Ohjauspyörän

Veneprojekti siinä vaiheessa, että pitäisi istuttaa pedestaali paikalleen.
Paljonko teillä on ohjauspyörän ja istuimen välissä tilaa?
101910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiikkiruori kun on kotiverstaalla odottamassa pintakäsittelyä. Veneessä paikallaan ollessaan ruorin ja penkin välinen etäisyys on 40 cm - minulle sopisi paremmin n. 43 cm. Optimietäisyys riippuu kuskin jalkojen ja käsien pituudesta sekä ruorikehän halkaisijasta. Asiaan vaikuttaa myös se onko penkin alaosa auki vai ummessa.

Äänestä

Sinun pitäisi mahtua mukavasti seisomaan rattisi takana ilman, että polvia tarvitsee koukistaa istuimen takia. Toisaalta pitäisi ulottua rattiin mukavasti myös silloin, kun istut sivupenkillä/sitlooran laidalla tai peräpenkillä. Sivupenkkien ja ratin väliin pitää jättää vähintäin 75mm tila (ettei käsi jää väliin). Ratin pitäisi olla mahdollisimman suuri, jolloin sitä on helpompi kevyempi käsitellä ja ohjaaminen sivulla istuen onnistuu mukavammin (kryssillä). Ulkomuistista en osaa sanoa montako cm istuimen ja ratin väli on omassa veneessäni (S&S-design).

Ajatus tiikkisestä ratista tuntuu oudolta, jos kyseessä on avomerivene. Ruoriratin (ja pedestaalin) täytyy kestää päälle rojahtamisia ja esim skuutin tempaisua vahinkojiipeissä. Hst-ratin voisi tietenkin päällystää tiikillä, jos haluaa puupintaisen. Suositumpi ja helpompi tapa on ommella teräksen päälle nahkasuojus, jolloin ratti ei ole liukas ja kylmä.

Eikö peräsinakselin paikka myöskin vaikuta veneesi pedestaalin sijoitukseen? Kannattaa miettiä myös siltä kannalta, että peräsinakselin päähän kiinnitettävälle varapinnalle jää riittävästi toimintatilaa! Varapinna on rattiohjatussa veneessä tosi tärkeä turvallisuusvaruste niinkuin tietysti tiedätkin.

Äänestä
  • tiikkikehäinen (keskiö ja pinnat rst) veneessä vaikka minäkin (yli 100 kg) olen joskus kelissä ratille rojahtanut. En ole toistaiseksi tutkinut onko tikkikehän sisällä rst-kehä - saattaa ollakin. Venemallillani ovat jotkut kiertäneet pallon joten toimii ilmeisesti myös "avomerellä".Minä en tosin ole käynyt tällä veneelläni Ruotsia kauempana. Ison skuutin suhteen rattia suuremmassa vaarassa on ollut pedastaaliin kiinnitetty plotteri

    Äänestä

  • teakruorin kirjoitti:

    itsellesikin niin täältä löytyy juuri samanlainen

    Item 13

    http://www.hl-marinedeck.com/documents/catalogue 2006 volants et barres a roue GB.pdf

    tai tarkemmin ottaen ruorilapa eli peräsinlapa on tiikkiä. Aika hassua, että ruorirattaasta eli ratista on ruvettu käyttämään nimitystä ruori. Sana ruori tulee muista kielistä (rudder, roder jne). Se on perinteisesti tarkoittanut aluksen ruorilaitteistoa ja siihen liittyvää. Ruorilapa, ruoripinna, ruorimies, ruorijuoppo, ruorivuoro, ruoriratas jne. No, ei ollut tarkoitus viisastella...Ymmärsin kyllä, että nyt oli kyse ratista.

    Pedestaaliin kannattaa laittaa tukeva suojakaari suojaamaan kompassia tai mahdollista elektroniikkaa niin, ettei skuutti tai muu köysi pääse niitä nappaamaan. Jos pääsee, vahinko tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

    Siitä, että satakiloinen mies on kaatunut tiikkisen ratin päälle ei vielä voi tehdä johtopäätöstä miten ratti kestää silloin, kun iso aalto pyyhkäisee ja ukko jysähtää siihen voimallisesti. Voimat päälle kaatuvissa aalloissa ovat paljon kovempia kuin horjahtamisissa. Ehkä puutikkuja tulee.

    Tiikkiratti on tietenkin makukysymys. Laita tiikistä, irokosta tai vaikka mahongista, jos pidät puupintaa tärkeänä. Itse en laittaisi. Jos meinaat pallonkierrolle, tiikki voi olla riesa kuten on tiikkikansi tropiikissa, nahka taas on aika lyhytikäinen samoissa olosuhteissa (tiedän).

    Äänestä

  • tikkinen ruori, kirjoitti:

    Substantiivi, ruori (5)
    1. (merenkulku) aluksen peräsimen tai potkurin asentoa halutun kulkusuunnan muuttamiseksi säätävä ohjauspyörä, jonka kehällä on usein kapuloita.

    Minun mielestäni sanana melko vahvasti myös käyttöön vakiintunut. Esim. Päijännepurjehduksen palkinto Päijänne ruori , eikä päijänne ruoriratas... (palkinto on ruoriratas- tiedän kun olen sitä josku kädessä pidellyt)

    Veneen käsijohteet ja kannella ja sisällä olevat kahvat ovat usein samaa tavaraa eli teakkia- jos kysymyksessä olisi jotenkin toimimaton ja heikoksi havaittu materiaali luulisi myös kaikkien kahvojen olevan rosterisia.Ymmärtääkseni aiemmassa linkissä esitetyt ratit NMMA, Loyds ja CE-merkittyjä. Mutta kuten sanoit makukysymyksiä ovat.

    Minun ruori/ ruoriratas/ratti pysyy hyvässä kunnossa kun avotilaa suojaa kunnon sprayhoodin lisäksi pappateltta.

    Äänestä

  • iltaa, iltaa kirjoitti:

    Jos nyt halutaan kielikysymyksen juurille, siteeraan tähän Suomalaista Merisanakirjaa vuodelta 1863:

    "Roder, ruori
    Niin kutsutaan peräwantaassa saranoissaan ja tapeissaan kulkemaan kiinni-pantu sangen täydellinen ase, joka on tehty wahwasta wärkki-puusta, ja jonka aseen kummminkin puolin kääntelemällä aluksen kulku-suuntaa ruoripinnillä mieltä myöden hallitaan. Ruorissa on seuraavat osat a. hjertstocken, ruorin emä, b. hufvudet, ruorin pää, c. uppklosningen, ruorin klossit .....Rorpinne, ruoripinna. Ruorin päässä olevaan reikään istutettu puinen tahi rautainen wahwa kanki, jolla ruoria, miletä myöden, käännellään"

    Nykysuomen sanakirjassa kieliasu on tietenkin modernisoitu, mutta ruorin merkitys on edelleen sama. Ruoriratas eli -ratti selitetään Nykysuomen sanakirjassa niinikään. Tarkistapa tietosi vielä sieltäkin, jos käväiset kirjastossa!

    Totesin aikaisemmin, että tiikki ei ole erityisen suositeltava materiaali kansikatteena valtamerillä, ei varsinkaan trooppisilla latitudeilla. Tuskin on sitä ratissakaan.
    Jos olisit seilannut valtamerillä tietäisit, että tiikkikansi paahtuu tropiikissa polttavan kuumaksi (voit jopa saada palovammat jalkapohjiisi, jos astut avojaloin). Tiikki myös kuluu valtameriolosuhteissa varsin nopeasti. Se koskee myös kannen tartuntakahvoja.

    "Pappateltta" sopii meidän leveysasteillemme ja sinun veneeseesi, niinkuin varmasti puinen rattikin. Sitä en epäile enkä kiistä. Se että rattisi on CE-merkitty tms., on kauppiaalle myyntivaltti ja antaa sinulle mielenrauhaa. Tunnet tehneesi oivallisen hankinnan ja sehän on pääasia!

    Äänestä

  • merisanakirjasta vielä.. kirjoitti:

    aiemmasta veneestäni, että tiikkikansi voi lämmetä myös suomen oloissa niin kuumaksi, että sillä ei voi paljain jaloin kävellä(nykyisessä veneessä tiikkiä on vain avotilan penkeissä ja lattiassa).

    Lasikuituveneen tiikkikansi on ylipäätänsä hieman arvellutava keksintö. Tiikkikannen ruuvikiinnitys sandwich kanteen on täälläkin puun elämisen, saumojen ratkeamisen ja ruuvien lämpölaajenemisen vuoksi veneen yksi heikko kohta. Ruuveja on kansissa satoja ja muutamankin vuoto voi päästä vettä varsinaisen kannen rakenteisiin aiheuttaen niissä myös jäätymisvaurioita.

    Perinteistä puhuttaessa purjelaivoissa puosut pantiin auringon paahteessa kansia kastelemaan, jotta ne pysyivät ylipäätään tiiviinä seuraavaa myrskyä odoteltaessa - tästä huolimatta lähes kaikki em. laivat ovat muuttuneet tähän päivään mennessä alkuaineiksi.

    Ja siis vielä täsmennys että ratti tuli aikanaan veneen mukana ja se on tällä hetkellä kellarissa ainoastaan lakattavana (vikaa ei varsinaisesti ole mutta lakan uv-suojauksen ylläpitäminen vaatii toisinaan uudelleen lakkausta).

    Äänestä

  • kokemuksestani kirjoitti:

    ja jopa niiden jäljitelmiä. Ihmiset ovat yhä valmiita maksamaan turhuudesta, kalliista ja epäkäytännöllisestä muodista. Tuskinpa tiikki-bisnes on ekologisestikaan kovin modernia.
    Nykyisin on olemassa monenlaisia kansikatteita, jotka ovat paljasta gelcoat-pintaa mukavampia ja tiikkipäällystettä halvempia käytännöllisempiä.
    Olisiko niin, että puuveneaikakauden tiikkikansista on tullut historiallinen jäänne ja pelkkä imagokysymys? Onhan uusi tiikkikansi kaunis, sitä en halua kiistää.

    Tiikkikatteen ikäkin on verrattain lyhyt, koska tiikkirimat ovat ohuita. 70-luvun alkupuolen veneissä tiikin paksuus kannessa oli usein 16-millistä, nyt vakiopaksuus lienee 11 mm ja ehkä vieläkin ohuempaa joissakin veneissä. Vanhat paksut tiikkikannet kestivät n. 25-30 vuotta. Nyt uusimisen tarve tulee aikaisemmin. Onneksi sentään ruuvikiinnityksistä on luovuttu.

    taisin syrjätää alkuper. aiheesta...

    Äänestä

  • yhä halutaan kirjoitti:

    Teakkikansi lisää palokuormaa muuten palamattomissa rakenteissa ja materiaaleissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väli. kirjoitti:

Veneprojekti siinä vaiheessa, että pitäisi istuttaa pedestaali paikalleen.
Paljonko teillä on ohjauspyörän ja istuimen välissä tilaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu