Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa.
VIRIKKEITÄ PSYKOKULTTUURIN VASTUSTAMISEEN
Normeja vastaan voi kapinoida, käytöstavat voi kyseenalaistaa, ihanteita voi kritisoida - ainakin demokratioissa - kuka tahansa yhteisön jäsen. Mutta koska elämme suvaitsevaista aikaa, kaikki paitsi suvaitsemattomuus on sallittua emmekä vaadi ketään elämään määrätyn normin mukaisesti. Käytöstapoja kanssaihmisiltään uskaltaa vaatia vain muutama klassisista herrasmieshyveistä itsepintaisesti kiinni pitävä mattiklinge. Ja kaikki ihanteethan ovat tietysti ajan relativismin hengessä yhtä hyviä.
Homo sapiens ei kuitenkaan ole lakannut olemasta sosiaalinen, siis normien ja rooliodotuksien mukaan käyttäytyvä laji. Kun avoin normatiivisuus ja ihanteellisuus on käynyt mahdottomaksi, olemme luoneet psykokulttuurisen salakielen, jonka avulla vedetään rajaa toivottavan ja ei-toivottavan käytöksen; toivottavan ja ei-toivottavan asennoitumisen välille. Emme sano, että seksiä kuuluu harrastaa näin, annamme vain ymmärtää, että nämä seksuaalisuutensa kanssa sinut olevat vapautuneet ihmiset toimivat näin ja nuo estyneet tuolla sitten toisin. Emme halua kuulostaa vanhanaikaisilta ja vedota käytöksen kultaiseen kirjaan, sen sijaan tuomme tiettäväksi, millaista käytöstä voisimme pitää hyvinkin tunneälykkäänä. Emme kanna mukanamme ranneketta, joka kyselee: "What would Jesus do?" Sen sijaan muistelemme, mitä naistenlehden psykologi piti hyvää itsetuntoa osoittavana käytöksenä vastaavassa tilanteessa. Ei ole ehkä enää liioittelua väittää, että psykologeista on tullut eräänlainen sekularisoituneen ajan papisto: ammattiryhmä, joka - lempeän äidillisesti, mutta silti auktoriteetistaan tiukasti kiinni pitäen - kertoo meille, kuinka lähimmäisiä pitää kohdella, miten rakastaa puolisoa ja kuinka surra oikein. Mutta kuinka kapinoida tämän uuden psykopapiston valtaa vastaan, kuinka kyseenalaistaa ja kritisoida sen määräämiä normeja? Toivottavasti tämä kirja antaa siihen joitakin hyviä virikkeitä.
http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_1396.asp
VIRIKKEITÄ PSYKOKULTTUURIN VASTUSTAMISEEN
Normeja vastaan voi kapinoida, käytöstavat voi kyseenalaistaa, ihanteita voi kritisoida - ainakin demokratioissa - kuka tahansa yhteisön jäsen. Mutta koska elämme suvaitsevaista aikaa, kaikki paitsi suvaitsemattomuus on sallittua emmekä vaadi ketään elämään määrätyn normin mukaisesti. Käytöstapoja kanssaihmisiltään uskaltaa vaatia vain muutama klassisista herrasmieshyveistä itsepintaisesti kiinni pitävä mattiklinge. Ja kaikki ihanteethan ovat tietysti ajan relativismin hengessä yhtä hyviä.
Homo sapiens ei kuitenkaan ole lakannut olemasta sosiaalinen, siis normien ja rooliodotuksien mukaan käyttäytyvä laji. Kun avoin normatiivisuus ja ihanteellisuus on käynyt mahdottomaksi, olemme luoneet psykokulttuurisen salakielen, jonka avulla vedetään rajaa toivottavan ja ei-toivottavan käytöksen; toivottavan ja ei-toivottavan asennoitumisen välille. Emme sano, että seksiä kuuluu harrastaa näin, annamme vain ymmärtää, että nämä seksuaalisuutensa kanssa sinut olevat vapautuneet ihmiset toimivat näin ja nuo estyneet tuolla sitten toisin. Emme halua kuulostaa vanhanaikaisilta ja vedota käytöksen kultaiseen kirjaan, sen sijaan tuomme tiettäväksi, millaista käytöstä voisimme pitää hyvinkin tunneälykkäänä. Emme kanna mukanamme ranneketta, joka kyselee: "What would Jesus do?" Sen sijaan muistelemme, mitä naistenlehden psykologi piti hyvää itsetuntoa osoittavana käytöksenä vastaavassa tilanteessa. Ei ole ehkä enää liioittelua väittää, että psykologeista on tullut eräänlainen sekularisoituneen ajan papisto: ammattiryhmä, joka - lempeän äidillisesti, mutta silti auktoriteetistaan tiukasti kiinni pitäen - kertoo meille, kuinka lähimmäisiä pitää kohdella, miten rakastaa puolisoa ja kuinka surra oikein. Mutta kuinka kapinoida tämän uuden psykopapiston valtaa vastaan, kuinka kyseenalaistaa ja kritisoida sen määräämiä normeja? Toivottavasti tämä kirja antaa siihen joitakin hyviä virikkeitä.
http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_1396.asp
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hyvä kirja sille joka pohtii psykosektorin järjenjuoksua. Kirjassa nimittäin katsotaan varsin yleisten psykologisten väittämien läpi ja yli kuin tyhjää vain. Uskoni tieteeseen parani selvästi kun Janne Kivivuori ja Anu Suomela todistivat ettei useammat typerät ja iljettävät psykologiset väittämät täytä tieteen kriteereitä.
Kirjassa kyllä hylätään psykologinen auktoriteettiusko mutta samalla haksahdetaan biologiseen psykologiaan, Hamilo nimenomaan sanoo ettei kirja ole psykologiavastainen.
Vaikuttaa siltä että kirja on kyllä merkittävä askel psykologian pimennosta järjen valoon mutta kirjoittajat lienevät vielä itsekin jonkin verran sokeita psykologisille ajatusrakenteille. Se ei kyllä ole mitenkään harvinaista näin psykokulttuurin läpitunkemana aikana.
Tuo psykologian ja uskonnon rinnastus keskenään on hyvä huomio.
Lahkolaisille ominaisen hepulin syynä on syyllisyyden tunto. Itseä pidetään syyllisenä lähestyvään maailmanloppuun joka lahkon mukaan antaa jo ensi merkkejään mm. auringonpimennyksenä. Lahkossa ei vieläkään tiedetä että auringonpimennys on luonnonilmiö.
Syyllisyyden tunto on myös psykologiaan uskovien hepulin syynä. Näitä hepuleita oli Kauhajoki-palsta täynnä kouluammuskelu-iltana. Pitivät itseään syyllisenä ammuskeluun joka on merkki "nuorten pahoinvoinnista" joka kohta on taas laukeamassa käsiin. Niimpä niin. Heidän mukaansa minunkin pitäisi tuntea syyllisyyttä vaikka en ollut edes paikalla. Kaikki järkipuhe psykologiaan uskovalle valuu kuin vesi hanhen selästä, uskossaan väkevät kaiken näkevät. Psykoseurakunnalle taitaa olla täysi mysteeri mitä rikoslaki sanoo tapahtumasta.
Kouristuksenomainen syyllistymispakko ja ahdasmielisyys ovat psykologiaa ja (1800-luvun-) uskontoa yhdistävä ominaisuus. Sanokaa nyt psykologiaan uskovat mikä siinä kehittymisessä on niin pelottavaa?