Raunioilla

Moni on sielultaan niin rikki,
sydän kylmissän ja yksin.
Sanat anteeksipyynnön
pysähtyvät pimeään.

Moni kysyy onko tässä kaikki,
tummin säkein harmain mielin.
Syvät kaipaukset sydän yön
jäävät sisään elämään.

Ikkunaan tuttua hän katsoo,
kulkee yksinäisyyttää valvoen.
Kerran oli kaikki kohdalla
Rakkaus katettuna, nyt
tuska tuntee sisimpään.

Illan taivas vettä vihmoo,
kulkee hän menneisyyttään punoen.
Silloin tuikki tähti radalla
taivas puettuna, tänäin
alastomuus koristaa ylinpää.

Anteeksi hän ei pyydä,sielu
lepää yksin käpertyneenä.

http://www.youtube.com/watch?v=J0qNVrnCv_s


Kiitos runostasi.

Hieno ja hienosti
riimitetty runosi.

Uusi ulottuvuus sinulta
ja onnistunut.

"kaikki kaunis käsissämme
särkyy".

Pidin kovasti runostasi.

Voimia päivääsi.

tämä runosi on niin käsittämättömän herkkä ja
kaunis, etten löydä oikeita sanoja varmasti mil-
lä kuvata tuntemuksiani.

Luen uudelleen ja uudelleen,
enkä ymmärrä mistä Sinä ammennat tämän kaiken.
Toki sen, että elämä on kaltoin Sinua kohdellut -
se näkyy tekstisi syvyydessä. Siinä, että olet
joutunut jättämään rakkaallesi hyvästit aivan
liian aikaisin.

Sanatonna poistun, ja toivotan kuitenkin päivää-
si valoa.

Kun muistaisi mitä tuli kirjoitettua...
Ainakin sen, että tässä runossa ainakin pari niin hienoa oivallusta, että ihan piti jäädä pidemmäksi aikaa ajattelemaan. Ajattelemaan sitä, mitä usein on ylpeyden takana ja sitä, miten rauniollekin pystyy rakentamaan uutta, jos on toivoa. Ja hyvää tahtoa.