Moi, olen kolmen lapsen yh-iskä. Vaimoni kuoli kolme kuukautta sitten pitkän sairauden jälkeen. Ongelmana on se, että nuorin lapsi, 4v poika ei tunnu millään sisäistävän, että äitiä ei ole eikä hän koskaan enää tule takaisin. Poika kyselee milloin äiti palaa, ja mihin hän lähti. Joka kerta kerron pojalle että äiti ei enää palaa, hän lähti ikuiselle matkalle ja katselee meitä tuolta pilvenreunalta. Olen sanonut tämän pojalle useita kertoja, mutta silti hän aina välillä kyselee äidistään. Vanhemmat pojat 8v ja 9v ovat ymmärtäneet äidin lähdön, eivätkä enää kysele. Ikävä on tietysti kaikilla suuri.
Miten saisin myös nuorimman pojan ymmärtämään tilanteen? Pelkään että hän jatkaa kyselyä vielä myöhemminkin, ja siitä voi olla haittaa vanhemmillekkin pojille..
Mitä te tekisitte?
Miten saisin myös nuorimman pojan ymmärtämään tilanteen? Pelkään että hän jatkaa kyselyä vielä myöhemminkin, ja siitä voi olla haittaa vanhemmillekkin pojille..
Mitä te tekisitte?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mielestäni käsittelet asiaa ihan oikein. Kuopus on vielä niin nuori, että asian sisäistämiseen menee pidempään. Tuskin vanhemmat lapsetkaan nuoremman kyselemisestä kärsivät sen enempää.
Eihän äitiä voi unohtaa, mutta tehkää mukavia arkisia asioita yhdessä. Käykää uimassa, ulkoilemassa, kokkailkaa ja siivoilkaa yhdessä jne. Asioilla on taipumus järjestyä.
Tuota noin... mielestäni, jos lapselle puhutaan että äiti on lähtenyt matkalle, vaikka ikuisellekin, niin lapsi ei välttämättä ymmärrä ettet tarkoita matkaa. Lapset eivät ymmärrä tuollaisia metaforia. Matka voi pienen päässä helposti tarkoittaa juttua, jolta palataan kotiin.
Sinuna pohtisin, miten selittää lapselle, että äiti on KUOLLUT. Minulla ei valitettavasti tähän ole keinoja tiedossa, mutta uskoisin että totuus on kuitenkin lapsenkin hyvä kohdata (niin että kerrotaan kuolemasta), vaikka tietysti mahdollisimman lempeästi.
Minä olin pieni tyttö, kun oma isäni kuoli yhtenä kouluaamunani. Kyllä se sitä tilannetta helpotti paljon, että äiti sanoi, että isä on lähtenyt meidän luota pois, ja katselee pilven reunalta meitä. Sieltä hän katsoo, mitä teemme ja mitä leikimme. Ja hän kertoi myös ,että isä on kuollut.
Että voi sitä jotenkin tuota kuolemaa lohduttavasti kertoa eikä niin, että kuollut ja kuopattu, ei tule takaisin.
Tuossa on se ero, että sinun isäsi oli "lähtenyt teidän luotanne pois" ja katseli pilven reunalta.
Aloittajan puoliso on "lähtenyt matkalle". Siis ei pois, vaan matkalle. Matkalta yleensä palataan, mikä voi haitata asian lopullisuuden ymmärtämistä.
Sinällään ihan oikein on mielestäni puhua taivaasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä.
lähtenyt pois tai matkalle tai minne tahansa, niin siitä saa sellaisen kuvan, että on ITSE LÄHTENYT. Eli jättänyt. Siitähän ei ole kysymys. Äiti (tai isä) on kuollut ja on siksi joutunut haluamattaan eroon lapsesta. Neljävuotias on varsin pieni ymmärtämään vielä niin abstraktia käsitettä kuin ei koskaan. Jos puhutaan matkalle lähdöstä, niin hän voi hyvin käsittää, että on vapaasta tahdostaan lähtenyt jonnekin ja silloin arvatenkin tulee jossain vaiheessa myös takaisin, koska ikävähän sille tulee.
Ensinnäkin, osanottoni.
Vaikeaahan tuo on tietää mistä johtuu, jokainen suree eri tavalla ja eri tahtiin. Toisilla kuoleman sisäistäminen vain kestää pidempään.
Sellainen asia tuli kuitenkin mieleen, että onhan lapselle sanottu äidin olevan nimenomaan POISSA? Sillä jos lapsi elää uskossa että äiti on ikuisella matkalla, ei auta vaikka kuinka vakuuttaisi ettei hän palaa - lapsen mielessä äiti on kuitenkin vielä olemassa, ehkä hän muistaa äidin sanoneen joskus ettei hylkää = tottakai äiti tulee takaisin...
Mikäli epäilet että tässä voisi olla edes hieman perää, sinuna ottaisin asian uudelleen puheeksi hieman eri sanavalinnoilla. Se miten kuoleman selittää riippuu toki omasta elämänkatsomuksesta, pääasia on kuitenkin saada lapsi ymmärtämään MIKSI sieltä ei voi palata takaisin.
tavallista, että kuopuksesi käyttäytyy noin. Alle seitsemän vuotias lapsi ei ymmärrä kuoleman lopullisuutta. Vaan kyselee aina uudelleen. Jatkatte siis entiseen malliin. Kerrot entiseen tapaan lapsellesi, että äiti ei enää elä. Asiasta ei ole haittaa muille. Sinun pitää vain jaksaa vastailla hänelle. Käykää viemässä kukkia haudalle. Kyllä hän aikanaan ymmärtää asian.
Lapselle on kerrottava että äiti on kuollut, jotta lapsi ymmärtää että äiti todellakin on lopullisesti poissa. Asian kiertely selityksillä johtaa siihen että lapsi kyselee milloin äiti palaa kotiin. Reaktio voi olla raju mutta vasta totuuden jälkeen lapsi voi työstää asiaa. Kuolemasta ei tarvitse tietenkään yksityiskohtia kuvailla pienelle lapselle.
Pienelle lapselle pitää puhua kuolemasta ihan oikealla nimellä. Kerro, että äiti on kuollut, ja muistelkaa yhdessä hautajaisia, kuinka äidin ruumis laitettiin arkussa hautaan, koska hän oli ihan kokonaan kuollut.
Ehkä äidin muisteleminen voisi auttaa siihen, että lapsi oppisi ymmärtämään, että äiti kuuluu vain menneeseen aikaan, eikä ollenkaan tulevaan. Eli kannusta lasta kertomaan asioista, joita hän teki äidin kanssa. Lapsi varmasti kysyy monta kertaa kesken muistelujen, milloin äiti tulee. Silloin pitää sanoa aina hyvin rauhallisesti, että äiti ei voi enää tulla, koska hän on kuollut.
Jos lapsi ikävöi äitiä illalla nukkumaan mennessä, voi hänelle kertoa, että hän voi nähdä äidin unessa.
äitiään näekään..alkaako lapsi pelätä unille menoa kun siellä ei sitä äitiä tapaakaan?
Liiaksi on kuolemasta ja kuolemisesta tehty lapselle tabu.
Ei edes puhuta selkeästi kuolemasta,vaan puhutaan termeillä "nukkunut pois".
Eräs sairaanhoitaja selitti asian siten että aina pitää puhua tapahtuneesta oikealla nimellä l.kuolema..ei minkäänlaisilla kiertoilmauksilla..muutoin ihminen ei miellä että
kuolema on tapahtunut/ja "todellinen"..lapsikin saattaa rueta pelkäämään nukkumaan menoa, jos puhutaan termillä "nukkunut pois"..
Kiitos vastauksista. Ne olivat kaikki hyviä !
rehellinen kannattaa olla. Se matka juttu ehkä vähän huono, koska matkaltahan yleensä palataan. Kerro niinku asia on, äii kuoli. lapsia usen helpottaa tiet, että äiti on mennyt taivaaseen ja katselee sieltä muita ja pitää huolta tms.
Mutta jos kovasti tuntuu, että pika on ahdistunut asiasta, itse kyllä pyytäisin lapsen päästä leikkiterapiaan, että saa leikkiä asiaa ulos. neuvolan kautta saa lähetteen ja varmaan ihan terveyskeskuksenki.
Kuten jo joku kirjoittikin, olen samaa mieltä, että en puhuisi matkustelusta. Matkalta palataan ja tuon ikäinen lapsi ei vielä ymmärrä aikaa sillä tavalla, että tietäisi mitä on ikuisuus. Voit sanoa, että äidillä oli vaikea sairaus, johon hän kuoli. Ja puhua siitä pilvenreunalta katselemisesta. Kannattaa korostaa, että kaikkiin sairauksiin ei kuole. Ja voit sanoa, että sinä huolehdit heistä myös heidän äitinsä puolesta nyt. Kannattaa myös sanoa, että äitiä saa kaivata ja äidistä saa puhua ja pitääkin muistella.
Sinulla on kuitenkin aivan selkeästi oikeanlainen lähestymistapa, että yrität kertoa asian lapsen kielellä. Joitakin asioita voi olla hyvä sanoa kuitenkin niin kuinka ne ovat, mutta kuitenkin pehmeästi.
En usko, että siitä pienimmän lapsen kyselemisestä on mitään haittaa vanhemmille lapsillesi. Siitä saattaa olla ihan hyötyäkin. Jos eivät itse kysele, voivat kuitenkin mielessään pohtia asioita. Vanhempani erosivat kun olin pieni ja isää emme ole nähneet juurikaan. Se on eri asia, mutta kerron nyt kuitenkin tästä kyselemisestä esimerkin. Nuorempi siskoni ei muistanut isästä juuri mitään ja kyseli aina paljon hänestä ja pohti ääneen, että mitä hänelle kuuluu. Minä en kysellyt, koska tiesin asian olevan äidilleni vaikea, enkä halunnut lisätä hänen taakkaansa kysymyksilläni. Kuuntelin kuitenkin suurella mielenkiinnolla mitä äiti tai sukulaiset vastasivat pikkusiskoni kysymyksiin ja sitä kautta sain vastauksia myös omiin samankaltaisiin kysymyksiini. Välillä oli sen kyselemisen vuoksi vaivautunut, mutta kokonaisuudessaan siitä oli vain minullekin hyötyä.
Jaksamista ja voimia sinulle ja lapsillesi! Toivottavasti saat tukea ystäviltä ja sukulaisilta!
Kertoisin 4-vuotiaalle että äiti on enkelinä pilvenreunalla ja tulee luoksesi unessa. Kun pikkuinen nukkuu niin äiti-enkeli siivenkärjellä vähän sipsuttaa rakkaansa poskea ja valvoo että unet ovat turvalliset.
Osanottoni vaimosi kuoleman vuoksi ja kovasti onnea ja tsemppiä arkeen!
Todella kauniisti sanottu!
Hei,
sanoisin pienelle näin, että vaikka äiti kuoli, äiti silti näkee teidät ja vilkuttaa tähtenä taivaalla. Voitte mennä ulos illalla katsomaan, voit ehkä jopa kertoa,että mikähän se äititähti taas olikaan...4-vuotias saattaa kohta ilmoittaa isille, että tuolla äiti on. Sitten voitte keskustella äititähden kanssa ja mennä sen jälkeen turvallisin mielin nukkumaan. Äititähti valvoo ja suojelee teitä..
tai MLL:n nettipalveluun tai johonkuhun pappiin. Etsi sellainen ihminen, joka tuntuu ymmärtävän juuri sinun huoltasi. Saat varmasti paljon hyviä neuvoja siitä, kuinka kannattaa asia lapselle/lapsille kertoa. Oma elämänkatsomuksesi vaikuttaa myös paljon siihen, minkä näkökulman voit ottaa.
Voisit myös miettiä/kysyä, kuinka isompien lasten kohdalla menetellä. Se että he eivät kysele ei lainkaan tarkoita, että asia olisi jotenkin selvä. Ollaanko lasten koulussa / päiväkodissa tietoisia tapahtuneesta? Miten siellä on asia kohdattu? Pidä huolta siitä, etteivät isommat lapset ole turhan urheita ja turvaudu toisiinsa, jos kokevat, etteivät uskalla sinulle enää äidin kuolemasta puhua ja sinua asialla rasittaa.
(Oma, tuolloin 10-vuotias poikani halusi äitini, siis oman läheisen mumminsa hautajaisissa lukea Aku Ankan taskukirjaa, jottei olisi purskahtanut itkuun. Joku olisi saattanut pitää taskukirjan lukemista epäkunniottavana, mutta minä ymmärsin täsmälleen, miltä pojasta tuntui ja sallin sen.)
Pyydä apua, jos sinulla ei itselläsi ole voimia oman surusi keskellä puhua lasten kanssa? Onko sinulla joku, jonka kanssa puhua ja jonka läsnäollessa voi olla heikko jos lasten kanssa kuitenkin joutuu enimmäkseen jotenkin pysyttäytymään kasassa? Miten lasten äidinpuoleiset sukulaiset?
Puolisosi - otan osaa - kuolemaan ehditte jollain lailla valmistautua kun se tapahtui pitkän sairauden jälkeen. Silti menee varmasti vuosia ennen kuin asiasta pääsee yli. Kokonaan ei kai koskaan ja niin pitää ollakin, koska hirmu isosta asiastahan on kysymys.
Voimia!