Kellään paniikkihöiriöä??

saan öisin kohtauksia, onneksi aika harvoin.
Herään pelkotiloihin johon ei auta oikein mikään,ja valvottaa loppuyön. joskus tila on kestänyt suraavaan päivään ja menee ohi. yhteen aikaan käytin lievästi rauhoittavaa ja uusin tarvittaessa reseptiä mutta omalääkäri vaihtui eikä hän enää anna kyseistä lääkettä vaan määräsi jotain mielialalääkettä joka ei sopinu vaan olin töissä kauhean väsynyt, lisäksi sitä lääkettä olisi pitänyt syödä jatkuvasti eikä vain tarvittaessa mikä ei oikein ollut hyvä juttu mun mielestä joten jonkin aikaa syötyäni lopetin ne ja nyt oon ollut ilman.
Eniten näitä kohtauksia tulee jos elämässä on tapahtunut jotain ikävää, isoja muutoksia tai jos olen illalla ennen nukkumaan menoa hermostunut jostain enkä ole ehtinyt rauhoittua.
tällä hetkellä ei ole mitään ja toivottavasti ei tulekaan ,kun ne on kauheita
niitä kohtauksia ei kuitenkaan ennalta osaa arvata ,niitä vaan tulee joskus, mutta olen yrittänyt olla pelkäämättä niitä etukäteen, siinä saa pelätä tarpeeksi kun on kohtaus päällä eikä tiedä mitä pelkää...huh kamalaa.
Elämääni noin yleensä se ei rajoita mitenkään paitsi silloin kun olen joutunut valvomaan ja jos se on päällä vielä töissäkin niin eihän se mukavaa ole, siis silloinkin olen pakottanut itseni lähtemään töihin. silloin olen hermostunut ja itkuherkkä ,mutta pysyttelen omissa oloissani mahdollisimman paljon, työssäni se onnistuu kyllä vaikka ihmisiä on ympärillä.
Kerran oli niin paha kohtaus etten uskaltanut autoa ajaa,pakko oli vaihtaa kuskia. Olo oli kuin olisin kauheassa kankkusessa ja mitään en ollut juonut. tässä näitä tavallisempia oireita.
korkeat ja ahtaat paikat kammottavat enkä kyllä nauti tungoksestakaan eli paikoista missä on paljon ihmisiä. mutta käyn kyllä konserteissa ja teattereissa ja sen sellaisissa.

ollut jo toistakymmentävuotta ja käyn työssä.
Lääkitys auttaa. Joskus ahistaa, mut menee ohi.
Yritän mahdollisimman paljon välttää stressiä, pitää säännöllistä rytmiä, siis nukkua hyvin, ei kauheesti valvomista, syödä terveellisesti ja liikkua. Ja jos vaan voin, niin huilaan aina hiukan töiden jälkeen.
Asiasta puhuminen auttaa, ainakin alussa,sitä ei tarvitse hävetä, se on niin yleistä ja tosi moni julkisuudenkin henkilö sairastaa tätä, mut kun se ei vie henkee, niin sitä vastaan voi taistella ja päättää, että mä voitan ton pirulaisen, periksi en anna ja yrittää ajatella mahdollisimman useesti kaikii positiivisia juttuja elämässään, vaikka välillä tuntuis, että mikään ei kiinnosta, että elämä ohi jne., mutta tämän yhden elämän minkä olemme saaneet, niin sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa ja aina tulee se päivä jolloin huomaat, että jee tää on sen arvoista ja nauttii ihan pienistäkin jutuista. Osaa arvostaa ja onnellinen ihan vaan niinkin pienestä asiasta kuin kaupassakäynti ym.
Nää kaikki tulee suoraan itseni kokemana ja suoraan sydämestäni. En toivo kenellekkään tätä sairautta.
Toivon jokaiselle voimia voittaa tää, niin että kykenenee elämään ns. normaalia elämää, olla onnellinen, rakastaa, nauttia elämästä!
Parantukaa, taistelkaa, puhukaa, älkää pitäkö mitään sisällänne, sillä se syö teitä!
Rakkaudella teille kaikille PH:sta kärsiville!

Minulla on ollut paniikkihäiriö puolitoista vuotta todettuna. Pienestä asti olen tosin ollut oikea jännittäjä-tyyppi. Esiintymiset ovat olleet yhtä tuskaa.
Oireet alkoivat yllättäen ja olivat aluksi todella pelottavia... sydämentykytyksiä, hikoilua, vapinaa, ahdistusta, väsymystä, kummallinen olo ja pakkoajatuksia. Jokin asiaa pyöri mielessä ahdistukseen asti, eikä mennyt pois. Näiden johdosta menin lääkäriin. Tämä epäili kilpirauhasessa oleva vikaa. Sen toimintahäiriöt kun aiheuttavat samankaltaisia oireita kuin paniikkihäiriö. Mitään fyysistä ei löytynyt... pahoinvoiva nainen oli kokeiden mukaan terve kuin pukki. Diagnoosiksi lievä paniikkihäiriö ja lääkkeeksi Cipralex. Sitä olen syönyt noin vuoden verran ja ollut tyytyväinen. ahdistaa välillä, kun päivärytmi sekoaa ja uni jää vähiin, mutta elämä hymyilee. :) Tsemppiä kaikille!

Oon aika nuori, eli 16. Mul alko ns. paniikkihäiriöt kun aloitin lukion. Ekalla vuodella siis olen. Se alkoi kasvamaan kuin pieni lumipallo olis vyöriny alas mäkee ja jokaisella pyörähdyksellä se kasvoi kasvamistaan. Oireet ovat kamala ahdistus, ja kamala vessahätä. Kaksoistunnit ovat kaikista kamalimpia. Vessaan kyllä pääsee halutessaan, mutta siellä ramppaaminen kummastuttaisi muita luokkatovereitani, joten kärsin joka päivä tästä ongelmasta. Tunnilla en pysty pahemmin keskittymään, joka olisi tärkeää lukiossa, koska se on rankkaa. Olen myös erittäin lahjakas soittamaan pianoa, joten stressiä riittää myös musiikinopinnoissa. Olen perfektionisti ja olen aina täysillä mukana kaikessa. Minulla on ulkonäköpaineita, ja nyt tämä paniikkihäiriö. Haluan olla kaikista paras opiskelija, pianonsoittaja, kaunis kuin mikä, hyvä kroppa yms. Olen kuitenkin tajunnut, että en pysty tähän kaikkeen, ja se tuntuu kamalalta. Nyt tärkeintä on kuitenkin päästä tästä paniikkihäiriöstä. Olen jopa skipannut jotain kaskoistunteja, koska pelkään paniikkikohtauksien tulevan. Niitä tulee joka päivä, ja aina koulussa. Kotona niitä ei ole.