Rauhoitutaan

Palstalla häiriköi muutama henkilö, jotka ronskisti varastavat milloin kenenkin nimimerkin ja kirjoittelevat sitten asiattomuuksia.

Ainoa tapa suojautua tällaiselta nimimerkkivarkaudelta ja tällä hetkellä palstalla vallitsevalta yleiseltä sähellykseltä on rekisteröityä. Muuten kuka tahansa voi käyttää samaa nimimerkkiä.

Suosittelen, että ne jotka haluavat ennustaa tai esiintyä ennustajina tai harjoitella ennustamista ainakin rekisteröityisivät.

Muuten tätä jatkuu ainakin ensi viikon puoliväliin, ennustan minä. :-)
22696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Näinkin yksinkertainen asia ei onnistu koska kyseessä on yksi tai kaksi samaa henkilöä, joilla on rekisteröinti mutta jotka käyttävät myös paljon muita nimimerkkejä ennustaessaan

(erilaiset nimimerkit ovat myös käteviä, koska ne voivat aina poistua kun ennustukset alkavat mennä liikaa pieleen ja ihmiset alkavat kyllästyä ja niillä voi onkia myös tietoa mukavastisti)

Agaatti on muuten yksi näistä, ei millään pahalla mutta kai sen nyt ainakin voi kertoa

Äänestä

Olen kanssasi osittain kyllä samaa mieltä. En vain koe Sinua ehkä parhaaksi henkilöksi ottamaan asiaa esille. Itsekin olet rekisteröitymisestäsi huolimatta käyttäytynyt joskus hyvin sydämettömästi ja töykeästi kysyjiä kohtaan.

Sinulla voi luonnollisesti olla omat perusteesi.

Äänestä
  • 'Pirun Koirat' alkaa käydä takas nukkuun,
    alkaa ennustajat tapella keskenään
    Mutta tapelkaa hiljaa, etteivät koirat herää taas riehumaan.

    Äänestä

  • Agaatilla on suurempi auktoriteetti ja voimkkaampi aura.
    Jotkut vain ovat voimakkaampia kuin toiset.
    Tilanne on nyt rauhallinen, eikö?
    Agaatti luo ympärilleen tyyneyttä.
    Jos puhdistat chakrasi, sinäkin vielä opit saman.

    Äänestä

  • Heléna kirjoitti:

    Agaatilla on suurempi auktoriteetti ja voimkkaampi aura.
    Jotkut vain ovat voimakkaampia kuin toiset.
    Tilanne on nyt rauhallinen, eikö?
    Agaatti luo ympärilleen tyyneyttä.
    Jos puhdistat chakrasi, sinäkin vielä opit saman.

    `Agaatilla on suurempi auktoriteetti ja voimkkaampi aura.
    Jotkut vain ovat voimakkaampia kuin toiset.
    Tilanne on nyt rauhallinen, eikö?
    Agaatti luo ympärilleen tyyneyttä.
    Jos puhdistat chakrasi, sinäkin vielä opit saman.`

    Agaatilla ei ole kovin iso, mitä olen kuullut. Hän luo ympärilleen tyyneyttä, täydellistä lelluvaa flegmaattisuutta, joka uinuu luuseriuden sylissä. Tämä on totta.

    En usko että saan omasta Chakrastani ihan yhtä puhdasta kuin Agaatilla. Käytän kyllä Emboa Chakraani mutta kuulin että Agaatti energisoi omaa Chakraansa myös kosteuspyyhkeellä, reiki-energian tyhjentymisen jälkeen.

    Äänestä

  • Chakran puhtaus kirjoitti:

    Chakrasi ovat mustuneet ja sameat ja aurasi sysimusta.
    Mielesi kateuden ja katkeruuden happamoittama.
    Tämän toteamiseen ei näkijän kykyjä tarvita.

    Äänestä

  • Heléna kirjoitti:

    Chakrasi ovat mustuneet ja sameat ja aurasi sysimusta.
    Mielesi kateuden ja katkeruuden happamoittama.
    Tämän toteamiseen ei näkijän kykyjä tarvita.

    Kiitos Heluna palautteesta, oikeeseen osui osittain.

    Chakrani on hiukan tummunut mutta ei Aurani kylläkään (sheivaan näet säännöllisesti)

    Voitko kertoa jotain vielä Agaatista, koska näyt tuntevan hänet todella hyvin. Millainen ja minkävärinen hänen Chakransa on, oletko nähnyt sen läheltä.

    Entäpä Agaatin Aura, mahtaa olla näky.

    Äänestä

  • Chakran puhtaus kirjoitti:

    `Agaatilla on suurempi auktoriteetti ja voimkkaampi aura.
    Jotkut vain ovat voimakkaampia kuin toiset.
    Tilanne on nyt rauhallinen, eikö?
    Agaatti luo ympärilleen tyyneyttä.
    Jos puhdistat chakrasi, sinäkin vielä opit saman.`

    Agaatilla ei ole kovin iso, mitä olen kuullut. Hän luo ympärilleen tyyneyttä, täydellistä lelluvaa flegmaattisuutta, joka uinuu luuseriuden sylissä. Tämä on totta.

    En usko että saan omasta Chakrastani ihan yhtä puhdasta kuin Agaatilla. Käytän kyllä Emboa Chakraani mutta kuulin että Agaatti energisoi omaa Chakraansa myös kosteuspyyhkeellä, reiki-energian tyhjentymisen jälkeen.

    Aura on jo syyslevossa, puhdistettuna ja säiltä suojassa, kuten muutkin maataloustyökalut. Näin ainakin Pohjanmaan suunnassa. Aura on sellaista traktorilla vedettävää perusmallia, kun ei ole hevosta, että voitaisiin vetää sitä kauniimman mallista vanhanajan auraa. :)

    Marraskuu ja talven pimeä aika on tarkoitettu meille ihmisille levon ajaksi näistä maataloustöistä, Luonto on itse sen viisaasti näin päättänyt näillä leveysasteilla.

    Suosittelen kaikille muillekin lepäämistä hyvän kirjan kanssa, musiikkia kuunnellen ja ystäviä tavaten. Vietä sinäkin hämäränhyssyä edes joinain syysiltoina kynttilänvalossa ja kuuntele sadetta ja syksyisiä tuulia.

    Luuseriudessa on jotain kertakaikkisen tervehdyttävää, löydä siis sinäkin oma sisäinen luuserisi. Kepissä on aina kaksi päätä.

    Äänestä

  • Agaatti kirjoitti:

    Niin kauniin syvällistä ja herkän omaperäistä, tunteikkaan idyllistä ajattelua sinulta rakas Agaatti. Kuinka keksitkin noin hienoja ajatuksia. Luonnon viisautta ylistät, vanhojen aikojen tenhoa hyväilet hellillä sanoillasi. Ihan tässä tippa lirahtaa....

    tullut oikealta Helénalta.
    Liekö ollut Ristirouva tai joku muu hänen perässähiihtäjänsä!
    Jos yrität kirjoittaa toisten nimissä, opettele edes kopioitava tyyli!
    Terveisin, Heléna

    Äänestä

Kylläpä on mukavaa kuulla sinusta!
Pistähän nuo rähinärepet ojennukseen! ^___^
Homma menee kohta tappeluksi.

Äänestä
  • ^___^ , senkin Petturi! Hyppäätkö vastapuolen kelkkaan kesken kaiken?!

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    ^___^ , senkin Petturi! Hyppäätkö vastapuolen kelkkaan kesken kaiken?!

    Olen kyllä tehnyt jo selväksi, etten kulje kummankaan puolen kelkassa, vierellä, enkä edellä.
    En myöskään hiihtele kenenkään perässä,
    En omaa kunniakasta jäsenyyttä Pottuilijain Kerhossa.
    En hauku yhteen ääneen 'Pirun Koirien' kanssa.

    "Mä oon mitä oon, mä en muutu tästä.." ^___^
    tai "Olen mitä olen; olen Kauhea Voittaja" (reteetä, hahaha)

    Olen edelleen samoilla linjoilla teidän kanssanne;
    "harjoittelija" ei vieläkään ole lähettänyt oikaisua oikeaan osoitteeseen,
    mutta rähinä voisi jo loppua.
    Mä aion vetäytyä nyt kahinasta.

    Äänestä

  • sinun oma käytöksesikään ollut järin kaunista Tytti Tiensuuta kohtaan.
    Ota malka omasta silmästäsi.

    Äänestä

Joku jo muka minuna kirjoitti sinulle, ohoh!
Olenkin saanut olla ne pari kolme hssua päivää viime viikolla rauhassa mitä vastailin. Ihme.
No, lopetan nyt tämän showtimen tähän. On muuta työtä kuin istua koneen äärellä ilta ja yökaudet, jospa vaikka lepäisin. Ei ne ihmisten murheet minua kaipaa. Hyvää jatkoa, t. ristirouva.

Äänestä
  • olet nyt sanasi antanut ja korkeimman voimien edessä sinulta sen lunastaminen tullaan vaatimaan.

    "Lupaan että en tässä elämässäni enää palaa tälle palstalle ennusttelemaan netin kautta. En myöskään tule tänne millään toisella nimimerkillä. Seuraavassa elämässäni voin taas valita jos reinkarnaationi sattuu olemaan hieman höpsähtänyt, kouluttamaton, työtön, yksinäinen, miehenkipeä naisihminen. Tämän vannon pyhän yksinkertaisuuden ja maagisen ajattelun ja hyväuskoisuuden kautta"

    _______________________
    Allekirjoitus - Ristirouva

    Äänestä

  • Agatti kirjoitti:

    olet nyt sanasi antanut ja korkeimman voimien edessä sinulta sen lunastaminen tullaan vaatimaan.

    valaehtoiseksi todistajaksi!

    Minä myös! Minä myös!
    Ilmottaudun todistajaksi nro 2

    ilmottautuu valaehtoiseksi
    todistajaksi numero 3.

    minä ilmottautuisin sitten valaehtoiseksi todistajaksi nro. 4

    Äänestä

  • Agatti kirjoitti:

    olet nyt sanasi antanut ja korkeimman voimien edessä sinulta sen lunastaminen tullaan vaatimaan.

    "Lupaan että en tässä elämässäni enää palaa tälle palstalle ennusttelemaan netin kautta. En myöskään tule tänne millään toisella nimimerkillä. Seuraavassa elämässäni voin taas valita jos reinkarnaationi sattuu olemaan hieman höpsähtänyt, kouluttamaton, työtön, yksinäinen, miehenkipeä naisihminen. Tämän vannon pyhän yksinkertaisuuden ja maagisen ajattelun ja hyväuskoisuuden kautta"

    _______________________
    Allekirjoitus - Ristirouva

    mutta nimimerkin varastaminen väärin!
    Olisit sentään voinut keksiä Oman nickin...
    Oli miten oli: ilmottaudun todistajaksi numero 5.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Agaatti kirjoitti:

Palstalla häiriköi muutama henkilö, jotka ronskisti varastavat milloin kenenkin nimimerkin ja kirjoittelevat sitten asiattomuuksia.

Ainoa tapa suojautua tällaiselta nimimerkkivarkaudelta ja tällä hetkellä palstalla vallitsevalta yleiseltä sähellykseltä on rekisteröityä. Muuten kuka tahansa voi käyttää samaa nimimerkkiä.

Suosittelen, että ne jotka haluavat ennustaa tai esiintyä ennustajina tai harjoitella ennustamista ainakin rekisteröityisivät.

Muuten tätä jatkuu ainakin ensi viikon puoliväliin, ennustan minä. :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu