Hävettää ja harmittaa. Ensimmäistä kertaa koko 24-vuotta kestäneen elämäni aikana olen todella (siis todella!) rakastunut toiseen ihmiseen. Ja ensimmäistä kertaa tunnen mustasukkaisuutta. Ikävä tunne iskee rintaan aina kun tulee puhetta kumppanini entisestä kihlatusta, kun esille putkahtaa hänen kuvansa, tai kun hänen kädenjälkensä näkyy jossain. Tunne ei ole vihainen vaan enemmänkin surullinen, haikea. Sellainen, josta voisi nousta kyyneleetkin silmiin.
Kumppanini ei ole antanut minkäänlaista aihetta mustasukkaisuuteen enkä uskokaan hänen koskaan antavan siihen aihetta. En ole maininnut hetkellisistä tuntemuksistani hänelle mitään vaan olen koittanut karistaa ne mielestäni, ja keskittyä häneen ja minuun.
Tunnen itseni kuitenkin hieman hölmöksi. Onko kukaan muu ollut mustis puoliskonsa entisestä vaikkei puolisko ole edes ollut tekemisissä entisensä kanssa?
Kumppanini ei ole antanut minkäänlaista aihetta mustasukkaisuuteen enkä uskokaan hänen koskaan antavan siihen aihetta. En ole maininnut hetkellisistä tuntemuksistani hänelle mitään vaan olen koittanut karistaa ne mielestäni, ja keskittyä häneen ja minuun.
Tunnen itseni kuitenkin hieman hölmöksi. Onko kukaan muu ollut mustis puoliskonsa entisestä vaikkei puolisko ole edes ollut tekemisissä entisensä kanssa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ah ja ah...
Ihminen ei olisi inhimillinen ilman mustasukkaisuuden tunnetta. Kertomasi oli kuin omasta elämästäni. Kaksi vuotta ollaan oltu yhdessä ja nekin vähäiset riidat joita on pättyvät yleensä aina siihen että riidellään exästä. En jaksa tässä vaiheessa enää edes kertoa koko tarinaa enkä kaivaa vanhoja juttuja esille. Halusin vain sanoa että itselläni oli (ja on kenties vielä) samanlaisia tuntemuksia. Aikaa myöten ne muuttuivat vihaksi tätä entistä kohtaan, joka ei kyllä ole missää tekemisissä kanssamme enää.
Kyllähän se pahaa tekee nähdä rakkaansa kuvassa entisensä sylissä. Neuvoni on tämä: Kerro rakkaallesi, että olet hiukan mustasukkainen hänen entisestään. Että mielestäsi ei ole sopivaa, että hän säilyttää esim. vanhoja kuvia. Että keskitytte vain toisiinne ja unohdatte menneet ja katsotte tulevaisuuteen. Uskon että hänkin haluaa tätä. Miehet (oletan että olet nainen) vain eivät ajattele tuollaisia asioita, että jostain löyty vanha kuva jne.
Tsemppiä!
Ai pitäis tuhota exän kaa yhteiset kuvat,pitäiskö myös aloittaa elämä alusta kun Sinut,kamaline vaatimuksinesi ja itsetuntoinesi, kohtaa?Jos minun uusi partnerini vaatisi minulta jotain sellaista tai ei kestäisi ystävyyttä exän kanssa,lemppaisin hänet edes miettimättä!!Mielestäni ihminen on kykenemätön seurustelemaan tai edes rakastamaan jollei pysty kohtaamaan maailmaa sellaisena kuin se on ja tietäen että exät ovat kuitenkin jostain syystä exiä ja että normaali itsetunto pystyy käsittelemään tuollaiset asiat ilman vaatimuksia tuhota entinen elämä!!
Samoja tuntemuksia täälläkin! Vaikka ei todellakaan ole aihetta ja mies sanoo olenvansa onnellinen, ettei ole exän, vaan mun kanssa, niin silti ne mustat sukat löytää välillä tiensä jalkoihini.
Pahinta on se, että tämä kyseinen ex on kanssani samassa koulussa ja näen häntä, jos nyt en päivittäin, niin ainakin viikottain, mikä ei suinkaan paranna tunnelmiani.
Eiköhän meillä jokaisella ole entistä elämää takana, ja se tulee myös hyväksyä.
Mustasukkaisuus on ihan ok, mutta anna kumppanisi olla. En menisi omalta mieheltä vaatimaan, että hänen kauniit muistonsa (kuten valokuvat hänestä ja silloisesta tyttöystävästä) tulee tuhota.
Ota huomioon, että exä on exä jostain syystä, ja sinä olet nykyinen. Ihminen muovautuu kokemustensa kautta sellaiseksi kun on, ja ilman sitä exää sinulla ei ehkä olisi niin mukava kumppani, kuin mitä sinulla nyt on.
Niin, exä on exä, mutta miksi säilyttää vanhoja muistoja, kuvia hetkistä jolloin kaikki oli hyvin jos mitään halua entiseen ei ole? Eikö tämä jo kerro ihmisestä jotakin jos haluaa säilyttää vanhat kuvat ja muistot joihin voi palata, eikä haluaa päästää irti menneisyydestä?
Kysyn vaan.
Yritä ajatella asiaa puhtaasti järjellä. On tosiaan hieman hölmöä olla mustasukkainen ajasta, jolloin miehesi ei edes tiennyt sinun olevan olemassa. Ajattele järkevästi. Pitäisikö hänen pyytää anteeksi, että hänellä oli elämä, ennekuin tapasi sinut? Vai pitäisikö se yrittää hävittää kaikin keinoin, pyyhkiä näkyvistä ja muistista?
Olemme erillisiä yksilöitä, emmekä voi omistaa tai hallita toisiamme.
Kyllä mielestäni pitää pyyhkiä menneisyys jos se tosita vaivaa. Sen verran pitää panostaa suhteeseen, jos on tosissaan, eikä siis haikaile menneitä. Haluaisitko itse katsella päivästä toiseen "perhe"valokuvia joissa exä on mukana? Kyllä ihmismieli on sellainen että se kehittelee pienestäkin ison asian. Turha muistoja kariutuneesta suhteesta on säilyttää.
Luulen tietäväni aika tarkkaan miltä sinusta tuntuu, sillä olen vastaavassa tilanteessa. Kihlattuni erosi vaimostaan pari vuotta ennen meidän yhteistä taivaltamme ja minulla on hankaluuksia suhtautumisen kanssa.
Tuntuu todella tyhmältä olla mustasukkainen ex-vaimosta, jolla ei käytännössä ole mitään tekemistä meidän nykyisyyden kanssa. Paitsi minun päässäni. Tuntuu pahalta, että kaikki mitä suhteessamme eteen tuleekin on poikaystävälleni "ennestään tuttua". Kaikki on minulle uutta ja ihanaa, enhän ole koskaan ollut rakastunut tai kihloissa. Saati sitten naimisissa. Joka päivä minusta tuntuu että elän vaimon varjossa. Vaikka poikaystäväni vakuuttaa että minä olen numero yksi niin se ei oikeastaan pidä paikkaansa. Avioliittoa kun ei voi unohtaa. Sen kanssa pitäisi oppia vain elämään, sanotaan. Mutta mitä jos en halua ajatellakkaan omaa hääpäivääni, koska kaikki siinä tuo minulle mieleen vain poikaystäväni vanhan elämän?
Kuvasit juuri oikein tunnetta joka muistoista, jotka eivät edes ole omia, nousee. Haikeus, surullisuus... jonkinlainen pettymys.
Kai minäkin pienenä tyttönä toivoin löytäväni miehen, joka on unelma, ja jolle minä olen elämän valo. Tuossa haaveessa vain ei seikkaillut vanha vaimo.
Aika kultaa muistot. Entinen elämä saa kauniimmat kasvot. Se surettaa.
Itse olen hirmu mustasukkaista tyyppiä...siihen vaikuttaa molempien menneisyys taatusti,siis mitä on kokenut jne. Ollaan seurusteltu 1,5v. avomieheni on joskus ollut kihloissa 4v. suhde kaatui kun akka petti...sitten olin minä muutaman vuoden jälkeen se jonka hän halusi ja haluaa edelleen...ahdistaa kun en pysty luottamaan,tai uskon ettei hän petä mutta haavat on jäänyt ensirakkaudesta(joka otti petti pani paksuks ja jätti)siksi vaikea uskoa vaikka luottais.Pelkään aina pahinta. Tämän nykyiseni yksi "ex" jonka kans se ei oikeen ees seurustellu yritti noin vuoden ajan aina tunkea väliin kun meillä oli isompia riitoja...pieni paikka niin sen oli helppo olla silmä ja korva tarkkana...kauheeta semmonen,mut onneks ei oo enää soitellu tai mitään. Mustasukkaisuus on joskus todella hankala asia elämässäni:( ja tämä mies on ensimmäinen joka siitä tosiaan joutuu kärsimään koska olen kokenut mitä olen ja rakastan miestäni enkä tahtos että koskaan ainakaan mikään pettäminen katkaisis suhteen. Heitin sen neljän vuoden suhteen naisen kuvat ja kirjeet roskiin...en ole vielä saanut kuulla tuomiota koska ei ole huomannut,mutta enhän minäkään pidä mitään kytköksiä edellisiin.Ei ole enää edes mailikaverina ukkoja,koska en halua, ei kiinnosta kukaan muu. No joo,olikohan tässä nyt mitään selkoo,mutta kai tajuatte. Halusin vaan kertoa.
Aivan samanlaisia tuntemuksia on minullakin ollut. Olemme kihloissa ja menossa naimisiin. Onneksi kumpikaan ei ole ollut kihloissa tai naimisissa ennestään eli monet jutut molemmille uusia. Kuitenkin mieheni ex-jutut ovat suurimman osan riitojemme syinä. En pidä itesäni mustasukkaisena ihmisenä, mutta mieheni käytöksen vuoksi tulin mustasukkaiseksi. Eli hän kertoi meidän alkuaikanaan monia juttuja ex:stään, myös sänkyjuttuja, mitä kustansi hänelle (ei kustantanut samoja juttuja sitten minulle), piti kuvat albumissa niin, että vieraat selailivat niitä, säilytti puhelinnumeroita ym. 2 vuoden ajan ja pahinta: piti yhteyttä alussa erääseen naiseen, jonka kanssa oli lyhyt suhde ex:n ja minun välissä niin, että ei kertonut kummallekaan toisesta. Sitten tämä nainen tuli ulkomailta katsomaan miestäni... Mies on pyytänyt nämä kaikki asiat miljoonaan kertaan anteeksi, rakastaa ja hellii minua yli kaiken ja on häpeissään käytöksestään alkuaikoina. Silti välillä asiat hiipivät kuin mustana varjona mieleeni. Onneksi nyt aletaan kuitenkin olla jo paremmalla puolella, kun meillä kahdella on yhteisiä hienoja muistoja ym. roppakaupalla ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta ja perhe-elämää.
En voi muuta sanoa kuin että sama juttu täällä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni miehen kanssa, johon olen todella rakastunut. Samalla löysin itsestäni uuden puolen, mustasukkaisuuden. Ensin sain kohtauksen entiselle tyttöystävälle ostetusta lahjasta, joka lojui jossain laatikossa. Myöhemmin menetin hermoni aivan totaalisesti kun huomasin poikaystäväni käyttäneen aikoja sitten jostain toisesta tytöstä (ei edes exä) samoja hellittelynimiä kuin minusta.. Vieläkin hävettää se kuinka naurettavan suuttunut olin noista asioista. Silloin pelkäsin etten ikinä pääse eroon tästä hirveästä mustasukkaisuudesta, joka liittyy poikaystäväni exään. Joku muukin kirjoitti siitä, kuinka toivoisi kumppanillekin tämän suhteen olevan jotain ainutlaatuista. Niin minäkin.
Nyt voin ylpeänä sanoa, että olen päässyt ainakin exään liittyvästä mustasukkaisuudesta eroon. Minua varmaan auttoi sekin, että aikaisemmin poikaystäväni puhui asioista liittyen hänen entiseen tyttöystävään (kuten siitä ihanasta koirasta ja niistä hauskoista rotista), mutta ei enää oikeastaan ollenkaan. Sitä en tiedä, että mitä vielä keksin kun poikaystäväni pääsee intistä pois ja ehtii taas nähdä muitakin naisia kuin minua..
Kirjoitin nyt uudestaan vaikken tiedä lukeeko kukaan enää näin vanhoja keskusteluja.
No, tein juuri siivousta poikaystäväni luona ja törmäsin a) alaston valokuvaan hänen entisestä kihlatustaan sekä b) kihlasormuksiin. Seuraavaksi huomasinkin jo kyyneleiden nousevan silmiini. Ehkä kyse ei olekaan aivan puhtaasta mustasukkaisuudesta, vaan kenties myös hieman huonosta itsetunnosta. Tulenko pärjäämään poikaystäväni entiselle? Tietenkin mieltä painaa sekin, että poikaystäväni on jo kokenut kaikenlaista jonkun muun kanssa.
Typeriä ajatuksia ja typeriä tunteita. Tänään puhun hänen kanssaan asiasta. En tiedä mitä sanoisin, mutta haluan puhua pahan olon pois. Toivottavasta tämä tästä selkenee.
Kiitoksia kaikille vastanneille, oli kiva huomata, ettei ole aivan sekopää, että muutkin ovat tunteneet samoin.