Tuleva isoäiti

Heippa. Eli olen tuleva isoäiti maaliskuussa. En kuitenkaan haluaisi olla mamma, mummo, mummu tai mummi. Olisiko teillä ehdotuksia kun ei itsellä hoksottimet toimi....Kiitos.
404612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

oma äitini sanoi että he ovat sitten muori ja vaari, ikää äidilläni on ensi vuonna 50 ja isäni 56. Mutta tälläinen ehdotus täältä. Ja muoriksi ja vaariksi tulevat marraskuunlopus/joulukuun alussa...

Äänestä

mummeli, tai murmeli.

Äänestä

no tietysti MIMMI!

Äänestä

Minun äidinäiti oli nuorekas ja urheilullinen (no ei nyt enää 90 vuotiaana, mutta silloin kun hänestä tuli isoäiti), ja hän halusi, että lastenlapset kutsuisivat häntä isoäidiksi. Ja me kutsuimme häntä isoäidiksi, vaikka jouduimme tuon tuostakin kavereille oikomaan, että ei mummo vaan isoäiti. Ihan yhtälailla kuin isoäitini olisi loukkaantunut, jos olisi kuullut että joku nimittää häntä mummoksi, mummuksi tai mummiksi, loukkaannuin minä kun minun rakasta isoäitiäni yritettiin mummoksi nimitellä. Hän ei todellakaan ollut yhtään mummomainen, vaan ehdottomasti isoäitimäinen isoäiti.

Äänestä

meidän poika kun oli piäni niin sanoi mummuaan eli minun äitiäni "äitinäiti" matki siis minua, vaihe kesti jonkin aikaa.... :)

Äänestä

ja sillä selvä, ikäsi ei vaikuta. Tuntuu ette halua lapsenlasta kun tarvii kikkailla nimityksen kanssa. Minkälainen isoäiti oikein olet ???????????????????

Äänestä

meidän ekalla lapsenlapsella oli jo niin paljon mammoja ja mummeja että me päätettiin olla mami ja paapa toimii hyvin

Äänestä

Mumma?! Jos sulla on mies, se voisi olla Karde ;)

Jotkut ovat mumeja, siis mumi perusmuodossa.

Äänestä

muori :)? Minusta mummi on kaunis ilmaisu, mitä vikaa siinä on ?

Äänestä
  • minusta isoäiti ei ole hyvä nimitys mummille koska eihän hän ole lapsen äiti millään lailla. 40 on viel ä nuori mutta lapselle vanha. Isoäiti on vaikea lausuakkin...

    Äänestä

  • Minnikäinen kirjoitti:

    minusta isoäiti ei ole hyvä nimitys mummille koska eihän hän ole lapsen äiti millään lailla. 40 on viel ä nuori mutta lapselle vanha. Isoäiti on vaikea lausuakkin...

    Oma äitini halusi häntä sanottavan MUMMAksi...
    Kieli ei vaan taittunu itsellä eikä lapsellakaan, vaan sanotaan yhä häntä mummiksi. :D

    Äänestä

Yhdistin oman etunimen ja mummun, siitä oiva nimi kimmu.

Äänestä
  • Nonna on italialainen Mummi

    Äänestä

Jos ei nämä perinteiset miellytä, voit ootella reilun vuoden niin lapsi keksii sulle ihan oman nimen.
Väliajan voit hämmentää lasta olemalla äidin/isänäiti ja anoppi.

Äänestä
  • Nana olisi hyvä isoäidin nimi

    Äänestä

painiskelen. Sain viikonloppuna kuulla ihanan uutisen että ensimmäinen lapsenlapsi syntyy keväällä. Olen siis tosi onnellinen asiasta, mutta yhtä lailla nuo perinteiset mummo, mummi, mammat ei tunnu omilta. Olenkin nyt pyöritellyt mielessäni mumma -sanaa, tai sitten nonna, joka on isoäiti italiaksi. Mumukin voisi olla kiva mitä tuossa aiemmin ehdoteltiin.

Olisi kiva tietää mihin ratkaisuun päädyt :).

Äänestä
  • kuulkaa ny mummelit...lapsen vanhemmat päättää millä nimellä teitä kutsutaan...et k oittakaa kestää!!!

    Äänestä

  • et sillee!!! kirjoitti:

    kuulkaa ny mummelit...lapsen vanhemmat päättää millä nimellä teitä kutsutaan...et k oittakaa kestää!!!

    ei tietenkään lapsen vahhemmat sitä päätä! Tottakai se tuleva mummi,mummo,mummu,isoäiti tms. päättää sen ihan itse miksi haluaa että juuri häntä kutsutaan!!

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    ei tietenkään lapsen vahhemmat sitä päätä! Tottakai se tuleva mummi,mummo,mummu,isoäiti tms. päättää sen ihan itse miksi haluaa että juuri häntä kutsutaan!!

    Se kuulostaa hauskala - menee vähän niin kuin Muumimaailmaan - mymmeli.

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    ei tietenkään lapsen vahhemmat sitä päätä! Tottakai se tuleva mummi,mummo,mummu,isoäiti tms. päättää sen ihan itse miksi haluaa että juuri häntä kutsutaan!!

    ei ihan niinkään, sinä "nuija".
    Jos esim sekä tämän uuden lapsen kummatkin isoäidit haluaisivat olla esim mummi, eihän se passaa, toiselle pitää keksii toinen nimi...et sillee NUIJA!!!

    Äänestä

niin kait sitten vaan etunimesi.
Riippuen nimestäsi sitä voi vääntää.
Tai jospa kutsuisi Rouva X sukunimellä. säilyisi tuo Arvo ja Kunnia.

Äänestä

minun äitin oli lapsilleni vanhaäiti. eipä tullut sekaannuksia muiden mummojen kanssa.

Äänestä

omat lapseni keksivät koivistolta( Veinankarjalasta) suvun nuorinta isoäitiä tarkoittavan sanan nanni. Ovat isomummut ja iso-isomummot elossa vielä, että meni itsekin ihan sekaisin kenestä puhutaan. Käytössä olivat jo mummo, mumma , mummi, isoäiti ja isu. Joten minusta tuli sitten nanni.

Äänestä
  • Minä miNÄ miNÄ MINä MINÄ mInÄ miNä!

    Ei ne ole teidän lapsia.

    Äänestä

Parasta on odottaa, että lapsi alkaa itse puhumaan ja valitsee, miksikä niitä isovanhempia kutsuu.

Toisille mummous on kunnia-asia, ja he HALUAVAT tulla kutsutuksi mummoiksi, mummuiksi, fammuiksi, mummiksi...

Sama kuin isoisät vaareiksi, paapoiksi, faareiksi, faffoiksi, ukeiksi.

Äänestä

Onhan isoäidiksi tulevalla oma nimi eli esim. Eila,Eelli, tai Aino ovat nimeltä kutsuttavia. Oma lapsenlapseni katsoi ihmeissään, kun sanoin että nimeni Anne ja että olen hänen isänsä äiti. 3 v. ei käsittänyt sitä alkuunsa, mutta myöhemmin huomaa kyllä, että mummollakin on nimi. Ja mummoa voi kutsua hänen omalla etunimellä.

Äänestä

Isoäiti ja isoisä ovat ainoat nimet Suomen kielessä isovanhemmille.

Äänestä

vitsi, itse tulen mummuksi,mummoksi tms ihan mahtavaa maalis-huhtikuussa. ihan sama mitä keksivät sanoa. olen intoa ja toivoa täynnä.

Äänestä

Mitä väliä, hei. Olen neljän lapsen mummo.
Tulin mummoksi 42-vuotiaana, mutta jotenkin se ei haitannut, vaan tuntui melkein hauskalta vitsiltä. Varsinkaan kun en näyttänyt mummolta, ikäisekseni olin varsin nuoren näköinen.

Kun liikuin lapsenlapsen kanssa kaupoissa tai asioilla, niin poikkeuksetta minua luultiin lapsen äidiksi.
Se että kutsutaan mummoksi, ei vanhenna meitä yhtään sen enempää kuin jos ei kutsuttaisi.
Nämä kaksi viimeeksi syntynyttä lapsenlasta kutsuvat minua pelkällä etunimellä jostain syystä. Sekin sopii.
Pääasia on, että lapset saavat rakkautta ja läheisyyttä, vaikka nimi olisi mörökölli.
Ei nimi mummoa pahenna, jos ei mummo nimeä.

Äänestä

Eli ota nimeksesi se minkä lapsi sanoo. Eli sulle syntyy lapsenlapsi, joka joskus rupeaa puhumaan. Eli odota siihen asti.

Äänestä

Kun aloituksesta on jo näin monta vuotta, minkä nimen sait tai valitsit?

Äänestä

meil äitin äiti mummu,äitin äitin mies ukki,äitin äitin miehen äiti mummu,äitin isä pappa,äitin isän äiti isomamma,äitin isän vaimo mamma,äitin äitin äiti mummi,ja nyt tulee toinen lapsi ja miehen vanhempia tullaan sanomaan vaari ja ???ehkäpä muori tai mumma

Äänestä

Voisi kutsua myös etunimellä. Monissa perheissä lapsi kutsuu vanhempiaankin heidän etunimillään

Äänestä

Halusin itse olla mummi tai mummikka ja on ihanaa kun pikkuinen huutelee mummi tule tänne on asiaa, mummi voitko syöttää minua (yli 3-vuotias joka osaa kyllä itsekin, haluaa mummikan huomion), kaikki se tuntuu ihanalta. En haluaisi että hän kutsuisi minua etunimeltä, toki hän käyttää mummeista muissa yhteyksissä nimiä "roosamummi ja ruusamummi" meidän omilla etunimillä, mutta yhdessä ollessamme olemme mummit.

Äänestä

Mikä vika on mummo nimessä?, en ymmärrä, vai halutaako sitä olla nuorempia kun sanotaan mummiksi?

Äänestä

nuo nimestä väännetyt on ihania!

meidän ulla-mummu on ummu.

Äänestä

Meillä kutsutaan isänäitiä ja isänisää fammu ja fafa nimityksillä tulee ruotsin kielestä.. Mutta nyt oma äitini joka on 45v. haluaa ehdottomasti että kutsutaan mummiksi :)

Äänestä

Lapseni äidinkieli on ruotsi.
Ruotsiksi onkin ihan loogista isän puolelta farmor ja farfar ja äidin puolelta mormor ja morfar.
Näistä toki väännetään tuttavallisempia muotoja=)

Me vanhemmat sitten olemme perinteiseen tyyliin mamma ja pappa.

Mieheni on kuitenkin suomenkielinen...
Eikä tässä muuten mikään ongelma, mutta kun mieheni isä päätti jo raskausaikana että hän on sitten pappa....
Ollaan kyllä vähän yritetty hänelle sanoa että kun isä on pappa, niin pitäisi olla jotain muuta, kun tulee kuitenkin olemaan faffa lapselle ruotsinkielen mukaan... Tottakai jos lapsi haluaa saa kutsu papaksi, mutta toisaalta en haluaisi että lapsella on kaksi pappaa...

Nojoo, turha valitus, mutta täytyy sanoa että en ymmärrä suomenkielisten ongelma siinä että miksi kutsutaan kun ollaan isovanhemmiksi tultu.

Äänestä

Lämpimäst suosittelen Isu sanaa. Se on Etelä-Pohjalainen vanha nimi. Nimi on katoamassa kun tuli mummot, mummat, mummit Isun tilalle. Itse olen ollut nyt 7 vuotta Isuna ja lapset tykkää.

Äänestä

Onhan sinulla nimi. Pitääkö ihmistä muulla nimityksellä kutsua, jos et siitä itse tykkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


40v kirjoitti:

Heippa. Eli olen tuleva isoäiti maaliskuussa. En kuitenkaan haluaisi olla mamma, mummo, mummu tai mummi. Olisiko teillä ehdotuksia kun ei itsellä hoksottimet toimi....Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu