Aborttiväen kirjoituksissa on voimistunut kuoleman kultti, jossa kuolemaa ihannoidaan. Tietysti kuolemaa tarjotaan muille, ja erityisesti abortoitaville lapsille.
Joissakin tapauksissa kuoleman ihannointi yhdistyy ihmisvihaan ja yli-ihmisoppeihin.
Kirjoittaja saattaa jopa julistautua omaksi jumalakseen. Tervehenkisesksi on puuhaa vaikea nimittää.
Onko kyseessä itsesuojelu, abortin todellisuuden kirkastuessa teettäjälle? Vai tuottaako nykyinen aika kuoleman julistajia? Miksi kalman kauppiaat ovat ottaneet koheekseen lapset äitinsä kohdussa?
Levitetäänkö tällaista julistusta myös muita kavavia pitkin nuorten keskuuteen?
Oheisena näyte yhdestä kirjoituksesta:
"Kirjoittanut: pro good life 14.11.2008 klo 20.43
Meitä pitää elossa pinttynyt kuolemanpelko ja itsesuojeluvaisto....
Mutta kuolema on oikeasti hienoin asia, minkä Aatami ja Eeva ovat meille kaikkille antaneet perinnöksi."
Joissakin tapauksissa kuoleman ihannointi yhdistyy ihmisvihaan ja yli-ihmisoppeihin.
Kirjoittaja saattaa jopa julistautua omaksi jumalakseen. Tervehenkisesksi on puuhaa vaikea nimittää.
Onko kyseessä itsesuojelu, abortin todellisuuden kirkastuessa teettäjälle? Vai tuottaako nykyinen aika kuoleman julistajia? Miksi kalman kauppiaat ovat ottaneet koheekseen lapset äitinsä kohdussa?
Levitetäänkö tällaista julistusta myös muita kavavia pitkin nuorten keskuuteen?
Oheisena näyte yhdestä kirjoituksesta:
"Kirjoittanut: pro good life 14.11.2008 klo 20.43
Meitä pitää elossa pinttynyt kuolemanpelko ja itsesuojeluvaisto....
Mutta kuolema on oikeasti hienoin asia, minkä Aatami ja Eeva ovat meille kaikkille antaneet perinnöksi."
Vastaukset 19
Vanhimmat
H.I.R.V.E.Ä.Ä sontaa. Ihmisviha, yli-ihmisoppi,jumalaksi julistautuminen. Harhaisen ihmisen horinaa.
Tietysti yli-ihmisopit, kuoleman ihannointi ja ihmisviha jne. ovat mainitsemaasi ainetta. Kyse oli nyt siitä, miksi tällaisia oppeja levitetään aborttien edistämiseksi ja keitä tällaisten juttujen levittäjät ovat?
Näytteenä jumalaksi julistautumista:
pro good life: "...Yhteisö eli äänestäjät ovat itsensä jumala.
Itse olen oman henkilökohtaisen elämäni jumala..."
sinä toit vain esiin tietämättömyytesi sosiologian klassikoista ja heikon yleissivistyksesi.
Osaat kyllä jauhaa paskaa virheettömästi.
Joku kirjoituskurssi raamattuopistossa on käyty.
Sinä puolestasi "jauhat ...." virheellisesti. Kukaan sosiologian klassikko ei ole julistautunut jumalaksi. Minulle tämä jumalaksi julistautuminen on hieman outo diskurssi, mutta on selvää, että aborttiväen osalta on kyse pääosin vieraantumisesta. Asiaa voidaan pikaisesti tarkastalla kahdesta näkökulmasta
Kun aborttiväki toteaa:
"Yhteisö eli äänestäjät ovat itsensä jumala.
Itse olen oman henkilökohtaisen elämäni jumala."
niin tähän väitteeseen puree jo melko tuntemattomien "sosiologien" ja kristillisten piirien analyysi atomisoitumisesta. Esim. sosiologi "Pekka" kirjoittaa varsin osuvasti:
http://www.ihmiseksi.com/tekstit/invide.htm
Hyvin Sattuva on myös Keppen toteamus:
"Teomania
Suuruudenhulluuden äärimmäinen muoto, jossa ihminen kuvittelee itsensä jumalan vertaiseksi. Teomania on kateellinen toive omata jumalallista valtaa - ei kuitenkaan käytettäväksi hyvään, vaan ihmisen omien suuruudenhullujen kuvitelmien toteuttamiseksi."
http://www.analyyttinentrilogia.net/saty.html
Toiseksi; suurempien klassikoiden ymmärtäminen on pykälän verran haasteellisempaa. Esim. Durkheim toteaa ihmisen itselleen asettaman jumalan olevan yhteiskunnallisten vaatimusten ilmentymä. Siten on yhteiskunnallinen tosiasia, että aborttiväki saattaa pitää itseään jumalana. Tämän ilmiön takana on nurin kääntynyt teologian kritiikki, jossa jumalaksi julistautuva tulee absolutisoineeksi vieraantumisensa ja nostaa esim. "mielipiteensä" ja "tekemisensä" tai "ei-tahtomisensa" siihen asemaan, josta hän halusi jonkin muun julmalan kaataa. Kuitenkin tämänkin "jumalan" takana ovat yhteiskunnan vieraannuttavat ja väkivaltaiset tendenssit varsinkinkin silloin, kun henkilökohtaista jumaluutta käytetään tekojen kritiikin sammuttamiseen ja avoimeen väkivaltaan esim. suojattomia lapsia kohtaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Émile_Durkheim
Väkivalta on väkivaltaa ja jumalaksi julistautuminen on mielettömyyttä vaikka tällaiset pyrkimykset yritettäisiin väärin ymmärtäen kääriä johonkin sivistyeeltä näyttävään, mutta sittenkin luvatta lainattuun ja väärin käytettyyn, käärepaperiin.
..."josta hän halusi jonkin muun julmalan kaataa."
Ei ole olemassa sattumaa, TätiSetäXXZ.
Näennäisfilosofiseen mumbo-jumboosi ei täällä reaalimaailmassa usko kukaan. Tällaiset terveiset Julmalaan.
Kevyet olivat evääsi. Viittasit sosiologiaan ja halusit teoreettista keskustelua, mutta et pysty vastaamaan huutoosi. ... no mitäpä muuta aborttiväeltä olisi voinut odottaa.....
Toivottavasti ymmärrät nyt lopettaa .....n jauhamisen ja katteettoman elvistelyn, kun et kykene puheitasi perustelemaan reaali- etkä teoreettisessa maailmassa.
Kovasti yrität paheksuvan paatoksesi naamioida keskusteluksi. Moukari mikä moukari – kirjalliset sätöksesi ovat pelkkää sanahel... ei, vaan -kolinaa.
Niin, odotamme yhä selvitystäsi sosiologian klassikoista.... Siihen saakka oletamme yleissivistyksestäsi, ettet kykene tekemään eroa sanojen ja helinän välillä.
toinen toisensa jälkeen. Ainoa joka täällä "elvistelee" olet sinä. Siteeraat klassikkoja, miksi? Oletko Sanan orja?
On päivänselvää, että olet provoilija, jonka itsetunnon mittari on "hauki on kala" -tutkinto ja paperinmakuiset siteeraukset.
Ajattelisit itse. Uskon, että kapasiteettia löytyy, mutta riittääkö rohkeus?
Jos lukisit muutakin kuin Kirjaa, tietäisit, että kyseessä olivat Mark Twain ja Charles Bukowski.
Sinä kauppaat kurjuutta, tietämättömyyttä,
tyhmyyttä ja ilkeyttä, jotka sinussa ruumiillistuneena kävelevät taas käsi kädessä.
Houkka. Elisabethin valheiden perinnön jatkaja.
Tällä palstalla eivät ole kirjoittaneet Twain eikä Bukowski. Kuolemaa on ihannoinut kotimainen aborttiväki ilman viitteitä muihin tahoihin.
Ilman viitteitä käytettyjä lainauksia kutsutaan lähinnä varastamiseksi. Vailla kontekstia tai väärin käytettyjä lainauksia sanotaan taitamattomuudeksi.
Jokainen kirjoittaja, joka väittää ihannoivansa kuolemaa on ehdottomasti ja näkyvästi epärehellinen, ellei tekstiä ole julkaistu postuumisti.
tekijänoikeuksilla suojattuja. Jos ei tätä ymmärrä, sitä kutsutaan tyhmyydeksi.
tekstisi ovat pro bad life näkökulmasta katsotuuna jo postuumeja. Seuraavasssa elämässä vaihdamme paikkoja.
Vaikka aborttiväki haluaa keikailla lainahöyhenissä, ei tämä(kään) tunnu onnistuvan.
Penkin alle päädytään silloinkin, kun ei ymmärretä tekijänoikeuksia eikä siteeraamisen olemusta. Mutta saadaanhan keskustelu väännettyä sivuraiteelle.
Aloituksessa ihmeteltiin kuoleman kultin yleistymistä aborttien perusteluna. Ehkä palaamme tähän kysymykseen.
Toivottavasti lukijat mm. edellisestä kirjoituksesta ymmärtävät, millaiset ihmiset ovat edistämässä abortteja.
Raamattu, millä lyödä päähän. Nyt olen ojentanut sinulle muitakin kirjoja. Aina kun sinulle ojentaa kirjan (tai kirjoittajan), sinä lyöt sillä päähän.
Pro bad life. Kuka haluaa syntyä maailmaan, jossa lyödään kirjoilla päähän.
jäsenet eivät osaa lukea.
nämä lyöjät haluavat syntyä.
Vain päästäkseen mäiskimään.
Kyllä he varmasti ymmärtävät ettei sinun todellisuutesi ole kohdallaan. Ihmiset eivät edistä abortteja, se on omaa mutuasi...