Jatkuuko

uudessa Kouvolassa? On mielenkiintoista nähdä, kun kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ilmeisesti valitaan kabinettipolitiikan taitaja Juhani Pousi, miten keskeisiä asioita valmistellaan ja päätetään uudessa Kouvolassa. Onko kunnallinen päätöksenteko kahden tai kolmen miehen hartijoiden levyistä politiikkaa vai otetaanko siihen mukaan laajemmat poliittiset piirit? Ihanteena olisi, että päätöksenteko olisi poliittisesti ja alueellisesti mahdollisimman laajaa.
4642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nyt kabinetissä vaan ne liittyvien kuntien parhaat omaan pussiin pelaajat.menee aikaa ennenkuin nuo saavat edes puhevälit aikaseksi.

Äänestä

69 vuotinen äijänkäännä, onkohan? Miksi ihmeessä noin vanhat äijät saa istua kaupungin johdossa?
Prkle, pankaas nyt nuoret ja terveet miehet tai naiset sinne johtoportaaseen.

Äänestä
  • "Kuntien kanssa asioiva kiinteistösijoitusjohtaja Erkki O. Auranen on tuomittu kymmenkunta vuotta sitten Helsingin hovioikeudessa yhdeksästä petoksesta.

    - Haluan valoittaa toimintaani Nova-konsernissa. Olen myynyt viime vuosina ulkomaisille sijoittajille miljoonilla euroilla kotimaisia kiinteistöjä. Näin olen luonut Suomeen työpaikkoja. Menneisyyden rikosten kaivelu on täysin epärelevanttia, puolustautuu illalla tavoitettu Erkki O. Auranen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kabinettipolitiikka kirjoitti:

uudessa Kouvolassa? On mielenkiintoista nähdä, kun kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ilmeisesti valitaan kabinettipolitiikan taitaja Juhani Pousi, miten keskeisiä asioita valmistellaan ja päätetään uudessa Kouvolassa. Onko kunnallinen päätöksenteko kahden tai kolmen miehen hartijoiden levyistä politiikkaa vai otetaanko siihen mukaan laajemmat poliittiset piirit? Ihanteena olisi, että päätöksenteko olisi poliittisesti ja alueellisesti mahdollisimman laajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu