EVE

Joo, nyt on pakko putsata pöytä ja luoda hiukan pohjaa tälle koko keskustelulle.
1) Ensinnäkin lopettakaa nyt herran jumala keskustelu jostain Nipan tai Even mätkyistä! Ne on jokaisen ihan omia asioita ja varsinkin nuo vyö alle lyönnit tuntuvat pahalta.
2) Eve teki viisaasti ja järkevän ratkaisun lähtiessään Dingosta. En puutu mihinkään heidän välisiin suhteisiin ja haluaisin ettei muutkaan niitä ruotisi vaan keskitytään nyt siihen oleelliseen, elikkä musiikkiin. Uskon, että Evellä on vielä annettavaa suomalaisille ja oman musiikin tekeminen on ainut konsti siihen. Ja kyllä mulla joteskin on sellainen fiilis, että kuiteskin musiikillisesti Eve tekee musaa eri tyylisenä kuin Dingo. Sillä kaverilla on vaan yksinkertaisesti joku lahja, joka huokuu musiikissa koko ihmisessä!
3) Tuosta uudesta levystä odotan itsekin paljon ja tuo viimeinen mohikaani saa kyllä ihon kanan lihalle. Joku kirjoitti, että josko siinä voisi olla akustisena vedetty "Kaikki kaunis katoaa"... ei huono ajatus, mutta minusta olisi vielä parempi veto "Alaston kaupunki" akustisena. En tiedä kuinka moni on kuullut sen akustisena keikalla, mutta ihan mielöttömän hienosti äijä sen soittaa ja laulaa. Mahtaakohan "Taikuri" päästä tälle uudelle levylle? Tuon taikuri biisin olen kuullut joskus 90-luvun loppupuolla Porissa ja paikkana oli ravintola nimeltään monttu. Toivottavasti Jarkko lukee tämän ja vastaa huutoon :)
4) Se on harmi muiden Eve fanien kannalta, että keikkoja on paljon enemmän täällä Porin suunnassa kuin muualla. Parhaat Even vetämät keikat ovat olleet ehdottomasti "mies ja akustinen kitara" tyyliset vedot. Olen bändinkin kanssa nähnyt joitain hyviä keikkoja esim. Rantasipi yyterin keikka noin neljä vuotta sitten oli raju. Mahtavan roheet soundit ja tyyli oli suoraviivaista tiukkaa poljentaa... Hienoja muistoja tuovat myös Duo Mike Ortizin kanssa vuodelta 96.. Pari biisiä vedettiin espanjaksikin ja akustiset skitat soi ihan älyttömän upeesti!

Kaikkea hyvää elämään Claudialle&Jarkolle:)
61061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taitaa EVE itse siellä kirjoitella. paljon melua tyhjästä.
Eihän sulla ole edes levytys sopparia, hommaa nyt se ensin niin katostaan sitten=)

Äänestä
  • Pekka vauhdissa! Kyll jannul riittää pokkaa.

    Äänestä

  • Säälittävää!Ehkä aikuisella 7 lapsen isällä on muutakin tekemistä,kuin kirjoittaa itsestään.Ehkä ihmisen joka on 25 vuotta tehnyt muusikon töitä,erillaisissa kokoonpanoissa,ei tarvitse olla noin naivi,kun täällä eräs.Loan heitto voi olla myös harrastus tai huonon itsetunnon tae.Kun omassa elämässä ei tapahdu mitään tarvitsee haukkua muita!Salanimi kuvaa myös kahtiajakautunutta persoonaa.Säälittävää...Evelle todella tsemppiä!Kiitos hienosta musasta!

    Äänestä

  • on taas kirjoitti:

    Pekka vauhdissa! Kyll jannul riittää pokkaa.

    Että se Pekka jaksaakin kirjoitella noita viestejään :)

    Äänestä

  • että jaksaakin kirjoitti:

    Että se Pekka jaksaakin kirjoitella noita viestejään :)

    merkitysa ja sisätö sanonnalle "ei oo pekkaa pahempaa".

    Äänestä

On mun mielestä niinku Even Levoton Tuhkimo. rokimpi veto, mutta hyvät ja herkät sanat! Joskus kans kuullu akustisena ja toimii!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teki viisaasti!! kirjoitti:

Joo, nyt on pakko putsata pöytä ja luoda hiukan pohjaa tälle koko keskustelulle.
1) Ensinnäkin lopettakaa nyt herran jumala keskustelu jostain Nipan tai Even mätkyistä! Ne on jokaisen ihan omia asioita ja varsinkin nuo vyö alle lyönnit tuntuvat pahalta.
2) Eve teki viisaasti ja järkevän ratkaisun lähtiessään Dingosta. En puutu mihinkään heidän välisiin suhteisiin ja haluaisin ettei muutkaan niitä ruotisi vaan keskitytään nyt siihen oleelliseen, elikkä musiikkiin. Uskon, että Evellä on vielä annettavaa suomalaisille ja oman musiikin tekeminen on ainut konsti siihen. Ja kyllä mulla joteskin on sellainen fiilis, että kuiteskin musiikillisesti Eve tekee musaa eri tyylisenä kuin Dingo. Sillä kaverilla on vaan yksinkertaisesti joku lahja, joka huokuu musiikissa koko ihmisessä!
3) Tuosta uudesta levystä odotan itsekin paljon ja tuo viimeinen mohikaani saa kyllä ihon kanan lihalle. Joku kirjoitti, että josko siinä voisi olla akustisena vedetty "Kaikki kaunis katoaa"... ei huono ajatus, mutta minusta olisi vielä parempi veto "Alaston kaupunki" akustisena. En tiedä kuinka moni on kuullut sen akustisena keikalla, mutta ihan mielöttömän hienosti äijä sen soittaa ja laulaa. Mahtaakohan "Taikuri" päästä tälle uudelle levylle? Tuon taikuri biisin olen kuullut joskus 90-luvun loppupuolla Porissa ja paikkana oli ravintola nimeltään monttu. Toivottavasti Jarkko lukee tämän ja vastaa huutoon :)
4) Se on harmi muiden Eve fanien kannalta, että keikkoja on paljon enemmän täällä Porin suunnassa kuin muualla. Parhaat Even vetämät keikat ovat olleet ehdottomasti "mies ja akustinen kitara" tyyliset vedot. Olen bändinkin kanssa nähnyt joitain hyviä keikkoja esim. Rantasipi yyterin keikka noin neljä vuotta sitten oli raju. Mahtavan roheet soundit ja tyyli oli suoraviivaista tiukkaa poljentaa... Hienoja muistoja tuovat myös Duo Mike Ortizin kanssa vuodelta 96.. Pari biisiä vedettiin espanjaksikin ja akustiset skitat soi ihan älyttömän upeesti!

Kaikkea hyvää elämään Claudialle&Jarkolle:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu