on hyvissä käsissä, siitä nimittäin näyttää vastaavan ensisijaisesti YLE1:n aamu-TV, joka jaksaa aina ja uutterasti buffata kymmenien minuuttien voimalla jokaista ruotsalaisen teatterin uutta ohjelmaa.
Tänäänkin saimme kokea taas todellisen markkinointirumputulituksen, kun Aamu-TV hässötti kyllästymiseen asti jostain Xel Västöön uudesta näytelmästä.
Alkaa jotenkin tökkiä tuollainen yksipuolinen silmillehyppäävä ruotsalaisuuden ylistäminen Suomen yleisradiossa!
Ruotsalaisen teatterin
1
1327
Vastaukset 1
- kumallista kulttuuriuutisoi...
Kaikkein kummallisinta oli kun YLE mainosti uutta Bondia pääuutisissaan...Ei kyllä mene jakeluun tommonen. Törkeetä.
Ja joka ikistä Helsingin Kaupunginteatterin musikaaliakin niiden pitää tuutata uutisissaan, niinkun niissä olisi mitän uutisoinnin aihetta. Ei millään pahalla. Luulen kyllä isojen taidelaitosten onnistuvan itsenäisesti markkinoimaan kaupallisia tekeleitään ihan ilman Yleisradion tukea.
Jostain syystä "kulttuuriuutisista" puuttuu myös kaikkein kiinnostavimmat näyttelyt ja esitykset. Ei pelkästään valtavirtaa aina ja suurimpia tapahtumia, kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS682073Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.14861Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43692- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574- 49550
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546