väsymys

olen jatkuvasti väsynyt
2838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Esikoisen ja vielä toisenkin lapsen kohdalla suhtauduin väsymykseen liiankin huolestuneesti ja yritin kaikin keinoin taistella sitä vastaan. Olin ylitarkka omista päiväunistani (ja lasten tietysti myös, koska nehän mahdollistivat omatkin päikkärini) ja ahdistuin kauheasti, jos yöllä heräsin ja valvoin tunnin, pari. Nyt myöhemmin olen oppinut suhtautumaan väsymykseen niin, että oikeastaan aina on vähän väsynyt olo (ja uni tulee helposti melkein milloin vain siihen tarjoutuu tilaisuus) mutta niin kauan kuin väsymys ei lamaa/rajoita toimintakykyäni, se on ok. En esim. jää väsymyksen takia kotiin, jos on suunniteltu jotain vierailua tai muuta menoa vaan yritän osallistua vaikken olisikaan ihan pirteimmilläni. Kyllä sen sitten tietää, jos ei ihan oikeasti jaksa vaan on pakko saada nukkua ne päikkärit. Sekin on ok, jos vain onnistuu! Lasten kanssa jaksan paremmin väsyneenä, jos ulkoilemme. Ja ylipäänsä se, että pitää kiinni päivärutiinista, lapset ovat silloin rauhallisempia ja heitä jaksaa paremmin hoitaa, jos on väsynyt.

Äänestä

Olen saanut nukuttua huonosti koska herään vauvan pieneenkin liikahdukseen.
Nyt olen alkanut potea vauvan kanssa jatkuvaa flussaa se vie loputkin mehut.
Tukiverkosto onneton.
Nyt olisi imetyksen lopetus, mutta pelottaa jos se kun vauva tulee itkemään paljon ja ne vähätkin unet menee.
Olen äärirajoilla ja pelkään se syöksevän itsen yli kuilun jos joudun vielä valvomaan.
Elämäni muutkin ratkaisemattomat asiat ovat taustalla, raha huolet esim.
Masennus hiipii luokseni vaikka en usko hormonaalisista syistä masentuvanikaan.
Sinä taidat olla niin väsynyt ettet jaksa edes kirjoittaa enempää.
Toivon että selviät kuten minäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lintulauta kirjoitti:

olen jatkuvasti väsynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu