Roistot palaa

Vähemmän hyvä juttu, että Roslöf (sdp) on taas valtuustossa. Ei hyvä juttu meille rehellisille veronmaksajille. No, ei se mitään, kyllä näihin toisten taskulla kavijöihin demareihin on jo totuttu.
2288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jouko, nimeltä mainitun henkilön nimittely roistoksi voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, ikuisilla merkinnöillä.


Ketään tai mitään osoittelematta on todettava, että Suomessa on vielä, ihan biologisista syistä, paljon edellisen tasavallan etuoikeusajattelua, jossa hallitusratkaisut syntyivät vasta SAK-MTK -tulonsiirtoratkaisun hyväksynnän jälkeen. Kummassakin leirissä pienenevä mutta vaikutusvaltainen vähemmistö edelleenkin näkee totutut etunsa tärkeämmäksi kuin puolueensa vaalimenestyksen.
Siksi mm. kuihtuvien puolueiden vaalitappioselitykset kohdistuvat kaikkeen muuhun kuin omiin rakenneongelmiin.

Ns. valkokaulusköyhälistö, jota on tähän asti kupattu vereslihalle poliittisen välttämättömyyden eliitin mukavuudeksi, alkaa näköjään puolustautua, demokratialla.

Äänestä

Täällä ei voi esiintyä niin kuin itse haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jouko.saari kirjoitti:

Vähemmän hyvä juttu, että Roslöf (sdp) on taas valtuustossa. Ei hyvä juttu meille rehellisille veronmaksajille. No, ei se mitään, kyllä näihin toisten taskulla kavijöihin demareihin on jo totuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu