Pienenä olin kiltti, herkkä ja tottelevainen. Olin helppo lapsi. Niin äitikin sanoo, en koskaan sanonut kenestäkään pahaa. Isä oli (ja on edelleen) hallitseva, tasapainoton ja helpostiräjähtävä persoona. Hän ei aina harkinnut mitä sanoi. Perheessä tunteiden näyttäminen oli jotenkin häpeällinen asia. Sitten, tapasin toisen tytön jota luulin ystäväksi. Hän paljastuikin pahimman puolen huijariksi ja hyväksikäyttäjäksi. Lapsuudenystäväni on taas pahemmanpuolen narsisti.
Nyt päälle kakskymppisenä tuntuu kuin jokin ihme taikaisku olisi tehnyt minusta hirviön. En luota kehenkään, haluan vain nähdä että toiset tuntevat saman tuskan mitä minä tunnen. Sanon ilkeästi asioita, enkä välitä jos toinen loukkaantuu. Haluan katkaista kaikki ystävyyssuhteet, koska tunnen että se on myrkkyä minulle. Haluan vain olla yksin!
Avopuolisoani olen pahoinpidellyt henkisesti kuin fyysisestikin. Alku oli kaikkein pahin, koska olin aivan varma että hän petti minua! eroaikeet taas murskasivat avopuolisoni toiveet että menemme naimisiin. Tällaista se on ollut, vihaa tai rakkautta ei koskaan siltä väliltä! ei mitään tasapainoa! ja tällaista se on päivittäin!
Kaikista kamalinta on vielä se, ettei puolisonikaan ole henkisesti tasapainossa ja minä vain ruokin pahaa oloa! itsemurha-ajatukset pyörivät päässäni liian usein, helpompaa olisi jos minua ei olisi. Silti läheiseni roikkuvat minussa ja näyttävät että he välittäisivät?
Tämä on yhtä helvettiä!!!!!!
Nyt päälle kakskymppisenä tuntuu kuin jokin ihme taikaisku olisi tehnyt minusta hirviön. En luota kehenkään, haluan vain nähdä että toiset tuntevat saman tuskan mitä minä tunnen. Sanon ilkeästi asioita, enkä välitä jos toinen loukkaantuu. Haluan katkaista kaikki ystävyyssuhteet, koska tunnen että se on myrkkyä minulle. Haluan vain olla yksin!
Avopuolisoani olen pahoinpidellyt henkisesti kuin fyysisestikin. Alku oli kaikkein pahin, koska olin aivan varma että hän petti minua! eroaikeet taas murskasivat avopuolisoni toiveet että menemme naimisiin. Tällaista se on ollut, vihaa tai rakkautta ei koskaan siltä väliltä! ei mitään tasapainoa! ja tällaista se on päivittäin!
Kaikista kamalinta on vielä se, ettei puolisonikaan ole henkisesti tasapainossa ja minä vain ruokin pahaa oloa! itsemurha-ajatukset pyörivät päässäni liian usein, helpompaa olisi jos minua ei olisi. Silti läheiseni roikkuvat minussa ja näyttävät että he välittäisivät?
Tämä on yhtä helvettiä!!!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ite olin pitkään samantyyppisessä tilanteessa. Kaikki kaverit ja tuttavat yrittivät olla kohteliaita ja ystävällisiä, mutta senkin koin vaan vittuiluna ja vihamielisyytenä -> vihaa kertyi enemmän sisälle. Toivoin että löytäisin jonkin ihmelääkkeen jolla voisin muuttua.
Fakta on kuitenkin se että tuollaisesta tilanteesta ei voi parantua vaikka läheiset tukisivat kuinka, ellei itse sitä tosissaan halua. Ja se mitä sun pitää tehdä, on pyrkiä täydelliseen muutokseen sisälläsi, sun pitää alkaa kiltiksi ja sympaattiseksi, niin alat nähdä muunkin maailman kilttinä ja sympaattisena(siltä osin kuin se sitä oikeasti on). Joo, helpommin sanottu kuin tehty, mutta oikeastaan en tähän muutakaan osaa sanoa. Kaikki lähtee itsestä..
usein brainfogia, eli aivosumua, päänsärkyä ja väsymystä? reagoitko voimakkaasti kritiikkiin?
Jos aivosumu tarkoittaa sitä että ajatukset ovat sumeita, ei osaa keskittyä eikä nähdä asioita oikeassa järjestyksessä ja selkeästi, niin kyllä.
Päänsärky ja väsymys, niitä tulee yleensä jos elämäntavat ovat menossa huonoon suuntaan, eli ruokavalio ja unirytmi päin persettä. Ennen reagoin erittäin voimakkaasti kritiikkiin, ja se jäi ärsyttämään pitemmäksi aikaa.. nykyään haluan uskoa etten reagoi niin voimakkaasti, pyrin enemmänkin miettimään kritiikin syytä. Yleensä nimittäin kritiikille ja vittuilulle on syy, ellei sitten vittuilija ole täysi ääliä ja vittuile kaikille.
on. Haluatko päästä tuosta eroon?
Esim. lievemmät bakteeri-infektiot aivoissa voivat aiheuttaa aivosumua, ja yleistä sumeuden tunnetta, ja masennusta. Mitä lisäravinteita käytät? esim. molybdeeni auttaa aivosumuun, ainakin itselläni.
"En luota kehenkään, haluan vain nähdä että toiset tuntevat saman tuskan mitä minä tunnen. Sanon ilkeästi asioita, enkä välitä jos toinen loukkaantuu."
Itse tuskailen sen kanssa, kun on avautunut toiselle, niin on erittäin haavoittuvainen, ja useimmiten on saanut turpiinsa, vastaan ei tullutkaan ymmärrystä/ myötätuntoa, apua, vaan lyömistä, veetuilua, vahingoniloa. Ja olen kovasti ihmetellyt miksi. Oma elämäni on hajonnut tuollaisen takia.
Monesti tuommoinen palaute voi johtua siitä, että et ole tämän tyypin kanssa samalla perinteisellä ja kliseisellä aaltopituudella. Tuommosia asioita ei voi kiirehtiä, täytyy vain kuunnella vaistoja, ja toimia niiden mukaan. Ihmisiä kun ei voi pakottaa toimimaan haluamallaan tavalla kuten esimerkiksi tietokoneita. Kun oikea tyyppi ja oikea tilanne on päällä, niin silloin kyllä voi jutella asiasta kuin asiasta.
Kerroitkin jo että olit pienenä kiltti, herkkä ja tottelevainen.Tähän samaan sopii siten hyvin myös kuvailemasi käyttäytyminen myöhemmin.
Yksi keino hyvään ratkaisuun olisi lähestyä ongelmaasi pohtimalla hermostollista perusrakenettasi.Nimittäin ei se lapsuuden herkkyys eli oikeammin, hermostorakenteinen herkkyys,ole minekään kadonnut.
Se vain ilmenee nyt eritavalla, että saatat kokea ympäristösi joskus kiusallisempana.
Hemostollinen herkkyys voi tarkoittaa joskus jopa harhaa,että sinulle tahdotaan pahaa,esim. puhutaan pahaa,vaikka se olisikin täysin perätöntä.- Eli haluan sanoa; ymmärrä itseäsi ja ota tämä hermostollisen herkkyyden mahdollisuus huomioon, niin tulet juttuun kaikkien kanssa.
Mitä hyötyä tuossa on?
Lähtisin mieluummin siitä että mielenterveydelliset ongelmat ovat infektioperäisiä - ja ne hoidetaan poistamalla infektio. Ei tarvi lässyttää sitten mitään, tai miettiä mitään sen syvällisempää.
Hyvä,jos kuulut niihin onnekkaisiin,että sen syvällisempää psykoanalyysiä ei tarvita.Niin minäkin luulin noin murrosikäisenä.Mutta tässä iässä jo tietää,että elämä voi lyödä sellaiset madonluvut eteen, että rakastava lähimmäinen, joka vielä osaa selittää mielen toiminnan,voi pelastaa koko elämäsi.
Kun ymmärrätkin kirkkaasti tilan, jossa olet ja miksi olet.Puhumattakaan sitten tilanteista, jossa mieli on esim. perinnöllisesti altis skitsofrenialle,tai mieli on pelon vallassa.
Mutta olet oikeassa."Normaalilähtöarvot" saanut ihminen ei tarvitse tällaista selitysteosta välttämättä koko elämässään.Mutta sellainen ihminen ei sitten välttämättä luokaan mitään suurta tai taideteosta elämässään.Että semmoista..moi!