S-pankki

Mitäs kusetusta S-pankki harrastaa kun korttiostokset veloitetaan kahteen kertaan tililtä!
Nyt lähti vihainen mies asiakaspalveluun selvittämään asiaa.
2555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

S-Pankki on veloittanut pankkikorttimaksuja eilen kahteen kertaan. Virhe koskee noin 70 000:ta asiakasta. Virheellisesti laskutetut maksut luvataan palauttaa jo tänään klo 12:een mennessä.

- Kyseessä on, ikävä kyllä, inhimillinen virhe, ei tietokonevirhe, joten meidän on helppo varmistaa, ettei näin käy toista kertaa, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula pahoittelee.

Ylihurulan mukaan virhe huomattiin heti tänä aamuna, kun S-Pankissa käytiin läpi eilisen tilioteajoja. Myös asiakkaat ehtivät jo olla yhteydessä pankkiin.

- Korjaamme asian klo 12:een mennessä. Korjaus näkyy tiliotteissa ja jo nyt verkkopankissa. Yksi tapahtuma on näkynyt kahteen kertaan. Lisäämme sinne hyvitystapahtuman, joka näkyy plussana. Tästä ei tule mitään seuraamuksia asiakkaalle, vaikka tili olisi mennyt miinukselle. Eli tilinylitysmaksuja ei tule, Ylihurula sanoo.

Virhe koskee 70 000:ta asiakasta ympäri Suomen.

Äänestä

No saitko asian selvitettyä? Olisit odottanut muutaman tunnin, niin asia olisi selvinnyt itsestään. Kun näin kauhean vääryyden olet kokenut, niin kerro tarinasi tänne keskustelupalstalle, voimme auttaa sinua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiakasomistaja kirjoitti:

Mitäs kusetusta S-pankki harrastaa kun korttiostokset veloitetaan kahteen kertaan tililtä!
Nyt lähti vihainen mies asiakaspalveluun selvittämään asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu