Heippa!
Mulla on hiukan ikävä tilanne, tai siis en tiiä mikä nyt on kun raskauden aikana suhde mieheeni on lähtenyt suistumaan raiteiltaan. Mulla rv 32 menossa ja läheisyys raskauden aikana on ollut aivan minimissään...ei siis seksiä tai muutakaan. MINUA EI KIINNOSTA, lähinnä ahdistaa ja vituttaa koko ihminen. En tajua mistä tää tuli, mutta tuntuu että ei meillä ole tulevaisuutta kaksistaan. Vauva oli haluttu ja edelleen haluan sitä kaikkein eniten, en kestäis jos jotain tapahtuisi pikkuiselle!! Oon nyt ajatellut etten kuitenkaan halua antaa periksi, vaan yritän ja yritän...itkettää vaan kun on tämmöiset tunteet. ja mieshän on minulle aivan ihana ja yrittää miellyttää, muttei hän ansaitse tällaista elämää...
Onko kellään kokemuksia erosta raskauden aikana tai vauvan synnyttyä ja mitkä syyt ovat johtaneet siihen?
Mulla on hiukan ikävä tilanne, tai siis en tiiä mikä nyt on kun raskauden aikana suhde mieheeni on lähtenyt suistumaan raiteiltaan. Mulla rv 32 menossa ja läheisyys raskauden aikana on ollut aivan minimissään...ei siis seksiä tai muutakaan. MINUA EI KIINNOSTA, lähinnä ahdistaa ja vituttaa koko ihminen. En tajua mistä tää tuli, mutta tuntuu että ei meillä ole tulevaisuutta kaksistaan. Vauva oli haluttu ja edelleen haluan sitä kaikkein eniten, en kestäis jos jotain tapahtuisi pikkuiselle!! Oon nyt ajatellut etten kuitenkaan halua antaa periksi, vaan yritän ja yritän...itkettää vaan kun on tämmöiset tunteet. ja mieshän on minulle aivan ihana ja yrittää miellyttää, muttei hän ansaitse tällaista elämää...
Onko kellään kokemuksia erosta raskauden aikana tai vauvan synnyttyä ja mitkä syyt ovat johtaneet siihen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensimmäisessä liitossa suhde alkoi rakoilla todella pahasti raskauden aikana. Ennen sitäkin oli vaikeaa. Tosin mun tapauksessa mies ei ollut ihana, kaukana siitä... No, kuitenkin, ei ollut läheisyyttä, lämpimiä tunteita, hyviä keskusteluita, ei juuri mitään yhteistä enää...
Kun vauva syntyi, kolmen kuukauden sisällä tuli ero. Ei ollut aikaa eikä kiinnostusta toista osapuolta kohtaan. Lisäksi väsymys aiheutti turhiakin riitoja... Loppukin "yhteys" mieheen kuihtui. Siihen vaikutti sekin että mies ei hoitanut lasta, eikä ollut kiinnostunut lapsesta, eikä kyllä minustakaan. Muutin lapsen kanssa pois, ja kummasti helpotti. :) Sitä päätöstä en ole katunut koskaan.
Toisen miehen kanssa ei myöskään onnistunut. Olen raskauden alkupuolella.. Lapsi oli toivottu kummankin puolesta.. MUTTA mies kuultuaan että olen raskaana alkoi pikkuhiljaa puhua että kuinka tässä meidän suhteessa ei ole järkeä jne. Ja hän oli päivä päivältä etäisempi kunnes häipyi.
Eli tahtomattani jäin yksin. Taas. Ja arvaa olenko itkenyt... Tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta! Pikkuisen katkera olo... Todella luulin että minulla on perhe. Hän oli kuin isä aikaisemmalle lapselleni...
Että elämässä voi tosiaan sattua ja tapahtua. Jotenkin tuntuu että miksi juuri mulle on pakko käydä kahdesti näin...
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi!! Pidä miehestäsi kiinni, mikäli on oikesti hyvä mies.
Raskaus ja lapsen ensimmäiset kuukaudet ovat ns. poikkeustila elämässänne. Hormoonit jylläävät raskauden aikana ja olo voi muutnekin olla tukala. Vähemmästäkin menee sekaisin ja on kiukkuinen. Lapsen synnyttyä ainakaan aluksi ei paljoa pääse nukkumaan, mahdollisesti sellainen aika voi kestää pitkäänkin.
Jos miehesi on hyvä mies ja suhteenne on muuttunut vasta raskauden aikana (tunsti lämpimiä yms. tunteitä miestäsi kohtaa ennen raskautta) älä eroa vaan selitä hänelle mikä on tilanne ja kokeile vaikka miltä se kosketus tuntuu. Oikeasti aika kivalta kun pääsee ajatuksistaan pois.
Lupaan, että sinua harmittaa kun lapsi on syntynyt ja menetit hyvän (jos hän nyt on) miehen joka olisi huolehtnut sinusta ja lapsesta.
Meille kävi niin, mutta onneksi palasimme yhteen ja rakkaus kukoistaa! minä 2v tyttö & 1v poika
Meilla taas tilanne on niin, että saman katon alla vielä asutaan mutta en tiedä haluaisinko asua. Olen joka ilta yksin kun mies on kavereiden kanssa, nää viikonloput on kauheimpia aikoja kun sillon mies on välillä poissa öitäkin.. Tulee milloin haluaa, ei soittele ei ilmoita mitään. Itse jos soittelen perään hän sanoo aina tulevansa "kohta". Se 'kohta' voi vaan kestää neljästä tunnista - kahteen kymmeneenneljään tuntiin.
Meillä ei ole mitään yhteistä enää. Olen onneton tässä suhteessa. On tietty niitä parempiakin päiviä, mutta enemmän olen viime aikoina itkenyt miehen takia kuin nauranut..
Hän puhuu lapsesta kyllä, ja on halukas saamaan sen. On puhunut vauvan vastuusta ja pelkää kaikkea sitä, että jos synnytyksessä kuoleekin tai muuta...
Mutta mihin minun ajatteluni jäi?
synnytä pienokainen ehjään perheeseen. se kuuluu asiaan tavallaan että sinua nyt tökkii koko mies. kyllä se helpottaa ajan mittaan.minä luulen et ihmises tapahtuu joku sama vastaava kun eläimillä,etteivät vaan halua urosta lähelleen kun on raskaana. minä kyllä haluan..mutta suurella osalla on samainen ongelma..sitten myöhemmin ovat nauraneet koko ajatukselle. tsemppiä,kyllä se siitä vielä iloks muuttuupi :)