mouuuu

SInä Ja MInä.
olin tyhmä ja penikka täysin n. viisi vuotta sitten.... olisimme olleet toisillemme ne oikeat
IKÄVÄ KALVAA .. SYDÄMENI KUOLEE HITAASTI JA TUSKALLISESTI. OLISIPA SINULLAKIN VIELÄ TUNTEITA MINUA KOHTAAN.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eräs uusi perhetuttu, kun keskustelimme vaimoni ja minun yhteisestä taipaleestani.
Olemme olleet yhdessä vuodesta 1978 ja meillä on kaksi poikaa.
Meidän koko yhdessäoloajan olemme kunniottaneet toistemme mielipiteitä ja sopineet kaikesta mitä elämä eteen on tuonut, yhdessä!
Joten kaiken yhdessäolon peruskivi on luottamus. Ilman sitä ei yhteinen taival voi kestää.
Sinulle! sanot olin tyhmä penikka? Jo se antaa sinulle voimaa eteenpäin, koska olet pystynyt kritisoimaan omia tekemisiäsi. Mutta, mitään ei saa tekemättömäksi ja elämäsi jatkuu suuresta surusta huolimatta. Eilistä ei saa takaisin se on historiaa, mutta huomiseen voit vain sinä itse vaikuttaa. Joten tee huominen vain itsellesi, älä kenellekkään toiselle. Jokainen pystyy elämään vain tämän hetken kerrallaan.
Elämämme syntyy pienistä hetkistä ja vain sinä pystyt niihin antamaan sisältöä.
Elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä ja niistä voi vain oppia.
Sinä kaipaat vielä pitkään niitä asioita, mitkä herkästi tulee mieleen juuri silloin, kun siihen ei olisi tarvetta, eikä aikaa.
Mutta kaikesta huolimatta elämän haavat paranevat ja sitten huomaat eläväsi tasapainoisempaa elämää kuin aikaisemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikki kirjoitti:

SInä Ja MInä.
olin tyhmä ja penikka täysin n. viisi vuotta sitten.... olisimme olleet toisillemme ne oikeat
IKÄVÄ KALVAA .. SYDÄMENI KUOLEE HITAASTI JA TUSKALLISESTI. OLISIPA SINULLAKIN VIELÄ TUNTEITA MINUA KOHTAAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu