Varo lahkohenkeä

"Sillä eivät kaikki, jotka ovat virassa ja saarnaavat, ole kristittyjä ja hurskaita ihmisiä.
Siitä ei Jumalakaan välitä, vaan persoona olkoon minkälainen hyvänsä, mutta virka on kuitenkin oikea ja hyvä eikä ihmisen, vaan Jumalan oma. Niinmuodoin ei Kaifas ennusta Kaifaana, murhaajana ja pahana konnana, vaan ylimmäisenä pappina.
Samoin ei myöskään kirkkoherra tahi pappi kasta eikä johdata ijankaikkiseen elämään jonkummoisena Juhana Pommerina, vaan kirkkoherrana. Sillä Jumala antaa sen tapahtua viran kunnioittamiseksi ja vahvistamiseksi. Koska nyt Judas on oikeassa, julkisessa virassa, jonka Kristus on säätänyt, kunnioitetaan hänessä virkaa, mutta ei persoonaa.


Jos esimerkiksi Herodes, Pilatus, Kaifas ja Hannas saarnaisivat evankeliumia, on minun se omaksuttava; jos taas ne, joita pidetään pyhinä, nousisivat kuolleista saarnaamaan valheita munkkisäännöistä, viitoista, paljaslaista, juhlamenoista ja muista ihmiskeksinnöistä, minä en saa niitä uskoa.
Ei tässä ole otettava huomioon henkilöä, vaan se, mitä saarnataan.

Sana omistaa heidät ja he omistavat sanan, mutta Lutherin he antavat mennä, olkoon sitten veijari tai pyhimys.
Jumala voi puhua sekä Bileamin että Jesajan kautta, niin Pietarin kuin Kaifaan kautta, jopa aasin suulla.

Mutta me päättelemme, että niinkuin pyhä Johannes ei häpeä Kaifaalta kuulla Jumalan sanaa, y l i s t ä ä p ä sitä profetiaksikin, Joh. 11:51, sekä kuten Mooses ja Israelin kansa hyväksyvät jumalattoman Bileamin profetian ja pitävät sen Jumalan sanana, 4. Moos. 24:17, ja pyhä Paavali hyväksyy pakanalliset runoilijat Araton ja Epimeniden ja ylistää heidän sanomiaan Jumalan sanaksi, Ap. t. 17:28 - 1:12, ja Kristus tahtoo kuulemaan jumalattomia fariseuksia, niin kuin jumalattomia opettajia Mooseksen istuimella, Matt. 23:2, niin vielä paljoa vähemmin me älkäämme paheksuko, vaan antakaamme Jumalan tuomita heidän pahan elämänsä ja mieltykäämme heidän jumalalliseen sanaansa. Sillä jos he ovat pahat, niin itselleen ovat pahat. Mutta jos he opettavat oikein, niin meille opettavat oikein".

M.Luther: Kirkkopostilla.
6322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oikeen puhut..??? Kielenkäyttösikin on kuin jostain 1700 -luvulta... Ymmärsikö tuosta kukaan mitään???

Äänestä
  • no, kukin lukee sillä lukutaidolla, minkä on hankkinut. hyvin tuosta tuntuu saavan selvää.

    Äänestä

Hän oli maaherra , ei pappi (Rappi) Älä viitsi m.e.s.

Äänestä
  • onko typeränpää kommenttia täällä nähty?
    teksti on muuten kirkkopostillsta.

    Äänestä

  • välilhiljaa kirjoitti:

    onko typeränpää kommenttia täällä nähty?
    teksti on muuten kirkkopostillsta.

    Sillä siinä on sepustusta, enemmän kuin tarpeeksi, luulen etten eilen arvellut paljon väärin(mes.).
    Kuitenkin siinä alennetaan Lurheriä, ja ainoa sitä täällä tekevä on ollut Mes.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Sillä siinä on sepustusta, enemmän kuin tarpeeksi, luulen etten eilen arvellut paljon väärin(mes.).
    Kuitenkin siinä alennetaan Lurheriä, ja ainoa sitä täällä tekevä on ollut Mes.

    Teuta jättää vaan vaikeat asiat viisaampien pohdittavaksi. Kun teutatess ei asióita ymmärrä, kannattaa teutatessin jättää kommentoimatta. ei sitä omaa tietämättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään kannata koko maailmalle kuuluttaa. tuolla on joku jo ystävällisesti asiaa ennenkin neuvonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M.Lutheria sanoi: kirjoitti:

"Sillä eivät kaikki, jotka ovat virassa ja saarnaavat, ole kristittyjä ja hurskaita ihmisiä.
Siitä ei Jumalakaan välitä, vaan persoona olkoon minkälainen hyvänsä, mutta virka on kuitenkin oikea ja hyvä eikä ihmisen, vaan Jumalan oma. Niinmuodoin ei Kaifas ennusta Kaifaana, murhaajana ja pahana konnana, vaan ylimmäisenä pappina.
Samoin ei myöskään kirkkoherra tahi pappi kasta eikä johdata ijankaikkiseen elämään jonkummoisena Juhana Pommerina, vaan kirkkoherrana. Sillä Jumala antaa sen tapahtua viran kunnioittamiseksi ja vahvistamiseksi. Koska nyt Judas on oikeassa, julkisessa virassa, jonka Kristus on säätänyt, kunnioitetaan hänessä virkaa, mutta ei persoonaa.


Jos esimerkiksi Herodes, Pilatus, Kaifas ja Hannas saarnaisivat evankeliumia, on minun se omaksuttava; jos taas ne, joita pidetään pyhinä, nousisivat kuolleista saarnaamaan valheita munkkisäännöistä, viitoista, paljaslaista, juhlamenoista ja muista ihmiskeksinnöistä, minä en saa niitä uskoa.
Ei tässä ole otettava huomioon henkilöä, vaan se, mitä saarnataan.

Sana omistaa heidät ja he omistavat sanan, mutta Lutherin he antavat mennä, olkoon sitten veijari tai pyhimys.
Jumala voi puhua sekä Bileamin että Jesajan kautta, niin Pietarin kuin Kaifaan kautta, jopa aasin suulla.

Mutta me päättelemme, että niinkuin pyhä Johannes ei häpeä Kaifaalta kuulla Jumalan sanaa, y l i s t ä ä p ä sitä profetiaksikin, Joh. 11:51, sekä kuten Mooses ja Israelin kansa hyväksyvät jumalattoman Bileamin profetian ja pitävät sen Jumalan sanana, 4. Moos. 24:17, ja pyhä Paavali hyväksyy pakanalliset runoilijat Araton ja Epimeniden ja ylistää heidän sanomiaan Jumalan sanaksi, Ap. t. 17:28 - 1:12, ja Kristus tahtoo kuulemaan jumalattomia fariseuksia, niin kuin jumalattomia opettajia Mooseksen istuimella, Matt. 23:2, niin vielä paljoa vähemmin me älkäämme paheksuko, vaan antakaamme Jumalan tuomita heidän pahan elämänsä ja mieltykäämme heidän jumalalliseen sanaansa. Sillä jos he ovat pahat, niin itselleen ovat pahat. Mutta jos he opettavat oikein, niin meille opettavat oikein".

M.Luther: Kirkkopostilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu