Tulin ammattikoulussa keväällä valmistumisvuonna raskaaksi. Poikaystäväni saman ikäinen ja järkytys oli suuri.
Lopulta asiat hoituivat niin, että pääsin erääseen alan liikkeeseen töihin ja olin töissä melkein koko loppu kouluajan. Sain palkkaa ja jouduin tekemään näyttöjä opettajalle (muut tekivät muissa paikoissa) ja suoritin koululla matikan yms. muita pakollisia kursseja (n. 1-2 kertaa viikossa)
Rahaa tuli, päästiin muuttamaan (isä kävi koulun ohella iltatöissä). Raskasta oli, mutta nyt lapsi 2vuotta ja riitojen jälkeen parisuhdekin taas on ennallaan. Keho on ennallaan (melkein) ja kaikki on aikas hyvin.
Tästä toivottavasti toivoa toivottomille.
ps. isä ja äiti ja miehen isä ja äiti olivat aivan sekaisin järkytyksestä mutta kun huomasivat, kuinka itse hoidimme asiamme, niin kyllä ne siitä leppyivät. ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.