Konkurssit lisääntyvät

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2008/11/14/konkurssien-maara-kovassa-kasvussa/200829548/12?rss=uusimmat

"Tammi–syyskuussa pantiin vireille 1 894 konkurssia, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista."

Alkuvuodesta joillain aloilla voi mennä entistä huonommin, kun joulumyynti ei enää vedä ja ihmiset alkavat säästökuurille. Toivottavasti yritysten taloudet on kunnossa, jotta selviävät taantuman yli.
224516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kun vaan saavat vapautettua noi kaupan aukioloajat tutulee toistatuhatta uutta konkurssia. HYVÄ SUOMI

Äänestä
  • Lain vapautumisen jälkeen menee suurin osa pienkaupoista ovet kiinni. Muuta ei tiedä kuin työttömyyttä lisää palvelualoille.

    Äänestä

Ihan selvä asia, että jos mediassa aletaan puhua lamasta, se laittaa ihmiset ajattelemaan, että mitä ostetaan.

Myynti heikkenee...mutta tämähän on hieno juttu, jos ajatellaan ilmastoa ja ympäristöä. Ostamisessa keskitytään välttämättömiin asioihin ja kaikki krääsä jätetään hankkimatta. Siinä oikeaa kestävää kehitystä...ainakin luonnon kannalta.

Tottahan toki siinä karsiutuu yrityksiä ja ihmisiä jää työttömäksi.

Milloinkahan Suomessa ymmärretään, että talouden ennustaminen ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että etukäteen kuvitellaan mihin suuntaan asiat kehittyvät. huom, kuvitellaan, sillä mikään ei ole varmaa.

Jos ei kokoa ajan elettäisi tulevassa, niin nähtäisiin paremmin mitä juuri nyt tapahtuu. Koko yritysmaailma perustuu tulevaisuuteen tuijottelulle. Jumiutunutta ajattelua koko markkinatalous. Siellä ei olla innovaatiota nähtykkään, luulevat vain.

Mitä jos alkaisimme sen sijaan tietoisesti luoda laadukasta elämää. Ensin ajatellen ja ideoiden, sitten sunnitelleen ja lopulta toteuttaen. Ja kaikki tämä lähtisi liikkelle ihmisten todellisista tarpeista eikä niistä väkisin markkinoita varten luoduista projekteista.

Eli, ihan alkuun, jokaiselle suomalaiselle ruokaa ja katto pään päälle. Niillekin, jotka nyt jäävät työttömiksi ja niille jotka ovat olleet jo pitkään työttöminä.

Asumistukeakaan ei tarvita, jos annetaan ihmisten asua vaikka alkuun ilmaiseksi tyhjilleen jääneissä toimistotaloissa. Parempi sekin kuin kadulla.

Omistamisessa on se kumma puoli, että kun joku omistaa jotain, niin hän ennemmin tuhoaa omistamansa kuin antaa toiselle yhtään mitään. Tyhjiä taloja kyllä löytyy...

Äänestä
  • "Myynti heikkenee...mutta tämähän on hieno juttu, jos ajatellaan ilmastoa ja ympäristöä. Ostamisessa keskitytään välttämättömiin asioihin ja kaikki krääsä jätetään hankkimatta. Siinä oikeaa kestävää kehitystä...ainakin luonnon kannalta. "

    Tätähän miljoona suomen kansalaista pienillä eläkkeillä tai temppu- tai pätkätöillä jo on harrastanut viime lamasta lähtien.

    Mutta köyhyydestä ei ole saanut puhua.

    Äänestä

  • Onneksi löytyy fiksuja ihmisä, joka osaa sen ilmaista näin hienosti. Sinunlaisesi pitäisi olla politiikassa mukana, vai joko oletkin - antaisin ääneni jus sulle.

    Äänestä

No niin, nyt on tullut oikea hetki vaikuttaa asioihin. Nyt me kaikki voimme miettiä mistä kaupasta ja mitä tavaroita ostamme.

Kun suuntaamme ostoksille suomalaisiin pikkukauppoihin ja ostamme suomalaisia tuotteita, niin tuemme parhaiten suomalaisten työtä.

Tietysti tämä vaatii hiukan pohdiskelua ostotilanteessa. Kaikki suomalaiseksi merkitty ei ole niin yksiselitteisesti suomalaista.

Sitäkin kannattaa miettiä missä suomalainen tuote on tehty.

Äänestä

Konkurssihan on kannattavaa liiketoimintaa, mikäli ajoitus on oikein ja pohjatyö tehty em.aktiviteetille otolliseksi. Tämän tietävät vanhat yritysmaailman konkarit, ja laittavat uuden lehmän lypsämään ennenkuin edes edellistä on viety teuraalle.

Suomalaisessa markkitaloudessa konkurssia pidetään vieläkin epäonnistumisena. Keskieuroopassa ja varsin yhdysvalloissa yrittäjä on raakile ellei konkursseja ole koettuna, he ovat untuvikkoja joihin ei oikein vielä luoteta. Todellinen yrittäjän ammattitaito tulee näissä kulttuureissa siitä, kuinka selviät epäonnistumisista ja nouset niistä takaisin kannattavan liiketoiminnan pariin. Yleisesti konkurssi tekemättömiä ei arvosteta juuri heidän luonteensa vuoksi, pelaavat varman päälle ilman visioita tulevaisuudesta sekä riskinottokyvyn puutteesta...sitähän liiketoiminta on.

Mikä siis mättää suomalaisessa markkinatalousmallissa ? Olemmeko vieläkin niin syvällä metsässä, toinen käsi vieläkin oksaa tiukasti rutistan...peläten matkaa maahan.

Äänestä

Demarit ovat luoneet tämän yrittäjävihamielisen ilmapiirin Suomeen. Sosialismin ideologiaan ei kuulu yksityisyrittäminen ja seuraukset on nähtävissä: Suomesta puuttuu nk. ruohonjuuriyrittäjäperinne, josta poikii ne Nokia sun muut työpaikat. Tilalle on tuotu aitoon sosialistityyliin erilaiset komiteat, jotka jakavat "palkintoja" ja "kannustusta". Meillä on Tekes ja sun muuta byrokratiakoneistoa vain hankaloittamassa asioita. Usein kyse on puhtaasta korruptiosta niinkuin on TV-reportaaseissa todettu: rahaa jaetaan tutuille tai itselle!

Äänestä
  • Firmat ulkoistaa itsensä Suomesta kiihtyvällä vauhdilla. Nyt kun SDP on oppositiossa niin Kokoomuksen pitäisi tarttua asiaa. Tiedä enää ehtiikö ..

    Äänestä

  • Totta,

    Suomessa kaikki direktiivit ja lait kieltävät kananmunien myynnin naapurille, ellei ensin perusteta yritystä ja makseta vakuutuksia ja tehdä mainoskampanjaa jne.

    Parempi vaan nakella ylimääräiset kananmunat vaikka tikkatauluun koristeeksi ja ajaa kana mettään, jossa siitä kasvaa oikein villikana.

    Ai niin, unohdin tässä, että eihän kellään enää voi Suomessa olla yhtä tai kahta kanaa. Kyllähän senkin jokin laki kieltää.

    Miina Äkkijyrkkä on hieno ihminen. Hän on jaksanut kauan huolehtia kyytöistä. Nyt sitten taitaa viimeisetkin suomen alkuperäiskarjan edeustajat saada kuolemantuomionsa. Kyllä tämä nykyaika sapettaa.

    Äänestä

  • todella hienoa kirjoitti:

    Firmat ulkoistaa itsensä Suomesta kiihtyvällä vauhdilla. Nyt kun SDP on oppositiossa niin Kokoomuksen pitäisi tarttua asiaa. Tiedä enää ehtiikö ..

    Firmat ulkoistaa itsensä kiihtyvällä vauhdilla ja huudat Kokoomusta apuun!! Yritys menestyy Suomessa, Virossa tai Timbuktussa vain jos yritysidea/tuote/palvelu on hyvä, tarpeellinen ja yritys on terveellä pohjalla!! Hallituksesa voi olla mikä tahansa demokraattisesti toimiva puolue. Silloin kun yrityksellä menee hyvin kukaan ei muista ketä hallituksessa tai oppositiossa on, silloin on tärkeää vain ja ainoastaan ei yritys vaan tulos!!

    Tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa oli hyvin viisaita sanoja siitä kuinka elämme koko ajan tulevassa, emmekä näe mitä nykyhetkessä on!! Ammattiyhdistystä mollataan aina, sen syytä on kaikki muijan/ukon pettämisestä lähtien kaikki, kukaan ei halua ajatella, muistaa sitä tosiasiaa, että Ay-väki on aina neuvotellut työnantajajärjestöjen kanssa suuren määrän tämän maan työehdoista/laeista!! Niin työnantaja kuin työntekijäkin tarvitsevat turvallisen toimintaympäristön joka perustuu yhteisiin intresseihin ja sopimuksiin!!

    Työelämämme on muutos, murrosvaiheessa ja jos tässä tilanteessa lähdetään syyttelemään, nokittelemaan niin meidän kaikien käy huonosti!! Työmarkkinajärjestöilämme on pitkä toimiva neuvotteluhistoria ja se voi tuoda alakohtaisia "selviytymiskeinoja", uusia ajatuksia teollisuuslaitosten uudellen rakentamisesta/organisoinnista niin, että tuotantoa voidaan rukata, muuttaa markkinoiden muuttuessa. Ammattiyhdisliike toimiva, arvovaltainen voi ja on myös voimavara!! Riippuu siitä mistä roikku ja miltä kannalta asiaa halutaan katsoa!

    Maailman markkina tilanne on mikä on, mutta meidän ei pidä syytellä siitä toisiamme vaan katsoa, todella katsoa mitä siinä on sellaista jota suomi/poika/tyttö voisi tehdä ja MYYDÄ !!

    Äänestä

  • Suomalaiseen yrityskulttuuriin kuuluu vahva sitoutuminen julkishallinnon kanssa, virkamiehien kanssa kannattaa taloudellisten näkökohtien vuoksi olla erittäin hyvää pataa (muistaa virkamiestä, asian näin ilmaisten).
    Hyvinhoidetut suhteet julkishallintoon takaavat yritykselle tukieuroja eri muodoin sekä ilmaista työvoimaa eri nimikkein, karsimaan kalliita työvoimakuluja.
    Moni yritys jo laskeekin pahimmilla työttömyysalueilla ilmaisella työvoimalla paikattavan hyvinkin suuren prosentuaalisen osuuden tarvittavasta työvoimasta, käyttävät luonnollisesti tilannetta hyödyksi.

    Mielestäni Suomi on modernisoitunutta kommunismia, kapitalismi ja terve yrittäjyys ovat kulissia.

    Äänestä

  • jhjghfgdfdd kirjoitti:

    Firmat ulkoistaa itsensä kiihtyvällä vauhdilla ja huudat Kokoomusta apuun!! Yritys menestyy Suomessa, Virossa tai Timbuktussa vain jos yritysidea/tuote/palvelu on hyvä, tarpeellinen ja yritys on terveellä pohjalla!! Hallituksesa voi olla mikä tahansa demokraattisesti toimiva puolue. Silloin kun yrityksellä menee hyvin kukaan ei muista ketä hallituksessa tai oppositiossa on, silloin on tärkeää vain ja ainoastaan ei yritys vaan tulos!!

    Tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa oli hyvin viisaita sanoja siitä kuinka elämme koko ajan tulevassa, emmekä näe mitä nykyhetkessä on!! Ammattiyhdistystä mollataan aina, sen syytä on kaikki muijan/ukon pettämisestä lähtien kaikki, kukaan ei halua ajatella, muistaa sitä tosiasiaa, että Ay-väki on aina neuvotellut työnantajajärjestöjen kanssa suuren määrän tämän maan työehdoista/laeista!! Niin työnantaja kuin työntekijäkin tarvitsevat turvallisen toimintaympäristön joka perustuu yhteisiin intresseihin ja sopimuksiin!!

    Työelämämme on muutos, murrosvaiheessa ja jos tässä tilanteessa lähdetään syyttelemään, nokittelemaan niin meidän kaikien käy huonosti!! Työmarkkinajärjestöilämme on pitkä toimiva neuvotteluhistoria ja se voi tuoda alakohtaisia "selviytymiskeinoja", uusia ajatuksia teollisuuslaitosten uudellen rakentamisesta/organisoinnista niin, että tuotantoa voidaan rukata, muuttaa markkinoiden muuttuessa. Ammattiyhdisliike toimiva, arvovaltainen voi ja on myös voimavara!! Riippuu siitä mistä roikku ja miltä kannalta asiaa halutaan katsoa!

    Maailman markkina tilanne on mikä on, mutta meidän ei pidä syytellä siitä toisiamme vaan katsoa, todella katsoa mitä siinä on sellaista jota suomi/poika/tyttö voisi tehdä ja MYYDÄ !!

    Vai että yrittäjiä ja työpaikkoja saadaan lisää kun "yrittäjäystävällinen" SDP kaverinsa ay-byrokraatin kanssa alkaa hosumaan?

    Kiitos ei.

    Demarimedia jatkuvasti luo kuvaa "talousrikollisista" ja muskelivene-coctaileista. Suomessa on yli 90% yrityksistä pieniä perheyrityksiä, jotka niskalimassa raatavat ilman toivoa eläkkeestä tai turvasta työttömyyden varalta muusta sosiaaliturvasta puhumattakaan.

    Jos SDP haluaa nähdä talousrikollisia niin katsoisivat peiliin ja näkisivät siellä fortum-korruptio-optiot!

    Niin paljon vahinkoa ovat tehneet tavalllisille ihmisille. Haistakaa p--ka koko SDP!

    Äänestä

  • kiitos ei kirjoitti:

    Kirjoitin työmarkkinajärjestöistä ja niihin kuuluu Eteläranta 10 porukkakin!! Ja hosumalla ei tule muuta kuin niitä kuuluisia kusipäitä!! Ehkä sinun tapasi hosua ei ole se paras mahdollinen!!

    Neuvottelemalle ja yhteistyössä asiat ovat AINA lutviutuneet niin Kokoomuksen kuin SDP:nkin kanssa!

    Äänestä

  • ljghghggfsf kirjoitti:

    SDP "kultapossukerholaiset" haisevat fortum optioilta

    Äänestä

on helppo jA HYVÄKSYTTY TAPA PÄÄSTÄ VELOISTA. Muutaman vuoden jälkeen voi jäleen aloittaa alusta. Näin tämä markkinatalos vain mednee...

Äänestä

tänä vuonna ajetaan alas firma mitkä perustettiin 90-luvun puolessa välissä,mutta ne toimii hetken päästä toisella nimellä...

Äänestä
  • Yrittäjäkuvasta. Kyllähän yleensä pienen perheyrityksen vakuutena on koko omaisuus. Muuten ei ole mahdollista hankkiakaan järkevän hintaista rahaa perustamiskuluihin. Kyllä se on se maksettu omakotitalo ja autot mitkä siitä päältä viedään, jos huonosti käy. Ja jos tuntuu helpolta, niin suomeen kyllä tarvitaan lisää yrittäjiä. Miltäs kuulostaa 70-80 tuntinen työviikko. jos vapaata pidät maksaa se sulle noin 150 euroa päivässä. Jotta ylipäätään saat monopoliyhtiöiltä tuotteita, he vaativat pankkitakuun joka pienessäkin yrityksessä muutamakymppitonni. Siis rahaa jota et voi käyttää, mut jos lainana olet ottanut, niin maksat kyl korkeineen päivineen.
    Jos hyvin käy saatat alkaa jo 3vuoden yrittämisen jälkeen tienatakkin. Ja kateelliset pitävät sua roistona ahneena riistokapitalistina, jos jollekin työtä tarjoat. Sukulaiset toivottelevat konkurssia kun joku tutun tutun tuttu n kuullut kaverista joka myös teki konkurssin. ja auta armias jos joudutkin konkursiin sitä ilkun määrää, *mähän sanoin*. Ne asiantuntiat kun usein istuu lähibupissa ainoastaan maksaansa riskeeraten.
    Yrittämiseen kun ei pelkkä kaljalasifilosofointi riitä vaan, siihen tarvitaan munaa

    Äänestä

  • väärästä kirjoitti:

    Yrittäjäkuvasta. Kyllähän yleensä pienen perheyrityksen vakuutena on koko omaisuus. Muuten ei ole mahdollista hankkiakaan järkevän hintaista rahaa perustamiskuluihin. Kyllä se on se maksettu omakotitalo ja autot mitkä siitä päältä viedään, jos huonosti käy. Ja jos tuntuu helpolta, niin suomeen kyllä tarvitaan lisää yrittäjiä. Miltäs kuulostaa 70-80 tuntinen työviikko. jos vapaata pidät maksaa se sulle noin 150 euroa päivässä. Jotta ylipäätään saat monopoliyhtiöiltä tuotteita, he vaativat pankkitakuun joka pienessäkin yrityksessä muutamakymppitonni. Siis rahaa jota et voi käyttää, mut jos lainana olet ottanut, niin maksat kyl korkeineen päivineen.
    Jos hyvin käy saatat alkaa jo 3vuoden yrittämisen jälkeen tienatakkin. Ja kateelliset pitävät sua roistona ahneena riistokapitalistina, jos jollekin työtä tarjoat. Sukulaiset toivottelevat konkurssia kun joku tutun tutun tuttu n kuullut kaverista joka myös teki konkurssin. ja auta armias jos joudutkin konkursiin sitä ilkun määrää, *mähän sanoin*. Ne asiantuntiat kun usein istuu lähibupissa ainoastaan maksaansa riskeeraten.
    Yrittämiseen kun ei pelkkä kaljalasifilosofointi riitä vaan, siihen tarvitaan munaa

    Yrittäjänä en ole ollut, mutta työntekijänä monenkokoisessa, lähinnä pienissä ja keskisuurissa yritksissä ja kyllä jos työntekijät ovat yksilöitä niin ovat yrittäjätkin! Yrittäjiinkin mahtuu kaikenlaista ja erilaisilla avuilla olevaa ihmistä.

    Työntekijänä olen ihmetellyt sitä yrittäjän OMAA suhtautumista yrittämiseen, ainaista valitusta siitä kuinka kovaa ja kamalaa se on, kuinka työntekijät vain laiskottelevat, varastavat ja niin edelleen, loputtomiin! Palkka maksetaan aina vähän sinne päin ja ylipäänsä, työpaikalla ollessa on kokoajan tunne kuin kävelisi "lasin" päällä, koskaan ei tiedä mikä seuraavan räjähdyksen aiheuttaa!!

    Kukaan, kaikkein vähiten se palkattu työntekijä ei ole ketään pakottanut yrittäjäksi, raatamaan niska limassa ympäripyöreitä päiviä, eikä halua, että työnantaja on loppuunajettu hermoraunio!!

    Yrittäjyydestä ei ole kokemusta, yrityksen takausvelan maksusta kyllä. Konkurssi minun kokemukseni mukaan on laillistettu ryöstö!! Siinä viedään yrittäjältä omaisuus muutamalla eurolla ja velat jää, koska pankit ja luottolaitokset määräävät mihin hintaan ja kenelle mitäkin annetaan/myydään!

    Toinen asia on se, että yrittäjää ei nämä tavallisen ihmisen turvatakuut koske! Ei ole työttömyysturvaa jos ei ole yrittäjien työttömyyskassan jäsen, toimeentulotuki on kiven alla ja kun luottotiedot menee asunnon vuokraaminen on onnenkauppaa! Verottajan kanssa on oma taistelunsa se nallukka kun ei halua millään uskoa, että ei oo, ei tuu!!

    Neuvojia, kateelisia ihmisiä on aina ollut ja on. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että yrittäjät, nimenomaan pienyrittäjät ovat lainsuojattomia, vapaata riistaa! Heihin suhtaudutaan määrätyllä ennakkoasenteella, mutta sama koskee myös yrittäjiä itseään, sitä saa mitä tilaa!!

    Jos yrittäjä ystävällisempää suhtautunista halutaan niin se alkaa teistä itsestänne!! Ei mitään marttyyri/uhri asennetta vaan halua vaikuttaa omaan elämäänsä, elää omilla ehdoillaan! Iloa siitä, että on kykyä ja taitoa tehdä ja yrittää! Voi työllistää, olla hyödyksi muillekkin kuin vain itselle, omalle perheelle!!
    Yrittäjyydessä on paljon epäkohtia jotka vaativat korjausta, mutta ne eivät koskaan korjaannu työntekijöitä, yhteiskuntaa syyttämällä se herätää vain puolustuksen ei muuta.

    Äänestä

  • Jos firma on 90 luvun puolivälissä perutettu,ni kyllä on täytynyt omat takaukset jo pystynyt hoitamaan ettei mene oma omaisuus jos tulee konkurssi.

    Äänestä

Saas nähdä kuinka kaikkien niiden vasta starttirahan turvin aloittaneiden yritysten käy. On kuulemma sellainen käytäntö, että jos yritys ei pärjää, niin startti-rahat karhutaan sitten takaisin. Ja viime vuosien aikana on työkkärin kautta startattu monta pientä yritystä.

Äänestä
  • Mitä tiedän tapauksia ei kyllä peritä takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viime vuodesta kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2008/11/14/konkurssien-maara-kovassa-kasvussa/200829548/12?rss=uusimmat

"Tammi–syyskuussa pantiin vireille 1 894 konkurssia, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista."

Alkuvuodesta joillain aloilla voi mennä entistä huonommin, kun joulumyynti ei enää vedä ja ihmiset alkavat säästökuurille. Toivottavasti yritysten taloudet on kunnossa, jotta selviävät taantuman yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu