Lapsilisät

"Eduskunta hyväksyi kiistaa herättäneen korotusmallin äänestysten jälkeen.Korotusta ilman jäävät perheet, joissa on yksi tai kaksi lasta. Kolmannesta ja sitä useammasta lapsesta maksettavat lisät nousevat 10 euroa kuukaudessa.Lapsilisän määrä nousee lapsi lapselta. Ensimmäisestä saa edelleen 100 euroa kuukaudessa ja toisesta 110,50 euroa.Kolmannesta lapsesta tulee korotuksen jälkeen 141 euroa kuukaudessa. Neljännen lisä nousee 161,50 euroon. Viidennestä ja sitä useammasta lapsesta maksetaan korotuksen jälkeen 182 euroa kuukaudessa."

Eduskunnan suuriperheiset edustajat ovat muistaneet äänestäjiään. Ei kun kaikki lisääntymään!!!
6413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se pyörii tuolla eduskunnassa,200 klovnia siellä häärää.

Äänestä
  • Meillä täällä tuulipukujen luvatussa pitäjässä on vain niin iäkästä porukkaaa että lisääntyminen on lähes mahdotonta,eli meille tuo nousu ei vaikuta mitenkään.

    Äänestä

meillä, mutta koska kaksi ei enää saa lapsilisää, ja yksi putoo keväällä lapsilisältä, niin eipä auta! Kuitenkin kaksi on täysin meidän elätettävä edelleen. Kiitti vaan edustajat!

Äänestä
  • Nykyaikana löytyy ehkäisyäkin.

    Äänestä

  • Suurperhe..... kirjoitti:

    Nykyaikana löytyy ehkäisyäkin.

    enää lapsia tehdä? Ole hyvilläs, että joku on tehnyt puolestasi, koska vastauksestasi saa kuvan, ettet itse ole hankkinut montaa lasta!Tai ehkä mieluummin otat vastaan ulkomaalaisia töihin ja veronmaksuun?

    Äänestä

  • jos kukaan ei viitsi kirjoitti:

    enää lapsia tehdä? Ole hyvilläs, että joku on tehnyt puolestasi, koska vastauksestasi saa kuvan, ettet itse ole hankkinut montaa lasta!Tai ehkä mieluummin otat vastaan ulkomaalaisia töihin ja veronmaksuun?

    itse maksetaan,ole oman onnensa seppä,vai miten se oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nousee!!! kirjoitti:

"Eduskunta hyväksyi kiistaa herättäneen korotusmallin äänestysten jälkeen.Korotusta ilman jäävät perheet, joissa on yksi tai kaksi lasta. Kolmannesta ja sitä useammasta lapsesta maksettavat lisät nousevat 10 euroa kuukaudessa.Lapsilisän määrä nousee lapsi lapselta. Ensimmäisestä saa edelleen 100 euroa kuukaudessa ja toisesta 110,50 euroa.Kolmannesta lapsesta tulee korotuksen jälkeen 141 euroa kuukaudessa. Neljännen lisä nousee 161,50 euroon. Viidennestä ja sitä useammasta lapsesta maksetaan korotuksen jälkeen 182 euroa kuukaudessa."

Eduskunnan suuriperheiset edustajat ovat muistaneet äänestäjiään. Ei kun kaikki lisääntymään!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu