Syksyisen aamun yksinäisyys
ja hohde itäisellä taivaalla,
vaaleanpunaisena heijastus
riitteeseen vetäytyneen lammen pinnalla.
Kuin sisimpäni.
Se riite, se rikkoo
heijastuksen kuin sinä
rikoit toiveuneni.
Ja sisimpäni.
Siinäkin oli sävy hempeä
vaalea, sinipuna,
uuden kajaste pilven raosta.
Epämääräisenä risteilevät jäiset viivat
vääristävät kuvaa,
rikkovat pinnan,
vain värit ovat samat.
Kuin sisimpäni.
Kerran kaikkea oli kaksi:
kuvajainen vain oli
ylösalaisin, mutta virheetön.
Kuin sisimpäni.
Ja tuo korpin ääni…
...kuin...
ja hohde itäisellä taivaalla,
vaaleanpunaisena heijastus
riitteeseen vetäytyneen lammen pinnalla.
Kuin sisimpäni.
Se riite, se rikkoo
heijastuksen kuin sinä
rikoit toiveuneni.
Ja sisimpäni.
Siinäkin oli sävy hempeä
vaalea, sinipuna,
uuden kajaste pilven raosta.
Epämääräisenä risteilevät jäiset viivat
vääristävät kuvaa,
rikkovat pinnan,
vain värit ovat samat.
Kuin sisimpäni.
Kerran kaikkea oli kaksi:
kuvajainen vain oli
ylösalaisin, mutta virheetön.
Kuin sisimpäni.
Ja tuo korpin ääni…
...kuin...
Vastaukset 13
Vanhimmat
sisimpäsi, se korpin ääni...
Sinun sisimpäsi ääni näyttäisi olevan herkkä ja sointuva, täynnä kauniita sanoja.
on paljon sanoja, mutta onneksi kauniit ovat voitolla. Rumien ulospääsyn yritän estää.
Kiitos kommentistasi!
Mutta kaunis!
riipaisun, tavoitit sen minkä itsekin. Kiitän kommentistasi!
raapaisee ihmisen mieltä, huh !
herkkyydestä riippuu myös lukijalla, kuinka lähelle kirjoittajan ajatusta pääsee... Kiitän kommentistasi!
...sydämessä kylmyys asu
ja vaikka aina elämä ei olekkaan kuin satua
mutta keijut voivat sadunhohtoisina lystikkäinä
olentoina tehdä kaikesta kuin satua.
no on tässä riipaisevaa kauneutta
kuin maalauksissa sydämen pintaa maalattuja
suonia ja tuo viimeinen kappale erityisesti
kosketti ja korpin ääni...
hip hurraa hyvä upea kuunkeiju!!!!
lukenut kirjan "Korppi kutsuu kuolemaa". Se kylläkin oli sellainen rikosromaani, tässä runossa ei sellaisesta ole kyse. Korppi on kuitenkin tumma lintu... Keiju pyrkii säilyttämään humoristisen optimisminsa, vaikka kaikki päivät eivät olekaan yhtä valoisia. - Kiitos kun luit, uskollinen kommentaattori!
Hitsi meinasi jäädä tämä väliin,oli
sen verran isolla,ettei klasit
meinanneet nähdä.
Tässä on syvää ajatusta kuin
tunnetta - minuus ja luonto-
puhuttelee,silloin muu on
toissijaista.
Menit ja veit lukijan
pinnan alle - elämän
perus lähteille.
jos sen vain oikein oivaltaa. Täytyy osata tuntea itsensä pieneksi luonoon osaseksi - niinkuin onkin - se vain monilta unohtuu.
Kiitos paljon kommentistasi, olen onnellinen siitä mitä tunsit.
Meillä myös näissä luontoon liittyvissä
seikoissa käy mietteemme hyvin yhteen.
Runosi osuman tunsin kyllä
hyvin itsessäni ja
Hyvää Sunnuntaita.
Niin silloin hän ja minä,
me kaksi. Heijastuneina
vedenpintaan. Muutuimme
yhdessä kauniimmaksi, ei
tarvetta löytää toista rantaa.
Me yhdessä kuin kaksi koivua,
taipuneita veden äärelle.
Kaksi sydäntä, jotka tahtoi
toipua, kaksi ihmistä tahtoi
toisen vierelle.
Veden pinta kuin peili kaukaa
menneisyydestä, Kuvat kaukaa kuin
unelmien, haaveiden syvyydestä.
Tarina sytytetystä rakkaudesta,
ylös pimeästä vieritetystä tunteista.
Kuin tauluksi muuttuu veden
peili ja pysymään jää kuva puiden.
Niin herkkää on vain Rakkauden kieli,
kuva kahden yhteyden.
http://www.youtube.com/watch?v=Y6nypZLLqz4&feature=channel
Kiitos runostasi.
Kypsää ja selkeää
kerrontaa runosi,
nautittavaa.
Kaikki kohdallaan ja
persoonallisena.
Viihdyin todella hyvin
runossasi.
Iloista lauantaita
sinulle.
kauniista vastarunostasi; moneen kertaan oli pakko lukea se; kiitän ja toivotan hyvää viikonloppua :X