ajatus

Minä en ole ylpeä itsestäni koska olen sairas surkimus. En ole enää edes ihmisen näköinen.
Ihmiset pilkkaavat minua ja osoittelevat sormella, nauravat minulle.
En arvosta itseäni yhtään, mutta en arvosta muitakaan,en ainakaan heitä, jotka minua mollaavat.
Aluksi olin hyvä, nyt en ole!
En ansaitse ystäviä, olen yksinäinen ja masentunut, naurakaa vain, siitähän teille tulee hyvä mieli.

ei ylpeä kuitenkaan kirjoitti:

Minä en ole ylpeä itsestäni koska olen sairas surkimus. En ole enää edes ihmisen näköinen.
Ihmiset pilkkaavat minua ja osoittelevat sormella, nauravat minulle.
En arvosta itseäni yhtään, mutta en arvosta muitakaan,en ainakaan heitä, jotka minua mollaavat.
Aluksi olin hyvä, nyt en ole!
En ansaitse ystäviä, olen yksinäinen ja masentunut, naurakaa vain, siitähän teille tulee hyvä mieli.

Olet sairas, mutta et surkimus. Me, jotka tiedämme sen, emme sinulle naura tai osoittele sinua sormella. Me tunnemme sinun tuskasi, ymmärrämme ahdistustasi ja haluaisimme auttaa. Sinä, yksinäinen ja masentunut; Sinä juuri erityisesti tarvitset ystäviä, kunhan vähän voimistut ja jaksat ottaa heidän rakkautensa ja huolenpitonsa vastaan. Katso ympärillesi ja huomaa se ihminen, joka voisi olla tukenasi, kun et yksin jaksa. Anna hänen auttaa sinua.

yksäiti kirjoitti:

Olet sairas, mutta et surkimus. Me, jotka tiedämme sen, emme sinulle naura tai osoittele sinua sormella. Me tunnemme sinun tuskasi, ymmärrämme ahdistustasi ja haluaisimme auttaa. Sinä, yksinäinen ja masentunut; Sinä juuri erityisesti tarvitset ystäviä, kunhan vähän voimistut ja jaksat ottaa heidän rakkautensa ja huolenpitonsa vastaan. Katso ympärillesi ja huomaa se ihminen, joka voisi olla tukenasi, kun et yksin jaksa. Anna hänen auttaa sinua.

Mulla on elämänilo ja halu mennyt tämän sairastelun myötä kokonaan. On minulla ollut joskus ystäviä mutta oma perheenikään ei kestä minua enää, kaikki vaan syrjivät eivätkä ymmärrä kuinka vaikeaa mulla on. Mä en ehkä jaksa enää, olen niin väsynyt ja ahdistunut, en kykene käymään koulua niinkuin muut minun ikäiset nuoret, minulla ei ole elämässäni enää muuta sisältöä kuin Anoreksia, se mikä on kaiken järjen vastaista ja sairasta, saa minut toimimaan pahasti itseäni vastaan ja yritän olla HYVÄ, hyvä edes jossain. Miksi näin on käynyt?!
On erittäin hienoa että on kuitenkin olemassa teitä jotka aidosti välitätte ja haluatte auttaa, se on jo suurenmoista apua. Kiitos!!!

Sairas ja surkimus kirjoitti:

Mulla on elämänilo ja halu mennyt tämän sairastelun myötä kokonaan. On minulla ollut joskus ystäviä mutta oma perheenikään ei kestä minua enää, kaikki vaan syrjivät eivätkä ymmärrä kuinka vaikeaa mulla on. Mä en ehkä jaksa enää, olen niin väsynyt ja ahdistunut, en kykene käymään koulua niinkuin muut minun ikäiset nuoret, minulla ei ole elämässäni enää muuta sisältöä kuin Anoreksia, se mikä on kaiken järjen vastaista ja sairasta, saa minut toimimaan pahasti itseäni vastaan ja yritän olla HYVÄ, hyvä edes jossain. Miksi näin on käynyt?!
On erittäin hienoa että on kuitenkin olemassa teitä jotka aidosti välitätte ja haluatte auttaa, se on jo suurenmoista apua. Kiitos!!!

Kaikki mitä kerrot on aivan tuttua kaikille anoreksiaan tutustuneille. Ei sinun nyt todellakaan tarvitse jaksaa muuta kuin selviytyä seuraavaan päivään. Ulkopuolisen on todella vaikea ymmärtää tätä sairautta. Meilläkin oli niin, että sisarukset eivät kestäneet sairautta ollenkaan. Mutta toisaalta ei heidän mielestäni tarvinnutkaan.Itse olin välillä niin väsynyt ja vihainen koko sairaudelle, että en olisi selvinnyt ilman ulkopuolista apua. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että sinusta ei välitettäisi. Tuo anoreksia on sellainen kavala peto, ettei kukaan oikein haluaisi olla sen kanssa tekemisissä. On vaikea ymmärtää, että toinen pitää sitä elämänsä tärkeimpänä asiana. Näin on käynyt, mutta mitään ei ole vielä menetetty. Anoreksiasta voi parantua ja sinä olet mielestäni jo ottanut ensimmäisen askeleen. Uskon myös, että saat apua, jos uskallat sitä pyytää.