Hyvä että tällainen keskustelusivu on tullut,sillä bipoa voi ymmärtää ainoastaan toinen bipo.
Minä sain diagnoosin 6v sitten.
Olin pahassa maniassa ja lähes psykoosissa.
Minulle määrättiin Deprakinea 600mq,sitten 900mg ja lopuksi 1200mg.Päivällä Rispeldalia,yöksi Tenoxia ja Remeronea.Kesti puolitoista kuukautta että pääsin sairaalasta pois.
Olin viikon koelomalla,sit iski masennus ja itkien takaisin sairaalaan.Olin kuukauden siellä.Deprakine laskettiin 600mg päivää kohden,plus Remeron.
Jo sairaalassa ollessa alkoi lähteä hiukset ja Deprakine vaihdettiin Litoon.Hiuksia lähti vielä enemmään,ostin jo peruukin kun luulin että koko kuontalo lähtee.Minulle puhkesi myös seborrea,mut sen diagnoosin sain vasta 2v sitten.On ihan oma lukunsa kuinka paljon rahaa meni yksityislääkäreihin,hiusanalyysiin,shampoisiin,viviscaliin,
peruukkiin.....
Kunnes läysin oikean asiantuntijan ja söin vuoden Spiresistä ja Flukonazol-kuureja kaksi kertaa.
Se siitä kauhunäytelmästä,tosin tukkaa lähtee vieläkin,minulle tuli myös kilpirauhasen vajaatoiminta,Thyroxinia siihen lopun ikää.
Lito vaihdettiin Apydaniin,koska tukkaa lähti niin paljon.Tää oli kuin karkkia,ei mitään tehoa,olo oli tosi epävakaa.
Reilu kaksi vuotta sitten olin taas osastolla masennuksen takia.Sain Lamictalin ja kuvioihin oli tullu myös aiemmin Neurotol Slow.Sen sain hermosärkyyn,kun minulla ilmeni purentavika.On taas oma show siinä.Kun kivut alkoi pahenemaan, söin viikonlopun aikana paketin 800mg Buranaa,seuraavana päivänä paketti Tramalia,sitten sunnuntaina päivystävä lääkäri määräsi Temgesigiä joka on morfiinin ja opiumin sukulainen tavallaan.
Naureskelin kun siinä luki:ei suositella sekakäyttöön taipuvaisille,tottakai napsin niitä kaljan ja siiderin kanssa,kun masensi ja vit..koko elämä.Siis kamalia aikoja ne.
Sit hammaspolille,lääkäri sanoi et nää tabut ei auta mitään,se on hermosärkyä,lähete psykiatrille.Hän määräsi Neurotol Slown joka on karbamatsepiini.
Osatolla siis määrättiin Lamictal ja Mirtazapin ja sit Neurotol Slow.Yöksi Triptyliä.
Ja tänä kesänä,heinäkuussa taas osastolle.Olin kuukauden siellä,sama lääkitys jäi.Minulla oli pahaa selkäkipua,jo silloin kaksi vuotta sitten sain osastolla fysikaalista.Kun palasin töihin,oli 4 päivää töissä,kun selkäkipu oli niin sietämätöntä et ei kun lääkäriin.Selkä kuvattiin:nivelrikko.Kaksi viikkoa Argoxiaa,sairaslomaa.
Minun piti päästä, siis piti työkiertoon.Työkaveri ei suostunut ja vitutus ja viha,katkeruus alkoi taas syödä.Olin vain 5 viikkoa töissä,kun löysin itseni laskemasta purkkeja,liuskoja ja silleen.Minulla oli 200 neurotolia,200 Lamictalia,300 Opamoxia,100 Remeronia.Resepti uusittavana,siellä toiset 300 opamoxia ja 300 Remeronia.Ajattelin hakea nekin aptekista.
Sit ajattelin ostaa pullon kossua ja pari litraa limpparia ja hyvästi kaikki tää paska ja kivut.
Mut menin kuitenkin lääkäriin hysteerisenä,itkin ja olin sekava. Ja lähete osastolle välittömästi,jos en suostu niin pakkohoitoon.
Oli 2 viikkoa siellä.Lääkitys vaihtui,300mq Seroquelia ja 200mq Lamictalia päivässä.Tää toimii hyvin,tosin väsyttää pirusti aamulla.Järjestetään uusi palaveri pomojen kanssa,et jo on helvetti jos työkiertoa ei ala irrota.Teen fyysisesti tosi raskasta työtä,psyykkinen sressi on hirveää joka päivä.Olen itsekin sairaalassa töissä.
Olen ollu yh 9 vuotta,lapset teinejä tällä hetkellä.Miesten kanssa pelkkiä pettymyksiä,yhden yön juttuja,seksisuhteita,nuoria miehiä...kaikkea
sekavaa.
Olen yrittäny 3 kertaa lähtöä lääkkeillä,annokset vaan suurenee.Olen aika varma et se tapahtuu vielä joskus,en halua elää tätä elämää.Vain ohikiitäviä hyviä aikoja.
Olen saikulla vielä reilun viikon,tänään kirjoitettiin ulos sairaalasta,juon tässä pari siideriä.Ne laittoi minut aa-kerhoon.Kävin aa-ryhmässä pari kertaa sairaalassa ollessani,mut jotenkin se ei ole minun juttu.Menen ehkä perjantaina käymään siellä,en ole ihan varma menenkö.
Olen varmaan toivoton tapaus.Toivon todellakin että se palaveri antaa valoa ja pääsen muulle osatolle töihin.Jos en pääse,niin voi voi,parin kuukauden päästä hajoan taas,se on varmaa.
Olen onnellinen siitä että olen pääsy osastolle hoitoon,tosin nyt jouduin olemaan yön Ps 1.llä,ja minua kohedeltiin kuin saastaa.Puhelin pois,kaikesta tiuskittiin ja vit.... päälle.Itkin koko päivän ja aamun ihan hysteerisenä.Ei kukaan tullu puhumaan,tivasin et eiks teillä ole edes omahoitajasysteemiä?
Huusin et te kaikki olette ilkeitä,niin minulle sanottiin että:se on vaan sinun tapasi suhtautua asioihin(voi v.....)
Onneksi pääsin kakkoselle seuraavana päivänä.Siellä minut tunnetaan ja on tuttu lääkäri.Itkin ihan hysteerisenä kun olin niin helpottunu et pääsin sinne.Olen tosi kiitollinen sille henkilökunnalle,siellä minun kanssa keskustelee entisetkin omahoitajat.Siellä on tosi hyvä lääkäri.
Minulle sanotaan että olen toimintakykyinen,sosiaalinen,rehellinen,hoitomyönteinen ja sitkeä taistelija ja selviytyjä.Niin olenikin,mutta kun palaan töihin,minua pidetään itsestään selvyytenä,kilttiä luonnettani käytetään surutta hyväksi.
Olen huono sanomaan ei,olen aivan liian kiltti vaikka kärsinkin siitä.Nyt yritän olla taas astetta rohkeampi.
Tää oli pitkä juttu,mut joka sana on tosi,helppoa ei minulla ole.Minulla on myös migreeniä ja ärtynyt paksusuoli.Senkin takia ravasin 4 vuotta eri lääkäreillä.
Tuntuu että kun papereissa lukee:kaksisuuntainen mielialahäiriö,lääkitys se ja se...niin monikaan lääkäri ei ota tosissaan.Saa ravata,itkeä ja kärsiä,luovuttaa ja taas aloittaa.Si löytyy se oikea lääkäri ja vaiva saa diagnoosin ja oikean lääkkeen.
Siis tarkoitan näitä muitten sairauksieni kanssa käymää taistelua.
tsemppi kaikille muille kohtalotovereille:ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO!
Minä sain diagnoosin 6v sitten.
Olin pahassa maniassa ja lähes psykoosissa.
Minulle määrättiin Deprakinea 600mq,sitten 900mg ja lopuksi 1200mg.Päivällä Rispeldalia,yöksi Tenoxia ja Remeronea.Kesti puolitoista kuukautta että pääsin sairaalasta pois.
Olin viikon koelomalla,sit iski masennus ja itkien takaisin sairaalaan.Olin kuukauden siellä.Deprakine laskettiin 600mg päivää kohden,plus Remeron.
Jo sairaalassa ollessa alkoi lähteä hiukset ja Deprakine vaihdettiin Litoon.Hiuksia lähti vielä enemmään,ostin jo peruukin kun luulin että koko kuontalo lähtee.Minulle puhkesi myös seborrea,mut sen diagnoosin sain vasta 2v sitten.On ihan oma lukunsa kuinka paljon rahaa meni yksityislääkäreihin,hiusanalyysiin,shampoisiin,viviscaliin,
peruukkiin.....
Kunnes läysin oikean asiantuntijan ja söin vuoden Spiresistä ja Flukonazol-kuureja kaksi kertaa.
Se siitä kauhunäytelmästä,tosin tukkaa lähtee vieläkin,minulle tuli myös kilpirauhasen vajaatoiminta,Thyroxinia siihen lopun ikää.
Lito vaihdettiin Apydaniin,koska tukkaa lähti niin paljon.Tää oli kuin karkkia,ei mitään tehoa,olo oli tosi epävakaa.
Reilu kaksi vuotta sitten olin taas osastolla masennuksen takia.Sain Lamictalin ja kuvioihin oli tullu myös aiemmin Neurotol Slow.Sen sain hermosärkyyn,kun minulla ilmeni purentavika.On taas oma show siinä.Kun kivut alkoi pahenemaan, söin viikonlopun aikana paketin 800mg Buranaa,seuraavana päivänä paketti Tramalia,sitten sunnuntaina päivystävä lääkäri määräsi Temgesigiä joka on morfiinin ja opiumin sukulainen tavallaan.
Naureskelin kun siinä luki:ei suositella sekakäyttöön taipuvaisille,tottakai napsin niitä kaljan ja siiderin kanssa,kun masensi ja vit..koko elämä.Siis kamalia aikoja ne.
Sit hammaspolille,lääkäri sanoi et nää tabut ei auta mitään,se on hermosärkyä,lähete psykiatrille.Hän määräsi Neurotol Slown joka on karbamatsepiini.
Osatolla siis määrättiin Lamictal ja Mirtazapin ja sit Neurotol Slow.Yöksi Triptyliä.
Ja tänä kesänä,heinäkuussa taas osastolle.Olin kuukauden siellä,sama lääkitys jäi.Minulla oli pahaa selkäkipua,jo silloin kaksi vuotta sitten sain osastolla fysikaalista.Kun palasin töihin,oli 4 päivää töissä,kun selkäkipu oli niin sietämätöntä et ei kun lääkäriin.Selkä kuvattiin:nivelrikko.Kaksi viikkoa Argoxiaa,sairaslomaa.
Minun piti päästä, siis piti työkiertoon.Työkaveri ei suostunut ja vitutus ja viha,katkeruus alkoi taas syödä.Olin vain 5 viikkoa töissä,kun löysin itseni laskemasta purkkeja,liuskoja ja silleen.Minulla oli 200 neurotolia,200 Lamictalia,300 Opamoxia,100 Remeronia.Resepti uusittavana,siellä toiset 300 opamoxia ja 300 Remeronia.Ajattelin hakea nekin aptekista.
Sit ajattelin ostaa pullon kossua ja pari litraa limpparia ja hyvästi kaikki tää paska ja kivut.
Mut menin kuitenkin lääkäriin hysteerisenä,itkin ja olin sekava. Ja lähete osastolle välittömästi,jos en suostu niin pakkohoitoon.
Oli 2 viikkoa siellä.Lääkitys vaihtui,300mq Seroquelia ja 200mq Lamictalia päivässä.Tää toimii hyvin,tosin väsyttää pirusti aamulla.Järjestetään uusi palaveri pomojen kanssa,et jo on helvetti jos työkiertoa ei ala irrota.Teen fyysisesti tosi raskasta työtä,psyykkinen sressi on hirveää joka päivä.Olen itsekin sairaalassa töissä.
Olen ollu yh 9 vuotta,lapset teinejä tällä hetkellä.Miesten kanssa pelkkiä pettymyksiä,yhden yön juttuja,seksisuhteita,nuoria miehiä...kaikkea
sekavaa.
Olen yrittäny 3 kertaa lähtöä lääkkeillä,annokset vaan suurenee.Olen aika varma et se tapahtuu vielä joskus,en halua elää tätä elämää.Vain ohikiitäviä hyviä aikoja.
Olen saikulla vielä reilun viikon,tänään kirjoitettiin ulos sairaalasta,juon tässä pari siideriä.Ne laittoi minut aa-kerhoon.Kävin aa-ryhmässä pari kertaa sairaalassa ollessani,mut jotenkin se ei ole minun juttu.Menen ehkä perjantaina käymään siellä,en ole ihan varma menenkö.
Olen varmaan toivoton tapaus.Toivon todellakin että se palaveri antaa valoa ja pääsen muulle osatolle töihin.Jos en pääse,niin voi voi,parin kuukauden päästä hajoan taas,se on varmaa.
Olen onnellinen siitä että olen pääsy osastolle hoitoon,tosin nyt jouduin olemaan yön Ps 1.llä,ja minua kohedeltiin kuin saastaa.Puhelin pois,kaikesta tiuskittiin ja vit.... päälle.Itkin koko päivän ja aamun ihan hysteerisenä.Ei kukaan tullu puhumaan,tivasin et eiks teillä ole edes omahoitajasysteemiä?
Huusin et te kaikki olette ilkeitä,niin minulle sanottiin että:se on vaan sinun tapasi suhtautua asioihin(voi v.....)
Onneksi pääsin kakkoselle seuraavana päivänä.Siellä minut tunnetaan ja on tuttu lääkäri.Itkin ihan hysteerisenä kun olin niin helpottunu et pääsin sinne.Olen tosi kiitollinen sille henkilökunnalle,siellä minun kanssa keskustelee entisetkin omahoitajat.Siellä on tosi hyvä lääkäri.
Minulle sanotaan että olen toimintakykyinen,sosiaalinen,rehellinen,hoitomyönteinen ja sitkeä taistelija ja selviytyjä.Niin olenikin,mutta kun palaan töihin,minua pidetään itsestään selvyytenä,kilttiä luonnettani käytetään surutta hyväksi.
Olen huono sanomaan ei,olen aivan liian kiltti vaikka kärsinkin siitä.Nyt yritän olla taas astetta rohkeampi.
Tää oli pitkä juttu,mut joka sana on tosi,helppoa ei minulla ole.Minulla on myös migreeniä ja ärtynyt paksusuoli.Senkin takia ravasin 4 vuotta eri lääkäreillä.
Tuntuu että kun papereissa lukee:kaksisuuntainen mielialahäiriö,lääkitys se ja se...niin monikaan lääkäri ei ota tosissaan.Saa ravata,itkeä ja kärsiä,luovuttaa ja taas aloittaa.Si löytyy se oikea lääkäri ja vaiva saa diagnoosin ja oikean lääkkeen.
Siis tarkoitan näitä muitten sairauksieni kanssa käymää taistelua.
tsemppi kaikille muille kohtalotovereille:ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO!
Vastaukset 3
Vanhimmat
en sen tarkemmin puutu mihinkään,mutta tuo
bibo ymmärtää toista biboa on tosi.
psykiatrit ja sykologit kuuntelevat meitä rahan edestä eikä heitä liikauta meidän mielentila tuon taivaallista.olin joitakin aikoja(4 vuotta)sitten hoidossa täysin loppuun palaneena ja nämä sielunelämän ammattilaiset määräsivät deprakinea yritin kieltäytyä vaan pakko oli ´suostua sillä
en olisi päässyt mihinkään koska valporaatti arvoja seurattiin.olen sitä mieltä että deprakine
ei ole minun lääke ja jätin sen pois enkä käy kontrolleissa.pärjään ilman lääkettä ulkoilen koirani kanssa ja asunto kuten rúokaakin on.
viinaa saatan ottaa joskus vähän .
olen tyytyväinen tilanteeseeni
On sinulla todella ollut rankkaa!
Kuitenkin olet jaksanut ja kirjeestäsi huomaa että tulet jatkossakin taistelemaan. Uskon ihan tosissani, että tulet selviytymään tilanteesta!
Entä jos aloittaisit huomisen päivän ihan siltä kantilta, että minullapa ei ole mitään ongelmaa. Jonkinlaista "itsehypnoosia", annat itsellesi aikaa, teet jotain luksusta itsellesi - vaikka vain kupin erikoisteetä (tai mistä nyt tykkäät, mutta ei alkoholia) ajattelet että olet fiksu tyyppi ja että "tästä se lähti, pohja on kokeiltu ja nyt lähdetään askel askeleelta ylöspäin".
Ihmisessä on itsellään se "oma tieto" miten auttaa itseään. Vaikka olisi miten hankalasti asiat, niin pitäisi yrittää katsoa tilannetta silti myönteisesti. Kirjeestäsi huomaa, että teet niin!
En ole lääkäri, enkä psykologi, mutta ihan totta uskon että selviät tilanteesta. Luulisin että joku miespuolinen on loukannut sinua syvästi ja se on sattunut sinun hyvin arkaan kohtaan. Mutta älä anna enää sen asian loukata, vaan anna se arvo itsellesi mikä sinulle kuuluu!
Toinen hyvä keino on ajatella, että monella muulla saattaa olla vielä hullummin asiat. Sinä kuitenkin pystyt kertomaan tilanteestasi ja etsit apua!
Tuli kyllä tunne,että olet saanut liian suuren taakan kannettavaksesi. Miten yleensä olet jaksanut, olet todellinen taistelija! Nyt jos vielä menet töihin, opettele sanomaan EI. Älä nöyristele, muuta luonnettasi. Anna niitten ihmetellä. Kyl se menee ohi, kun tarpeeks kauan päivittelevät.
Toivon sinulle, että jaksat lapsenkin takia. Älä ikinä tee itsellesi mitään. Olet tärkeä. Herkkä vain. Kovaksi et varmaan koskaan tule..eikä tartte.
Ajattele lasta, jos jätät hänet tekemällä itsellesi jotain, miten hänen elämänsä menee..
jätät hänet kärsimään. Hän kysyy koko loppuelämän: MIKSI? Voimia ja nokka tuultapäin!