Niin, että tekisit töitä välillä, etkä olisi liian utelias. Nytkin luulit, että on jotain kivaa luettavaa keskellä työpäivää.
Mitä sinä täällä teet
sinä juuri !?
6341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kulutan aikaani lukemalla kaikenlaista hömppää kun ei muutakaan tekemistä ole, ai jaksa baariinkaan näin aikaiseen mennä. Päiväunille vois kyllä lähteä, hohhoijjaa..
Että olen eläkeläinen.? Ollut jo kohta 3 kuukautta. Joten kaada ihan itselles vaan.
sairaslomalla.jalka kipiä
haista ihan rehellinen paska.
mitä sinä itse täällä teet? ja mitä pahaa täällä olemisessa on? käsittääkseni täältä saa tietoa paikkakunnan puheenaiheista ja yhteiskuntaan osallistuminen ei kai liene kuin hyvä asia.
loukkasit minua aika ilkeästi nimittelemällä liian uteliaaksi ja oletit heti, että olen työtön.
mitä sinä tiedät mistään mitä minä luulen.
olen nyt aivan samalla tavoin loukkaava sinua kohtaan: kunhan lueskelin, sinä paviaanin pallihiessä mädäntynyt, tyräinen vanhan herrasmiehen kivespussi. puhuin siis seikkoja joita arvelen sinun olevan - ilman perusteita, saatanan paskapää. sana sanasta ja kumpikin vain jämisee. nyt kun olemme tasoissa, kerron vielä nimeni sinulle, kulli. eli se on P. Allits
äläkä unohda sitä.
ja mistäs minä tiedän ootko työtön vai liika työllistetty. Ihan rehellisesti muuten ulkona haisee välillä niin paskalle, että ihan kuin olis karjatila keskellä kaupunkia.
täällä olisi ollut HEUREKA! Ikäväkseni totesin, ettei vieläkään......