Aamuposti

Aamupostin "Radio ja tv" -palstalta tuli opittua tänään jotakin uutta: "Yleisintä tyttöjen ja naisten ympärileikkaus (FGM eli Female genital mutilation) on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, myös Egyptissä ja Etiopiassa, Arabian niemimaalla ja se tunnetaan myös Lähi- ja Kauko-idän maissa, Meksikossa, Perussa ja Brasiliassa. Kyse on vakavasta ihmisoikeusloukkauksesta...

Koraanista ei löydy perusteita tyttöjen ympärileikkaukselle, jonka historia yltää muinaiseen Egyptiin asti. Ikiaikaisen tradition murtaminen ei tapahtu nopeasti."
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tyttöjen ympärileikkaukselle. Koraanin mukaan Muhammedin ohjeita on muslimien seurattava ja Muhammed neuvoi tekemään sen. Hän olisi tietysti voinut kieltää tekemästä sitä, jos olisi halunnut. Koraani on täynnä kaikenlaisia määräyksiä ja kieltoja ja Muhammed antoi lisää, sekä näytti esimerkkiä.
Sinun tekstisi on siten petosta ja siihenkin Muhammed antoi esimerkkiä.

Äänestä
  • Se kertoo jotain sinusta.

    Monet muut saavat siitä irti aivan muuta.

    Äänestä

  • Koraanista. kirjoitti:

    Se kertoo jotain sinusta.

    Monet muut saavat siitä irti aivan muuta.

    Muslimin täytyy seurata Muhammedin esimerkkiä ja Muhammed opetti tekemään tyttöjen ympärileikkausta.

    >>Ikiaikaisen tradition murtaminen ei tapahtu nopeasti."    

    Muhammed ei tehnet mitään tradition murtamiseksi, vaan päinvastoin kannatti sitä.
    Koraani antoi täydet valtuudet Muhammedille. Hän oli Allahin sanansaattaja. Kai tämä on nyt selvää?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    asia on noin. Suurin osa muslimeista on aivan eri mieltä.

    Uskontonsa kullakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukija123 kirjoitti:

Aamupostin "Radio ja tv" -palstalta tuli opittua tänään jotakin uutta: "Yleisintä tyttöjen ja naisten ympärileikkaus (FGM eli Female genital mutilation) on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, myös Egyptissä ja Etiopiassa, Arabian niemimaalla ja se tunnetaan myös Lähi- ja Kauko-idän maissa, Meksikossa, Perussa ja Brasiliassa. Kyse on vakavasta ihmisoikeusloukkauksesta...

Koraanista ei löydy perusteita tyttöjen ympärileikkaukselle, jonka historia yltää muinaiseen Egyptiin asti. Ikiaikaisen tradition murtaminen ei tapahtu nopeasti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu