Rauhantie

Kertokaahan Vanhoilliset kuinka ihminen tulee vanhurskautettua ja milloin voidaan elävän uskon alkaneen. Milloin tulee ne uskon hedelmät näkyville, joista voidaan nähdä että tämä ihminen on saanut syntyä uudesti lapseksi Jumalalle. Näitä asioita olen usein miettinyt mutta haluan kuulla muittenkin näkökantoja asiasta.
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...on Jumalan työ, jonka Hän tekee ihmisessä, jos ihminen haluaa uskoa Jumalan sanan ja epäuskon anteeksi.

Äänestä

Ensin laki herättää synnin tunnon ja ihminen tuntee olevansa mahdoton Jumalalle. Tämä on lain tehtävä.

Sitten tulee se Jumalan sanan toinen puoli, evankeliumi. Lain herättämä ihminen uskoo Jumalan valtakunnasta saarnatussa evankeliumissa synnit anteeksi. Tämän jälkeen elävä usko on alkanut.

Uskon hedelmät tulevat tämän jälkeen, eli kun alkaa uskosta eläminen. Tärkeimpänä hedelmänä Jumalan sanan mukaan on rakkaus. Syntyy rakkaus synnyttäjäänsä, Jumalan valtakuntaa kohtaan, ja tämä vaikuttaa ihmisessä palvelumielen Jumalan valtakunnan työssä ja kanssakäymisessä. Jumalan sanassa sanotaan, että "rakkaudesta teidät tunnetaan Jumalan lapsiksi". Jos tuo rakkaus ihmisen kohdalla hiipuu, se on merkki siitä, että synti on saanut vallan.

Äänestä

kun on synnit anteeksi. Ja anteeksi ne ei voi olla ennen kuin on syntiä (tunto siitä, että on syntinen) ja on saanut kuulla niistä evankeliumin vapauttavan saarnan.

Itselläni hetki sen jälkeen alkoi "tuntua kummalliselta". Olo oli vapaa ja kevyt, peloton ja rauhallinen. Koin, että kaikki vanha on poissa harteilta ja Jumala lähellä. Tiesin, että voisin kuolla ja asiat olisivat hyvin.

Sitten myöhemmin lisääntyi tieto siitä mitä tuo tunne piti kaikkiaan sisällään ja se, miten tuota rauhaa voi vaalia. Hedelmistä osa alkoi näkyä heti, osa ajan kanssa. Yleensä ottaen sitä tuntee itsensä melkolailla hedelmättömäksi (yllättyy kun joku sitten kommentoikin jotain positiivista...). Osan synnistä tajusi heti synniksi, osa valkeni vasta tiedon lisäännyttyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venla kirjoitti:

Kertokaahan Vanhoilliset kuinka ihminen tulee vanhurskautettua ja milloin voidaan elävän uskon alkaneen. Milloin tulee ne uskon hedelmät näkyville, joista voidaan nähdä että tämä ihminen on saanut syntyä uudesti lapseksi Jumalalle. Näitä asioita olen usein miettinyt mutta haluan kuulla muittenkin näkökantoja asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu