Tarkoituksena on tehdä pienimuotoista tutkimusta, pidetäänkö keski-iän kriisiä vain myyttinä vai esiintyykö sitä oikeastikin.
Tahtoisin erityisesti miehiä koskevia vastauksia, eli esiintyykö keski-iän kriisiä miehillä, miten se ilmenee, minkä ikäisenä ja miten siitä selvitään.
Toki myös naiset saavat vastata (ja erityisesti mitä mieltä naiset koskien miehiä)
Jospa joku intoutuisi edes jotakin kommentoimaan.. (:
Tahtoisin erityisesti miehiä koskevia vastauksia, eli esiintyykö keski-iän kriisiä miehillä, miten se ilmenee, minkä ikäisenä ja miten siitä selvitään.
Toki myös naiset saavat vastata (ja erityisesti mitä mieltä naiset koskien miehiä)
Jospa joku intoutuisi edes jotakin kommentoimaan.. (:
Vastaukset 17
Vanhimmat
mitä, mihin,miksi
onko sellaista varsinaisesti olemassa. Tuntuu vaan, että se liittyy tähän
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=500000000000009&posting=22000000039375382
elämässä, eikä niitä voi noin vain yleistää yhden ongelman alle. Alkoholi, lääkkeiden väärinkäyttö, uskottomuus, aiheeton mustasukkaisuus, yhteensopimattomat luonteet, työttömyys, sairaudet, menneisyyden selvittämättömät traumat jne., nämä voivat kaikki olla pohjana elämän eri kriiseille, eikä niihin aina toinen osapuoli voi vaikuttaa....vaikka haluaisi.
kriisejä muttei kai sentään ilman syytä. Onko mitään keski-iän kriisiä tai viidenkympin villitystä, jos kaikki asiat on mallillaan. No, kai joillakin voi ollakkin, jos vaikka ei hyväksy omaa vanhenemistaan.
jokainen kriisi syntyy aina jostakin syystä. Eikä välttämättä se kriisiin joutunut ole itse sitä aiheuttanut, jos vaikka ajattelee alkoholisoitunutta tai sairaalloisen mustasukkaista puolisoa. Vanheneminen on luonnollista, enkä usko, että se monellakaan on syynä, mutta jos kokee epäonnistuneensa elämässä, tulee aika, jolloin alkaa analysoida elettyä elämää ja tajuaa oman elämän lyhyyden. Tätä tapahtumasarjaa kai sitten kutsutaan siksi keski-iän kriisiksi, joka minusta on väärin, koska kaikilla meillä on oikeus muuttaa elämäänsä ja siihen on tarvetta - ilman syyllisyyttä.
Ei minustakaan mikään ikä ole itsessään kriisi. Se, millä joku on omat ongelmansa ratkaissut, ei tosiaakaan kelpaa neuvoksi toisille. Tuo oikeus muuttaa elämäänsä ilman syyllisyyttä pitäisi olla jokaisen oikeus.
mihin tarkoitukseen, mille laitokselle jne teet tutkimustasi. Olisi mukavampi vastata.
Kriiseistä en tiedä. Mulla tuskin mitään kriisiä on. Mutta kun viiskymppinen lähenee, niin johan tässä jonkun vuoden on joutunut katsomaan silmiin sitäkin tosiasiaa, että alkaa olla tavalla tai toisella ukko.
Itse otan sen kuitenkin niin, että elämänvaiheet tulevat peräkkäin ja nyt ollaan tässä elämänvaiheessa. Aika laimeaa kriisiksi?
Erosin vajaa 2 vuotta sitten toisesta avioliitostani ja asustelen itsekseni. Mulla on hnyvä suhde hienon naisen kanssa ja elämä monin tavoin mallillaan. Mutta etäsuhde kun on, niin mulla on paljon aikaa itsekseni.
Käytän näitä palstoja ihan selvästi taaksepäin katsomiseen. Ei musta tunnu siltä, että tekisin tilinpäätöstä, mutta ihan selvästi on välitilinpäätöksen aika. Ajattelen itse sitä niin, että tää on osa mun sopeutumisen strategiaa. Lapset on aikusia ja sellainen perhe-elämän vaihe on multa takana. Samahan se on toki tän ikäisillä pareillakin: viimeiset lapset lähtee omaan elämään ja sitten joutuu tuijottelemaan sitä kumppania silmiin, ja aikaa riittää iltaisin...
Kriisistä ei siis ole tietoa, mutta ikääntymiseen sopeutumisen prosessi on selvästi päällä.
Ehkä se vain sattui keski-ikään, kun työmaalla minut yritettiin lytätä.
Firman johdolla oli jonkinlainen ei-akateemisten painostusprojekti meneillään. Ahdistuin niin, että pyrin terveyskeskuslääkärin puheille, mutta hän sattui olemaan vuosilomalla, enkä sitten mennyt.
Firman työsuojeluhenkilöstöltä ja Ay-toimihenkilöyhdistykseltä sain tukea. Kieltäydyin tottelemasta, kun minulle lykättiin tehtäviä, jotka eivät toimenkuvaani kuuluneet. Sanoin esimiehelleni, että työsuojeluvaltuutettua ja luottamusmiestä olen informoinut ja että liittoon lähtee erimielisyysmuistio, jos painostus jatkuu.
Painostus loppui siihen, mutta välit eivät korjaantuneet, esimies sai myöhemmin ylennyksen ja katosi työelämänpiiristäni.
Vähämpä olet palstaa seurannut.Eihän täällä ole miehiä.Koko palstan on varannut mummot joita kiinnostaa leipominen ja vastaavat.Sitten tämä HZRA tai mikä lie,mutta hän neuloo parhaillaan itselleen hamekangasta joten ei voi vastata kyselyysi.
kun täytin 40, viiskymppinen meni huomaamattomasti mutta nyt jonkinlainen "vaihe" taas meneillään.
Vaihtelee päivästä toiseen.
Toisina päivinä saattaa tuntea itsensä hyvinkin nuoriksi kun taas toisina ikälopuksi.
En kutsuisi kuitenkaan ihan kriisiksi.
kuitenkin, ainakin parhaalta maistuu, eikö totta?
Hyvää oli. (K)riisipuuro. Joulukin kohta tulossa.
Elimistö hidastuu, mutta se on vain parempi.
Ei tarvitse hötkyillä, on aikaa ajatella, on aikaa...
Jos miehellä on KI-kriisi, niin sen huomaa vain, elämänlaadun parantumisesta.
naisena olen vastaamaan miesten keski-iän kriisiin, mutta minua kiinnostaa aina vaan milloin on virallinen keski-ikä ja onko se miehillä ja naisilla samaan aikaan, naisethan keskimääräisesti elävän miehiä pidempään suomessa tällähetkellä.
Itselläni oli neljänkympin kriisi aikoinaan :)
ole minulla ollut koskaan, ja tuskin tuleekaan.
Kaveripiirini koostuu niin eri-ikäisistä ihmisistä, ettei ole moista asiaa edes tullut ajatelleeksi.
Suurimmat kriiseiksi edes jollain tavoin luokitelvat asiat ovat johtuneet muusta kuin 50:n iästä. Niistäkin on selvitty. Eli aika hoitanut.
Työelämästä poisjättäytymisen "kriisikin" on takanapäin, vaikka pitkän aikaa tuntuikin, että olisi vain lomalla, ja kohta sitten taas lähdetään. Sopeutumista uuteen elämäntapaan kai tuo lähinnä oli. Mutta ei kolme vuotta oikein meinannut riittää. Nyt tämä on ihan luonnollinen olotila. (eläkeläinesenä jo 7:s vuosi takana)
Kuka luokittelee minkäki asian kriisiksi, on lähinnä hekilöstä itsestään kiinni.
Sen olen kyllä huomannut, että naisten kohdalla tuo ikäkysymys on joskus jopa enemmänkin kuin kriisi, joillekin se on lähinä maailmanloppu.
En ole vielä viisikymppiten miesten hyppivän niinsanotusti seinille vanhenemisen myötä.
Naisten nuorekkuuden esittäminen, on lähinnä koomista.
Tuli vähän sellaistakin mitä et edes kysynyt.
Saatpahan aineistoa muuhunkin.
ikäkriisejä 30-vuotiaasta lähtien noin viiden vuoden välein aina eläkeikään asti. Sen jälkeen taitavat sitten harventua.
Toisaalta joillekin ei tule elämässään yhtään ikäkriisiä.
Ikäkriisin kokemiselle taitaa olla yhteistä henkinen keski-ikäisyys: nuoriksi tai vanhoiksi itsensä kokevat eivät yleensä sorru murehtimaan ikäänsä. Toiset tietävät elämän olevan edessä, toiset takana. Tuo ikähepuli syntyy siitä, että elämän aavistetaan olevan kohdalla mutta pelätään sen hiipivän ohi huomaamatta.
Ihan hyvä lähtökohta miettiä omaa keski-ikäistymistään ja mahdollisia omia kriisejään on tutustua ihmisen elämänkaareen ja eri elämänvaiheiden ns.normaalikriiseihin. Tutkittua asiaa jo, joten ei ole pakko lähteä pidemmän kaavan kautta urkkimaan, miltä muista ikääntyvistä ehkä tuntuu. Nimettömien ihmisten "nettitutkimuksiin" ei liene kauhean viisasta vastailla?