Puhuja lukee raamatusta kohdan, jossa sanottiin jotenkin tähän tapaan.
Sielunvihollinen käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, kenet hän saisi niellä.
Sitten puhuja selittää:
Se sielunvihollinen on tuhanten juonten mestari ja vihaa eniten uskovaisia. Synnissä rypeviä se ei silla lailla vihaa eikä vainoa, koska tietää, etteivät ne voi päästä taivaaseen.
On se tämä sielunvihollinen sitten kavala. Se on saanut houkuteltua monta Jumalan lasta sielunvihollisen valtakuntaan ja eksyttänyt niin syvästi, ettei ne raukat enää löydä takaisin isän kotiin.
Sielunvihollinen, jota myös saatanaksi kutsutaan, tuomitaan kerran tuliseen järveen ja sinne päätyvät sen seuraksi kaikki epäuskoiset ihmiset.
---
Tässä vaiheessa minua alkaa saarna tympiä ja alan miettiä asioita omalta kannaltani tähän tapaan:
Joskus ennen maailman luomista tapahtui siellä taivaassa kummia asioita. Mutta missä ihmeen taivaassa, koska eihän taivasta silloin vielä ollutkaan. Syttyi sota taivaassa, näin saarnaajakin selittää ja kolmasosa taivaan enkeleistä heitettiin alas taivaasta pääjehunsa enkeliruhtinas saatanan kanssa.
Aika sekavaa, ajatttelen, sillä mihin maan päälle heidät alas heitettiin ja mistä, kun maata ei oltu vielä edes luotu ja mitä yleensä raamattu taivalla tarkoittaa.
Puhujat eivät ala pohtimaan sarnoissaan syvällisesti, vaan asiat kerrotaan pyhäkoulumaiseen tyyliin.
Puhuja ei kovin pitkälle jatka synnin alkuperän pohtimista, mutta minä jatkan sitä omassa pääkopassani puisella seurapenkillä vaihtaen tämän tästä jalkaa toisen jalan päälle.
Miksikähän seurasaleihin ei tehdä yhtä mukavia istuimia, kuin esim. elokuva- ja teatteri katsomoihin.
Kaikista epämukavinta istuminen on suviseurojen ison teltan lankkujen päällä.
Miten synti tuli maailmaan? Sen me kaikki tiedämme lukemalla ensimmäisen mooseksen kirjan alkuluvut. Eeva meni poimimaan omenan ja tarjosi aatamillekkin. Mutta eihän synti tästä alkanut. Syntihän oli olemassa jo ennen maailman luomista.
En käsitä, minkä ihmeen takia kauniiseen paratiisiin piti käärmeen muotoon piilottaa se saatanan kuvatus.
Ja kuinka paljon niitä langenneita enkeleitä oli lukumääräisesti, kun kolmasosa taivaan enkeleistä lankesi syntiin alkamalla kapinoimaan taivaassa.
Miksei sitten sielunvihollinen voi tehdä parannusta synneistään ja saada kapinointiaan anteeksi Jumalalta.
Silloin on täytynyt olla synti olemassa, jos kerta taivaan kunniassakin voi tehdä syntiä.
Me ihmisetkö ei sitten voida enää taivaassa langeta syntiin. Mistä sitä voi olla varma, vaikka haluttais jossain vaiheessa alkaa kapinoimaan siellä taivaassa, kun on tarpeeksi kauan saanut nauttia autuutta.
Tässä vaiheessa ajatustyötäni usko alkaa tuntua hullutukselta. Mitä varten istun täällä kuluttamassa aikaani, kun ei nämä asiat kuitenkaan selviä.
Minun pitää olla mieleltäni lapsenkaltaisena, jos haluan pysyä mielenterveydeltäni järki-ihmisenä.
Ja kun puhuja sanoo väliin, että järki pitää ottaa näissä asioissa vangiksi, niin tuntuu, että olen selkä seinää vasten ja puhuja pitää kiinni kurkusta ja ojentaa toisen kätensä nyrkkiin tintatakseen päin pläsiäni.
Uskotko sinä jästipää, vai annanko nyrkin puhua!
Olen monta kertaa ennenkin pohtinut synnin alkuperää. Olin tässä hiljattain hautajaisissa ja tavanmukaisesti syvissä mietteissä
Maasta olet sinä tullut! Sehän oli ensimmäinen ihminen, joka tuli maan tomusta, mutta en minä eikä tuo arkussa makaava vainaja ole suoraan maan tuotetta. Ja maaksi olet sinä jälleen tuleva! No se kyllä pitää tasan tarkkaan paikkansa.
Ja Jeesus Kristus, vapahtajasi on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista!
Tätä en allekirjoita, sillä ei varmasti sieltä voi herätä samanlaisena, kuin sinne pantaessa.
Tätä asiaa monet olemme pohtineet ja epäusko valtaa mielen. Jeesuksen, Lasaruksen ja Jairuksen tyttären oli vielä helppoa nousta kuolleista, kun he olivat vielä kokonaisia, mutta entäpä tuhansia vuosia sitten kuolleet, joista ei ole jäljellä kuin atomihiukkaisia ja nekin ties missä kiertokulussa toisessa ihmisessä tai vanhassa hongassa.
Usko ei ole järjen asia. Pahin asia, mihin ihminen voi sortua, on se, kun alkaa järjellä pohtimaan. Kuitenkin se on tapani ja niin nytkin.
Saan paremmin aikani kulumaan seurapenkissä, kun annan ajatusten kulkea omia ratojaan.
Taivas on kuvakieltä, vaikka kuinka haluaisit uskoa lapsenmielisesti.
Maapallon ilmakehä ei vastaa ollenkaan raamatun kuvaamaa taivasta, jossa uskovaiset asuu enkeleiden kanssa.
Vielä sata vuotta sitten oli helppoa uskoa tähtitaivasta taivaan kanneksi, jonka reijistä pääsi kirkkauden valoa loistamaan maan päällä asuvaisille.
Sielunvihollisen valtakuntaa kuvataan tuliseksi järveksi. Miksi hän olisi itselleen niin epämukavan paikan valmistanut ja miksi hän siellä kiduttaisi omia suojattejaan julmasti. Ja eikö hänellä itsellään sitten olisi siellä itkua ja hammasten kiristystä.
Ei, ei saatana itse ole itselleen tuollaista paikkaa luonut, vaan sen on valmistanut Jumala.
Nyt loppuu viimeistään sympatiat Jumalaa kohtaan.
Miksi Jumala on näin julma ja säälimätön.
Silloinhan Jumala on pahempi tyranni kuin saatana, sillä kapinointiko taivaassa ansaitsee näin ankaran rangaistuksen.
Eikö olisi parempi hävittää synti ja saatana niin, ettei heistä jäisi juurta eikä oksaa maailmankaikkeuteen. Silloinhan synti olisi aina olemassa. Miksi seurapuhujat vieläkin opettaa tällaista oppia, että synti on aina olemassa.
Jos helvetti on iankaikkinen, niin silloinhan syntikin olisi iankaikkinen.
Itse en tätä kyllä usko, mutta toivoisin, etteivät saarnaajatkaan puhuisi helvetin iankaikkisesta tulesta ja kärsimyksistä
Harvoin sitä kyllä enää kuuleekaan, mutta nyt kuulin taas pitkästä aikaa.
Onko niin, että saadakseen seurasalin kuulijakunnan vakavoitumaan puhujat joskus haksahtavat helvetin kauheuksista kertomaan ihan tosiasioina.
Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että raamattu on suurelta osin visionaalista kuvakieltä, ei sellaisenaan todellisuutta.
Mutta eihän usko olekkaan todellisuutta, vaan visionaalista toivekuvaa.
Seurapuhe loppuu ja alkaa laulu: Matkamiehen mieli palaa, uuteen jerusalemiin, sinne sielunikin halaa määränpäähän kotia, siihen isän maahan minne, jeesus läksi idellä..
Laulun sanatkin panee vielä kommentaattorin päälle.
Vai uuteen Jerusalemiin ja uuteen Isänmaahan. Kaikkea vielä. Onko uudessa elämässä vielä kaupunki ja liikkuuko siellä paljon autoja vai mennäänkö aasin kärryssä vai kamelin selässä.
Ja isän maakin vielä. Onkohan monia valtakuntia, ja maatako onkin jalkojen alla vai taivasta. Eikä sielu tarvitse maata, koska se leijuu ilmassa.
Tämmöisiä mietteitä tällä kertaa

Vastaukset 27
Vanhimmat
" ...Jeesus Kristus, vapahtajasi on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista!
Tätä en allekirjoita, sillä ei varmasti sieltä voi herätä samanlaisena, kuin sinne pantaessa.
Tätä asiaa monet olemme pohtineet ja epäusko valtaa mielen. Jeesuksen, Lasaruksen ja Jairuksen tyttären oli vielä helppoa nousta kuolleista, kun he olivat vielä kokonaisia, mutta entäpä tuhansia vuosia sitten kuolleet, joista ei ole jäljellä kuin atomihiukkaisia ja nekin ties missä kiertokulussa toisessa ihmisessä tai vanhassa hongassa."
Yksi yhteen ajatuksia netistä:
http://laestadian-underground.blogspot.com/
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä se on tämä internet sitten mahtava väline viestintään.
Miten mahtoivat esi-isämme olla tietämättömiä, vaikka toisaalta tietohan lisää tuskaa
"Miten mahtoivat esi-isämme olla tietämättömiä..."
Kyllä heistä joillakin oli tieto ja ymmärrystä. Mutta ajattelepa miten paljon parempi koulutus nykyihmisillä on. Ja tiedonhaumahdollisuudet. Ja silti tietämättömyys ja hyväsukoisuus sen kun hallitsee ihmisiä!
Sinulla kyllä mielikuvitus laukkaa :-D
Itsellä ottaa pahasti korvaan se, kun puhuja jää jumiin johonkin lauseeseen, kun ei kekkaa miten sen sanoisi loppuun, ettei kuulostaisi ihan hullulta. Monesti joku lause menee ihan metsään. Mutta niin se puhe vain aina jatkuu. Pakko tunnustaa, mutta tunnen joskus sääliä sitä puhujaa kohtaan, joka joutuu sanojensa kanssa solmuun.
Saarn. 5:2 Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, ...
... sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat.
Saarn. 5:3 Sillä paljosta työstä tulee unia, ...
... ja missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä.
Eduskuntataloa ja sen suurta salia istunnon aikana.
Siellä tyhmyys tiivistyy kun he ovat äänessä, MOT.
Tällä palstalla saisi olla PALJON enemmän seurapuheiden analyysejä.
Totta töriset. Seurapuheita analysoidaan aivan liian vähän. Luulenpa, etten ole ainoa, joka ei jaksa keskittyä puheisiin niin, etteikö joku hienosyinen nyanssi jäisi huomaamatta.
Seurapuheiden analyysit ovatkin parasta viihdettä täällä.
tuommoinen käsitys, että Jumala heittää luotaan syntiä tehneen... Esim. tuohon enkeleitten kohtaan viitaten. Ihminenkin voi vapaasta tahdostaan tehdä syntiä, joka EROTTAA ihmisen Jumalasta. Mutat ei Jumala tätä syntistä ihmistä vihaa eikä haluaisi, että tämä joutuisi Hänestä eroon. Syntiä Jumala vihaa ja niin pitäisi ihmisenkin vihata. Se on ainoa sallittu vihan muoto! Kaikki muu viha on syntiä. Minusta on harhaanjohtavaa sanoa Jumalan heittävän jonkun luotaan! Sama Jumala, joka rakasti maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa maailmaan pelastuksen tähden?!
Tässäpä mielenkiintoinen ajatusleikki.
Taivaassa siis syttyi sota ja hävinnyt osapuoli joukkoineen karkotettiin taivaasta, ei helvettiin, vaan maan päälle ihmisten riesaksi.
Tuntuu jotenkin naurettavalta, että Jumala päätyi tälläiseen ratkaisuun.
Mutta synnin on täytynyt olla olemassa jo silloin ennenkä maata luotiin.
Mikä siis takaa, ettei joskus ajan saatossa joku alkaisi vieläkin kapinoimaan taivaassa Jumalaa vastaan. Jos se oli mahdollista silloin, niin miksi ei myös tulevassa.
Ja mikä olikaan sodan ja kapinan syy taivaassa.
Siellä oli vissiin hallitus ja osa porukkaa ei tyytynyt hallituksen päätöksiin, vaan alkoi osoittamaan mieltään taivaallista hallitusta kohtaan.
Vieläkin tämä synti vaikuttaa ja elämä jatkuu maan päällä taistelussa syntiä vastaan.
Ja me ihmispoloiset pantiin tämän syntitaistelun sijaiskärsijöiksi ja jos joku ihminen ei pärjännyt syntiä vastaan, hän saisi ikuisen tuomion helvetin tulijärvessä kaikkien langenneiden enkeleiden kanssa.
Ei tämä kyllä kuulosta loogiselta ollenkaan.
Ja sitten vielä tämä, että jos ei usko prikulleen lestadiolaisen käsityksen mukaan, on syntinen huolimatta siitä, uskooka hiemen eri tavalla Jeesukseen.
Tarvitseeko sitä muuta kuin elää rehellistä ja työntäyteistä elämää ja noudattaa Jeesuksen elämäntapaa, niin on hänen seuraajansa.
Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ihmiset kinastelee keskenään, kenen usko on se oikea. Ei siis siedetä toisia uskovia, vaan halutaan omia Jeesus itselleen. Voi pyhät pyssyt tätä touhua.
mies sanoikin että "minun määränpääni on päästä helvettiin ja pelastaa sieltä kaikki ihmiset pahuudelta".
Mukava nähdä että sinäkin vielä tänne kirjoittelet. Minäkin olin tuota puhetta kuuntelemassa. Toivottavasti jaksaisit vielä uskomaan nämä sielunvihollisen valhettelut anteeksi.
paratiisissa sielunvihollinen valhetteli, ettette suinkaan kuole. Minkäkaltaisia valheita hän nykyään mielestäsi esittää, ei ainakaan tuota kuolemattomuutta, ellei sitten kuolematonta sielua, joka sekin taitaa olla valhetta, sillä sanoohan raamatun sana selvästi mm."se sielu joka syntiä tekee, sen on kuoltava".
Jos sielu on kuolematon, niin se ei ole silloin koskaan syntynytkään, vai mitä häh.
Mukava, että täällä on muutama oikea vl keskustelemassa!
Tällä kyllä oppii tuntemaan kirjoittajia, vaikka eivät vakinikkiä käyttäiskään.
Tee sinä sisareni Herrassa parannus ja ala uudestaan seuraamaan Herraa Jeesusta. Vaikea se on nöyrtyä, sama kuin luopuisi omasta identiteetistään. Sinut tuntien ymmärrän sen olevan tavallista vaikeampaa.Ole vapaa sinä vapaaksi ostettu sielu.
Kun olet tarpeeksi täällä kirjoitellut, huomaat, ettei nämä jutut ole minkään arvoisia Jumalasi edessä. Siihen yhteen se lopulta kaikki jää kuitenkin, että uskot syntisi anteeksi ja saat tunnollesi rauhan.
Enpä saa äkkiä päähäni, että olisimme tulleet tutuiksi joskus aikaisemmin ja siten olisimme vanhoja tuttuja keskenämme.
Jos olen 'sisaresi Herrassa', niin miksi kehoitat parannukseen? En ole halukas luopumaan omasta identiteetistäni, jos parannus tarkoittaa siitä luopumista. Sitä yritin veeällänä tosissani. Ei tuntunut oikealta.
Ehkä väsyn täällä kirjoittamiseen? Arvailusi on varmaan oikea. Moni muu asia on osoittautunut matkan varrella arvottomaksi Jumalan edessä. Tai eihän sitä voi tietää, mistä on mikäkin seurausta! Jopa vaikea menneisyys voi olla arvokas.
Kaikki jää lopulta siihen, että jumalasuhde on tärkein. Sen kautta elämäkin tuntuu hyvältä ja tunto saa rauhan Hänen avullaan. Armahdus koskee minuakin - jo tänään ja tällä hetkellä.
Miksi luulet, etten minä ole osallinen tuosta armollisesta virrasta, josta itsekin saat nauttia? Mistä tiedät, missä se kulkee? Missä ovat Pyhän Hengen tuulet?
olen vaihtanut muutaman kerran ajatuksia kanssasi vain tällä palstalla . Tämä on nykyaikaa. Kylässä ei enää käydä. Elävän elämisen korvaa tämä laite, sinänsä hyvä yhteydenpitoväline.
Kun sinulla on tuo rekisteröity nikki, se tulee pian tunnetuksi. Minä en välitä sitä ottaa käyttöön, kun kirjoitan harvakseltaan, mutta luen aika tarkkaan.
Olen vl-uskova, ei minulla ole mitään ongelmaa uskoni kanssa. Osaan suodattaa epäilykset ja haitalliset ajatukset pois mieltä vaivaamasta.
Maailmassa on niin paljon ongelmia, että jos ottaisin ne kannettavakseni, risti olisi liian raskas.
Elävä evankeliumi vapauttaa turhista taakoista.
Epäilyksille ei pidä antaa sijaa, ne rassaavat mielen äkkiä sairaaseen kuntoon.
Monista täällä kirjoittavista huomaa, että vaikka ovat tietävinään uskosta kaiken, he silti jäävät itse omien epäilyksinsä kiusaamiksi ja vangeiksi.
Osaat kuitenkin luovia häilyvän uskosi kanssa niin, ettet romahda. Olet siis vahva ja pysyt koossa ihailtavasti.
Moni uskonsa kieltänyt jää pois kokonaan, mutta sinä pysyt rampana mukana.
Tästä saat kiittää aviomiestäsi, jonka kainalossa saat tukea ja turvaa.
En ymmärrä, missä minä pysyn mukana. En kuulu vl-yhteisöön, kukaan kunnon vl ei pidä minua mukanaolevana eli uskovaisena. Miksi kirjoitat kuin olisin joltakin osin vielä vl?
Eihän se pelasta ketään, jos toimii arjessa vl-ehdoilla eikä hajoita perhettä uskon takia. Vai tuleeko siitä kuitenkin jotain 'ansiota' meikäläiselle? Salaisia armonpullan murusia vl:lta?
Se on lohduttavaa, että uskon ei tarvitsekaan olla vahvaa. Jos usko muuttuu kivikovaksi ja satavarmaksi, niin tilanne taitaa olla tosi paha!
Minulle riittää tämäkin, tyydyn tähän. Pakkoruokintaan ahtaassa karsinassa en halua!
Olet mukana Jumalan valtakunnassa tavalla tai toisella. Katsos, eihän kaikki siionin asuvaiset ole ennenkään olleet uskovaisia täydestä sydämestään. Muistatahan aikaa, kun seuroissa tapasi käydä uskoa tunnustamattomatkin.
Aika on vaan nyt toinen, ettei uskoa tunnustamattomat juuri käy, mitä nyt myyjäisissä sekä malliksi seurapaikalla uskovan puolison mieliksi. Ennen ei vedetty niin jyrkkää rajaa, kunnes tuli nämä ns.hoitokokousvuodet, jotka sekoittivat pakan pahan kerran. Myös televisio loitonsi seuroissa muuten vaan kävijät kuluttamaan aikaa töllöttimen ääreen, kun sitä aikaa kulkutettiin seurataloissa.
Turistiin tuttujen kanssa ja kahviteltiin ja kuunneltiin puolella korvalla seurapuheita.
Haluatko sinä olla uskovainen. Tiedän, että haluat, mutta et sillä tavalla, kuin yhteisö odottaa ja toivoo.
Tässä se hankaluus on. Olet kuitenkin rehellinen, et sellainen salailija, jollaisia on paljon uskovaisten keskuudessa. Ollaan toinen jalka maailmassa, eikä uskalleta olla avoin.
Vaikka huomaan monen uskonystävän olevan hakotielläö, en halua loukata heitä alkamalla neuvomaan. Hoitokokousajat olivat tällaista touhua ja se ei ollut oikein.
Huomasin, että jotenkin yritit varovasti neuvoa tämän ketjun avaajaa. Tiedät ja tunnistat, että hän on vl. Kuten minäkin. Samoin tunnistan sen sinusta. Vaikka täällä on ollut vl-feikkejä ja olen mennut lankaan itsekin, niin silti nyt uskallan olla siitä varma. Jotain vanhakin oppii... :)
En tiedä entisiä vl-käytäntöjä, koska vasta 60-luvun lopulla sain ns. parannuksenarmon vl-seurakunnassa. Sitä ennen en tuntenut koko ryhmää. Olen lukenut vl-historiaa ja sitä kautta tiedän jotain. Ja lukenut vanhojen veeällien kirjoituksia. Kuten sinunkin? ;)
Minusta ei ole vl-uskovaiseksi, koska luultavasti sinäkin olisit ajattelemassa, etten ole oikein ja raittiisti (koskaan) uskomassa? Ja ehkä joskus tulisit nuhtelemaankin?
Sinussa ei ole moitteen sijaa.
Kohdistaisin juuri nyt paheksuntani vl-nuorisoon, varsinkin oulun rauhanyhdistyksellä, jonka käyttäytyminen herättää ärtymyksen.
Valtaosa nuorisosta on esimerkillisen hyväkäytöksistä, mutta sitten on se tupakka- porukka, jonka olemus synnyttää syvää paheksuntaa.
Tapakasvatusta puuttuu hyvin monelta vl-nuorelta.
Sanon sinusta vain sen, ettet ole juurtunut vl-uskoon. Vaikka me muut olemme siihen juurtuneet, niin meilläkin riittää epäilyksiä tavan takaa.
Edes puhujat eivät ole vapaat epäilyksistä.
Monta kertaa he juuri seurapuheensa aluksi toteavat tulleensa epäilyksiä täynnä, tiedä sitten mitä he loppujen lopuksi sillä tarkoittaa.
Vl-usko on helppoa, jos siihen on kasvanut pienestä pitäen. Mutta on nähty, että kun tullaan seurakuntaan ulkoapäin, on pysyminen usein takkuista.
Vai ei ole moitteen sijaa minussa palstatietojen perusteella! :D
Ei paljon olekaan, koska olen raitis, en edes tupakoi. Mutta muuta vl-syntiä kyllä löytyy!
Mitä itse arvelet, että uskominen on helppoa kun siihen juurtuu, mutta muuten on vaikeaa? Eihän oikean uskon pitäisi tuossa suhteessa olla vaikea! Vaan ihan muusta syystä.
Uskossa eläminen on helppoa, jos jaksamme uskoa, että vain tekemällä parannusta ja käymällä ahkerasti seuroissa kaikki hoituu.
Kuitenkin se uskonelämä koettelee ja on vaikeaa varsinkin naisille.
Erään kerran äitien virkistysleirillä tuli yllättäen esiin se, kuinka nuoret naiset potivat raskaaksi tulemisen ahdistusta.
Sitten oli niitä sisupusseja, joille raskaus oli yhtä juhlaa ja se pisti miettimään, olivatko he ihan tosissaan.
Ja kun joukossa oli muutama tupakkaan mieltynyt äiti, sekin hämmästytti.
He hakivat ahdistukseen helpotusta tupakasta.
Uskovaisina meidän on pakko kieltää inhimilliset tunteet ja ajatukset, jos mielimme säilyttää uskovaisen mielenlaadun.
Tämän olen tuntenut ja tiennyt. Hyväksyn sen sillä raamatun sanalla, että ristin tie on kivinen ja ahdistava.
Miehille se on helpompaa, kun heillä ei ole raskauden kipuja ja vaivoja.
Kun on pienestä pitäen tottunut uskomisen elämäntapaan, se on helppoa toteuttaa.
Syntyyhän maailmassa lapsia paljon kurjempiinkin oloihin ja kuin suomessa lestadiolaiset.
Piniltä tytöiltä silvotaan sukuelimet, se vasta kärsimystä on ja vaikutus seuraa läpi elämän.
Hyvä keskustelunaihe seurakuntaillassa tai päivässä olisi: uskomisen helppous tai vaikeus!
Mutta keskusteluissa käy aina niin, ettei niitä vaikeuksia halua kukaan tuoda esiin, ainoastaan helppoutta. Tokihan voi ja kuuluukin tavan mukaan
sanoa, kuinka heikkoa uskoni onkaan. Yksilöimään sitä ei kukaan rohkene lähteä puntaroimaan.
"...Uskovaisina meidän on pakko kieltää inhimilliset tunteet ja ajatukset, jos mielimme säilyttää uskovaisen mielenlaadun...."
Tuohon tökkäsi/tökkää meikäläisen vl-usko!
Jos puhuja pyytää anteeksi sitä, että 'tahtoo inhimillisyys voittaa näissä lapsiasioissa', niin sanon mielessäni heti näkemiin sellaisella opetukselle. Kuulin tuon itse omin korvin Oulun Tuomiokirkossa 70-luvulla.
Siispä minullakaan ei ole mitään väliä, kunhan ukko saa toteuttaa itseään ja painaa alas niitä tunteita, jotka raskautta pelkäävään vaimoon kohdistuu. Niistä ei tarvitse välittää, koska ne ovat vain vaimon ristiä eikä sen kantamiseen saa laittaa edes pehmusteita!
Nyt olemme tulleet siihen vaiheeseen, että joudumme ottamaan järjen vangiksi, jollaista sanontaa puhujaveljet ym.käyttävät sellaisessa tilanteessa, jossa phdinta on mennyt liian syvälliseksi.
Nyt meiltä loppuu järki ja on vain uskottava lapsenmielisesti.
Uskovainen ei voi asioita käsitellä enää tällä tavalla järekeillen, niinkuin me tässä nyt ollaan tehty.
Me emme voi enää jatkaa, koska keskustelu ei ole enää uskovaista keskustelua, vaan vikovaa sielunvihollisen saarnaa.
Sinulla tökkii ja minulla tökkii. Miten tästä voisi jatkaa vielä, kerroppa se.
En voi mitään.
Sanon kuin Luther aikoinaan: jos minun puheitani ei todisteta Raamatulla ja TERVEELLÄ JÄRJELLÄ vääriksi, niin en voi perua niitä!
Kiitos kuitenkin sinulle, 'vanha tuttu'!
En loukkaannu, sillä näitä keskusteluja käy usein vl:n kanssa ja osasin odottaakin tuollaista vastausta. Tosin ei se mukava ole! ;(