoita ja luin paljon. Murrosiän jälkeen tapahtui, jotain mikä muutti minut. Minusta tuli muidenkin kuin äidin mielestä kaunis. Kukaan ei enää kiusannut minua ja saatoin alkaa solmia ystävyyssuhteita.
Tuloksena tästä oli nuori nainen, joka on edelleen hyvin epävarma itsestään. En uskalla oikein osallistua tapahtumiin, jossa tapaa uusia ihmisiä. Pelkään, että joudun olemaan taas yksin. Ihan kuin joku keksisi taas jonkun virheen minussa ja kaikki alkaisi alusta. Muuttuisin taas yleiseksi hylkiöksi.
Olen hyvin pidättyväinen nainen, joka ei koskaan pystyisi olemaan toiselle ilkeä. Olen liiankin miellyttämishaluinen, koska jollain tasolla kuvittelen sen olevan velvollisuuteni.
Miettikää te ihmiset, jotka olette toisia kohtaan tympeitä. Kaikille elämä ei ole antanut samanlaisia eväitä niiden sietämiseksi.
Aloitan perinteisellä tarinalla, että olin koulu kiusattu ja todella pahasti. Luokan pojat potkivat ja haukkuivat ulkonäköäni. Paljon on muistoja, jolloin jouduin olemaan yksin jossain luokkaretkillä yms. Eihän kukaan halunnut olla kanssani.
Minusta sitten kasvoi nuori, joka tottui olemaan paljon yksinään. Piirtelin, kirjoitin tarinoita ja luin paljon. Murrosiän jälkeen tapahtui, jotain mikä muutti minut. Minusta tuli muidenkin kuin äidin mielestä kaunis. Kukaan ei enää kiusannut minua ja saatoin alkaa solmia ystävyyssuhteita.
Tuloksena tästä oli nuori nainen, joka on edelleen hyvin epävarma itsestään. En uskalla oikein osallistua tapahtumiin, jossa tapaa uusia ihmisiä. Pelkään, että joudun olemaan taas yksin. Ihan kuin joku keksisi taas jonkun virheen minussa ja kaikki alkaisi alusta. Muuttuisin taas yleiseksi hylkiöksi.
Olen hyvin pidättyväinen nainen, joka ei koskaan pystyisi olemaan toiselle ilkeä. Olen liiankin miellyttämishaluinen, koska jollain tasolla kuvittelen sen olevan velvollisuuteni.
Miettikää te ihmiset, jotka olette toisia kohtaan tympeitä. Kaikille elämä ei ole antanut samanlaisia eväitä niiden sietämiseksi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
meistä muista koulukiusatuista joista ei koskaan tullut komeita/kauniita muiden kuin äidin mielestä sun vuodatuksesi on aika jonninjoutava.
Sä et uskalla mennä johku häppeninkiin missä 87 uutta äijää yrittää uida sun pikkareihin jollain lipevällä iskulauseella? Hirveää. Se ei riitä että marssit missä vaan, vaikka ruokakaupassa, niin aina on joku uivelo ihastelemassa sun naamaa/tissejä/persettä pohtien mitenhän tuohon saisi kontaktia. Se ei riitä että laitat ilmoituksen mihin tahansa deittipalstaan niin saat takuuvarmasti satoja vastauksia? Se ei riitä että menet mihin tahansa chattiin niin ruutusi on heti täynnä punaisia yksityisviestejä "hei kaunokainen, mitä mielessä...".
Voi voi kun sulla on niin YKSINÄISTÄ ja VAIKEAA saada uusia kontakteja ihmisiin.
Mä niinku tunnen hirveesti sympatiaa ja suren tilannetta...
N O T
Tässä oivallinen esimerkki "viattomasta" koulukiusatusta, josta vain muiden ihmisten kollektiivisen pahuuden vuoksi tuli syrjitty surkimus. Ja katso, kovin helposti tämä uhri ja marttyyri sylkee pahan olonsa ja katkeruutensa syyttömän kasvoille.
Ainoastaan ihminen, joka ei ole kokenut mitään vastaavaa voi sanoa noin tökerösti.
Olisiko asiat paremmin jos en olisi millään tasolla selvinnyt koulukiusauksesta? Ihmiset tuntuvat olevan sadisteja täällä.
Ja kun sanon kaunis tarkoitan sillä, että ihmisen näköinen. Sellainen ihminen, joka lukeutuu siihen normaaliin luokkaan.
kun en nyt yhdy kuoroon nyyhkimään aloittajan syräntä särkevää stooria.
Miksen yhdy?
Koska en löytänyt siitä mitään todellista ongelmaa. On koulukiusattu. No voi. Meitä on muitakin. Se on nyt ohi. Nyt ollaan vähän arkoja lähtemään iskettäväksi jonnekin. Nyyh kuinka kauheaa.
Ystäviä kuitenkin on. Yksinäisyys ei vaivaa.
Tämä on palstan pääteema on yksinäisyys. Vuodatus jossa koulukiusaus on (osa-)syy yksinäisyyteen ymmärtäisi. Vuodatus koulukiusauksesta joka ei kuitenkaan johda yksinäisyyteen, mitä se tänne kuuluu, asialle lienee oma lokero jossain toisaalla.
Epäruma nainen on yksinäinen vain jos aktiivisesti tekee töitä sen eteen linnoittautumalla 4. seinän sisälle ja pysymällä poissa internetistä.
Keskittykää nyt toki vapaasti öyhöttämään kuinka hirveä ihminen voi olla kun sanoo näin miettimättä onko asia näin. Tosiasioilla ei väliä kunhan vain saadaan silitellä prinsessan päätä ja sylkeä öklötotuudentorvea.
Joo ei tämä jätkä kyllä ymmärrä yhtään mitään. Ehkä hän onkin ollut kiusattu, mutta ei tunne- ja alitajunta-asioista paljoa perillä olla.
Älyät varmaan, että eri ihmiset kokee asiat eri tavalla. Olin kans koulukiusattu oikeastaan koko peruskoulun ajan ja kyllä se vaan vaikuttaa! Vaikka välillä unohtaa kaiken ja menee hyvin, niin toisinaan vaan sieltä alitajunnasta, tiedät myös varmaan miten alitajunta toimii(?), niin sieltä ne vaan alitajunnasta vanhat muistot kumpuaa, Eikä Sille Ihan Helppo Ole Paljoa Tehdä!! Varsinkaan nopeasti.
Mikä on sinusta oikeutettua vuodatusta? Se, että haukkuu koko elämän pystyyn, koska on niin hankala luontoinen ihminen?
vuodatus ollee oikeutettua, mutta kullekin vuodatukselle on täällä oma kategorisoitu alueensa.
Tämä alue on yksinäisyyden vuodatukselle.
Koulukiusaaminen on aina vittumaista ja jätää jälkensä ihmiseen. Ihan sama vaikka siitä rumasta ankanpoikasesta tulisikin joutsen. Vaikka elämä olisikin ehkä hieman helpompaa nykyään, niin ei ne menneet noin vaan unohdu. Toisilla on sosiaalisia pelkoja, paniikkihäiriötä, ahdistusta, itseluottamus todella alhaalla...jne.
Mehän ei voida mitään sille, minkänäköiseksi sinä nyt sitten satuit jäämään ja että sun sosiaaliset taidot ovat todella huonot. Jos aloittajalla menee vähän paremmin kuin sulla, niin ei sille siitä tarvii alkaa heti kiukuttelemaan.
Voisit säkin yrittää tehdä jotain sille yksinäisyydelles tai hyväksyä tilanne.
Saman olen kokenut minäkin, koulukiusaaminen vaikuttaa todella paljon elämään aikuisenakin, mulla on todella huono itsetunto, vaikka poikaystävän mielestä olen nätti niin pidän itseäni rumana ja tämä asia vaikeuttaa tutustumista uusiin ihmisiin.
koulukiusaaminen vaikuttaa ihmisen kykyyn luoda suhteita toisiin ihmisiin.Pojat voivat olla tosi raakoja tyttöjä kohtaan kaikessa sanomisessa nuorella iällä.Itse jouduin yhden pojan silmätikuksi useammaksi vuodeksi ja se jätti jäljet tuonne sisimpään.Vai oliskohan hän sittenkin pitänyt minusta,kun niin kovasti saatanan huoraksi ilman syytä haukkui ylä-asteella,aina kun hetkittäin olin yksin ja muita ei ollut lähellä.Oli tietenkin muitakin kiusaajia,jotka puuttuivat muihin seikkoihin mm.pukeutumiseen.Mutt hengissä selvisin,nuo menneisyyden möröt vaan tuppaa häiritsemään ajatuksia silloin tällöin.Anteeks kun pistin tämän vinkuvirteni tänne jatkoksi.
...Ja joka koulun pihahan on täynnä näitä huorittelevia pikkupoikia, jotka ovat kakarana kattelleet keittiön ovella, kun iskä hakkaa ja huorittelee äitiä ja niitä pieniä poikia (ja miehiä), jotka on niin pirun epävarmoja miehisyydestään tai seksuaalisuudestaan, että sitähän pitää kaikin tavoin yrittää peittää. Ihminen (nainen tai mies) yrittää kohentaa itsetuntoaan ja saada jotain mielihyvää, kun pääsee alentamaan jonkun muun (vaikkapa viestin aloittajan). Silloin voi itse tuntea olevansa hieman ylempänä, vaikka todellisuudessa juuri siitä alhaisuuden tunteestahan se kiusaaminen kumpuaa.
Tsemppiä sulle aloittaja. Ymmärrän tunteen.
Mua kiusattiin ja ulkonäköäni haukuttiin nuorena. Se on jättänyt syvät jäljet ja vieläkin jos joku kehuu ulkonäköäni on sitä vaikea uskoa, en muista koskaan tunteneeni itseäni kauniiksi vaikka miehet ovat kehuneet ulkonäköäni. Olen sitä mieltä että jokaisella on oikeus tuntea itsensä kauniiksi. Tämä yhteiskunta on vaan sellainen että julkisestikkin ihmisten ulkonäköä pilkataan. Katson joskus ihmetellen kun tuttavaperheeni isä haukkuu tv:tä katsoessaan ihan nättien naisten ulkonäköä, arvostelee isosta nenästä ym. siinäpä roolimallia kerrakseen pojille.
mäkin olen kokenut.. olen ollut koulukiusattu.. alkoi ala-asteella ja sitten ammattikouluun asti... että koko opiskelun aikana oli koulukiusausta... ja mun maailma romahti kun jouduin kesken kaiken armeijastakin pois ja oon sen jälkeen taistellut elämisen kanssa... ja kaikki varmasti sai alkunsa kun kouluun menin.. olin ahdistunut joka paikassa, kun aina oli haukkujia koulun käytävillä... nyt olen yksinäinen ja ilman kumppania taikka ystäviä.. että on se vaikeaa olla,mutta mä vaan oon sellainen kun oon.... nykyään olen myös masentunut ainakin syksyisin ja talvisin... mutta pitää vaan yrittää porskutella täällä maapallolla vaikka joskus olen ollut lähellä lähtöä.... mutta tämmöstä tää elämä on.. ainakin mulla...
ensinnäkin täytyy sanoa, että koulukiusaaminen on syvät haavat jättävä, kiusatun tulevaisuuteen vaikuttava asia, jota ei milloinkaan missään tapauksessa voi ja saa hyväksyä. Kukaan eikä mikään maailmassa oikeuta tekemään toiselle niin.
Haavat ovat varmasti juuri tuo epävarmuus omasta itsestä, huono itsetunto, luottamus mennyt muihin ihmisiin (kun pelkää että toisella on tarkoitus vain satuttaa), joillakin voi jäädä (mikäli tunteita ei ole saanut purkaa) jäljelle paljon vihaa ja katkeruutta, jotka haittaavat myöhempää elämää.
Sinun tapauksessasi kiusaaminen on ollut todella rajua, potkimista ja yksin jättämistä. Toivottavasti sinulla on tuolloin ollut joku, jolle olet asiasta voinut kertoa ja kiusaaminen on saatu loppumaan mahdollisimman ajoissa.
Tämä on kuitenkin asia, joka on tapahtunut menneisyydessä, etkä sitä voi enää muuttaa. Kelloa ei saa siirrettyä ajassa taaksepäin. Ainoa asia, jonka voit muuttaa, on oma suhtautumisesi ja sinä itse. Kun tiedostat kaikki ongelmat, joita tästä kamalasta tapahtumasta on seurannut, niin olet jo askeleen lähempänä ratkaisua.
Älä siirrä katkeruutta ja vihaa eteenpäin, muihin, viattomiin ihmisiin vaan pyri mieluummin tekemään juuri päinvastoin. Tämä maailma pyörii rakkaudella ja jokaikisessä meissä on virheitä. Kun annat rakkautta saat sitä myös takaisin.
Älä anna loukkausten (jos niitä joskus elämässäsi vielä kuulet) horjuttaa itsetuntoasi, sillä sinä tiedät, kuka olet, ja tiedät olevasi hyvä ja arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet.
Voisi ajatella, että sulla olisi tietynlainen suodatin, jonka läpi antaisit asioiden valua.
Jonkinmoinen kuori ihmisen on vain kasvatettava (ei kuitenkaan liian suuri -muuten se eristää), että kestää loukkaukset ja osaa ne omassa päässään järjestellä "omaan arvoonsa" ja ottaa vaikka huumorilla.
Tunne oma arvosi, älä anna muiden kohdella itseäsi (liian) huonosti ja tunnista ihmiset, joilla ei ole sinulle mitään annettavaa, näin vahvistat omakuvaasi. Tottakai kaikenlaiset ihmiset tulee hyväksyä, mutta sinulle sopimattomat tunnistaa.
Vaikka luottamus ihmisiin olisi silloin aikaisemmin rikottu, niin sinun tulee ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin oikeasti olet, virheinesi. Ilman luottamusta toiseen ihmiseen olet sisäisesti aina yksin, joten katkaise se kierre. Kaikki eivät todellakaan tahdo satuttaa.
Tässä joitain -avaimia onnellisempaan elämään- ja näitähän on vaikea tietysti sisäistää hetkessä, mikäli kokemuksen kautta on syntynyt aivan päinvastainen ajatusmalli.
Jos mikään ei auta tai elämä tuntuu huonojen kokemusten myötä epätoivoiselta, niin älä pidä tuskaa sisälläsi, vaan hakeudu esim. terapiaan, jossa voit käsitellä näitä vanhoja traumoja ja kasata itsetuntoasi pala palalta eheämmäksi. Menneisyyden haamut on aina mahdollista selättää. En tiedä sitten esimerkiksi hypnoosista,että miten auttaa tällaisessa tapauksessa.
Laitoin tämän viestin yksinäisyys kategoriaan siksi, että olin aikoinaan yksinäinen ja sitä edelleen. Huomaan sen, että olen monissa sosiaalisissa tilanteissä "yksin". En osaa olla yhtä rento kuin muut. Ajattelen liikaa toisen ihmisen mielipidettä.
Luulen, että monella yksinäisellä ihmisellä on menneisyydessä jotain mikä on tehnyt heistä sellaisia kuin ovat. Kukaan ei ole niin ruma, tyhmä, hankala luonteinen yms. ettei ystävää saisi. Siihen on turha vedota. Ihmisiä on kumminkin niin paljon ja he ovat kaikki erilaisia. Jokaisen pitäisi löytää omanlaisensa ystävä.
Oma yksinäisyyteni johtuu suurimmalta osin siitä etten osallistu mihinkään esim. opiskelijatapahtumiin. Pelkään ettei kukaan haluakaan minua seuraansa ja olen pienestä asti oppinut olemaan tuputtamatta itseäni.
Olen itselleni vihainen omasta yksinäisyydestä. Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, mutta en tartu niihin.
ihan samoja tuntemuksia täällä, vaikka en koskaan ole ollut koulukiusattu. Mutta voin kuvitella mitä se ihmiselle tekee. On mua kyllä kiusattu ja naljailtu siitä, että olen liian herkkä ja vaikea luonne, haaveilija jne. Nämä ovat tuoneet paljon riitoja kotioloissa aikoinaan jne. Mutta kun olen kasvanut, olen ymmärtänyt että "huonot" ominaisuuteni itseasiassa ovatkin vahvuuksia, jotka tuovat elämään paljon hyviä asioita.
Mullakin on jo lapsesta asti ollut tunne, että olen yksin vaikka olisinkin seurassa. En tiedä, olen kai sitten erilainen.
Olen aina viihtynyt hyvin yksin ja viihdyn edelleenkin. Ei omanlaisten ihmisten seura tuntuu lähes poikkeuksetta rasittavalta henkisesti, kun ei ne puhu mun kieltä. Olen niin epävarma, pelokas, en koskaan -ainakaan täysin- oma itseni (paitsi silloin kun olen yksin tai jonkun seurassa jonka kanssa voin olla oma itseni). Minäkin ajattelen aina että "mitähän muut ajattelee musta". Vaikka se on täysin typerää ja tiedän sen: mitä väliä mitä ne ajattelee.
Mullekin on vaikeaa osallistua kaikenlaisiin tapahtumiin.
Jostainhan tämän täytyy johtua ja päädyn kyllä siinä kasvatukseen ja yleiseen ilmapiiriin siitä mitä pitäisi olla.
Joten et ole yksin.